torstai 29. syyskuuta 2016

Uusin South Park jakso tuli katsottua

Hallelujah -sainpa sittenkin katsottua uusimman South Park jakson -sain katsottua sen mobiilinetin kautta. -Mitä itse jaksoon -taas vatvottiin samaa teemaa ja tälläkertaa ei ollut niin hauska kuin edellinen jakso. -Mutta pääasia että sain katsottua.

Ensi-illat maanantaille, 3.10.

Huomenna lähden sukulaisten kanssa yksiin talkoisiin mökille Mikkeliin aikaisesta aamusta ja oletan että sielä menee koko viikonloppu -joten saan blogaistua perjantain ensi-illat luultavasti vasta 3.10. maanantaina. -Ei mulla muuta.

Päivän taidekuva

 Piirsinpä yks päivä tollasen suomenlippua pitelevän Velociraptorin ja pistin sen sitten kehyksiin. -Teos ei suinkaan ole nähtävissä omassa kotonani...
...-vaan kävinpä kiinnittämässä sen Sörnäisten metroaseman sisäänkäynnin ikkunaan kaksipuoleisella teipillä. -Kävin sen siihen eilen pistämässä ja kyllä se vielä tänään sielä oli minne sen jätin. -Toivottavasti ei oteta alas siitä.

No South Park tonight (ällöttävä kuva)

Vittulauta saatana -en pääse katsomaan uusinta South Park jaksoa perinteiseltä sivulta kun ruutuun tulee tollanen huomautus mikä on oheisessa kuvassa nähtävissä. -Yritin katsoa jaksoa muualta..., mutta osoittautui yhtä mahdottomaksi. -Jää nyt sitten uusi jakso näkemättä. -Outoa oli että kun yritin katsoa edellistä jaksoa niin sen sivusto pisti normaalisti pyörimään ongelmitta. -Toivottavasti korjaantuu toi kusahdus jotta pääsen katsomaan ton uusimman jakson.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Päivän taidekuva

Pitkästä aikaa päivän taidekuvaa. -Tuli nimittäin perjantaina poseerattua mallina karikatyyripiirtäjälle kaupungilla. -Ylemmässä kuvassa mies työssään.
Ja siinä lopputulos. -Onhan toi ihan hieno. -Nyt jo kolmas karikatyyrikuva mitä meitistä on piirretty.

Päivän puujalka + pilanimi

Tähän saatiinkin samaan blogaukseen päivän puujalka ja pilanimi edellä esitellyn leffan nimestä. -Siinä on nähkääs sananmuunnosvitsi leffan nimessä. -Pistetään se tohon alas pilanimi blogausten tyyliin.
...

Sodan murtamat...............................................Mudan sortamat

23. perjantain ensi-illat Nro 6

Sodan murtamat

Tämäkään houkuttele juuri ollenkaan -joten -"ei kiitos"..., mutta leffasta paljastui eräs hauska juttu mistä lisää seuraavassa blogauksessa.

23. perjantain ensi-illat Nro 5

Fuocoammare

Eipä hirveämmin kiinnosta tämäkään leffa -joten se -"ei kiitos" -myös tälle.

23. perjantain ensi-illat Nro 4

Tyttö nimeltä Varpu

Eipä voisi vähempää kiinnostaa tämä leffa -joten ei muuta kuin -"ei kiitos" -ja etiä päin.

23. perjantain ensi-illat Nro 3

Snowden

Tätä voisi harkita erään kaverin kaa mentäväksi katsomaan. -Tää kiinnostaa muutenkin sillä pitkästä aikaa pääsee näkemään Nicolas Cagea valkokankaalla -vaikka mies ei olekkaan pääosassa.

23. perjantain ensi-illat Nro 2

The Magnificent Seven

Tää tuli perjantaina koko MatoApina tiimin voimin käytyä kattomassa ja oli kyllä vauhdikas leffa. -Denzel Washington ei petä koskaan.

23. perjantain ensi-illat Nro 1

Love and Friendship

Eipä  nyt hirveämmin houkuttele mokoma pukudraama vaikka pääosassa onkin Kate Beckinsale. -Odotan neitokaiselta mieluummin uusinta Underworld leffaa. -Tälle siis se -"ei kiitos".

lauantai 24. syyskuuta 2016

ENSI-ILLAT HUOMISEKSI

Omistetaan tämä päivä kokonaan Matskun synttäreille -joten eiliset ensi-illat siirtyykin huomiselle päivälle tehtäväksi. -Ei muuta kuin -Happy Birthday Matsku84...!!!!!!!!!!!

