maanantai 1. toukokuuta 2023

Päivän juoma

Saunailtojen päätteeksi otan aina pienen lasillisen likööriä ja nyt sain maistettavaksi tollasta Känny Kukk nimistä likööriä. Oli kyllä hyvää - voisi melkein itekki ostaa tuota. Kuuluukohan vaan Alkon valikoimiin🤔...? Taisi olla jostain Virasto. 
Siinä vielä lasissa herkku likööriä.  Tosiaankin pieni lasillinen.

Päivän ruoka (by Hulk)

Tänään kävin vapun kunniaksi Kaivopuistossa mihin kävelin poikkeamalla Esplanadin puiston kautta. Siellä Espalla oli paljon eri ruokakojuja mm. Thaimaalainen koju mistä sai kevätkääryleitä ja hodarin. 
Sitten ollaankin jo Kaivopuistossa missä myös oli ruokakojuja ja sieltäkin tuli otettua kevätkääryleitä.  Tuon toisen kääryleen nimeä en nyt muista..., mutta sen sisällä oli makkaraa.
Sitten päästäänkin vanhempien luo jossa oli poikkeuksellisesti sauna ilta tänään. Ruokana oli sitten tarjolla vähän erikoisempaa settiä tälläkertaa. Oli muun muassa ankeriasta mitä itekki tuli maistettua ja olihan se ihan hyvää.
Tämä oli erityishyvää - savustettua ribsiä. Sain loput kotiin ja syön ne varmaan huomenna. 
Siinä on perunasalaattia - perus vappuruokaa.
Siinä on jotain kanasalaattia minkä myös sain loput mukaan kotiin.
Tätä salaattia ei sitten tullutkaan maistettua - otin kuitenkin kuvan kaikista pöydän antimista.
Tässä on jotain kasvistahnaa mitä ei tullut maistettua..., mutta otin mukaan kotiin.
Siinä lautasella tarjottuna savuribsiä..., perunasalaattia..., kanasalaattia ja tuo oli joku pizza tai joku toi pitkulainen lautasen oikeassa kulmassa.
Siinä vielä sitä savuribsiä - sitten uutena lautasella on pala sitä ylempänä esiteltyä ankeriasta ja sitten on myös peuran lihaa. Oli kyllä herkku setit.

Päivän jälkiruoka (& TV-sarja)

No nyt voisi laittaa labelin, koska ohjelma näkyy taustalla 😇 Eli The Voice of Finland -nimistä ohjelmaa katsoin, joka... noh, päättyi - tämä oli finaali! Mutta, eipä ollut ketään suosikkia mulle - joten oli ihan sama kuka voittaa... Ja, no en tietenkään enään muista - että kuka edes voitti koko roskan 😕 No kaipa voisi jonkun linkin (uutisen) kaivaa...

Iltalehti - Tässä on uusi The Voice of Finland -voittaja!

Joku "Onni Kivipelto" voitti, ei sano mitään?! 😖 Khyllä on taso laskenut... Tai noh, aika saman tasoinen (laadultaan) ohjelma tämä on, mutta... Näitä on sikinyt jo niin paljon, että nämä maistuu jo ihan puulle 😡 En edes katsoisi tätä ohjelmaa enään, mutta... no seura tykkää tästä, joten... No khyllä tätä sivusilmällä voi katsoa, mutta... no tosiaan, ketään suosikkia (mulle) tässä ei ollut. Aika tasapaksua! Alku nyt on ihan kivaa (kun tulee vaan uusia laulajia), mutta... No huonoja ei pahemmin tässä ohjelmassa ole, khyllä Idolsin yksi parhaista puolista oli se, että siinä oli ihan surkeita esiintyjiä... Ne taisi vaan tahalteen mennä pelleilemään! 😎😋😁 Tai jotku khyllä näytti olevan ihan tosissaan, että miksei ne pääse jatkoon - vaikka ne oli ihan surkuhupaisia?! 😵 Noooh, näitä (jotka luulee itsestään liikaa) on ihan tarpeeksi - ja liikaa, tällä pallolla...


Mutta oliko joku jälkiruokakin vai tässä?! =O :P :D No TVmix & Dumlea vetelin samalla kun 'puoliväkisin' katsoin tätä ohjelmaa... Onneksi se loppui jo, alko puun osia (maku) tulemaan jo ulos joka kolosta!? =X =/ itQ :'( joopS :P EHEHHEEEEeeeeee :D

Päivän ruoka

Noh, miltä maistui burgerit? Mennään siihen myöhemmin, koska... 😵 No ensiksi kaadoin limut, että burgerit olisi mahdollisimman lämpimiä (kun ne syö) 😊 Kaikki muut ruuat pysyy aika kauan lämpiminä, ainakin vuokaruuat - mutta burgerit ehkä(?) kylmenee nopeammin - joten tein ensiksi kaikki muut valmiiksi mitä pystyi 😇 Eli laitoin TV ohjelman (TVoF) pyörimään (en nyt laita tota uutta "TV-sarja" labelia, kun ei ole pahemmin sanottavaa tosta) ja tosiaan kaadoin limut...

Tommonen siitä sitten tuli, varsin/tosi herkullisen näköinen khyllä (vaikka itse tein) 😍 Ei mikään 'pieni' juustohampurilainen, vaan kunnon äijä purilainen 😎 Tähän onkin sopiva...

...vertailu kuva!? 😳😳 No siinäpä on melkein BK:n juustohampurilainen ja, noh, mikä siellä nyt onkaan kallein (joku King, yms shitti 😁)! Ja jaksoin vielä puolikkaan syödä tän jälkeen, toista tommosta kokonaista en khyllä olisi jaksanut... 😵 Noita pieniä olisi khyllä monta jaksanut, varmaan kolme (3) 😈


Mutta... no perus; 'mielummin liikaa, kun liian vähän' :saint: Ja se päti tähän, mielummin yksi (ja puol) isoa kun kolme pientä B) Toki, tämä oli aika vaikea syödä - jouduin hakemaan haarukan avuksi, melkein olisi lusikkaa tarvinnut!? =X itQ :'( joopS :P EHEHHEEEEEeeeeee :D Mutta joo, oli varsin hyvä kokeilu - ihme etten ole jo aikaisemmin tehnyt?! =O No ilmeisesti tarvi sysäyksen (ne synttärit johon en mennyt, oli näitä - vaikka tuskin näin isoja), hyvä niin... Khyllä tämä ehdottomasti kuuluu mun 'ruokalistaan', eiköhän n. kuukauden välein tule tehtyä :)

Ohhoh, mites tämä jäi huomaamatta

Mitenkäs tämä on jäänyt noteeraamatta - ollaan nimittäin ajat sitten ohitettu vuosi 2022 blogiarkistossa. 1322 blogausta jo kertynyt - tai tämä on jo 1323. Kyllä tällä tahdilla -ja tämmösillä turhakeblogauksilla tehdään uusi ennätys MatoApinassa.

Päivän ällöttävä tapahtuma

Joo, tuli sitten vähän mokattua... 😕😓😋😁 En syytä Prismaa tästä, vaikka... no ellei niitten koneessa ollut jotain vikaa?! 😳😖😡😋😂 Tästä jo vähän mainitsinkin aiemmassa blogauksessa...

Ei kai tätä nyt sen kummemmin tarvise selitellä?! 😵 Sipulin sijaan painoin "Paksoi pinaattikiinankaali" -nappia 😕😓 Ja mun harmiksi - tietenkin, toi oli paljon kalliimpaa (kun sipuli...)! Noh, ei nyt iso menetys tullut, mutta... No Prismaan menen juuri sen takia, että se on halvempi. Ja siellä on paremmat valikoimat, kun piskuisissa lähikaupoissa... No khyllä mä yli euron säästin, kun menin kauemmaksi (Prismaan) - mutta ei ton menetys kiva ole, ei tietenkään... 😟


Noh, oppirahoja oli nämä - jatkossa pitää olla tarkempi... Varmaan, kun niin monta kertaa on tehnyt ton (punninnut tavaraa) - niin virhe oli välttämätön... =/ Sen olen huomannut, että mitä enemmän jotain tekee - niin sen varmemmin jossain vaiheessa tulee virhe. Vaikka luulisi, että se olisi toisinpäin - eli alussa vaan tekisi virheitä. Noh, ehkä siinä on vähän jotain 'ylimielisyyttä', että; "khyllä mä tän osaan vaikka silmät kiinni" =( No joo, niin... kerran khyllä kävi sillein, että kaupan kassa (kone) keksi omasta päästä jonku tuotteen (mitä en ollut edes ostanut...)?! =X Sitten kun menin valittaa, niin se (kassa) sano että "välillä kone tekee virheitä"?! =O Aika outoa... :x Noh, sain rahat takas - joten mikäs siinä. Toki, olin jo kotona kun huomasin ton - ja jouduin uudelleen lähtemään tommosen pikkuasian takia... =/ Noh, se oli lähikauppa - joten... Mihinkään yli tunnin (edestakas) Prisma reissuun en olisi khyllä lähtenyt! :| Nyt oli vähän sama mielessä, että kone olisi taas tehnyt virheen - mutta... no en olisi euron takia lähtenyt yhtään mihinkään... Kuvaan laitoin tommosen kysymysmerkin, koska luulin että se on 'ylimääräinen' tuote - mutta... no se olikin toi hemmetin Paksoi "sipuli" pinaattikiinankaali?! :| :| Noh, pääasia että syy selvisi - ja että se ei ollut koneen vika. Toki, ei ole kiva että itse mokaa - mutta... No jos kone olisi mokannut, niin pitäisi jatkossa olla entistä tarkempi. Punnitus nyt on ihan helppo olla valppaana, katsoo vaan ennenku liimaa sen - kuhan ei ole 'ylimielinen'?! =X =/ itQ :'( joopS :P EHHEHEEEEEEEeeee :D

Ruoka ostosten esittely

Jahas, se olisi sitten ensimmäistä kertaa?! 😵 Niin omatekoisten hampurilaisten teko 😳😳 Jotenkin ei ole vaan tullut tehtyä näitä, ehkä kun ne on niin vaivalloisia?! 😖 Mutta jos/kun olen tehnyt omatekoista pizzaa ja tortilloja, niin ei tämä kaukana ole... Mistä sitten sain innon? No eilen olisi ollut yhdet synttärit, mutta jotenkin laiskotutti niin en mennyt niihin 😕😓😋😁 Sain sitten myöhemmin selville, että siellä olisi ollut, noh, juuri näitä mitä tänään teen 😊 No, nyt teen nämä itse - joten en menettänyt mitään 😇 Toki, ne olisi ollut 'erilaisia', mutta... no eiköhän aika samoja. Mutta siellä olisi tietenkin ollut hyvää seuraa, mutta... no niin on tänäänkin, yksin en tommosta läjää vedä?! 😈😓😋😂 Toki, jos jää yli - niin sitten syön jämiä seuraavina päivinä (jota ei varmaan huvita blogata, niinQ tässä välillä en ole blogannut mitään - pariin päiväänkään...)!

Ei kai muuta kun esittelemään, jotka löytyy khyllä tuttuun tapaan mun toisesta blogista; Valio Hyvä Suomalainen Arki Juusto viipale (no tämä oli jo jääkaapissa), Hetki Amerikan SalaattiKotimaista Sika-nauta jauheliha rasvaa 23%, Kotimaista Isot vapaan kanan munatVaasan Street Food Rustic BRGR Hapankäjuureen leivottu burgerisämpyläPaksoi "sipuli" pinaattikiinankaali ja maustekurkku.


Pitää khyllä heti tarttua tohon Paksoi "sipuli" pinaattikiinankaali -shittiin... :| :| Tai, noh... senhän voisi blogata päivän ällöttävänä tapahtumana :'( :'( Sitten löytyy maustekurkkua, josta... no enpä hirveästi tykkää - khyllä se nyt hampparissa jotenkuten menee... No paljoa en laita, miksi sitä sitten on noin paljon? No seura tietenkin, se/hän tykkää siitä, joten... :) Innolla khyllä odotan mitä tuleman pitää, vaikka... no tuskimpa nyt on kovin erikoista =/ Hyvää toki varmaan, tai siis... ON..!! Mutta onko vaivansa arvoista, niin...

Happy Birthday following actors and two directors

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät ja kaksi ohjaajaa. Elokuvassa Jurassic Park III nähty John Diehl (oma onnittelublogaus myös Jurassic Mania blogissa) täyttää tänään 74-vuotta. Elokuvien Broken Arrow..., Face/Off ja M:I 2 ohjaaja John Woo täyttää tänään 77-vuotta. Elokuvista The Departed..., World War Z ja 13 Hours tuttu James Badge Dale täyttää tänään 45-vuotta. Sarjasta Buffy the Vampire Slayer ja elokuvista Punisher: War Zone..., Rambo ja Saw V tuttu Julie Benz täyttää tänään 51-vuotta. Elokuvista Fifty Shades of Grey ja Robin Hood tuttu Jamie Dornan täyttää tänään 41-vuotta. Ja sitten vielä elokuvien Rushmore..., The The Royal Tennenbaums ja The Life Aquatic with Steve Zissou ohjaaja Wes Anderson täyttää tänään 54-vuotta. Onneksi olkoon 🎂🎁🎈🥳 ja Happy Birthday 🎂🎁🎈🥳 kaikille päivänsankareille.