lauantai 7. maaliskuuta 2009

Päivän kuva

LOLz. Tontsalla olaan odottamassa Watchmen elokuvaan lähtö. Tontsa antoi pari monista Watchmen pinsseistään ja innostuin sitten pistämään pinssit silmille -neulat tietysti alhaalla. Ei olisi kyllä leffaan enää menemistä, jos neulat olisi ollut ylhäällä.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Perjantain ensi-illat Nro 3

Confessions of a Shopaholic

Tämä leffa ei olisi kiinnostanut tippaakaan ellei olisi nähnyt leffan traileria ja huomannut leffassa sisältäviä suomiviittauksia. -Paitsi että ne suomiviittaukset saattoivat olla kaikki siinä trailerissa, että turha teattereihin nyt ainakaan niiden takia mennä. Tuskin on enempää suomiviittauksia mitä trailerissa näytettiin. -Mutta silti -hyvä Suomi.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Pride and Glory

Hmm. -Ehkä voisi DVD:lle säästää, vaikka nyt onkin hyvillä näyttelijöillä ryyditetty tiukka rikostrilleri, jotka yleensä kyllä kelpaavat -mm. Departed, Street Kings ja Oikeuden kasvot olivat kyllä näkemisen arvoisia. Mutta kaikkia ei ole PAkKO nähdä teattereissa ja tätä ei ole.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Watchmen

Tätä on odotettu: -elokuvan 300 ohjaajan uusi sarjakuvafilmatisointi -Watchmen. Huomenna sit MatoApina tiimillä katsomaan -aikaa tietenkään paljastamatta. -Siitä sitten sovitaan kännyköitse. -Odotettavissa on upea tehostepläjäys -ainakin leffan traileri on antanut LOiSTavan kuvan leffasta. -Yksi pieni ongelma tosin, mutta siitä oma blogauksensa omassa Hulk blogissani.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Music and Lyrics

I'll Be There for You by the Rembrandts - Friends Lyrics

So no one told you life was going to be this way.

Your job's a joke, you're broke, you're love life's DOA.

It's like you're always stuck in second gear, Well, it hasn't been your day, your week, your month, or even your year.

But, I'll be there for you, when the rain starts to pour.

I'll be there for you, like I've been there before.

I'll be there for you, cause you're there for me too.

You're still in bed at ten, the work began at eight.

You've burned your breakfast, so far, things are going great.

Your mother warned you there'd be days like these,

But she didn't tell you when the world has brought you down to your knees.

That, I'll be there for you, when the rain starts to pour.

I'll be there for you, like I've been there before.

I'll be there for you, cause you're there for me too.

No one could ever know me, no one could ever see me.

Seems like you're the only one who knows what it's like to be me.

Someone to face the day with, make it through all the rest with,

Someone I'll always laugh with, even at my worst, I'm best with you.

It's like you're always stuck in second gear,

Well, it hasn't been your day, your week, your month, or even your year.

But, I'll be there for you, when the rain starts to pour.

I'll be there for you, like I've been there before.

I'll be there for you, cause you're there for me too.

...



keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Päivän läjät videot =), makeet kuvat B), ällöttävä kuva :|, sekä typy <3!


Kai se on siitä huonoimmasta aloitettava :/, eli päivän ällöttävästä kuvasta joka tulee siitä että mun TV ohjelma tili mentiin sitten bannimaan :x, TSII-SUS CHRIST :|, huoh |O?!?!? Noh, onneksi tota osasi vähän odotella :saint:, mutta silti TSII-SUS FUCKING CHRIST :| :| :|... |O |O |O?!?!? No uudenhan tilinhän tein sitten parissa tunnissa tilalle :saint:, saa nähdä mitein tolle käy :x... Tai siis montako videota julkasen ennenku lopetan julkasun :x, no heti kun yksi (tai no pari kolme) poistuu :|... :/... :'(, niin sitten lopetan videon teot sillä tilillä ja teen (taas) uuden samanlaisen vanhan jäädessä "lojumaan" (no khyllä mä sillä kommentoin yms shittiä :p...) =)! Joo sama piti tehdä tällä tilillä :saint:, mutta kerran kun suosituin/suosituimmat, Pelkokertoimen ötököiden syöminen (joka vähän/aika paljon johti noihin banneihin :x, no niistä sain kunnon varoituksen kun ne poistettiin "väkivallan" takia ja tili meni "epävakaa" tilaksi :|, niin varoituksen vasta kun ne oli lähes pari vuotta ollut ja kun niistä tuli suosittuja |O, mikä on käynyt parille muullekkin suositummalle videolleni :x, huoh mitä suosittujen videoiden "metsästys ja tuhoamis" paskaa :|, kateelliset pällit |O?!?!?) videot poistettiin :|... |O, niin khyllä mä halusin tilalle uudet tehdä =), mutta, no eipä päässyt niin käymään (edes Tähti Pelkokerroin Jonny Fairplay hidastus videoilla, mihin ajattelin/oisin lopettanu jos ne ois menestyny *SYDÄN*, mutta eipä typerät ihmiset tajunneet niiden TOD LOiSTavuutta *SYDÄN*, TSII-SUS :|, huoh |O?!?!?) :'(... :|, huoh |O?!?!? No mutta :p, no tämä tili saa jäädä "lojumaan" parin kolmen (pienen)varoituksen jälkeen :)... :/... :'(, jota ennen toivottavasti teen jonkun suositun videon =), mitään keskinkertaista nyt halua jättää "lojumaan" (jonka khyllä teen jos niikseen tulee käymään) :|... :/... :'(.... |O?!?!?


