perjantai 11. helmikuuta 2011
Excited by perjantain ensi-illat
Taitaa muuten olla jo neljäs tällanen blogaus -eli kyllä tosi harvoin tulee pelkkää mielenkiintoista ensi-iltaan. -Viimeisin taisi tulla viime vuonna 10. päivä, joulukuuta. -Nyt olisi taas kerran luvassa pelkkää mielenkiintoista. -Jopa pisnesmies näyttää olevan innoissaan.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
CSI esittelyt myös Facebookiin
Telkku.comiin on tullut hauska pikku uudistus. -TV ohjelmia voi suositella kavereille Facebookissa painamalla -"tykkää" -ohjelman esittelylaatikon alaosassa. -Kuvasta näkeekin että minä ja joku toinen käyttäjä ollaankin jo suositeltu tänään klo 21:00 alkavaa CSI New Yorkia.
Siinä vielä kuva omasta seinäjulkaisustani. -Voisi ihan joka keskiviikko suositella ohjelmaa Facebookissa -perinteisen esittelyn lisäksi omassa Hulkin blogissani.
Siinä vielä kuva omasta seinäjulkaisustani. -Voisi ihan joka keskiviikko suositella ohjelmaa Facebookissa -perinteisen esittelyn lisäksi omassa Hulkin blogissani.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
maanantai 7. helmikuuta 2011
Kovia trailereita, mutta...
Kuvassa näkee muutaman -ja Apple Trailers sivuilla on lisää. -Aivan hemmetin kovia trailereita ilmestynyt katsottavaksi. -Ja nyt päästään tohon -mutta- kohtaan. -Trailerit on jotain lyhyitä 30 sek (00:30) tynkiä joista saa nyt jonkinlaisen käsityksen leffasta..., mutta ei riittävästi. -Otetaan esim. Transformers 3 tynkä traileri. -Kivan näköistä toimintaa näyttää olevan..., mutta muutakin olisi voinut näyttää kuin upean toimintakohtauksen.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Päivän video
Pitkästä aikaan Smoshin videota MatoApinassa -ensikertaa minun (Hulk) blogaamana. -Facebookin sivuilta tämän löysin ja totesin katsottuani että siinähän on materiaalia päivän videoksi tänne MatoApinaan. -Tässä video -olkaa hyvät...
...
...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Päivän videot
lauantai 5. helmikuuta 2011
Päivän makee kuva
Whohoo. -Actiontähti Jean Claude Van-Damme on huhujen mukaan pestattu uudeksi tähdeksi -The Expendables 2 -elokuvaan. -Samalla huomasin ilokseni että myös ykkösessä jo pikku roolin tehnyt herra Schwarzenegger on myöskin mukana tässä jatko-osassa. -Toivottavasti hänellä nyt olis hieman enemmän kohtauksia leffassa. -Löytyipä muuten aika makee kuva -Van Damme vetämässä kierrepotkua Expendables logo taustalla.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Perjantain ensi-illat Nro 4
Tuntematon emäntä
Kotimainen elokuva. Dokumentti. Kertoo sota-ajan naisista ja niiden sinnittelystä siihen maailman aikaan. -Kuuleeko kukaan sumutorviä; -"BoOoOoOrInG!!" -Eli selvääkin selvempi -"ei kiitos"-elokuva. -Aivan hemmetin tylsä juliste kaiken lisäksi. -Hyi olkoon -sattuu silmiin.

Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 3
Brighton Rock
Tätä voisi harkita vain siinä tapauksessa mikäli sattuisi ilmestymään DVD boksi mikä sisältäisi tämän ja vuoden 1947 alkuperäisversion -pääosissa Jurassic Park leffasta tuttu -Richard Attenborough. -Teattereista kuitenkin jätän väliin tämän brittitrillerin. -Niin paljoa ei kiinnosta nähdä.
Tätä voisi harkita vain siinä tapauksessa mikäli sattuisi ilmestymään DVD boksi mikä sisältäisi tämän ja vuoden 1947 alkuperäisversion -pääosissa Jurassic Park leffasta tuttu -Richard Attenborough. -Teattereista kuitenkin jätän väliin tämän brittitrillerin. -Niin paljoa ei kiinnosta nähdä.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 2
127 Hours
Tämähän on ollut suunnitteilla käydä koko MatoApina poppoolla katsomassa. -Ja kyllähän tuo kiinnostaakin kovasti nähdä. -Voipi olla vaan mulle (Hulk) aika tiukkaa katseltavaa sillä itelläni on juuri vastaavanlaisia kokemuksia yksin selviytymisestä luonnossa. -Selvisin kuitenkin koettelemuksesta yhtenä kappaleena.

Perjantain ensi-illat Nro 1
Burlesque
Pienenä musikaalien ystävänä voisin kyllä tätä ihan harkitakkin meneväni katsomaan. -Ja ainakin sitten DVD:lle musikaali kokoelmaan ehdottomasti tervetullut leffa.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Year of the Rabbit -Music & Lyrics
Babbit Hole
I fell asleep about a year ago
I'm dreaming now with the coma fools
I hit my head on the rabbit hole
Long way down
Is this the dream that I always had
Cold sweats with some cocktail jazz
Never thought I could hit this high
Long way down
She said it doesn't have to feel this way
Sit down boy 'cause you don't have to go
'Cause we can get high again
Yeah we can get high yeah
We can get high again
We can just fly
I felt a twitch a couple months ago
I'm floating now in a tear duct pool
I ripped my shirt on a blowtorched fence
Long way down
Always up to no good
Always sad
When you're in the forest
Don't look back
Chorus

Music and Lyrics
Päivän "Year of the Rabbit" typy
Siinä hotti puputyttö on juuri oikeassa asennossa valmiina ottamaan täkää päin kyytiä. -Tota kelpaakin Duracel pupun tauottomalla puhdilla jyystää.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Päivän typyt
Year of the Rabbit typymuistutus (itselleni)
Nyt voi taas ilomielin rysäyttää päivän typyn kun takana on peräti kaksi Matskun blogaamaa päivän typyä. -Löytyikin juuri sopivanlainen kuva liittyen tähän kaniteemaan.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Päivän "Year of the Rabbit" kuva
Year of the Rabbit päivän kuvana toimii tollanen hauska viiksekäs jänis jolla on ihmisen vartalo. -Ja 2011 on hauskasti pistetty että vuosiluvun numero 11 tulee kaniinin korvista.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Päivän kuvat
Päivän "Year of the Rabbit" makee kuva
Year of the Rabbit makeena kuvana saa toimia tollanen Hopeanuoli aiheinen -melkein aika hauskakin kuva..., mutta piirrustustyyliltään aika makee kuva. -Siinä ei tosin ole yhtäkään kania kuvassa..., mutta toivotetaan kuitenkin -Happy Year of the Rabbit 2011 -joten...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Makeet kuvat
Päivän "Year of the Rabbit" liikkuva kuva
Year of the Rabbit liikkuvana kuvana saa toimia tollanen loikkelehtivä jänöjussi. -Näyttää kyllä enemmän kuin jänö hyppisi paikoillaan.
2011, Year of the Rabbit otsikoita
Tänään on taas Helsingin keskustassa tutulla paikalla -Lasipalatsin toriaukiolla -kiinalainen uusi vuosi tapahtuma. 2011 on jäniksen vuosi -joten voisi blogaista sillä teemalla seuraavat otsikot.
...
...
- Päivän "Year of the Rabbit" liikkuva kuva
- Päivän "Year of the Rabbit" makee kuva
- Päivän "Year of the Rabbit" kuva
- Year of the Rabbit typymuistutus (itselleni)
- Päivän "Year of the Rabbit" typy
- Year of the Rabbit -Music and Lyrics
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Päivän puujalka
Fingerporilla taas mennään. -Tämän päiväisen Hesarin sarjis menee näin...
...
Myyjä: -"Tämä olisi nyt tarjouksessa 494 euroa!"
Heimo Vesa: -"Aijai..."
Myyjä: -"Muualla vastaava sohva maksaa reilusti yli tonnin"
Heimo: -"Sopiiko koeistua?"
Sohva: -"Olkaa hyvä vaan"
Vastaava sohva -heheh :D...
...
Myyjä: -"Tämä olisi nyt tarjouksessa 494 euroa!"
Heimo Vesa: -"Aijai..."
Myyjä: -"Muualla vastaava sohva maksaa reilusti yli tonnin"
Heimo: -"Sopiiko koeistua?"
Sohva: -"Olkaa hyvä vaan"
Vastaava sohva -heheh :D...
Aiheet:
Hulk blogging,
Päivän puujalka
tiistai 1. helmikuuta 2011
-5CREAM- By Hulk
Painttailimpa läppämielessä tollasen feikki scream 5 julisteen omasta Facebook profiilikuvastani. -Aika tyylikäs tuli vaikka ite sanon. -Melkeinpä voisi rysäyttää tosta uuden profiilikuvan naamakirjaan -vaikka juuri tosin vaihdoinkin uuteen..., mutta tämän voisi pitää pitempi aikaisena profiilikuvana.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Päivän kuva
Haha :D. -Facebookissa erään kaverin kautta linkitin aluksi myös omalle seinälle -ja päätinpä ottaa kans päivän kuvaksi tänne MatoApinaan -tollasen hauskan feissarimokan. -Joku ei taida olla ihan fiksuimmasta päästä -lukekaas vaikka ite sen ajatukset. -Lisää vastaavanlaisia mokia löytyy -feissarimokat.com- sivuilta. -Tää oli kyllä ehdottomasti paras :D..
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Päivän kuvat
Helmikuu - Februari
Aika kääntää sivua vuoden 2011 Skylines kalenterissa. -Helmikuun kaupunkina on Kanadan yksi suurimpia kaupunkeja -Toronto.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
maanantai 31. tammikuuta 2011
Päivän ällöttävä tapahtuma + kuva -ja hieman turha blogaus
Aloitetaanpa otsikon ällöttävästä tapahtumasta -elikkä: -IRC-galleriassa kun selaan kuviani -niin aina jostain syystä yllä olevan kuvan kohdalla pamahtaa ruutuun eräs ilmoitus...
...-josta päästäänkin päivän ällöttävään kuvaan joka on itse ilmoitus. -Muita kuvia voi selata ihan normaalisti..., mutta sitten tuon yhden kuvan kohdalla kone lataa ensinnäkin kuvaa pitempää kuin muita -ja sitten rysäyttää tollasen ilmoituksen. -Ja nyt päästään tuohon otsikon "-ja hieman turha blogaus" -kohtaan. -No tää on peräti kahdestakin syystä aika turha blogaus. -1. Räyhään nyt jostain maan turhimmasta aiheesta kuin joku virhe IRC-galleriassa -ja 2. -se virhe ei enää vaivaa sielä -nyt selain toimii taas ihan moitteettomasti. -Mutta saipahan ainakin blogattavaa -ja hauskaa luettavaa varmaan muille. -Tosiaan -varmaan-.. -En ole sitten yhtään varma onko tämä suoltamani teksti oikeasti kauhean kiinnostavaa -saati hauskaa.

Music & Lyrics
Living in America
Yeah, uh! Get up, now! Ow! Knock out this! Super highways, coast to coast, easy to get anywhere On the transcontinental overload, just slide behind the wheel How does it feel When there's no destination - that's too far And somewhere on the way, you might find out who you are Living in America - eye to eye, station to station Living in America - hand to hand, across the nation Living in America - got to have a celebration Rock my soul Smokestack, fatback, many miles of railroad track All night radio, keep on runnin' through your rock 'n' roll soul All night diners keep you awake, hey, on black coffee and a hard roll You might have to walk the fine line, you might take the hard line But everybody's working overtime Living in America - eye to eye, station to station Living in America - hand to hand, across the nation Living in America - got to have a celebration I live in America, help me out, but I live in America, wait a minute You might not be looking for the promised land, but you might find it anyway Under one of those old familiar names Like New Orleans (New Orleans), Detroit City (Detroit City), Dallas (Dallas) Pittsburg P.A. (Pittsburg P.A.), New York City (New York City) Kansas City (Kansas City), Atlanta (Atlanta), Chicago and L.A. Living in America - hit me Living in America - yeah, I walk in and out Living in America I live in America - state lines, gonna make the prime, that I live in America - hey, I know what it means, I Living in America - Eddie Murphy, eat your heart out Living in America - hit me, I said now, eye to eye, station to station Living in America - so nice, with your bare self Living in America - I feel good!
...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Music and Lyrics
perjantai 28. tammikuuta 2011
Tom Hooper - The King's Speech
Tom Hooper / The King's Speech
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Hooperille. -Hänen muita ohjaustöitä ovat mm. -The Damned United -ja Red Dust. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Hooperille. -Hänen muita ohjaustöitä ovat mm. -The Damned United -ja Red Dust. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
David O. Russell / The Fighter
David O. Russell - The Fighter
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Russelille. -Russell on ohjannut aikaisemmin mm. George Clooneyn ja Mark Wahlbergin tähdittämän -Kolme kuningasta -toimintakomedian. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Russelille. -Russell on ohjannut aikaisemmin mm. George Clooneyn ja Mark Wahlbergin tähdittämän -Kolme kuningasta -toimintakomedian. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
David Fincher - The Social Network
David Fincher - The Social Network
Tämä on toinen ehdokkuus herra Fincherille. -Ensimmäinen ehdokkuus tuli vuonna 2009 elokuvasta -Benjamin Buttonin uskomaton elämä -josta ei voittoa. -Onnea tämän kertaiseen Oscar jahtiin.
Tämä on toinen ehdokkuus herra Fincherille. -Ensimmäinen ehdokkuus tuli vuonna 2009 elokuvasta -Benjamin Buttonin uskomaton elämä -josta ei voittoa. -Onnea tämän kertaiseen Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Darren Aronofsky - Black Swan
Darren Aronofsky -Black Swan
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Aronofskylle. -Aronofskyn aikaisempia ohjaustöitä ovat mm. elokuvat -The Fountain -ja The Wrestler. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Aronofskylle. -Aronofskyn aikaisempia ohjaustöitä ovat mm. elokuvat -The Fountain -ja The Wrestler. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Coen Brothers / True Grit
Ethan Coen and Joel Coen / True Grit
Tämä on viides ehdokkuus ohjaaja veljeksille. -Ensimmäinen ehdokkuus tuli vuonna 1997 elokuvasta -Fargo -joka toi heille voiton parhaasta alkuperäis käsikirjoituksesta. -Toinen ehdokkuus tuli vuonna 2001 elokuvasta -Voi veljet, missä lienet? -josta ei voittoa. -Kolmas ehdokkuus tuli vuonna 2008 elokuvasta -Menetetty maa -joka toi veljeksille jättivoiton mm. paras ohjaus, paras käsikirjoitus -ja paras elokuva. -Neljäs ehdokkuus oli viime vuonna elokuvasta -A Serious Man -josta ei voittoa. -Onnea veljeksille tämän vuotiseen Oscar jahtiin.

VÄLIVIIVA
Vuorossa olisi viimeiset Oscarehdokas esittelyt -nimittäin parhaat ohjaaja ehdokkaat. -Samalla tulee viimeiset tällaset väliviiva blogaukset. -Tai ainakin siihen asti viimeiset kun tulee taas seuraavat tällaiset isot blogitus päivät jossa tarttee erotella erikois blogaukset perus blogauksista. -Mutta eiköhän pistetä seuraavaksi ohjaaja ehdokkaita kehiin...?
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 4
The Fighter
Toinen Oscar-leffa -ja tämä jopa kiinnostaakin teattereihin asti. -Itse asiassa tulikin jo tehtyä deitti huomiseksi erään kaverin kanssa tätä katsomaan.
Toinen Oscar-leffa -ja tämä jopa kiinnostaakin teattereihin asti. -Itse asiassa tulikin jo tehtyä deitti huomiseksi erään kaverin kanssa tätä katsomaan.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-ilta Nro 3
Winter's Bone
Hollywood tuotantoa, jännäri -ja Oscar ehdokkuuksia..., mutta silti jotenkin sellainen tunne että voisi jättää näkemättä. -Ainakin teattereista. -DVD:lle voisi tarjousleffoihin tullen harkita. -"Ei kiitos" -tulee vain totisimmille draamoille missä ei ole jännitystä -pelkkää nyyhkytystä. -Juuri katsoin leffan trailerin toisesta ikkunasta ja kyllä ihan jännittävältä vaikutti.

Yogi Bear
Aika lasten leffa mennä teattereihin asti..., mutta kyllä DVD:lle voisi harkita. -Komediahyllyn kätköissä ei kuitenkaan haittaa yhtään. -Sieltä löytyy monenlaista muutakin hömpötystä -niin se on vain yksi hauska hömpötys lisää.

Hella W
Hella W -hella jee. -Tätä voisi melkein jopa harkita :o...:x...:/... -Jaa -miksikä...? -No -trailerihan teki minuun aika hemmetinmoisen vaikutuksen. -Leffa muistutti ihan jotain Hollywood spektaakkelia. -Ihan kuin joku Spielberg olisi ollut mukana leffan teossa. -Ei yhtään sellaisen Suomileffan oloinen -ei niin yhtään. -Otetaan esimerkiksi joku -Levottomat. -Siinä paistaa suomalainen kökköys. -Mutta tässä on sitä jotakin -joka saa näyttämään Hollywood laadulta -ja siksi kiinnostaa. -Varaudun kuitenkin että leffa voi olla kaikesta hienoudestaan huolimatta tylsä kuin pussillinen kiviä.

torstai 27. tammikuuta 2011
Mark Ruffalo - The Kid Are All Right
Mark Ruffalo / The Kids Are All Right
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Ruffalolle. -Hän on esiintynyt mm. sellaisissa elokuvissa kuten -Collateral, Tahraton mieli -ja Shutter Island. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on ensimmäinen ehdokkuus herra Ruffalolle. -Hän on esiintynyt mm. sellaisissa elokuvissa kuten -Collateral, Tahraton mieli -ja Shutter Island. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
John Hawkes / Winter's Bone
John Hawkes / Winter's Bone
Tämä on Hawkesin ensimmäinen ehdokkuus. -Hawkes on näytellyt mm. sellaisissa elokuvissa kuten -Meren raivo, Identity -ja American Gangster. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on Hawkesin ensimmäinen ehdokkuus. -Hawkes on näytellyt mm. sellaisissa elokuvissa kuten -Meren raivo, Identity -ja American Gangster. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Jeremy Renner / The Town
Jeremy Renner / The Town
Tämä on Rennerin toinen ehdokkuus. Ensimmäistä kertaa hän oli ehdokkaana viime vuonna elokuvasta -The Hurt Locker -josta ei voittoa. -Onnea tämän vuotiseen Oscar jahtiin.
Tämä on Rennerin toinen ehdokkuus. Ensimmäistä kertaa hän oli ehdokkaana viime vuonna elokuvasta -The Hurt Locker -josta ei voittoa. -Onnea tämän vuotiseen Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Geoffrey Rush / The King's Speech
Geoffrey Rush / The King's Speech
Tämä on neljäs ehdokkuus herra Rushille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdolla vuonna 1997 elokuvasta -Loisto -joka toi hänelle myös voiton. -Toisen kerran hän oli ehdolla vuonna 1999 elokuvasta -Rakastunut Shakespeare -josta ei voittoa. -Kolmannen kerran ehdokkuus tuli vuonna 2001 elokuvasta -Quills -Syntiset säkeet -myöskään ei voittoa. -Onnea tämän vuotiseen Oscar jahtiin.

Christian Bale - The Fighter
Christian Bale / The Fighter
Tämä on herra Balen ensimmäinen ehdokkuus. -Herra Bale muistetaan parhaiten Batmanin roolistaan. -Balelta onkin tulossa ensi vuodelle kolmas Batman filmatisointi -kulkien nimellä -The Dark Knight Rises -Yön Ritarin paluu. -Sitä kyllä odotan TOD innolla. -Mutta ei muuta kuin -onnea Oscar jahtiin.