Synttäri typy

Sankari varmaan nauttii typystä itsekseen..., mutta kai tuo hyvännäköinen muffinsi menee jakoon.

Synttäri (päivän) kuva

Synttäri (päivän) kuvana toimii tollanen hauska mursu joka liikuttuu synttärikakustaan. -On kyllä suloinen kuva.

Synttäri makee kuva

Synttäri makeena kuvana toimii tollanen kerrassaan fantastisen upea R2D2 kakku. -Totahan ei raaski korkata kun on niin hieno.

Synttäri liikkuva kuva

Synttäri liikkuvana kuvana toimii tollanen hauska Ace Ventura teemainen synttäritoivotus. -Vielä kerran -Happy Birthday -ja vielä suomeksi -onneksi olkoon 8-|...O:)...:)...!!!

Happy Birthday Matsku84

Tänään on MatoApinan Matsku84:n synttärit joten tässä synttäriblogaukset seuraavien otsikoiden mukaisesti. -Happy Birthday Matsku84...!!!!!
...
  • Synttäri liikkuva kuva
  • Synttäri makee kuva
  • Synttäri (päivän) kuva
  • Synttäri typy

perjantai 23. syyskuuta 2016

ENSI-ILLAT HUOMISEKSI

Eipä nyt jaksakkaan blogaista enää ensi-iltoja tänään -joten huomiselle vaan se homma ja ei muuta kuin -hyvää viikonloppua kaikille.

Uusin South Park jakso tuli katsottua

Uusimmassa South Park jaksossa jatketaan samalla teemalla -kuka on julkea nettitrolaaja joka kohdistaa trollailunsa lähinnä naisiin. -Tälläkertaa oli kyllä varsin hauska jakso. -Yksi asia tosin hieman ärsyttää näissä uusissa jaksoissa että jatketaan samalla teemalla. -Haluis jo kokonaan uuden tarinan missä ei enää viittauksia edellisen jakson tapahtumiin.

torstai 22. syyskuuta 2016

Päivän pilanimi

Pitkästä aikaan päivän pilanimiä. -Nyt ei vaan jaksa kehitellä mitään väli vitsiä mikä johdattelis päivän pilanimeen -joten pelkkä pilanimi tälläkertaa.
...

Teit meistä kauniin............................Teit meistä kauriin

lauantai 17. syyskuuta 2016

Päivän makee(t) kuva(t)

 Tulikin jo esiteltyä kuvat omassa Jurassic Stuff blogissani..., mutta lisätään kuitenkin kuvat myös tänne MatoApinaan päivän maikeisiin kuviin. -Kyllä nimittäin aika hemmetin makeet hankinnat ovatkin. -Alla vielä alkuperäiset kuvat.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Perjantain ensi-illat Nro 3

Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus

Tän olis voinut töiden puolesta mennä..., mutta nyt kun ollaan siitä duunista työttöminä niin yksin en TODellakaan ole menossa kattomaan tätä. -Eli ei muuta kuin -"ei kiitos" -ja hyvää viikonloppua.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Bridget Jones's Baby

Tätä voisi äidille ehdottaa sillä tulihan äiteen kanssa käytyä kattomassa kaksi edewllistäkin Bridget Jones leffaa.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Blair Witch

Kyllähän tämän voisi mennä kattomaan. -Pitää vain joku kerta kattoa edelliset Blair Witchit tuoreeseen muistiin ja sitten eikun menoks uutta katsomaan.

Music & Lyrics

Jurassic World the Musical


Owen Grady is the name, work at this freaky attraction 
with a hottie named Claire but se wont give me no action. 
i train for raptors for a living like its no big deal
after all i am starlord + to masses i appeal 
my boss called me up for an evaluation of this brand new 
terrorising money making mutatation where'd it go? 
could it climb that high? 
it an ambush, time haul ass cause i just dont wanna die 
 i've got big teeth and my claws are sharp but your legs might be to fast 
i will chase you until you run to far, then ill find someone else to eat 
i've got the most haunting roar cuase im a hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur
 hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
breaking barriers down with her horrifying rage 
the heli frees dimorphodon from the giant bird cage 
a pteranadon drops a lady into the pool AYY 
pteranadon gets schooled 
she's killin for sport wether large or small 
went after 2 kids like a cat + a yarn ball 
going after it with everything we got 
using raptors seems crazy but we gotta take a shot. 
ive got big teeth and my claws are sharp but your legs might be too fast 
i will chase you until you run to far then ill find some one else to eat 
i've got the most haunting roar cause im a hybrid dinosaur 
 im the king puttin on a show ow ow 
all the tourists watchin me eat a goa oa oat 
i-rex had to pick my bone 
kick it in the puss and reclaim my throne 
light myself a blunt 2 puffs for me 
and 1 for my dead homey in JP3 
dinos be hungry us dinos be hungry we eating all the tourists cause us dinos be hungry 
 ive got big teeth and my claws and my claws are sharp but your legs might be too fast 
i will chase you until you run too far the i'll find some one else too eat 
ive got the most haunting roar cause im a hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
hybrid dinosaur 
I-REX dead song ends
...