No mutta aluksi ei pitäisi olla mitään hätää kun vanhat parhaimmat videot julkasen ensiksi =) (ellen innostu jostain uudesta niin paljoa että teen sen väliin :saint:... :p... :D), tällä kertaa kahden ollessa vanhoja ja kolmannen, noh, sehän on uusi =) (tai "uusi" kun olihan se pari päivää vanhassa tilissä :p, mutta en ehtiny khyllä blogata sitä :saint:, mutta..., joopS :p... :D)!


Sitten makeisiin kuviin B), uusi YouTube taustakuvanihan se on siinä :saint:, pretty nice *SYDÄN*, e'h =)... :p... :D, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!


Joo kuten tarkkasilmäisimmät huomasi :saint:... :p... :D, niin ekassa kuvassa näkyi jotain vihreää :x, niin Google Chromenhan (joka oli/on vihreänä kuvassa :p...) päätin sitten vihdoin asentaa =)! Mutta en ihan vaan huvikseni :/... :'(, ajattelin että se olisi voinut auttaa yhteen ongelmaan =), mutta, no eipä auttanut :/, TSII-SUS :|, itQ :'(, joopS :p... :D! No mutta saipa tommosen makean kuvan missä on neljä eri selainta vierekkäin B), OU YEAH =)! Mitäs sitä vielä sitten oli :saint:... :p... :D, niin...


...lisää päivän videoita =), GTA IV:n läpipeluu muotoisessa sellaisessa *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!


Joo siinäpä on vika tehtävä =), jota ei kannata kattoa jos ei halua spoilaantua :/... :'(, kohta/ajan myötä tullen läjäpäin lisää kun läpipeluu videot aion tehdä tosta alusta loppuun *SYDÄN*, kuten pari kolme (ja ylikin :p...) muuta projektia =), FUCK YEAH B), joopS :p... :D! Joo :p, sitten olisi vai vielä...


...typy jäljellä :x... *SYDÄN*, noh, edellinen tekstimäärä saa nyt kelvata :saint:... :|, paitsi sen nyt voi sanoa että khyllä kelpaa tota "Paris Hiltomaista" typyä jyystää tän blogaus urakan jälkeen *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D! No mutta :p...

MadTV - CHiPs 2002 video :saint:... :p... :D -linkki!



MadTV - Stuart (and Bobby Lee) video :saint:... :p... :D -linkki!



Mad TV - Basketball Song video :saint:... :p... :D -linkki!



GTA IV (Xbox 360) - (Final mission) Out Of Commission First Part (1 of 2) video :saint:... :p... :D -linkki!



GTA IV (Xbox 360) - (Final mission) Out Of Commission Second Part (2 of 2) video :saint:... :p... :D -linkki!



Päivän ällöttävä "YouTubesta bannit" kuva :|... :/... :'(... |O (sekä Google Chrome vihreänä :)... :p... :D) -kuva!

Mun uus YouTube taustakuva :saint:... :p... :D -kuva!

Four some (:p... :D) :saint: -kuva!

GTA IV:n vikan tehtävän (Out Of Commission) videot Youtubessa :saint:... :p... :D -kuva!