Tämä on herra Balen ensimmäinen ehdokkuus. -Herra Bale muistetaan parhaiten Batmanin roolistaan. -Balelta onkin tulossa ensi vuodelle kolmas Batman filmatisointi -kulkien nimellä -The Dark Knight Rises -Yön Ritarin paluu. -Sitä kyllä odotan TOD innolla. -Mutta ei muuta kuin -onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
VÄLIVIIVA
Nyt on miessivuosakansio valmis -kohta sitten vain blogailemaan. -Mutta voisi kyllä pienoisen tauon tässä välissä pitää ennen blogailuja. -Voisipa jopa pitää sellaisen leffan mittaisen tauon.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Copy Paste kunniaan
Blogatessani Jeff Bridgesin ehdokkuus esittelyä käytin hieman Copy Pastia ja kipaisin toisessa ikkunassa kopioimassa tekstipätkiä viimevuotisesta samaisesta blogauksesta. -Kuvassa näkeekin -olen viimevuotisen blogauksen kohdalla alleviivannut kohdat jokaisen omalla värillään -ja samoilla väreillä rajannut ne kohdat mitkä löytyy tuosta uudesta blogauksesta. -Eipä tarvinnut uudestaan hirveällä vaivalla linkitellä jokaista elokuvaa. -Eikä tarvinnut kummemmin muokata tekstejä. -Senkis länttäsi ne yksi kerrallaan edellisen viereen. -Copy Paste rulez.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
VÄLIVIIVA
Siinä oli kaikki miespääosa ehdokkaat. -Seuraavaksi sitten työstämään miessivuosa ehdokkaita. -Tähän väliin voisi kyllä heittää yhden toisen blogauksen -liittyen kuitenkin Oscareihin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Jesse Eisenberg - The Social Network
Jesse Eisenberg / The Social Network
Tämä on herra Eisenbergin ensimmäinen ehdokkuus. -Jessen muistanette kaikki varmaan zombietappoleffasta -Zombieland. -Lisäksi hän on näytellyt mm. Wes Cravenin kauhukomediassa -Cursed -ja M. Night Shyamalanin elokuvassa -Kylä. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on herra Eisenbergin ensimmäinen ehdokkuus. -Jessen muistanette kaikki varmaan zombietappoleffasta -Zombieland. -Lisäksi hän on näytellyt mm. Wes Cravenin kauhukomediassa -Cursed -ja M. Night Shyamalanin elokuvassa -Kylä. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Jeff Bridges / True Grit
Jeff Bridges / True Grit
Tämä on peräti kuudes ehdokkuus herra Bridgesille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdokkaana vuonna 1972 elokuvasta -The Last Picture Show -josta ei voittoa. -Seuraavan kerran hän oli ehdolla vuonna 1975 elokuvasta -Thunderbolt and Lightfoot -josta ei myöskään voittoa.-Kolmas ehdokkuus tuli vuonna 1985 elokuvasta -Starman -josta ei myöskään vielä voittoa. -Neljännen kerran hän oli ehdolla vuonna 2001 elokuvasta -The Contender -ei voittoa. -Vuonna 2010 hän oli ehdolla elokuvasta -Crazy Heart -joka toi hänelle viimein Oscarin parhaasta miespääosasta. -Onnea tämän vuotiseen -jos toinen pysti osuisi kohdalle.

Javier Bardem - Biutiful
Javier Bardem / Biutiful
Tämä on kolmas ehdokkuus herra Bardem'ille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdolla vuonna 2001 elokuvasta -Ennen yötä -josta ei tullut voittoa. -Toisen kerran hän oli ehdolla vuonna 2008 elokuvasta -Menetetty maa -joka toi hänelle parhaan sivuroolin Oscarin. -Onnea tämän vuotiseen -jos osuisi toinen pysti kohdalle.
Tämä on kolmas ehdokkuus herra Bardem'ille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdolla vuonna 2001 elokuvasta -Ennen yötä -josta ei tullut voittoa. -Toisen kerran hän oli ehdolla vuonna 2008 elokuvasta -Menetetty maa -joka toi hänelle parhaan sivuroolin Oscarin. -Onnea tämän vuotiseen -jos osuisi toinen pysti kohdalle.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
James Franco - 127 Hours
James Franco / 127 Hours
Tämä on herra Francon ensimmäinen ehdokkuus. -Franco muistetaan parhaiten Peter Parkerin kaverina -Spider-Man elokuvista. -Onnea Oscar jahtiin.
Tämä on herra Francon ensimmäinen ehdokkuus. -Franco muistetaan parhaiten Peter Parkerin kaverina -Spider-Man elokuvista. -Onnea Oscar jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Colin Firth - The King's Speech
Colin Firth / The King's Speech
Tämä on toinen ehdokkuus herra Firth'ille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdolla viime vuonna elokuvasta -A Single Man -josta ei tullut voittoa. -Onnea tämän vuotiseen Oscar-jahtiin.
Tämä on toinen ehdokkuus herra Firth'ille. -Ensimmäistä kertaa hän oli ehdolla viime vuonna elokuvasta -A Single Man -josta ei tullut voittoa. -Onnea tämän vuotiseen Oscar-jahtiin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)