torstai 26. heinäkuuta 2007

Pyörän avaimen katoaminen ja löytyminen


Olin tänään pyörällä liikkeellä -ihan pikku reissun tein vaan, mutta palattuani reissulta kotiin kävi hieman köpelösti kun olin käsittelemässä pyöräni lukkoa kotimme kuistilla. Pyörän avaimet tippuivat yht'äkkiä kuistin lattialaudoituksen väliin kuistin alle. Pähkäilin sitten hieman, että miten saan ne pois sieltä, ja sitten välähti. Otin sahan -en suinkaan sahatakseni laudoitusta -ja pujotin sen laudoituksen välistä siitä kohtaa mihin näin avaimien tippuvan heilutin sitä, että avaimet liikkuisi ulos päin kuistin alta. -Mutta tuloksetta. -Menetin avaimet näkyvistä. No sitten lopetin hommat ja päätin jättää asian sikseen. Ja sitä paitsi oli kiirus mennä suihkuun ennen leffaan lähtöä -arvostrelut tulossa myöhemmin.

-Mutta. Sitten palattuani leffasta aloin epätoivoisesti uudestaan vielä huitomaan sahalla kuistin lattiarakoa ja sain yllättäen avaimet taas näkyviin. Sitten jonkin aikaa sahan ja paikoin haravan kanssa riehuttua, sain kuin sainkin avaimet sieltä kuistin alta, ja nyt ne roikkuvat avainketjussani säilössä muiden avaimien kanssa. -Kannatti tonkia.

Ei kommentteja: