Vai on tänä vuonna pukkaamassa neljättä Scream leffaa...? -Varmaan jo aika kulahtanut..., mutta voishan sen silti mennä katsomaan -mikäli nyt edes teattereihin asti tulee. -No ainakin DVD:lle sarjan muiden osien kanssa sitten viimeistään. -Mutta jos toi sitten teattereihin asti kuitenkin ilmestyy -niin sitten pistän oman Scream-naamioni ylle -ehdottomasti.
maanantai 4. tammikuuta 2010
Scream 4 (2010)
Vai on tänä vuonna pukkaamassa neljättä Scream leffaa...? -Varmaan jo aika kulahtanut..., mutta voishan sen silti mennä katsomaan -mikäli nyt edes teattereihin asti tulee. -No ainakin DVD:lle sarjan muiden osien kanssa sitten viimeistään. -Mutta jos toi sitten teattereihin asti kuitenkin ilmestyy -niin sitten pistän oman Scream-naamioni ylle -ehdottomasti.
Päivän typy
Olen piilossa tuon kiven takana -eikun olen naamioitunut tuoksi kiveksi.. -No sama se. -Joka tapauksessa -olen tuon typyn lähettyvillä jossain muodossa. -Ja kuinka lähettyvillä -no kosketusetäisyydellä --tai sanotaan vain suoraan että tarrautuneena typyyn kiinni.
Aiheet:
Päivän typyt
Päivän kuva
Tänään aamulla tapahtui tollanen junaonnettomuus jossa lukemani tietojen mukaan ei vahingoittunut ketään -joten voi hyvällä omatunnolla laittaa tämän päivän kuvaksi. -Juna vaan rysähtäny osittain katon läpi -*RYTS*...!!!11 -Kyllä oli aikamoinen näky ja piristi kyllä aamua. -Vaikka silleen aika paha kyllä.
Aiheet:
Päivän kuvat
The Simpsons
Mitäs viikon ekassa Simpsonit jaksossa tänään on luvassa...?...
Gangsterien armoilla. Amerikkalainen piirrossarja. Homer saa kaupungin pormestarin henkivartijan toimen pelastettuaan tämän mukiloinnilta. Pian hän joutuu kovan luokan tulilinjalle.
...
Nyt saakin ainakin odotella illan jaksoa kun näin aikasin blogasin..., mutta mikäs odotellessa. -Mitä illan jaksoon -ihan hauskalta kuulostaapi.
Aiheet:
TV-ohjelmat
Päivän ällöttävä tapahtuma + kuva
Aiheet:
Ällöttävät kuvat,
Ällöttävät tapahtumat
Päivän makee kuva + typymuistutus (itselleni)
Tollanen makee kuva löytyi eilisen puolella päivän makeeta kuvaa etsiessä juuri samalla selaamalla kuin eilinenkin päivän makee kuva. -Aika makee piirrostypy aseineen. -Typystä tulikin mieleeni..., että sehän on minun vuo... -Tai mitään vuoroista -voisin vain varata päivän typyn tänään itselleni. -Mutta ei kyllä heti seuraavaksi pistettäväksi. -Säästän sen iltapäivälle erään asian jälkeen hoidettavaksi. -Tästä asiasta tietoa enemmän omassa Hulkin blogissani....
EDIT. Pistetään itseasiassa tännekkin kyseinen asia tänne blogiin sopivammassa muodossa.
Aiheet:
Makeet kuvat
Päivän puujalka
...
Jaskan pauhantaa
Aiheet:
Päivän puujalka
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Päivän ällöttävä kuva

Jooh :p, aikamoista settiä tuli khyllä nähtyä, Öööööh :p, noh, onhan tosta pari vuotta kait jo aikaa :o?!? Ei ole vaan jaksanut blogaista :/, itQ :'(, mutta, no nyt blogasin/blogasen =), joten..., OU FUCKING YEAH B)!

Jooh :p, aikamoinen paisti siis osui silmien eteen :D! Joo, yrjöhän meinasi ton seurauksena lentää linnun päälle :(, mutta...
...no kovana miehenä sen kestin leikiten ja, noh, yrjösin seuraavaan pusikkoon :ashamed:, joopS :p, EHHEHEEEeeeee :D!
Aiheet:
Ällöttävät kuvat
Päivän makee kuva
Tollanen makee piirrustus löytyi -gangsta Abe. -On kyllä aika hemmetin makee -voisi itsekkin tollasia väsäillä sillä joululahjaksi saamallani piirrustuspöydällä. -Hieman parempaa jälkeä kuin jollain Windows paint ohjelmalla. -Vielä en ole päässyt kokeilemaan pöytää..., mutta sitten kun pääsen niin tulee sellaisia taidekuvia että ihan Kiesmaan asti --no eiH..!!
Aiheet:
Makeet kuvat
Music & Lyrics
Crimson & CloverAh, now I don't hardly know her
But I think I could love her
Crimson and clover
Ah when she comes walking over
Now I've been waitin' to show her
Crimson and clover over and over
Yeah, my, my such a sweet thing
I wanna do everything
What a beautiful feeling
Crimson and clover over and over
Crimson and clover over and over
Crimson and clover over and over
Crimson and clover over and over
Crimson and clover over and over
...
Aiheet:
Music and Lyrics
Vielä vähän paskanjauhantaa...
Eiköhän paranneta vuoden 2008 tammikuusta...?
Päivän kuva
Kaupunkilaisetana -melkein voisi mennä päivän makeesta kuvasta..., mutta on toi nyt enemmän hauska -ja haluisi blogata makeen kuvan erikseen -TOD mitään -päivän kuva + makee kuva. -Mutta joops. -Hauska graffittietana löytyi.
Aiheet:
Päivän kuvat
Hyvät leffat tänään telkusta
Tänään tulee telkusta pari hyvää leffaa. -Neloselta Michael Bayn ohjaama sotadraama......
Pearl Harbor
Oscarilla palkittu romanttinen kolmiodraama sijoittuu toiseen maailmansotaan ja laivastotukikohta Pearl Harboriin, jonne japanilaiset suunnittelevat massiivista ilmaiskua. Elokuvan pääosissa ovat parhaat ystävät Danny ja Rafe sekä sairaanhoitaja Evelyn. Kun Rafe lähtee brittien avuksi Englantiin, jäävät hänen tyttöystävänsä Evelyn ja Danny asemapaikkaan Havaijille. Käänne tapahtuu, kun Rafe ilmoitetaan kadonneeksi, eivätkä Evelyn ja Danny pysty vastustamaan heidän välillään kasvavaa keskinäistä vetovoimaa. Pääosissa: Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate Beckinsale, Alec Baldwin, Cuba Cooding, Jr., Jon Voight, Tom Sizemore. Ohjaus: Michael Bay. Laajakangas. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (175')
...
Ja sitten Subilta Martin Scorsesen ohjaama rikosjännäri......
The Departed
Ohjaaja Martin Scorsesen tiheätunnelmainen, neljällä Oscareilla palkittu rikosjännitysfilmi kahdesta miehestä, jotka kasvoivat samoilla Bostonin kujilla, mutta toimivat nyt vastakkaisilla puolilla. Nuori undercover-poliisi Billy Costigan (Leonardo DiCaprio) onnistuu soluttautumaan amerikanirlantilaisen mafian sekaan, kun taas paatunut rikollinen Colin Sullivan (Matt Damon) tekee uraa poliisin vasikkana. Yhteentörmäys on väistämätön. Ohjaaja: Martin Scorsese, USA/Hongkong 2006, 145'. Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Matt Damon, Jack Nicholson, Mark Wahlberg, Martin Sheen, Ray Winstone, Vera Farmiga. - Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille.
...
Kumman sitä oikein kattoisi...? -Eipäs tartte kyumpaakaan -ainakaan telkusta..., sillä molemmat löytyvät DVD kokoelmista ja illaksi oli muutenkin suunnitteilla eräs toinen hyvä leffa -joten tälläkertaa tämä jää pelkäksi mainostamiseksi. -Mutta kyllähän noita sopiikin mainostaa -hyviä leffoja molemmat.
