Kävinpä tuossa tyttöystävän kanssa katsomassa Amos Andersonin museossa isäni pääosin suunittelemaa näyttelyä Domus Pompeiana (suomeksi: "talo Pompeijissa"), jossa siis nimensä mukaisesti oli esitteillä Pompeijin aikaisen talon pohjapiirrustuksia ja sitten sieltä paikanpäältä löydettyjä muinais tavaroita. -Ihan mielenkiintoinen oli vaikka mikään museoihminen en olekkaan. -Kuvan fresko oli alkuperäisenä saatu sinne esille ihailtavaksi.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
Domus Pompeiana
Kävinpä tuossa tyttöystävän kanssa katsomassa Amos Andersonin museossa isäni pääosin suunittelemaa näyttelyä Domus Pompeiana (suomeksi: "talo Pompeijissa"), jossa siis nimensä mukaisesti oli esitteillä Pompeijin aikaisen talon pohjapiirrustuksia ja sitten sieltä paikanpäältä löydettyjä muinais tavaroita. -Ihan mielenkiintoinen oli vaikka mikään museoihminen en olekkaan. -Kuvan fresko oli alkuperäisenä saatu sinne esille ihailtavaksi.
Viikon 12 typyäänestys on päättynyt!
Kesäaikaan siirtymisen takia äänestys päättyi tuntia liian aikaisin, kun kukaan paikalla olleista MatoApinalaisista ei huomannut siirtää sen päättymisaikaa
. Ehdin paikalle saavuttuani avaamaan äänestyksen vielä n. 8 minuutiksi, joten ehkä joku ehti vielä silloin äänestää
. Sitten syksyllä talviaikaan siirtyessä pitää kaikkien olla paremmin hereillä
. No mutta sitten itse tuloksiin:
1. sija: 20 äänellä sunnuntain typy by Tontsa.
2. sija 15 äänellä perjantain typy by Matsku
3. (jaettu) sija: 6 äänellä maanantain ja torstain typyt by Matsku ja Tontsa.
5. sija: 5 äänellä tiistain typy by Matsku.
6. sija: 3 äänellä keskiviikon typy by Hulk.
Eli vakuuttava voitto Tontsalle, onneksi olkoon
Blogaajien kesken äänten (55) jakauman mukaiset sijoitukset ovat:
1. (jaetusti) Tontsa kahden ja Matsku kolmen typyn 26 äänellä (n. 47,3%)
3. Hulk yhden typyn 3 äänellä (n. 5,5%)
Jo toinen tasapeli tässä kategoriassa Tontsa ja Matskun välillä
...
, sekä Hulkki jälleen viimeisenä
, mutta hänellä olikin vain yksi typy kisaamassa
. Ikävä kyllä äänten kokonaismäärä osoittaa vähenemisen merkkejä
, joten ensi kierroksella kaikki mummot ja vaaritkin äänestämään moneen kertaan
!
Aiheet:
Typyäänestystulokset,
vko 12/2008 typyt
Päivän makee kuva
Taas on Jurassic Park aiheinen makee kuva -viimeksihän oli se T-Rex kuva, nyt kuvassa on taas tuttu T-Rex, mutta makeen kuvan tästä tekee se, että tämä on muutoin sarjan huonoimman leffan paras kohtaus, missä T-Rex ottaa vastaan Spinosauruksen kanssa.
Aiheet:
Makeet kuvat
Paranneltu versio "MatoApina Adventures" -kuvasta
Nyt on JP logo itse kuvattuna taustakuvana
Päivän typy
Typyhän jättelee vain "leivänmurusia" ympäriinsä jotta löytäisin palkinnon luo. -No eipä tartte paljoa jätellä mitään leivänmuruja kun suunnistan hajuaistini avulla. -Typyn kostea..., -joops, -lalalalalaaa tuoksuu kilometrien päähän
Aiheet:
Päivän typyt,
vko 13/2008 typyt
TV-leffa tarjonta tänään
Ohjaaja: John Lasseter. Suomeksi dubatussa animaatioelokuvassa pikkupojan lelut yrittävät pelastaa kidnapatun kumppaninsa pakkomielteisen lelukeräilijän kynsistä.
...
