perjantai 13. kesäkuuta 2008

Six Flags Great Adventure vuoristorataesittely: Bonus

Sarjan seuraavana ja viimeisenä esittelyvuorossa on varsin ainutlaatuinen ja jälleen kerran supersankariteemainen vuoristorata nimeltään Batman & Robin: The Chiller, joka valitettavasti suljettiin viime vuonna lukuisten jatkuvien ongelmien takia, ja tilalle pystytettiin viime kerralla esitelty The Dark Knight Coaster. Vuonna 1997 rakennettu lineaarisinduktiomoottoreilla tapahtuvaa laukaisua hyödyntävä silmukkavuoristorata Batman & Robin: The Chiller kärsi alusta alkaen kaikenlaisista teknisistä ongelmista ja olikin niiden takia suurimman osan avauskaudestaan suljettuna. Ongelmat eivät kuitenkaan estäneet laitetta nousemasta vuosien saatossa vuoristorataharrastajien suosikiksi ja päätymästä heidän sekä monien tavallistenkin huvittelijoiden sydämien syövereihin pysyvästi. Itsekin olen sataprosenttisen varma siitä, että olisin tykännyt tästä erittäin erikoisesta laitteesta enemmän kuin sen tilalle tulleesta The Dark Knight Coasterista, ja olenkin varsin harmissani laitteen purkamisesta, joten tavallisen tuulessa rätisevän kyytivideon sijaan blogaan alla näkyvän tunnepitoisen musiikkivideon, josta löytyy niin pysäytyskuvia, kuin videota laitteen kyydistä ja sen ulkopuolelta. Toivon kuitenkin että sama paremmuusjärjestys ei missään nimessä toteudu Dark Knight -elokuvan kohdalla, vaan että se pieksee tuntuvasti huonoimmaksi Batman elokuvaksi tituleeratun Batman & Robin -elokuvan.

Batman & Robin: The Chiller on - tai siis oli moottorien avulla laukaistava tuplavuoristorata, jonka molemmat radat, nimeltään Batman ja Robin, kulkivat hiukan erilaisten silmukoiden läpi, ylös mäkeä, sekä takaisin alas samaa reittiä asemalle. Moottorien suuren energiakulutuksen takia junia ei alkua lukuun ottamatta koskaan voitu laukaista yhtä aikaa, ja usein toiminnassa oli vain kaksikosta luotettavampi Robin. Molemmat junat kiihtyivät alkusuoran induktiomoottorien avulla 113 kilometrin tuntivauhtiin ja nousivat ylös pystysuoraa mäkeä. Mäen huipulla Robinin rata teki Medusan tapaan kobra rullaus -silmukan, kun taas Batman ns. silinterihattusilmukan, eli 90 asteen mäessä 90 asteen käännöksen, puolikkaan silmukan ja toisen 90 asteen käännöksen takaisin menosuuntaan ennen vaakatasoon laskeutumista. Silmukoiden jälkeen radat kulkivat vierekkäin pitkittäisen silmukoiden läpi ja ylös mäkeä, jonka yläpäässä olivat radan toisen induktiomoottorit. Nämä moottorit antoivat junille tarvittavan lisävauhdin päästä samojen silmukoiden läpi uudestaan, kun ne kulkivat radan läpi takaperin takaisin asemille. Ennen viimeistä mäkeä olevat pitkittäissilmukat poistettiin viime vuoden alussa, sillä aina kun ylämoottorit eivät toimineen, ei junan vauhti välttämättä riittänyt takaisin asemalle pääsemiseen. Batman pyyhälsi 347 metriä pitkän radan läpi noin puolessa minuutissa tehden 48 metrin pudotuksen, kun taas Robinilla 32 metrin pudotuksen sisältävään 375 metrin matkaan kului 48 sekuntia.

Ei kommentteja: