keskiviikko 26. tammikuuta 2011

VÄLIVIIVA

Siinä olivat kaikki naispääosa ehdokkaat. -Vielä en ole työstänyt kuvia sivuosa ehdokkaille -jotenka ei muuta kuin niitä työstämään -ja ne tuleekin sitten tässä seuraavaksi.

Nicole Kidman / Rabbit Hole

Nicole Kidman / Rabbit Hole

Tämä on kolmas ehdokkuus Kidmanille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdokkaana vuonna 2002 elokuvasta -Mouling Rouge! -josta ei voittoa. -Toisella kertaa hän oli ehdolla vuonna 2003 elokuvasta -Tunnit -joka toi hänelle voiton. -Onnea mahdolliseen toiseen voittoon.

Natalie Portman / Black Swan

Natalie Portman / Black Swan

Tämä on Portmanin toinen ehdokkuus. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdokkaana vuonna 2005 elokuvasta -Closer-Iholla -joka ei tuonut voittoa. -Onnea Oscar jahtiin tänä vuonna.

Michelle Williams - Blue Valentine

Michelle Williams / Blue Valentine

Tämä on Williamsin toinen ehdokkuus. -Ensimmäisen kerran hän oli ehdokkaana vuonna 2006 elokuvasta -Brokeback Mountain -josta ei voittoa. -Onnea tämän vuoden Oscar jahtiin.

Jennifer Lawrence-Winter's Bone

Jennifer Lawrence / Winter's Bone

Tämä on ensimmäinen ehdokkuus nuorelle näyttelijättärelle. -Tähtösen muita leffoja mainittakoon mm. tänä vuonna ilmestyvä draama komedia -The Beaver -pääosassa Mel Gibson -ja uusi X-Men filmatisointi -X-Men: First Class -ilmestyy myöskin tän vuoden puolella. -Onnea Oscar jahtiin.

Anette Bening -The Kids Are All Right

Anette Bening / The Kids Are All Right

Tämä on Bening'in neljäs ehdokkuus. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdolla vuonna 1991 elokuvasta -Huijarit -mistä ei voittoa. -Seuraavan kerran ehdokkuus tuli vuonna 2000 elokuvasta -American Beauty -mistä myöskään ei vielä voittoa. -Kolmannen kerran ehdokkuus tuli vuonna 2005 elokuvasta -Being Julia -josta ei siitäkään vielä osunut pysti kohdalle. -Pitäkäämme siis peukkuja jotta tänä vuonna pysti osuisi rouva Bening'in kohdalle.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Eka kansio valmis

Siinä on jo huomiselle tehty valmiiksi naispääosa ehdokkaat -niistä kerran aloitan esittelyn. -Huomenna sitten kyhään muut kuvat samalla tavalla -näyttelijän kuva -ja elokuvan juliste mistä hän on ehdolla. -Eipä sitten muuta. -Huomenna sitten esittelyt pystyyn.

2011 typykalenterin tammikuu avattu!

Siinäpä komeilee luvattu typykalenterin tammikuun kuva =)! Koska kuvat ovat melko samanlaisia, en rupea väkisin vääntämään mitään läppää yhdestäkään. Pääasiassahan on itse typy eikä mikään härski läppä :p. Seuraavissa typykalenteriblogauksissa ei sitten välttämättä ole tekstiä ollenkaan.

2011 typykalenteri käyttöön

Jotta saataisiin tänä vuonna päivän typyjä muiltakin kuin Hulkilta, taida viime vuoden tavoin ottaa jokakuukautisen typykalenteriblogauksen käyttöön. Näin tammikuun osalta se nyt tulee vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)! Tänä vuonna brittytypy Gemma Atkinsonin sijaan luvassa on toinen uhkea brittikaunotar nimeltään Alice Goodwin. Oheisessa kuvassa näkyy kyseisen kalenterin kansi, josta kuitenkin peitin yksittäisten kuukausien pikkukuvat, jotten paljasta etukäteen liikaa :p. Mutta seuraavaksi siis luvassa tammikuun typykalenterikuva.... Stay tuned.

