torstai 11. toukokuuta 2023

Päivän TV-sarja

Buffya taas kehiin ja kauden 2 levyä 4 pyörimään. Eipä kait sitten muuta. 

Päivän ällöttävä tapahtuma

Tuli tehtyä kävelylenkki keskustasta Kallion kautta Pasilaan ja sieltä sitten Kalasatamaan ja sen kävelymatkan varrella tuli todistettua tämmöistä tapahtumaa. Ilmeisesti peura oli jäänyt jumiin metalliseen kalteriaitaan ja pelastuslaitos oli saapunut paikalle irrottamaan sitä. Ällöttävän tapahtuman tästä tekee se että eläin raukka oli varmaan tuskissaan ja todennäköisesti joutui lopetettavaksi.

Päivän taidekuva(t)

Tämä sattui ihan vahingossa. Olin ihan muuten vain lävistänyt katkaistun hammastikun sitruunankuoreen ja huomasin sitten sattumalta että se muodosti euro (€) merkin.
Tästä innostuneena halusin sitten kokeilla saanko tehtyä myös dollarimerkin ($) ja kyllä sain tehtyä. 

Päivän jälkiruoka + extra juoma

Siinä vielä jälkiruoka kanelitikut mitkä näkyi päivän ruoka blogauksen viimeisessä kuvassa. Jaksoin hädin tuskin yhden syödä. Kahvin kaadoin väkisten kurkkuun. Ähky tuli..., mutta ei siinä mitään - hyvää kuitenkin oli ja kyllä kelpas. 

Päivän juoma (by Hulk)

Ruokajuomana toimi perus Pepsi ja siinä eka lasillinen. 
Toisesta lasillisesta piti ottaa juomankaatokuva. Aina pitää olla juomankaatokuva päivän juoma blogauksessa.
Otinpa vaihtelun vuoksi lasillisen 7 Up limsaa. Siitä ei nyt ole omaa juomankaatokuvaa.

Päivän ruoka (by Hulk)

Tontsa kerkesikin blogata ekana..., mutta tässä minun (Hulk) blogaukseni Pizza Hut käynniltä. Aika ison satsin pakkasin heti alkuun.
Mutta nälkäkin oli iso ja siinä ahmin ekaa lautasellista Rax tyyliin.
Toka lautasellinen menossa ja vielä on tilaa ja jaksamista ahtaa herkkumättöä.
Kolmannen lautasellisen jälkeen oli jo iskenyt sellainen ähky että oli siinä ja siinä jaksanko vielä syödä taustalla näkyvää jälkiruokaa. Mutta siitä sitten lisää omassa blogauksessaan. 

Päivän extra juoma

Jahas, kuten puhuin - niin extra juomaa olisi luvassa 😇😋😁 Mutta...


No eipä ole oikein sanottavaa... =/ Jälkiruoka kahviahan tässä hörpitään :) Melkein voisi laittaa "jälkiruoka" -labelin, varsinkin jos olisi ottanut kuvan kanelitangoista (joita myöhemmin hain), mutta... Pelkkä "juoma" -label riittää, oli ihan hyvää kahvia - koskapa se ei olisi?! No ehkä jos se on seissyt monta tuntia...

Päivän juoma

Pitkästä aikaa multa(kin) päivän juomaa 😇 Tai Mad Croc -juoman blogasin vähän aikaa sitten, mutta siitä edellisestä on jo aikaa... No mutta, ei sillä niin väliä - eiköhän keskitytä tämän päivän juomaan 😎 No buffetissa kun ollaan, niin... no tottakai limuakin saa niin paljon kun haluaa 😍 Se on iso plussa! 😊 Ja täytyy kehua, että näiltä löytyy jäitäkin, se on vähän harvinaisuus... Ainakin/varsinkin buffetissa, vaikka... no ei khyllä RAX:in lisäksi tule mieleen kovin montaa buffettia...

No on niitä muutama, oli yksi pizzapaikka missä kävin seuran kanssa kun autolla käytiin vähän pidemmällä. Sitten on se buffetti mistä olen blogannut eli The Plaza – Wine & Craft Beer, mutta siihen ei kuulu juoma (paitsi vesi, mutta mä en siihen koske 😡😖😓😋😁)! Mutta jäät siis, ne on aika harvinaisia. Sitten on vielä sitruunaa (Pizza Hutissa), se tuo hyvän raikkauden kun sen heittää limun sekaan (mikä näkyy edellisessä blogauksessa...)!


Eli varsin herkullinen ateria siis... =) Niin ja limu, tämähän oli juoma blogaus :) Pääsee vähän unohtumaan, kun en ole pitkään (juomaa) blogannut! Ja, tulee vielä extra juoma?! =O Se on jo harvinaista, ainakin/varsinkin mulle - Hulk niitä on paljon pamautellut! :saint: Nyt on mun vuoro! B)

Päivän ruoka

Eilen tosiaan puhuin, että tänään olisi tarkoitus vetää kunnon mätöt - ja... No, kuten kuvasta näkee - se toteutui! 😍😎 Tämä on yksi parhaista buffeteista, ja samalla ruuista 😊😋 Yleensä heitän reunat roskiin (ainakin buffeteissa, kuten RAX), mutta nämä on sen verran herkullisia - ettEN TODellakaan heitän roskiin...

Piti oikein hakea lisää, oli sen verran herkullista 😇 Itseasiassa vielä kolmannen(kin) kerran, mutta siitä ei ole kuvaa 😕😓😋😁 En keksinyt mitään uutta 'poseerausta', joten kuva jäi ottamatta...


Oli khyllä TODella herkullinen ateria =) Niin, paikka on Pizza Hut - jos joku ei tiennyt... Ehdottomasti suosittelen menemään sinne! Niin, jos on vaan aikaa - tai on vapaana tähän aikaan..?! =X No kuten eilen puhuin, niin tässä on 'aikaraja' =/ Ja se on kolmeen (15.00) asti, eli jos on koulussa/töissä - niin tähän ei välttämättä ehdi =( Mutta aina voi ottaa menusta :saint: Mutta buffet on aina BUFFET!! B) Saapahan napansa ainakin täyteen, ei jää nälkä (ellei ole kiire...)!

Päivän KKSA-kuva

Nyt on Suomen viisufinalisti Kääriä kova pilakuvan kohde Facebookin KKSA-ryhmässä joten muokkasinpa sitten oman. Aika huono..., mutta siinä ryhmässä yleensä huonot ne tyktyimmät.

Happy Birthday following actors

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Elokuvista The Last Action Hero ja Prehysteria! tuttu Austin O'Brien täyttää tänään 42-vuotta. Elokuvassa Way of the Gun ja Insomnia nähty Nicky Katt täyttää tänään 53-vuotta. Elokuvista Sicario..., Honest Thief ja Wrath of Man tuttu Jeffrey Donavan täyttää tänään 55-vuotta. Elokuvista Titanic ja Gone in 60 Seconds tuttu Frances Fisher täyttää tänään 71-vuotta. Sitten vielä elokuvista O Brother, Where Art Thou ja The Incredible Hulk tuttu Tim Blake Nelson täyttää tänään 59-vuotta. Onneksi olkoon 🎂🎁🥳🎈 ja Happy Birthday 🎂🎁🥳🎈 kaikille päivänsankareille. 

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Päivän ruoka (& TV-sarja)

Joo, khyllä tästä vähän nälkä jäi... Tai siis aika/ihan täynnä oli kun tämän oli juuri syönyt - mutta näin illemmalla tuli khyllä jo nälkä 😖 Noh, onneksi aina (jää?)kaapista löytyy jotain purtavaa, herkkuja nyt ainakin (lähes) aina löytyy 😊 Joo, ihan tarkoituksella tämmöinen vähän kevyt ruoka, koska..?! Noh, huomenna olisi tarkoitus vetää kunnon mätöt 😍😎 Siinä on vaan aikaraja!? 😳 No mielellään söisi joskus viiden jälkeen, mutta...