..."Paris Hiltoimaisiin" jyystelemisineen tästä *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Päivän typy

Kuva on minun näkökulmastani -käytin sellaisia kamerapiilolinssejä. Tuli aika kivoja kuvia kun pääsin antamaan typylle nautintoa silleen U know how...

Typyä ei ole näkynyt sitten minun viimeksi pistämieni..

Hups, nyt meni väärin päin typykuvat pistettyä tuohon. -Ilmestymisjärjestyksessä oikeanpuoleinen on ekana. No, samapa tuo. -Mutta mitä noihin kuviin, nii eipä ole niiden jälkeen typyä nähty ja toi viimeisin tuli pistettyä viime maanantaina. -Ite en ole nyt viitsinyt laittaa, kun oletin että jommaltakummalta teistä olisi tulossa.

perjantai 27. helmikuuta 2009

Päivän pilanimi

Friikkejä ei koskaan katsota hyvällä ja Benjamin Button on kyllä aika friikki -tyyppi joka nuortuu. -Täten päätettiin kasata lynkkausjoukko ja aloittaa...
...

The Curious Case of Benjamin Button.........................The Furious Chase of Benjamin Button

Vaikeinpia pilanimiä keksiä joku osuva läppä, joka johtaa itse pilanimeen. -Kesti muutama vartti ennen kuin sain mitään tekstiä aikaseks.

Perjantain ensi-illat Nro 4

Ralliraita

Tää on "ei, vaikka kaveri maksais ja tarjois vielä mässytkin"-leffa. -Vaikka olis kuinka kaahaus/peltienkolisteluleffa, niin se että se on kotimainen, vie kaiken kiinnostuksen.

Perjantain ensi-illat Nro 3

The Duchess

Pukudraamat kuuluvat niihin ehdottomiin "ei kiitos"-leffoihin -niissä kun ei koskaan tapahdu mitään jännää. Pelkkää höpinää ja pöpinää alusta loppuun. -Onneksi kaveripiiristä ei löydy sellaista, joka tälläistä haluaa mennä katsomaan.

Perjantain ensi-illat Nro 2

The International

Toinen leffa mitä voisi harkita teattereissa -traileri antoi ainakin hyvän kuvan leffasta. -Ja pitäähän nyt nähdä leffa jossa ammuskellaan tutuissa paikoissa, missä itsekkin on tullut käytyä. -Nimittäin Guggenheimin museo New Yorkissa. -Sielä tuli käytyä ekalla Nycki reissulla vanhempien kaa.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Che Part 1

Tätä vois kyllä harkita ihan teattereihin mentäväksi -kyllä sotadraamat aina kelpaa. -Mikäli nyt ei teattereihin sit kuitenkaan kerkiä, nii ainaki sit DVD:lle sotaleffahyllyä täydentämään.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Frendit -ja Simpsonit muistutukset samassa

Harvoin on Frendien esittelyissä kuvaa ohessa. -Tosin koskaan ei ole itse sepityksiä -pelkästään jakson nimi, joka tänään on...
...

Saippuaoopperajuhlat
...
Sellaista Frendeissä. -Entäpä illan Simpsoneissa, joiden kohdalla tälläkertaa ei ollut kuvaa ohessa telkku.comin esittelyissä..?
...

Tikusta asiaa. Homer saa potkut ja ryhtyy jäätelökauppiaaksi. Kotiäitiyteen kyllästynyt Marge haluaa puolestaan luoda uutta ja tulla muistetuksi muustakin kuin tiskaamisesta. Pariskunnan on aika punnita aviolittoaan.
...

Ihan hauskalta kulostaa.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Simpsoneissa tänään!

Simpsonitkin kuuluu blogimme siältöön, mutta toisin kuin tämän iltaiset Sout Parkit -Simpsinit kerkeen katsoa mainiosti -kiitos hyvän katseluajan. -Mutta mitäs illan jaksoon...
...

Moe ja Lisa. Moe pääsee Lisan avulla parrasvaloihin runoilijana, mutta mies ottaa kaiken kunnian itselleen. Jaksossa vierailevat muun muassa näyttelijä J.K. Simmons, käsikirjoittaja-novellisti Gore Widal sekä käsikirjoittaja Tom Wolfe.
...

Kappas, yhtenä vieraana on mm. Spider-Man leffoista tuttu J.K. Simmons -hauska näyttelijä -ainakin Spider-Man leffoissa.