torstai 15. syyskuuta 2016

Uusin South Park jakso tuli katsottua

South Park on palannut 20. tuotantokaudella ja äsken tuli katsottua kauden ensimmäinen jakso missä neljä South Parkin ala-asteen tyttöä istuu protestiksi yhdysvaltain kansallislaulun aikana. -Ei nyt ehkä parhaimpia jaksoja. -Toivottavasti seuraava jakso tarjoaisi taas kunnon naurut.

Music & Lyrics

"Elastic Heart"

And another one bites the dust
Oh why can I not conquer love?
And I might have thought that we were one
Wanted to fight this war without weapons

And I wanted it, I wanted it bad
But there were so many red flags
Now another one bites the dust
Yeah, let's be clear, I'll trust no one

You did not break me
I'm still fighting for peace

Well, I've got thick skin and an elastic heart,
But your blade—it might be too sharp
I'm like a rubber band until you pull too hard,
Yeah, I may snap and I move fast
But you won't see me fall apart
'Cause I've got an elastic heart

I've got an elastic heart
Yeah, I've got an elastic heart

And I will stay up through the night
And let's be clear, won't close my eyes
And I know that I can survive
I'll walk through fire to save my life

And I want it, I want my life so bad
I'm doing everything I can
Then another one bites the dust
It's hard to lose a chosen one

You did not break me
(You did not break me, no)
I'm still fighting for peace

Well, I've got thick skin and an elastic heart,
But your blade—it might be too sharp
I'm like a rubber band until you pull too hard,
Yeah, I may snap and I move fast
But you won't see me fall apart
'Cause I've got an elastic heart

Oh oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh oh-oh-oh-oh
Oh oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh-oh
Oh-oh-oh-oh

[2x:]
Well, I've got thick skin and an elastic heart,
But your blade—it might be too sharp
I'm like a rubber band until you pull too hard,
Yeah, I may snap and I move fast
But you won't see me fall apart
'Cause I've got an elastic heart

I've got an elastic heart 
...

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Music & Lyrics

"Chandelier"

Party girls don't get hurt
Can't feel anything, when will I learn
I push it down, push it down

I'm the one "for a good time call"
Phone's blowin' up, ringin' my doorbell
I feel the love, feel the love

1, 2, 3 1, 2, 3 drink
1, 2, 3 1, 2, 3 drink
1, 2, 3 1, 2, 3 drink

Throw 'em back, till I lose count

I'm gonna swing from the chandelier, from the chandelier
I'm gonna live like tomorrow doesn't exist
Like it doesn't exist
I'm gonna fly like a bird through the night, feel my tears as they dry
I'm gonna swing from the chandelier, from the chandelier

But I'm holding on for dear life, won't look down won't open my eyes
Keep my glass full until morning light, 'cause I'm just holding on for tonight
Help me, I'm holding on for dear life, won't look down won't open my eyes
Keep my glass full until morning light, 'cause I'm just holding on for tonight
On for tonight

Sun is up, I'm a mess
Gotta get out now, gotta run from this
Here comes the shame, here comes the shame

1, 2, 3 1, 2, 3 drink
1, 2, 3 1, 2, 3 drink
1, 2, 3 1, 2, 3 drink

Throw 'em back till I lose count

I'm gonna swing from the chandelier, from the chandelier
I'm gonna live like tomorrow doesn't exist
Like it doesn't exist
I'm gonna fly like a bird through the night, feel my tears as they dry
I'm gonna swing from the chandelier, from the chandelier

But I'm holding on for dear life, won't look down, won't open my eyes
Keep my glass full until morning light, 'cause I'm just holding on for tonight
Help me, I'm holding on for dear life, won't look down, won't open my eyes
Keep my glass full until morning light, 'cause I'm just holding on for tonight
On for tonight

On for tonight
'Cause I'm just holding on for tonight
Oh, I'm just holding on for tonight
On for tonight
On for tonight
'Cause I'm just holding on for tonight
'Cause I'm just holding on for tonight
Oh, I'm just holding on for tonight
On for tonight
On for tonight
...