"He kisaavat Oscareista" -Projekti huomiseksi

Oscar-ehdokkaat ovat -varmat sellaiset -ovat nyt tiedossa ja huomenna -tänään ei oikein jaksa -voisi ottaa projektiksi  ehdokkaiden esittelyt. -Viime vuonna taisin aloittaa esittelyt miespääosa ehdokkaista. -Nyt tänä vuonna voisin vuorostaan aloittaa naispääosa ehdokkaista -ja jatkaa sitten naissivuosilla jne.. -Ja kuten viime vuonna -myös voittajat voisi sitten pistää esittelyyn. -Hyviä staroja taas ehdolla.

Oscars 2011

Jei. -Pian päästään taas jännittämään Oscareita -ja voisin täällä MatoAapinassa taas valmistautua blogaamaan tärkeimmät ehdokkaat -näyttelijät /-ohjaajat. -Toisin kuin viime vuonna -tänä vuonna odotan tosin eka että ehdokas lista on aivan virallinen. -Viime vuonna blogaisin hirveellä vaivalla vääriä ehdokkaita -ja jouduin sitten tekemään kaiken uusiksi varsinaisten ehdokkaiden tullessa julki. -Nyt sitten virheistä oppineena odotan kärsivällisena varsinaisten ehdokkaiden julkaisua.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Päivän video

Haha :D. -Eräs Facebook-kaveri linkitti yhden aika TOD hupaisan videon -joten jaoinpa sen omalle seinälleni ja pitäähän se pistää päivän videoksi myös tänne MatoApinaan. -Sen verran hauska video. -Kuten Facebookissakin totesin: -"Funniest vid ever :DD".. -Mutta tässä video -olkaa hyvät...
...
Oldies but goldies!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Never heard the word -"zippo" -before

Opin uuden sanan tänään -Zippo-. -Siis tiedän ton sytkärimallin..., mutta en tiennyt että sen nimi on joku "zippo". -Ja tää juttu tuli esille kun Tontsa mainosti ostavansa moisen ja vihjasi että ajatteli ostaa sellasen tulenteko vehkeen joka alkaa Z -kirjaimellä -ja olin viimeiseen kirjaimeen asti ihan -että mitä. -Oisko vielä joitain muita tuttuja esineitä joiden oikeaa nimitystä en tiedä...? -Siis itellänikin joskus jossain ollut tollanen -tiedä yhtään miksi -ja en edes tiennyt vasta kuin nyt että vehkeen nimi on -zippo. -Jäp jäp.

Sittenki leffaan

No jäp jäp. -Nähtävästi sittenkin ollaan menossa leffaan kattomaan tota -Kuninkaan puhe draamaa. -Siinä oikein lippu todisteena. -Mitähän tähän muuta keksis jotta ei jäisi kauhean tyngäksi tämäkin blogaus...? -Tai sitten vain tylysti jätetään se tyngäksi. -Mitäs muuta tässä edes sanomaan asiasta...?

Se King's Speech blogaus as promissed

Semmosta vaan että tänään olisi ollut Tontsan kaa tarkoitus mennä katsomaan tota..., mutta lippuvarauksen unohduttua tehdä -eipä sit mennäkkään -että silleen. -Varmaan olis tullut isompi blogaus jos oltaisiin menty kattomaan leffaa..., mutta nyt jääkööt tyngäksi kerran kerran ei saatu aikaiseksi mennä.

Päivän "pelitraileri" video

Kauan odotetusta Duke Nukem: Forever -pelistä rysähti eilen uusi The King is Back traileri, joka on niin hemmetin upea ja hauska (ainakin aiempia Duke Nukem -pelejä pelanneille ja Foreveriä ikuisuuden odotteneille), että se oli aivan pakko laittaa tänne päivän videoksi!



Samalla selvisi pelin julkaisupäivä, joka Euroopan osalta on toukokuun kuudes. Tuskin maltan odottaa tuota päivää, jolloin Dukelta on oikeasti purkat loppu ;)... =)! Videon alussa nähtävä ikäsuosituksen perustelu muuten summaa aika hemmetin hyvin mistä Duke Nukemisssa on kyse:

"Rated M for Mature: Blood and Gore, Intense Violence, Strong Language, Mature Humor, Nudity, Strong Sexual Content, Use of Drugs and Alcohol"

HAIL TO THE KING BABY!!!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Päivän puujalka

Päivän puujaloissa jatketaan taas Fingerporilla ja taas olisi luvassa tämän päiväisen Hesarin sarjis. Aika hauska -menee näin...
...
Mies laulaa nuotiolla: -"♪♪♪ Kultaa ja hopeaa melassa välkkyy ♫♫♪"
Rivo Riitta: -"Niin, oliko sulla vielä se lävistys?"

Jäp jäp. -Taas kerran hauskaa Fingerporia :D...:)...

Päivän "Ren & Stimpy" typy

Ren ja Stimpy pehmolelujen ilmeet ovat ainakin kohdallaan. -Stimpyllä kuolaten typyn muotoja kieli ulkona -ja Renin ilme on kuin olisi juuri lauennut :D...:p... -Mutta kukapa ei kuolaisi typyn muotoja ja pamahtelisi niitä katsellessa...?

Ren & Stimpy typymuistutus (itselleni)

No taas kerran luvassa typyä minun (Hulk) osaltani..., mutta kerran löytyi täydellinen tähän teemaan sopiva typykuva -ja myös tämä typymuistutus kuva -niin miksikäs ei blogaista vielä tämän kerran.

Päivän "Ren & Stimpy" video

Päivän Ren ja Stimpy videona toimii YouTubesta katsomani Ren ja Stimpy episodi. -Muistan että nuorempana kattelin innolla näitä telkkarista naapurin kaverin kanssa -ja joskus jopa vanhempieni kanssa. -Isä oli aivan innoissaan sarjasta -eikä kyllä mikään ihme sillä onhan noi nyt aivan hemmetin hauskoja. -Mutta tässä päivän video -olkaa hyvät...
...

Ren & Stimpy otsikoita

Innostuin YouTubesta katsomaan Ren ja Stimpy jakson jonka blogaan seuraavaksi päivän videona -ja sitä myötä innostuin myös googlettamaan Ren ja Stimpyllä kuvia -ja löytyi ainakin seuraaviin otsikoihin kuvat. -Siis päivän videon jälkeen tuleviin blogauksiin.
...
  • Päivän "Ren ja Stimpy" video
  • Ren ja Stimpy typymuistutus (itselleni)
  • Päivän "Ren ja Stimpy" typy

Perjantain ensi-illat Nro 4

Biutiful

Ymmh -mitä tekstiä tähän kehittelisi kun tähän nyt riittäisi periaatteessa pelkkä -"ei kiitos" -kun ei nyt pahemmin voisi kiinnostaa.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Animal Kingdom

Juuri hetki sitten katsoin leffan trailerin -ja ihan kivaltahan tuo näytti. -Mutta ihanko teattereihin asti kivalta -eipä nyt ihan. -DVD:lle ehdottomasti voisi harkita. -Mutta siinäkin tapauksessa vasta tarjousleffana.

Perjantain ensi-illat Nro 2

The King's Speech

Tämänkin voisi kyllä pistää harkintaan. -Ainakin hyviä näyttelijöitä tässäkin pääosissa -etenkin Pirates of the Caribbean leffoista tuttu -Geoffrey Rush -joka tuntuu trailerista nähtyjen kohtausten perusteella tekevän tässäkin aivan mahtavan suorituksen. -Tästä leffasta varmaan lisää huomenissa.