(The Full Monty)
Brittikomedia kuudesta työttömästä metallityöntekijästä, jotka perustavat striptease-ryhmän ansaitakseen rahaa. Ongelma on, ettei yksikään heistä ole parkettien partaveitsi. Virikkeitä koreografiaan haetaankin jopa jalkapallokuvioista. Pääosaa esittävä Robert Carlyle tekee vakuuttavan roolisuorituksen pienen pojan isänä, jonka ex-vaimo kinuaa lisää elatusapua. Hän haluaa, että poika voi olla ylpeä isästään, mutta kuinka asia onnistuu riisumalla vaatteet villiintyneen naisyleisön edessä? Ohjaaja: Peter Cattaneo, Englanti 1997 (88') Pääosissa: Robert Carlyle, Tom Wilkinson, Mark Addy, Paul Barber.
...
Beetlejuice
(USA 1988, 93')
Ohjaaja: Tim Burton. Pääosissa: Michael Keaton, Alec Baldwin, Geena Davis ja Winona Ryder. Raisu komedia kiltistä kummituspariskunnasta, joka yrittää häätää kotinsa uudet asukkaat pahatapaisen aaveen avulla.
...
(Unfaithful)
Tiivistunnelmainen intohimotrilleri elokuvien Vaarallinen suhde ja 9 1/2 viikkoa ohjaajalta. Edward ja Connie Sumnerin (Richard Gere ja Diane Lane) upea perheidylli järkkyy, kun Connie antautuu suhteeseen nuoren ja komean muukalaisen (Olivier Martinez) kanssa. Pian avoimen eroottinen intohimo kasvaa pakkomielteeksi, ja petoksen kammottava hinta nousee kovemmaksi kuin kukaan uskalsi kuvitella. Diane Lanen (Toscanan auringon alla) pääosa huomioitiin Golden Globe - ja Oscar-ehdokkuuksilla. Pääosissa: Diane Lane, Richard Gere, Olivier Martinez, Michelle Monaghan, Erik Per Sullivan. Ohjaaja: Adrian Lyne. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (118') Uusinta.
Mitäs nyt oli varattu kellekin?
Matsku oli ainakin varattuna se päivän kuva tänään. Päivän makeeta kuvaa ei ole kukaan vielä varannut, mutta ilmoittaa sit tähän, jos on tulossa. -Blogaan kuitenki eka kaikki illan leffat TV:stä ja päivän typyn, niin tässä on aikaa. -Kunhan varmistan, ettei sitten tule mitään "mulla olis ollu" -tilanteita. Ainakin mulle on käynyt niin, että on ollut kuva varattuna ja toinen on sitten kerennyt pistää eka.
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Kuvakisan toinen kuvaehdokas, olkaa hyvät...
Päivän kuvaa vaan tulemaan ;)...:saint:...B)...
No, eipä ollut täysin originaali keksintö
Jaa-a. -Sattuipa somasti, että kun pistin hakusanaksi tuon "Smiley Wars", niin piti löytyä ties monenmoista hymiösotaa, kuten esim. oheinen kuva. Kuvan tekovaiheessa en tullut vielä ajatelleeksi, että ideani ei ehkä olekkaan jo keksitty, että se olisi aivan originaali. -Mutta se onkin minun tulkintani aiheesta. -Kohta takuulla sekin löytyy samaisella hakusanalla....
EDIT.minun kuvassani humiöillä on vartalot, mutta sekin on minun tulkintani, joten se ei ole virhe.
Kuvakisan pelikansi, olkaa hyvät
Music and Lyrics
Weird Al Yankovic -Jurassic ParkI recall the time they found those fossilized mosquitoes
And before long, they were cloning DNA
Now I'm being chased by some irate velociraptors
Well, believe me... this has been one lousy day
Jurassic Park is frightning in the dark
All the dinosaurs are running wild
Someone shut the fence off in the rain
I admit it's kinda eerie
But this proves my chaos theory
And I don't think I'll be coming back again
Oh no
I cannot approve of this attraction
'Cause getting disemboweled always makes me kinda mad
A huge tyrannosaurus ate our lawyer
Well, I suppose that proves... they're really not all bad
Jurassic Park is frightning in the dark
All the dinosaurs are running wild
Someone let T. Rex out of his pen
I'm afraid those things'll harm me
'Cause they sure don't act like Barney
And they think that I'm their dinner, not their friend
Oh no
(roar roar roar ahh ahh ahh)
Jurassic Park is frightning in the dark
All the dinosaurs are running wild
What a crummy weekend this has been
Well, this sure ain't no E-ticket
Think I'll tell them where to stick it
'Cause I'm never coming back this way again
Oh no... oh no
...