perjantai 9. syyskuuta 2016

Perjantain ensi-illat Nro 4

Palaa luokseni vielä

No eipä nyt hirveämmin houkuttele tämä leffa - oikeastaan ei yhtään -joten ei muuta kuin se -"ei kiitos" -ja hyvää viikonloppua.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Kubo and the Two Strings

Voishan tätä harkita menevänsä. -Näyttävän näköinen nukkeanimaatio. -Ja äänirooleissa hyviä näyttelijöitä.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Tulen morsian

Eipä nyt hirveämmin houkuttele tämä leffa. -Mutta annetaan pieni mahis että säästetään DVD:lle tarjousleffana. -Kiehtova aihe kuitenkin -noitavainot nähkääs. -Mutta aivan teattereihin asti ei houkuttele.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Sully

Ainahan Tom Hanksia kelpaa mennä katsomaan ja tämä vaikutti trailerinkin perusteella ihan mielenkiintoiselta leffalta. -Tosin Metro-lehden arvosteluissa lytättiin aika lailla..., mutta millonkas huonot arvostelut on vaikuttanut haluuni nähdä leffa -tosi harvoin.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Eiliset ensi-illat Nro 5

Florence

Tän voisi säästää suoraan DVD:lle ja tarjousleffana tietenkin. -Tässä oli kaikki eiliset ensi-illat. -Ei muuta kuin -hyvää viikonloppua kaikille.

Eiliset ensi-illat Nro 4

Teit meistä kauniin

Tämä leffa ei voisi kiinnostaa paskanvertaa vaikka tunnenkin yhden joka tykkäisi tästä kovasti. -Pahoittelut tälle kyseiselle kaverille -saa mennä katsomaan tän ilman minua. -Minä näet sanon tälle sen -"ei kiitos".

Eiliset ensi-illat Nro 3

Skiptrace

Tää tuli eilen käytyä kattomassa koko MatoApina tiimin voimin ja oli kyllä hauska leffa. -Hauska nähdä Jackie Chan yhä heittämässä uskomattomia stuntteja vaikka onhan mies jo 62-vuotias.

Eiliset ensi-illat Nro 2

The Ones Below

Tätähän voisi melkein jopa harkita. -Trailerin perusteella ainakin varsin jännittävän oloinen leffa. -Ja suomen oma Laura Birn näytti tekevän hyytävän pahisnaisen roolin. -Sehän on nähtävä.

Eiliset ensi-illat Nro 1

Hymyilevä mies

Eipä voisi vähempää kiinnostaa tämä leffa -joten ei muuta kuin "ei kiitos" -ja etiä päin esittelyissä.

torstai 1. syyskuuta 2016

Music & Lyrics

Hey Now (Dance like that)

I met this girl in Hollywood, but I pulled up in a Honda
She was 5 foot 2 with some attitude and I could tell that she get it from her momma
Go head, get loose wit' it. Girl don't be stuck up (Get up!)
Put ya hands in the air now jump jump
Girls just wanna have fun fun
Now do yo dance, don't be shy
Go to work like a 9 to 5
In yo mirror, on yo chair
Now get it get it while yo mama ain't there

Heey Now, Heey Now
Girl I like the way you bring that back
Heey Now, Heey Now
But does ya mama know you dance like that?
Does ya mama know you dance like that?
*Ooh Oohh Ohhh* Hey Now! *Ooh Oohh Ohhh* Hey Now!
Does ya mama know you dance like that?

I met this girl back in the bay
She'll dance all night and work all day
She drive me crazy but that's okay
It's Team 99 swerve in my lane
Have fun, don't be scared. It don't matter who look (Hey!)
Put ya hands in the air now jump jump
Girls just wanna have fun fun
Now do yo dance, don't be shy
Go to work like a 9 to 5
In yo mirror, on yo chair
Now get it get it while yo mama ain't there

Heey Now, Heey Now
Girl I like the way you bring that back
Heey Now, Heey Now
But does ya mama know you dance like that?
Does ya mama know you dance like that?
*Ooh Oohh Ohhh* Hey Now! *Ooh Oohh Ohhh* Hey Now!
Does ya mama know you dance like that?

Do yo dance, don't be shy
Go to work like a 9 to 5
In yo mirror, on yo chair
Home alone in ya underwear
Do yo dance, don't be shy
Go to work like a 9 to 5
In yo mirror, on yo chair
Now get it get it while yo mama ain't there

Heey Now, Heey Now
Girl I like the way you bring that back
Heey Now, Heey Now
But does ya mama know you dance like that?
Does ya mama know you dance like that?
*Ooh Oohh Ohhh* Hey Now! *Ooh Oohh Ohhh* Hey Now!
Does ya mama know you dance like that
...