Perjantain ensi-illat Nro 1

The Tourist

Tämä kyllä TOD kiinnostaa nähdä. -Elokuva on nimittäin kuvattu MatoApinallekin tutuissa maisemissa -nimittäin Venetsiassa. -Muistanette varmaan reissun (puhuu nyt tiimin jäsenille)...? -Mutta se nyt on pikku syy kiinnostukseen -että tutuissa maisemissa. -Isompi syy on hyvä näyttelijäkaarti. -Päätähtien Johnny Depp ja Angelina Jolie lisäksi leffassa nähdään mm.Brittitähdet -Paul Bettany, Rufus Sewell ja Timothy Dalton. -Eli laatunäyttelijöiden joukossa seikkaillaan. -Tutuissa maisemissa.

torstai 20. tammikuuta 2011

Väliviiva idea

Tulipa noista väliviivoista mieleen että niitähän voisi käyttää hyödyksi myös yhdellä toisella tavalla kuin pelkästään miten nyt hyödynsin tänään. -Jos esim. tulee joku mammuttiblogaus missä paljon tekstiä niin voisi erotella noilla väliviivoilla siten että yksi tekstinivaska olisi juuri kuvan tavoin kahden tollasen viivan välissä -ja seuraava nivaska tulisi taas alemman väliviivan alle -ja sitten taas uusi väliviiva --ja taas uusi tekstinivaska. -Ainakin ite voisin tehdä näin mikäli innostun rysäyttämään hieman isomman blogauksen.

Päivän puujalka

Päivän puujaloissa mennään taas Fingerporilla ja tämänkertainen on tämän päiväisestä Hesarista. -Menee näin...
...
Gangsteripomo: -"Paras diilerini on menehtynyt sinkoiskussa"
Gangsteri # 1: -"Otan osaa"
Gabgsteri # 2: -"Otan osaa"
Gangsteri # 3: -"Otin osaa"

Hahha-hah :D... -Silleen vois muuten liittyä cokikseen tää -että noi gangsterit tuossa näyttää hörppivän cokista..., mutta sen pitäisi olla keskeisessä osassa -joten...

VÄLIVIIVA

Viime vuonna pariin otteeseen käyttämäni välilyönti -blogaus korvaantuu nyt väliviivalla -hoitaen saman tehtävän kuin välilyönti..., mutta paremmalla kuvalla. -Se kyhäämäni välilyönti kuva oli kyllä aika ruma. -Toi viiva sen siaan on melko tyylikäskin jopa. -Ja mikäs mahtaa olla väliviivan tarkoitus tänään. -No erottaa ei Coca Cola aiheinen blogaus noista päivän cokis aiheisista. -Seuraavaksi tulossa näet päivän puujalka -joka ei nyt liitykkään cokikseen. -Eli tällä väliviivalla katkaisen päivän cokis blogaukset ja siirryn muihin. -Jäp jäp.

Päivän "Coca Cola" typy

Typy on juuri oikeassa asennossa -tarttee vain korvata pullo you know millä -ja sitten laukeekin kasvoille kuin ravistettu cokis ikään.

Coca Cola typymuistutus (itsellenni)

Cola typymuistutus osuu nyt itselleni vaikka periaatteessa voisi kohta olla jonkun muun vuoro -sillä olenhan kuitenkin ainoa joka tänä vuonna on blogaissut päivän typyn. -Siis typyt tarkemmin sanoen. -Tämä seuraavaksi blogattava on sitten viides minun tänä vuonna blogaamani -joten ehkä sen jälkeen pientä taukoa. -Niin -minun osaltani.

Päivän "Coca Cola" kuva

Coca Cola päivän kuvana saa toimia tollanen räjähdyksen voimalla syöksyvää cokisvaahtoa nenäänsä vetävä sälli. -Voihan sen noinkin nauttia.

Päivän "Coca Cola" makee kuva

Coca Cola makeena kuvana toimii tollanen -myös aika taiteellinen kuva jääpaloista cokiksessa. -Makeen näköinen kun klikkaa kuvaa ja se rysähtää jättikuvana ruudulle.