Aiheet:
TV-ohjelmat
Hyvänyön blogaus MatoApina style
Sunnuntain "hyvänyön" typy(t)

Kuten Hulk blogasi, kaksikin kertaa :o... :p... :D, niin typy(j)ä olisi luvassa *SYDÄN*, hyvänyön sellaisia =), OU FUCKING YEAH B), joopS :p, EHEHHEEEeeeee :D! Jooh, ei kai muuta kun hyvät yöt...
...kuumien panojen merkeissä =), vielä "kaksosten kera" *SYDÄN*, OU FUCKING YEAH B), joopS :p, EHHEHEEeeeeee :D!
Aiheet:
Päivän typyt
Typymuistutus
lauantai 2. tammikuuta 2010
A New Hope Jos rakastat (???)
Music & Lyrics
New York GrooveMany years since I was here
On the street I was passin' my time away
To the left and to the right, buildings towering to the sky
And it's outta sight in the dead of night
(Ooh) Here I am and in this city
(Ooh) With a fistfull of dollars
(Ooh) And baby, you'd better believe
I'm back, back in the New York groove
I'm back, back in the New York groove
I'm back, back in the New York groove
Back in the New York groove, in the New York groove
In the back of my Cadillac
A wicked lady, sittin' by my side, sayin' "Where are we?"
Stop at Third and Forty-Three, exit to the night
It's gonna be ecstacy, this place was meant for me
(Ooh) I feel so good tonight
(Ooh) Who cares about tomorrow
(Ooh) So baby, you'd better believe
I'm back (New York groove)
Back in the New York groove (New York groove)
I'm back (New York groove)
Back in the New York groove (New York groove)
I'm back (New York groove)
Back in the New York groove (New York groove)
Back in the New York groove, in the New York groove
I'm back, back in the New York groove
I'm back, back in the New York groove
I'm back (New York groove)
Back in the New York groove (New York groove)
Repeats Out
...
Aiheet:
Music and Lyrics
Päivän pilanimi
...
Zombieland.....................................................Noobieland
Aiheet:
Pilanimet
Päivän kuva + typymuistutus
Korkataan vuoden eka päivän kuva tollasella hauskaalla -tosin myös aika makeella..., mutta enemmän hauskalla -typyprätkällä. -Kyllä tollasella kelpaisi hurjastella -ainakin saisi kerättyä katseita....
EDIT. Tämä toimii samalla myös typymuistutuksena..., jonka voisi myös taas ottaa käyttöön päivittäisenä blogauksena. -Mutta sitten toki poistaa käytöstä jos ei tulekkaan mitään sen käytöstä. -Mutta tänään olisi Tontsan vuoro "panna"..
Aiheet:
Päivän kuvat
Päivän makee(t) kuva(t)
Jaa-a. -Nyt ei näy sivunumeroita..., mutta samapa tuo. -Alempi kuva kuuluisi varmaan olla ekana -ainakin kun otsikko -"Yön hirviöitä" -lukee siinä..., mutta tuossa järjestyksessä tallensin ne alkuperäisestä löytämispaikastakin -joten...-Mitä itse sivuihin tulee -on tullut luettua...
... -ja kuten edellisissäkin..., niin tässäkin pääsee nyt uudestaan lukemaan. -Lukekaa nyt sitten alempi ekana -vai onkohan sillä nyt niin väliä. -Noidan käsikirja kiittää.