2x South Park

Pyyhis. Poikien upouusi pelikonsoli katoaa. Tuntematon mies sanoo puhelimessa, että pelikonsoli palautetaan vastineeksi Pyyhis-hahmosta. Siitä saa alkunsa hurja seikkailu pelikoneen palauttamiseksi.
...

Tuttuja nähtyjä jaksoja, mutta kyllä South Park muistutukset ovat kuitenki kuuluneet blogimme sisältöön, jotenka ihan sen takia pistän tämän. -Mitä jaksoon tulee -tää oli ihan hauska.

Bin Ladenin vankeina. Stan, Kyle, Eric ja Kenny lähtevät palauttamaan lahjaksi saamaansa vuohta Afganistaniin ja joutuvat Osama bin Ladenin vangeiksi.
...
Tää oli kyllä LOiSTava jakso. -Bin Laden oli aika hassu, kuten kuvasta näkee.

maanantai 23. helmikuuta 2009

Päivän typy

Ennen tositoimia päätin tehdä Bruce Almightyt ja antaa typylle telepaattista nautintoa hokien: -"pleasure, pleasure, pleasure"...

Päivän video

Proidi lähetti sähköpostiini hauskan videon. -Olkaa hyvät, tässä...
...

UHF Conan the Librarian


...

Ei sovi palauttaa kirjoja myöhässä.

Oscarit nopiasti

Sean Penn: on nyt kaksinkertainen Oscar-voittaja, Kate Winslet: tempaisi vihdoinkin ekan pystinsä -samaten Penélope Cruz: taisi saada ekan pystinsä. Heath Ledger: kahmaisi haudan takaa parhaan miessivuosan Oscarin, ja parhaan ohjaajan palkinnon pokasi mukaansa brittiohjaaja Danny Boyle: tuttu mm. TOD LOiSTavan zombieleffan -28 päivää myöhemmin...-leffan ohjaajana.

Siinä olivatkin Oscareista tärkeimmät -ja kiinnostavimmat. Loppuja en nyt jaksa luetella.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Hyvänyönblogaus by synttärisankari :saint:... :p... :D!


Joo oli sen verran rankat synttärijuhlat :saint:... :p... :D, että sänky kutsuu nyt *SYDÄN*... :/... :'(, joopS :p... :D! Ai mitä kuvassa tapahtuu :x, no ihan niinku kukaan ei tietäis :|... :/... :'(... :p... :D, lahjaksi sain hiustenleikkuun :)! No ei :'(... :p... :D, kuhan vaan oli mahtavien, joo tosi "mahtavien" =D=D=D, bileiden jälkeen sopivasti aikaa leikata toi, noh, melkein hippitukka :|... :/... :'(... :p... :D, pois :)! Joo "tohon" liittyen on yksi idea :saint:, mutta, ÖÖÖöööh :p, no paljastetaan se nyt synttäreiden kunniaksi =)... :p... :D, uusi parrankasvu by blogging on aika taas tehdä *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p, EHHEHEEEEeeeee =D! No mutta :p...

Hyvänyön blogaus hiustenleikkuun kera :saint:... :p... :D -kuva!


...nyt nuQmaan ja kasvattamaan partaa *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p, EHHEHEEEEeeeeee =D!

Päivän "synttäri" video!

Milläpäs muulla paremmin juhlistaa Tontsan synttäriä kuin Smoshin klassikkovideolla nimeltään Ian's... eiku siis Tontsa's Birthday =)... :D... :P!


Onneksi olkoon 25v johdosta! Toivottavasti lahjat oli vessapaperia parempia ja sisko ei jäänyt auton alle :x... :D!

Päivän "synttäri" makee kuva

Vielä tulee synttärionnittelut päivän makeen kuvan muodossa.
...

Onneksi olkoon, Tontsa 25-v..!!!

Päivän "synttäri" kuva

Heh :D. -Vielä ollaan onneksi kaukana tuosta iästä. -Siksi sitä suuremmalla innolla toivotan uudestaan...
...

Paljon onnea, Tontsa 25-v..!!!

Päivän "synttäri" typy

Siinä on synttäripöytä katettuna herkuilla -kakusta saaden muutkin osansa, typyn ollessa vain ja ainoastaan itse synttärisankarin.

Onneksi olkoon, Tontsa 25-v..!!!

Ei enään synttäritypyjä vai :x... :'(... :o... :p... :D!


No khyllähän toi perinne saa jatkua blogin loppuun asti *SYDÄN*, mutta, no joskus nää päivät pääsee vähän unohtumaan :/... :'(... :p... :D... :(! Eli muistutuksia pitäis melkein tehdä :saint:, mutta, no kuka nyt jaksaa muistuttaa omista synttäreistään (niin etukäteen :p...) :x... :|... :o... :'(... :p... :D! No mutta :p, jollain keinolla asia pitää korjata :saint:, tällä kertaa sen ollen tällä tavalla :)... :/... :'(... :p... :D! Joo eli päivän synttäritöntä typyä vaihtoon vaan (tai editointiin tai mitä vaan :p...) :saint:... :/... :'(... :p... :D...

Entiset synttäritypyn raksittuna :saint:... :/... :'(... :p... :D -kuva!


...I want my FUCKING (:p... :D) birthday blowjob *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

Siinä leffa jota odottaa...

Kuvassa on vain osa leffan suurista tähdistä. -Kyseessä on Sylvester Stallonen ohjaama toimintarymistely The Expendables, joka niinku vilisee supertähtiä. Kuvassa olevien tähtien lisäksi leffassa nähdään myös...
...

-Jet Li
-Ben Kinsley
-Forest Whitaket
-Jason Statham
-Eric Roberts
-Sandra Bullock

Ja mainitaan nyt vielä kuvan tähdet...

-Arnold Schwarzenegger
-Mickey Rourke
-Sylvester Stallone
-Dolph Lundgren

Ikävä, että tätä leffaa joutuu vielä hieman odottamaan -valmistusvuoden ollessa 2010. -Tätä leffaa odotan enemmän kuin innolla.
...

EDIT. Luin juuri tarkempia uutisia Arskan roolista leffassa ja se on pelkkä cameorooli. -Onhan tuo pettymys kun odotti keskeistä roolia, mutta kiinnostusta leffaan se ei vähentänyt.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Lauantain typy!

Tuolilla ilmeisesti olisi tarkoitus hoitaa hommat =), mutta vaatteita typyllä on kyllä vielä liikaa :(... :D!

No nyt näyttää TOD paremmalta =), mutta tuolilla hommaan kyllä tylsistyy aika nopeesti :o... :D... :p, joten pitäis keksiä jotain selvästi erikoisempaa...

Typyllä näyttää olevan joku ehdotus =), kun tolla lailla houkuttelee seuraamaan perässä viereiseen huoneeseen :p... :D!

Kultaketjubondagea antiikkipöydällä :o, siinäpä TOD mainio uusi idea =)... :D!

perjantai 20. helmikuuta 2009

Perjantain ensi-ilta Nro 4

Waltz with Bashir

Kyllä tää "ei kiitos"-leffoihin menee, mutta ei saa kuitenkaan niin tylyä tekstiä kuin edellinen raina. -Edellinen ei TOD missään tapauksessa kiinnostanut -tää pelkästään ei kiinnosta, mutta ei niin jyrkästi sanottuna.

Perjantain ensi-ilta Nro 3

Patrik 1,5

Jos joku pyytää tätä katsomaan, siteeraan sille ton keskimmäisen jannun tekstin paidassa: -"Fuck you, you fucking fuck". -Joo, eli taas yksi näitä "ei kiitos"-leffojen eliittiin kuuluvia. -Eipä muuta sanottavaa tästä.

Perjantain ensi-ilta Nro 2

The Curious Case of Benjamin Button

Mielenkiinto yltää vain DVD:n tasolle -ihan ei teattereihin houkuta, vaikka onkin hyvät näyttelijät ja mielenkiintoinen tarina. -Ja trailerikin antoi leffasta ihan hyvän kuvan, mutta ei riittävän hyvää, että olisi nostanut kiinnostusta mennä teattereihin.

Perjantain ensi-ilta Nro 1

Defiance

Daniel "007 James Bond" Craigin tähdittämä sotadraama voisi jopa kiinnostaa ihan teattereihin asti. No ainakin DVD:lle mikäli teattereihin ei kerkiä tai jotain. -Mutta eiköhän sitä keretä..?

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Njjn -Nähtävyys, joka jäi näkemättä

Galleriassa katselin ihmisten kuvia ja bongasin pari myöskin New Yorkissa käynyttä kaveria. Kyseiset kaverit poseerasivat Ghostbusterssien päämajana tunnetun paloaseman edessä, joka jäi meiltä aivan näkemättä. -No eipä kyl tosin tullut mieleenkään, että "mennäänpäs katsomaan sitä Ghostbustersissta tuttua paloasemaa". -Mutta eiköhän New York tule vielä uudemman kerran olemaan matkakohteena joskus tulevaisuudessa, eli sitten vain seuraavalla reissulla sitä ihailemaan.