Päivän "sarjis" kuva
Viivit ja Wagnerit on kyl ihan parhaita ...
-"Wagner, lopeta tuo prutina"
-"Eikö suhteemme vielä kestä ilmavaivoja?"
Aiheet:
Päivän kuvat
Päivän makee kuva + typymuistutus
Pitäisi terästää vähän niitä omia taitoja, niin voisi itse piirtää tollasen makeen kuvan -ties millä ohjelmalla toiki on tehty. -Mutta makee se on, siihen ei ole vasta väitteitä.. -Sitten asiasta toiseen tullen kuitenkin mieleen kuvan graafisesta typystä, että sehän on Matskun vuoro jyystää tänään.
Aiheet:
Makeet kuvat
Leffatarjonta tänään
Ohjaaja: Michael Cimino. Pääosissa: Robert De Niro, Meryl Streep, Christopher Walken. Viiden Oscarin draama työläiskaveruksista, jotka värväytyvät armeijaan ja osallistuvat Vietnamin sotaan.
...
(Abyss)
Titanicin ohjaajan huima seikkailuelokuva vedenalaisen öljynporausaseman miehistöstä ja laivaston sukeltajista, jotka yrittävät löytää kadonneen ydinsukellusveneen, ennen kuin on liian myöhäistä. Ohjaaja: James Cameron, USA 1989. (140'). Pääosissa: Ed Harris, Mary Elisabeth Mastrantonio, Michael Biehn, Leo Burmester, Kimberly Scott. - Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille.
...
Riemukupla: Tankki täynnä
Lindsay Lohan esittää koko perheen vauhtikomedian pääosassa Maggie Peytonia, joka saa isältään lahjaksi parhaat päivänsä nähneen kuplavolkkarin. Ehostuksen jälkeen hankinta paljastuu legendaariseksi ihmeautoksi Riemukuplaksi. Koettelemusten kautta Riemukupla virittyy vertaansa vailla olevaksi menopeliksi. Pääosissa: Lindsay Lohan, Michael Keaton, Matt Dillon, Breckin Meyer, Justin Long. Ohjaaja: Angela Robinson. (96')
...
(The Mothman Prophecies)
Tositapahtumiin perustuvan trillerin keskipisteessä on menestyvä toimittaja (Richard Gere), joka ajautuu kriisiin vaimonsa menehtyessä äkillisesti harvinaiseen aivokasvaimeen. Miehen pakkomielteeksi muodostuvat vaimon ennen kuolemaansa tekemät piirrokset tummasta, siivekkäästä hahmosta. Kun mies päätyy muutamaa vuotta myöhemmin juttumatkallaan Point Pleasantin pikkukaupunkiin, vyyhti alkaa purkautua paikallisen naispoliisin (Oscar-ehdokas Laura Linney) avustuksella. Myös menestystrilleristä Arlington Road muistettava ohjaaja Pellington on tehnyt palkittuja musiikkivideoita mm. Pearl Jamille ja U2:lle. Pääosissa: Richard Gere, David Eigenberg, Laura Linney, Bob Tracey, Debra Messing. Ohjaaja: Mark Pellington. (113') Uusinta.
...
Kohtalokas ystävä
Eliittiyliopiston kulissien takaiseen elämään pureutuva psykologinen trilleri nuoresta ja viattomasta Aliciasta (Mia Kirshner, mm. Musta Dahlia, tv-sarja 24), joka ajautuu tahtomattaan villin ja kiehtovan opiskelijamaailman pyörteisiin. Vaalean, upporikkaan kaunottaren Hadleyn (Dawson's Creek - ja Criminal Minds -sarjoista tuttu Meredith Monroe) johdattelemana kokematon tulokas päätyy koettelemaan rajoja, joilta perääntyminen tuntuu pian mahdottomalta. Pääosissa: Mia Kirshner, Meredith Monroe, Dominique Swain, Scott Bairstow, Rachel True, Taye Diggs. Ohjaaja: Zoe Clarke-Williams. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (87')
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