No asia selviää sitten huomenna :saint: Kuvassa näkyy Peter (Petrelli), se/hän on khyllä yksi parhaista hahmoista tossa (Heroes) sarjassa =) Olisin khyllä veikannut - ja veikkasinkin, että tolle (Milo Ventimiglia) olisi tullut lupaava ura, mutta... No eipä mitään kovin isoa tullut, ainakaan mun tietääkseni?! No parissa Rocky -elokuvassa hän näytteli, mutta muuten aika pientä... =/ No mitä selasin, niin on se muutamassa TV-sarjassa ollut/ja on vieläkin - mutta itse en ainakaan ole niitä katsonut... Ei siinä, ihan hyvä näyttelijä khyllä B) Sitten kuvassa on toi yksi toinen 'sankari' (:P :D), ihan hyvä hän(kin) on - mutta ei niin hyvä kun Peter. Ehkä esittelen hänet (Jack "Noah Bennet" Coleman) myöhemmin, viimeistään varmaan kun katson Heroes Reborn -sarjan. Sitä khyllä pelkään, niin että aikamoista sontaa se varmaan on - mutta... no onneksi se on aika lyhyt (reilu 10 jaksoa), joten eiköhän se aika kivuttomasti mene :) Mun ei pitänyt laittaa tähän "TV-sarja" labelia, mutta nyt tuli niin paljon tekstiä - että labeli on laitettava :saint: jepS! :) :P :D

Ruoka ostosten esittely

Olin jo repinyt tän auki, ennen kuvan ottamista... 😕 No ei ollut tarkoitus blogatata tätä, mutta..?! 😳 No sitten sain vaan innon blogata, joten... tässä ollaan! 😇😋😁 Eli kyseessä on tosiaan Dr. Oetker Ristorante Pizza Quattro Formaggi.


Ei nyt mikään paras ruoka... =/ Ainakaan/varsinkaan täyttävyydeltään (koska ei ole lihaa), mutta... no ihan hyvä tämmönen 'välipala'. Illemmalla sitten jotain leipää tai jos tonnikalapurkin avaisi, tjs shittiä... :) :P :D

Päivän poster + makee kuva + trailer

Iso-Arskasta on tehty Netflixille dokumenttielokuva joka kulkee simppelisti nimellä -Arnold. Elokuvan upea juliste toimii samalla päivän makeena kuvana. Alla👇 vielä traileri..., mutta sitä ennen - ARNOLD FOREVER...!!!!!!!11111111 -Ja eikun videota olkaa hyvät. 

...

Päivän TV-sarja

Taas Buffy the Vampire Slayer sarjan pariin ja nyt pistän pyörimään kauden 2 levyn 3. Olipa sekin hyödyllinen tieto..., mutta tulipahan selväksi ja nyt sitten sarjan pariin. On kyllä ollut tähän asti varsin hyvä sarja - tietty ollut muutama tylsähkö jakso..., mutta niin vähän tuppaa kaikissa sarjoissa olemaan niitä hieman tylsempiä jaksoja.

Päivän ruoka

Tätä en ole postaamassa Facebookin ruokaryhmissä - varmaan naurettaisiin ulos niistä. Keitinpä nimittäin puurot ja rullasin sen sitten riisilevyihin. Näyttää siltä itseltään💩 ehkäisyvälineen sisällä😁...🤪... Vähän tämmönen köyhänmiehen setti tälläkertaa. Mutta onhan tullut postailtua kuvia herkuistakin joten vaihteeksi tämmöstä.