Simpsoneissa tänään!

Jazzia ja hyväntekeväisyyttä. Lisa masentuu, kun Bartista kehkeytyy lahjakas jazz-muusikko, mikä on ollut saksofonia soittavan Lisan suurin unelma. Tässä jaksossa vierailee The White Stripes -yhtyeen kaksikko Jack ja Meg White. Amerikkalainen piirrossarja.
...
Tutulta kuulostaa, mutta en ole varma. No, sehän sitten jää nähtäväksi illalla kun ohjelma tulee. -Innolla odotan.

MatoApinen yhteiset(ko/kö) leffasuunnitelmat + päivän makeet kuvat ja videot!

Joululahjaksi saatujen leffalippujen suuren määrän takia on päässyt käymään semmonen tilanne, että viime Hulluilta päiviltä lokakuussa mulle, Tontsalle ja osittain Hulkillekin yhteiseks ostamiani 14.5. asti voimassa olevia leffalipuista on vielä kaikki 10 jäljellä :o! Myös 26.4. asti voimassa olevia joululahjalippua on jäljellä 4 kappaletta (mulla 3, Tontsalla 1) , joten päätinpä vähän listata tulevia leffoja jotka vois mennä MatoApinan porukalla kattomaan... oli se sitten kaikki 3 jäsentä tai vaan 2. Mieluiten tietysti kaikki kolme =)!
  1. Watchmen (ensi-ilta 6.3.) - Tähän minä ja Tontsa on jo sitouduttu 110% (:p), joten eiköhän Hulkinkin ole PAkKO tulla =)?
  2. Fast and Furious (ensi-ilta 10.4.) - Meitsi ainakin haluu tän TOD nähä jo teatterissa (vaikken sarjan edellisiä leffoja nähnykään) kiitos upeiden trailerien ja eiköhän Hulkkikin =), vai? Tontsa ei tainnu olla niin kiinnostunu ku petty niin pahasti kolmoseen :/.
  3. Knowing (ensi-ilta alustavasti 10.4.) - Nyt kun selvis että tän ensi-ilta on aika varmasti ennen lippujen vanhenenmista, niin mä ainakin lähen kattoo. Tuleekos muut mukaan =)?
  4. X-Men Origins: Wolverine (ensi-ilta 1.5.) - No TOD kiinnostaa teatteriin asti kiitos jälleen upean trailerin. Eiköhän kolmisteen mennä kutn edellisenkin X-Menin tapauksessa =)?
Siinäpä oli ennen lippujen vanhenemista ensi-iltaan tulevat leffat, joihin parhaassa tapauksessa menee vaan 12 lippua :(, joten kiinnostaakos Hulkkia ostaa multa pari lippua kun seuraavan kerran nähään? Sä kun käyt selvästi meitä useemmin leffateatterissa.

Tosin on vielä pari leffaa, joita vois harkita :), mutta 2 niistä on sellasia joille ei oo ensi-iltaa tiedossa ollenkaan, eli ne voi päätyä suoraan DVD:lle :/.
  1. Transporter 3 (ei ensi-iltaa tiedossa) - No jos tää pamahtaa nykyisten lippujen voimassaoloaikana teatterreihin, niin meitsi ja ehkä Tontsakin mennään kattomaan, joten tuleekos Hulk mukaan =)? Tosin luulenpa että tää menee suoraan DVD:lle :/.
  2. Underworld: Rise of the Lycans (ei ensi-iltaa tiedossa) - Edelleen jos lippujen voimassaoloaikana teattereihin tulee, niin kiinnostaa kyllä tarpeek nähä :). Mutta luulenpa että tän ensi-ilta on vasta kesällä, jos sillonkaan :/.
  3. Iltasatuja [Bedtime Stories] (ensi-ilta 13.3.) - No tässä kaikki riippuun lipputilanteesta. Jos näyttää siltä että lippuja jää yli vaan 2, myyn ne mielummin Hulkille, mutta jos niitä näyttää jäävän 4, kenties koitan suostutella Hulkin mukaan tätä kattomaan ja myyn loput :p. Tätä nimittäin on verrattu joltain osin Paluu tulevaisuuteen -leffoihin ja IMDB:ssä suurin osa huonoista arvosteluista (joita on ihmeen vähän kun pisteytyksen keskiarvo on 6.3) tuntuu olevan Adman Sandlerin vihaajia tai muita pällejä |O... :p.
Sitten muita tän vuoden kiinnostavia leffoja, joiden ensi-ilta on selvästi lippujen voimassaoloajan ulkopuolella. Näistä eniten kiinnostavia varten sitten ostetaan seuraava 10 lipun paketti Hulluita päiviltä :p!
  1. Terminator Salvation (ensi-ilta 5.6.) - No tämä on kyllä Watcmenin sun muiden ohella trailereiden sun muiden perusteella PAkKO nähdä jo teatterissa =)! Tontsa tuntuu olevan vielä kahden vaiheilla :/, mutta eiköhän Hulk ole mun kanssa samaa mieltä :)?
  2. Transformers: Revenge of the Fallen (ensi-ilta 26.6.) - Samaan kategoriaan edellä mainitun kanssa, elikkä Must Absolutely See In Theater - M.A.S.I.T. :D! Tontsa epäili tämän pilaavan huonoudellaan ykkösen (WHAT the FUCK :x?), mutta mitenkäs Hulk?
  3. The Year One (ensi-ilta 24.7.) - No tässä kaikki riippuu taas lipputilanteesta, mutta kyllä toi trailerin perusteella tosi hauskalta näytti.
  4. Land of the Lost (ensi-ilta 31.7.) - Sama kuin yllä, mutta jos nyt pitäis valita jomman kumman väliltä, niin en osaisi päättää. Eiköhän tilanne muutu sitten lähempänä ensi-iltaa.
  5. 2012 (alustava ensi-ilta joskus loppuvuodesta) - No tän ensi-iltaan on vielä niin paljon aikaa ja trailereissa näkyy niin vähän että mielipide ehtii muutua, mutta eiköhän toi ainakin tehsoteiden puolesta TOD kiinnosta. Tunnettuja näyttelijöitäkin näyttää vilisevän.
Joo eli lähinnä Hulkilta kaivattais kommenttia ainakin noihin neljään ekaan, mutta tietysti mieluiten kaikkiin :P. Leffajulisteet toimii päivän makeina kuvina, joten lopuks vielä ne päivän videot: Soittolista jossa on kaikkien yllä olevien leffojen traileri tai teaseri tai jopa molemmat B)! Siitä vaan kattomaan ja vakuuttumaan että koko MatoApinan tiimin täytyy nähdä noi leffat (tai no ainakin 4 ekaa niistä :P) jo teatterissa.

tiistai 17. helmikuuta 2009

2x South Park

Omassa Hulkin blogissa mainitsin voivani kerrankin katsoa illan CSI Nycit, kiitos hiihtoloman. Taidankin valvoa extramyöhään ja katsoa sitten heti perään myöhäisillan South Parkit, joita myös tulee tuplana. -Tuttuja jaksoja tosin -ensimmäinen on...
...

Cartmanin huvipuisto. Cartman saa mummoltaan perinnöksi miljoona dollaria ja ostaa oman huvipuiston, johon on muilta pääsy kielletty.
...

Tää tais olla ihan hupaisa jakso -en muista paljoa kun viime näkemisestä on aikaa. Entäpä sitten toinen jakso huomenna..? -Niin, huomenna, koska ohjelmat alkaa -eka jakso klo 00:30 -ja toinen jakso klo 01:00.. -Niin, siihen toiseen jaksoon...
...

Seksivalistusta. Vanhemmat vaativat lapsilleen koulussa pidettävää seksivalistusta, josta syntyneet väärinkäsitykset johtavat poikien ja tyttöjen väliseen sotaan.
...

Tää oli kyllä TOD LOiSTava jakso -vaikka senki näkemisestä on aikaa, muistan kyllä, että hauska oli.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Maanantain typy!


Vai haluaa typy leikkiä pallojen kanssa :o, noh, täällä odottaa pari himokasta palli... palloa (:p... :D) innokkaina että typy tulee leikkimään niiden kanssa =), kuten...


...odottaa eräs toinenkin juttu :saint:, mutta, no ei nyt mennä niin pitkälle :/, vaikka kuva paljastavuus melkein sinne asti jo menikin *SYDÄN*, mutta..., joopS :p, EHEHHEEEeeeee :D!