Aiheet:
Makeet kuvat
perjantai 1. tammikuuta 2010
Music & Lyrics
Vuoden eka Music and Lyrics blogaus, olkaa hyvät. -Valitsin biisiksi Gigi D'Agostinon..."I'll Fly With You"
I still believe in your eyes
I just don't care what
You have done in your life
Baby I'll always be here by your side
Don't leave me waiting too long
Please come by
I, I, I, I still believe in your eyes;
There is no choice,
I belong to your life
Because I will live
To love you someday;
You'll be my baby
And we'll fly away
And I'll fly with you,
I'll fly with you,
I'll fly with you
You are, are, are, are, are, are
You are, are, are, are, are, are
You are, are, are, are, are, are
Every day and every night,
I always dream that
You are by my side
Oh, baby, every day
And every night,
Well I said everything's
Gonna be alright
And I'll fly with you,
I'll fly with you,
I'll fly with you
You are, are, are, are, are, are
You are, are, are, are, are, are
Dream of me
I still believe in your eyes
I just don't care what
You've done in your life
Baby I'll always
Be here by your side;
Don't leave me
Waiting too long,
Please come by
I, I, I, I still believe in your eyes;
There is no choice,
I belong to your life
Because I will live
To love you some day;
You'll be my baby
And we'll fly away
And I'll fly with you,
I'll fly with you,
I'll fly with you
Every day and every night,
I always dream that
You are by my side
Oh, baby, every day
And every night,
Well I said everything's
Gonna be alright
And I'll fly with you,
I'll fly with you,
I'll fly with you
You are, are, are, are, are, are
You are, are, are, are, are, are
...
Aiheet:
Music and Lyrics
2010 typykalenterin tammikuu avattu (Uudenvuodenpäivän typy)!
Hulkin New York -kalenteri-ideaa lainaten voisin koittaa blogaista löytämästäni typykalenterista aina kuukauden ensimmäisenä päivänä sen kuukauden kuvan. Tammikuussa aloitetaan heinissä peuhaamisella länkkärimeinigillä maustettuna :)... :p. Typyn ollessa noin hotti, saattaa asiat tosin laukeilla ennen kuin niitä ehtii edes ottaa ulos kannattimista :x... :D!
Aiheet:
Päivän typyt
Tänä vuonna blogiarkisto nousuun
Perjantain ensi-illat Nro 3
Planet 51Sentään jotain kiinnostavaakin tänään ensi-illoissa. Tämä nimittäin näytti trailerin perusteella vaikuttavan ihan hauskalta animaatiopätkältä. -No nythän on niitä sarjalippuja joten eiköhän yksi käyttöön tämän näkemiseen -kattoo..., jos vaikka jo huomenissa.
Aiheet:
Ensi-illat
Perjantain ensi-illat Nro 2
Tämä se vasta onkin -"ei kiitos"-leffojen ei kiitos leffa. -Kotimainen musikaalileffa. -Traileri ei kyllä yhtään houkutellut. -Ei kyllä houkuttelis Hollywood-leffanakaan..., mutta kotimaisena vielä vähemmän. -Siis kotimainen musikaalielokuva -en keksi enää sanottavaa.
Aiheet:
Ensi-illat
Perjantain ensi-illat Nro 1
Pilvilinna joka romahtiTaas tätä leffasarjaa -eka oli se -Miehet jotka vihaavat naisia..., sitten tuli Tyttö joka leikki tulella -ja nyt sitten tämä. -Montako näitä oikein tulee...? -Kuten edellämainittuja niin tätäkään en ole menossa katsomaan..., eli -"ei kiitos". -Makee juliste tosin..., mutta ei houkuttele.
Aiheet:
Ensi-illat
Päivän makee kuva
Taas yksittäinen sivu -ja sehän on tänään sivu 23 stoori -"Liu, vampyyrin uhri". -Tämän muistan lukeneeni monesti ja nythän sen voi lukea vielä uudemman kerran.
Aiheet:
Makeet kuvat
F.r.i.e.n.d.s.
Mitäs vuoden ekassa Frendit jaksossa tapahtuu...?...
Äiti. Kun ajatus vauvasta saa Rachelin paniikin valtaan, hän suostuu äitinsä ehdotukseen tulla asumaan avuksi hänen luokseen. Ross taas on toista mieltä.
...
Nyt sitten vain jatkuu vanhaan perinteiseen malliin blogailu -seuraavaksi tullen päivän makee kuva jossa jatketaan viime vuonna kesken jääneellä -Noidan käsikirja teemalla.
Aiheet:
TV-ohjelmat
New York, 2010 kalenteri avattu [January]
Aika ottaa käyttöön vanhemmilta Nyc-matka tuliaisiksi saamani vuoden 2010 kalenteri. -Voisi muuten ottaa kalenterin käyttöön myös täällä blogissa.
Tässä olikin jo valmiiksi tammikuu kuvattuna (poimittu tuliaisesittely blogauksesta) -sitten samalla tavalla helmi., maalis. jne.. -Joo..., mähän otan sen tehtäväkseni -joka kuukausi -kalenterin kuva blogus -otsikolla sen hetkinen kuukausi.
Happy 2010 New Year
Aika korkata vuoden 2010 ensimmäinen blogaus toivottamalla uudemman kerran kaikille hyvät uudet vuodet -kerran löyty sopiva kuvakin tarkoitukseen. -Elikkä......
HAPPY 2010 NEW YEAR
torstai 31. joulukuuta 2009
HAPPY NEW YEAR!!
...
HAPPY NEW YEAR!!
Päivän "Happy New Year" typy(t)
Aiheet:
Päivän typyt
Uudenvuoden bileet B)...=)...:saint:...:)...!!!!
Ja eiköhän tämä pikkukuva tuo lisäintoa hylätä vaikka treffit huippumallin kanssa...? -Siis palju.. -Ja vieläpä kaksi sellaista olisi käytettävissä. -Sanoinko jotain hylkäämisestä treffeistä huippumallin kanssa...?? -WTF..?? Siis huippumallin kanssa tonne bileisiin ja kahdestaan tollaseen paljuun vähän -U know what...? -Nyt kun huippumalleista puhuttiin..., niin eiköhän vielä päivän typy blogaista...?
F.r.i.e.n.d.s./2x The Simpsons
Mitäs illan Frendeissä tänään olisi luvassa...?...
Haastattelu. Joey valmistautuu haastatteluun saadakseen osan saippuaoopperassa. Jottei käyttäytyisi tyhmästi, hän hakee ystäviltään tukea.
...
Jaa-a, jaa-a. -Kuulostaapi hauskalta..., mutta saattaapi jäädä katsomatta. -No mutta..., entäpä illan Simpsoneissa -joita tuleekin muuten kaksi jaksoa...?
...
Illan ekassa Simpsonit jaksossa tapahtuu...
...
Kiitettävä. Amerikkalainen piirrossarja. Lisa uppoutuu niin syvälle videopelien maailmaan, että koulutyöt jäävät hunningolle. Asian korjaamiseksi hän käyttää vilppiä, mikä tuo koululle merkittävän palkinnon....
Kuulostaapa hauskalta..., mutta saattaapa jäädä nyt katsomatta -kuten myös illan toinen jakso..., joka on...
...
Munuainen. Amerikkalainen piirrossarja. Homer aiheuttaa isälleen munuaisongelman, mutta lupaa pelastaa tilanteen lahjoittamalla omansa.
...
Aaw. -Homerilla kauniit mielessä. -Mutta väliin tosiaan..., mutta miksi ihmeessä...? -No -eiköhän se selviä seuraavassa blogauksessa...?
Aiheet:
TV-ohjelmat
Päivän makee kuva
Ei juma. -Tämä blogaus olisi pitänyt saada ajoitettua marraskuun 13. päivä..., perjantaille. -Nimittäin sivunumerokin tuossa sattuu olemaan myös nro. 13. -Ja vieläpä tällanen kauhukirjan stoori. -Täydellisesti olisi kyllä sopinut perjantain 13. päivän makeeksi kuvaksi. -TOD...!!11 -Mutta mikäs tarina tässä päivän makeessa kuvassa...? -Otsikolla -"Haudan luona"..., joku vampyyristoori.
Aiheet:
Makeet kuvat
Päivän taidekuva
Kuten Jack Shirazin blogiin -Today's Art blogauksessa..., otsikolla -Artist himself -tuli blogattua -niin nyt sitten siirto tänne MatoApinaan.
Kyllä aika hemmetin onnistuneen kuvan piirsin eilisen taidekuvan pohjana toimineesta kuvasta.
Aiheet:
Päivän taidekuva
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)