Music & Lyrics

Always Coca Cola

"do do do do dood, do do do ,do do
do do do do dood, always coca-cola (2x)

Wherever there's a pool there's always a flirt
anytime there's school, there'll always be homework
wherever there's a beat, there's always a drum
anytime there's fun there's always coca-cola... yeah.

chorus

The stars will always shine, the birds will always sing
As long as there is thirst, there's always the real thing
Coca-cola is always the one
Whenever there is fun, there's always coca-cola

do do do do dood, do do do ,do do (coca-cola)
do do do do dood, always coca-cola (ooh, ooh, oooh)

do do do do dood, do do do ,do do (doo dood do do doooh)
do do do do dood, always coca-cola (hey eh)

let the sun shine, let it shine.
always, always... coca-cola
oh always.
" 
...
Always Coca Cola ♫♫♪♪

Coca Cola Day

Idea tähän Coca Cola päivään lähti Facebookista -eräs kaveri kehui statuksessaan: -"Coce is so tasty :)" -johon minä vastasin -"I agree with that one. -'Always Coca Cola...'" -josta sain ajatuksen kirjoittaa googleen hakusanan -"always coca cola" -jonka ansiosta löysin monta Cola aiheista kuvaa joita voin sitten hyödyntää seuraavissa otsikoissa...
...
  • Music and Lyrics
  • Päivän "Coca Cola" makee kuva
  • Päivän "Coca Cola" kuva
  • Coca Cola typymuistutus (itselleni)
  • Päivän "Coca Cola" typy

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Päivän makee kuva + video

Facebookin Ghostbusters: Sanctum of Slime fanisivuilta tuli katsottua tämä video -ja tuli jopa jaettua video omalle seinälleni sinne naamakirjaan. -Pistetäänpäs kuiteskin tännekin päivän videoksi kyseinen video. -Ja makeeksi kuvaksi tollanen Ghostbusters: Sanctum of Slime kuva titteleineen. -Mutta video -olkaat hyvä...
... 
Ghostbusters: Sanctum of Slime - First Look: Debut Trailer | HD

tiistai 18. tammikuuta 2011

Parhaimmat elokuvat TV:stä takas esittelyyn

Vaikka hylkäsinkin TV ohjelmien esittelyn tältä vuodelta niin sen verran voin palata takaisin niihin -että esittelen vain erikois tapaukset -kuten edellisessä blogauksessa mainostamani MasterChef Suomi jossa tänään esiintyy tosiaan eräs yhteinen tuttumme. -Ja sitten voisin myös esitellä parhaimmat elokuvat TV:stä -mitkä ansaitsevat pientä mainostusta. -Mutta TV-sarjat kuten -Miehen puolikkaat, Simpsonit sun muut jätän yhä kokonaan pois esittelyistä.

MasterChef Suomi

Tänään kannattaa katsoa telkkarista..., Neloselta MasterChef Suomi klo 20:00. -Ainakin team MatoApinan jäsenten -sillä eräs yhteinen tuttumme on tänään mukana illan ohjelmassa. -Alas pistän vielä ohjelman selostukset.
...
Kuuma uusi kotimainen ruokareality-sarja, jossa etsitään Suomen MasterChefiä, tyyppiä joka kokkaa unelmistaan totta. Sarjan tuomareina ruoka-alan huippuammattilaiset Sikke Sumari, Tomi Björck ja Risto Mikkola. 1. tuotantokausi. (41')
...
Tästä blogauksesta sain idean toiseen blogaukseen -joka tulee seuraavaksi. 

maanantai 17. tammikuuta 2011

Music and Lyrics

Fear of the Dark

I am the man who walks alone
And when I'm walking a dark road
At night or strolling through the park

When the light begins to change
I sometimes feel a little strange
A little anxious when it's dark

Fear of the dark, fear of the dark
I have constant fear that something's
always near
Fear of the dark, fear of the dark
I have a phobia that someone's
always there

Have you run your fingers down
the wall
And have you felt your neck skin crawl
When you're searching for the light?
Sometimes when you're scared
to take a look
At the corner of the room
You've sensed that something's
watching you

Have you ever been alone at night
Thought you heard footsteps behind
And turned around and no one's there?
And as you quicken up your pace
You find it hard to look again
Because you're sure there's
someone there

Watching horror films the night before
Debating witches and folklore
The unknown troubles on your mind
Maybe your mind is playing tricks
You sense, and suddenly eyes fix
On dancing shadows from behind

Fear of the dark, fear of the dark
I have constant fear that something's
always near
Fear of the dark, fear of the dark
I have a phobia that someone's
always there
Fear of the dark, fear of the dark
I have constant fear that something's
always near
Fear of the dark, fear of the dark
I have a phobia that someone's
always there

When I'm walking a dark road
I am the man who walks alone
...

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jo 1005 leffaa kokoelmissa

Päivitin juuri DVD-leffalistaa omassa Hulkin blogissani ja pääsin lukemaan 1005. -Siis 1005 leffaa jo kerääntynyt -aika hitonmoinen määrä täytyy sanoa. -Pistin kuvaksi tähän oheen samaisen kuvan mikä on siinä leffalista blogauksessakin. -Aikamoisiin lukemiin kasvanut tuon kuvan kokoelmista. -Kuvassahan kokoelmani on vielä aika mitätön.

lauantai 15. tammikuuta 2011

*SYDÄN* My precious Toy Story trilogy *SYDÄN*

 Matsku kerkesikin jo Facebookissa auttaa kuvailemalla tarkkaan minkälaisessa muovipussissa leffat oli -ja suurkiitokset siitä..., mutta... -No kuten ite vastasin -ja Matsku ihan oikein arvelikin..., niin...

... -nehän on jo löytynyt. -Sielä ne tosiaan oli Kinopalatsin lippuluukun löytötavaroissa. -Ja riitti kuvaukseksi pelkkä -muovipussi missä kolme leffaa -ja hetikös löytyi oikea. -Oli kyllä aurinkoinen fiilis sen jälkeen.

Päivän ällöttävä tapahtuma

Siis omg :|...:/...:x...:$...:o...?? -Eilen tuli käytyä Matskun kanssa Kinopalatsin leffateatterissa leffassa -ja tämän leffakäynnin aikana Matsku palautti lainaamansa leffat jotka oli ihan vast'ikään ostamani Toy Story trilogia. -Ja nyt päästään sitten siihen ällöttävään tapahtumaan. -No -kotona sitten pitkän iloisen oleskelun jälkeen piti sitten myöhemmin mennä huomaamaan että en ollut sijoittanut leffoja takaisin paikoilleen valitessani animaatioleffahyllystä leffaa. -Sitten rupesin etsimään muovipussia missä Matsku palautti leffat. -Mutta sitähän ei näkynyt niin missään. -Heti heräsi siis epäilys että jätinkös ne sitten sinne leffaan. -Finnkinon löytötavarapisteeseen oli turha tehdä soittoa sillä sinne ei kuulemma ilmesty vielä vasta kuin tiistaina kadotetut tavarat. -Eli reissu paikanpäälle on siis tehtävä. -No -se oli alunperinkin mielessä..., mutta päätin siltikin kokeilla soittamista eka. -Miten ei huomannut silloin leffasta lähtiessä että jotain jäi puuttumaan...?? -Kolmen leffan sisältävä muovipussi ei kuitenkaan ole niinkään huomaamaton.

Päivän video

Priest

Tämähän voisi jopa kiinnostaakin -mikäli edes saapuu teatterilevitykseen tänne Suomeen. -Mutta DVD:lle sitten ainakin. -Trailerin perusteella ainakin ihan kivan näköistä toimintaa ja huikeita tehosteita näyttää piisaavan. -Sitten on vielä tuo 3D. -Voisi jopa tältä leffalta odottaa kunnon upeita 3D tehosteita. -Sellaisella pikkiriikkisellä innolla odotan leffaa. -En kuitenkaan ihan muna pystyssä kuten jotain Ghostbusters 3:sta -TOD kanki koholla odotan kyllä sitä leffaa. -Mutta tässä olisi tämän leffan traileri -olkaa hyvät...
...
Priest Trailer #2 (2011) -HD

perjantai 14. tammikuuta 2011

Perjantain ensi-illat Nro 4

Somos lo que hay

Hmm. -Sellanen semikiinnostava elokuva. -Kauhuleffa..., mutta meksikolainen -joten kiinnostus laskee hitusen. -Ainakin että menisin teattereihin asti -niin sen osalta..., mutta DVD:lle vois ehkä harkita. -Tosiaan -ehkä. -Mutta ei kuitenkaan vaivu ihan -"ei kiitos" -leffan tasolle kuitenkaan.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Morning Glory

Jopas jotakin. -Tänään tuntuu oikein rysähtelevän kiinnostavia elokuvia. -Tämähän nimittäin kiinnostaa -ainakin minua (Hulk) -erittäinkin paljon. -Taas kerran traileri teki hyvän vaikutelman..., mutta nyt on myös leffan tähtikaarti ihan houkutteleva. -Yksi monista ykköslemppareistani -eli Harrison Ford -on yksi --ja mm. elokuvista Jurassic Park -ja Independence Day tuttu -Jeff Goldblum nähdään myös elokuvassa. -Hänkin lukeutuu yksiin suosikeistani. -Sitten on toki naispääosan Rachel McAdams -hyviä elokuvia häneltäkin nähnyt muutamisen --ja Oscar-palkittu Diane Keaton. -TODellakin teattereihin tätä leffaa.

Perjantain ensi-illat Nro 2

The Green Hornet

Tätä jo mainostelin viime vuonna päivän videoissa ja sain ainakin Matskun innostumaan leffasta -ja no -tänään sit olis tarkoitus tuota mennä sit kattomaan. -Aivan hemmetin kovalta vaikutti trailerin perusteella -ja hauskalta myös. -Odotan kyllä TOD innolla iltaa.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Hereafter

Voisi jopa kiinnostaakin tämä Clint Eastwoodin ohjaama jännitysdraama -pääosassa Matt Damon. -Trailerin perusteella vaikutti ihan lupaavalta. -Ja leffan tarina muutenkin vaikuttaa kiinnostavalta. -Matt Damon jonain meediona jne.. -Sitten tietysti hienot tehosteet -tsunami aallot sun muut. -Kyllä voisi harkita.

Vai että ihan Simpsonit pornoa :|...:/...:x....:$...?

Iltiksen sivuilla törmäsin tollaseen otsikkoon ja pitihän se heti jakaa Facebook sivullani. -Mutta pistetään nyt tännekkin luettavaksi. -Eli kuvasta klikkaamalla isommaksi vaan lukemaan aiheesta. -Voinhan siitä toki muutaman sanan omin sanoinkin heittää -kuten esim. mitä pistin Facebookiin kommentiksi liitteeseen: -"Simpsonit pornoa? -Se on kyllä nähtävä :D...:p..."

Päivän makee kuva 2/2

Eilen esittelin kuvan Spider-Man uusintafilmatisoinnista -tänään olisi sitten luvassa kuva Judge Dredd uusintafilmatisoinnista. -Leffa kulkee nimellä -Dredd -ja uutena Dreddinä nähdään Karl Urban. -Muita tuttuja nimiä ei sitten elokuvassa nähdäkkään. -Voisiko johtua että tuotantomaana toimii tälläkertaa UK -eikä USA...? -Hollywood olisi änkenyt leffan täyteen kuuluisuuksia.

torstai 13. tammikuuta 2011

Päivän makee kuva 1/2

Tuolta siis näyttää uusi Spider-Man. -Tälläkertaa hämiksen asuun pukeutuu itsellenikin melko tuntematon tähti -Andrew Garfield. -Tässä uudessa Spider-Man leffassa nähdään kuitenkin muissa osissa ihan kivoja tähtiä kuten esim. Martin Sheen -ja Sally Field Ben -ja May Parkerin rooleissa. -Brittinäyttelijä Rhys Ifans nähdään tohtori Curt Connorin / The Lizardin roolissa. -Tähtikaartiin kuuluu vieläpä mm. Ice Age leffoista tuttu Denis Leary. -Kovat näyttelijät siis -ja kovalta näyttää tämä uusi hämiksemmekin.
...
EDIT. Lisäsin otsikkoon 1/2 -sillä huomenna olisi tulossa toinen vastaavanlainen makee kuva.