Hulkin Kruunuvuorenrannan lautta käynti

Tulipa otettua lautta Kruunuvuorenrantaan joka lähti Helsingin Kauppatorilta. Siinä lautan aikatauluja. 
Ja siinä itse lautta joka saapuu juuri Kruunuvuorenrannasta.
Lauatan kannella räpsäisin sitten selfien minkä pistin myös uudeksi Facebook profiilikuvaksi. Blogaisinkin siitä myös omassa Hulkin blogissani.
Sain myös napattua hienon siluettikuvan hurjaa vauhtia rakentuvasta Kalasatamasta pilvenpiirtäjineen.
Nappasin myös kuvan Suomenlinnasta minne kyllä ehdottomasti pitää mennä taas uudestaan team MatoApinan kanssa. 

Kruunuvuorenrannasta puolestaan ei tullut otettua kuvia kun alue on vielä sen verran keskeneräistä että aika paljon työmaa-aluetta koko paikka. Mutta varmasti ihan hieno alue siitäkin kehittyy. Upeat näkymät avautui ainakin Kalasataman suuntaan..., mutta eipä nyt siitäkään tullut otettua kuvaa.

Happy Birthday following actors and one mucisian

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät ja yksi muusikko. Elokuvien Batman Foreve..., Moulin Rouge! ja Gangs of New York Soundtrackeistä tuttu muusikko Bono täyttää tänään 63-vuotta. Bridget Jone elokuvista tuttu Sally Phillips täyttää tänään 53-vuotta. Elokuvista Good Burger ja Snakes on a Plane tuttu Keenan Thompson täyttää tänään 45-vuotta. Elokuvista Masters of the Universe..., They Live ja Lords of Salem tuttu Meg Foster täyttää tänään 75-vuotta. Elokuvissa Halloween II ja Hall Pass nähty Nicky Whelan täyttää tänään 41-vuotta. Sarjasta ER - Teho-osasto ja elokuvasta U-571 tuttu Erik Pallandino täyttää tänään 55-vuotta. Sitten vielä elokuvista Kindergarten Cop..., Cloverfield ja The Unborn tuttu Odette Annable täyttää tänään 38-vuotta. Onneksi olkoon 🎂🎁🎈🥳 ja Happy Birthday 🎂🎁🎈🥳 kaikille päivänsankareille.

tiistai 9. toukokuuta 2023

Päivän ruoka

Jahas, nyt oli tarjolla ranskalaisia ja nugetteja - ei mikään maailman paras/herkkullisin ruoka, melkein en edes blogannut tätä, mutta... No khyllä toi blogauksen arvoinen on, juomakin (Pirkka Murkku) kun on ihan hyvä 😊 Ohjelmana pyörii tuttu Heroes, mutta ei laita labelia tähän(kään, kuten en juomaan...)!


Niin unohtui mainita ton (Knepper) Prison Break nimi, sehän oli "T-Bag" - käytin sitä itsekin nimenäni (meillä oli eri nimiä, kuten Turtles hahmot), kun kommentoin meidän blogia. Toi oli khyllä kova hahmo, koko nimeltään Theodore "T-Bag" Bagwell! B) Oli toi khyllä yksi hyvää katsoa tota sarjaa, joka... Noh, taso laski kun lehmän häntä mitä pidemmälle mentiin =/ Niin kausissa, eka kausi oli alusta loppuun kovaa tasoa - mutta seuraavat kaudet alkoi jo vähän suckaamaan =( En edes katsonut vikaa/viimeisiä kausia, sen voisi khyllä yrittää korjata... Samalla näkisi mahtavan ekan kauden, olisiko se vaan sitä?! =X Niin mahtava... Eiköhän, ei maku niin paljoa muutu - kait..?! :P :D

Päivän TV-sarja

Buffy the Vampire Slayer kauden 2 levyä 2 kehiin. Levyn alkuvalikossa vaihteeksi muun hahmon kuva kuin itse Buffyn - tälläkertaa Willow hahmon kuva. Alyson Hannigan näyttelee hahmoa hieman samaan tyyliin kuin American Pie hahmoaan - hieman samanlainen puhetyyli. Saatiinpahan tekstiä tälläkin pikku huomiolla. Nyt ei sitten muuta kuin sarjaa pyörimään.