lauantai 26. helmikuuta 2011

Syömässä ennen leffaa

Tontsan kaa poikettiin Scanburgerissa syömässä ennen leffaan menoa. -Tontsa tilasi herkullisen näköisen ruisaterian.

Ite vielä odottelin omaa tilaustani himoiten samalla Tontsan ranskiksia. -Toisessa kädessäni pitelen käymäni elokuvan lippua. -Mutta mitäs leffaa olin menossa katsomaan...? -Se selvinnee seuraavassa blogauksessa.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Mikäs on True Grit'in laita...?

Mitenkäs on ton True Grit'in yhdessä kattomisen laita. -Koko MatoApina tiimillä -vai vain minä (Hulk) ja Matsku kahdestaan -jos Tontsaa ei innosta -vaiko ihan ittekseni...? -Ite ainakin pystyn maksamaan oman lippuni -eli siinä ei ole ongelmaa. -Tänään tuskin enää jaksaa..., mutta mitenkäs huomisen laita...?

Perjantain ensi-illat Nro 4

Puu

Voisi tässä samalla vääntää pilanimen elokuvan suomenkielisestä nimestä. -"Buu" -sanon minä. -Houkuttele niin yhtään tämä leffa. -Aika pettymysten perjantai -kyllä täytyy sanoa. -Mutta onneksi on sentäs teattereissa hyviä leffoja aikaisemmilta ensi-illoita. -Yhdestä voisikin blogaista tässä seuraavaksi.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Summer Wars

Japanilaista Animea. Näyttää joltain Pokémon tyyliseltä lasten hömpötykseltä. -Saman näköisiä ihme otuksia jne.. -Voipi olla että väliin vois kyllä jättää. -Ei nyt ihan nappaa. -Sorry.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Just Go with It

Tässä on se jokseenkin kiinnostava elokuva josta vinkkasin tuossa -Disappointed by perjantain ensi-illat -blogauksessa. -Tosiaan -kiinnostaa kyllä nähdä..., mutta ei aivan teattereissa asti. -DVD kokoelmiin voisi kyllä harkita muiden Sandler leffojen jatkeeksi.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Another Year

A bri'ich comedy and drama movie. -Not quite on my taste. -So I'll say -"no thanks". -Sama suomeksi: -Brittiläinen komedia ja draama elokuva. -Ei aivan minun makuuni. -Joten sanon -"ei kiitos".

Disappointed by perjantain ensi-illat

Aika surkeat ensi-iltaleffat kyllä tänä perjantaina. -Vain yksi jokseenkin kiinnostava elokuva..., mutta sekään kyllä niin suuresti houkuttele että teattereihin raahautuisin. -Kait on kuitenkin esiteltävä nämä pienoiset pettymykset.

torstai 24. helmikuuta 2011

Päivän makee kuva

Muistanette varmaan vuonna 2009 blogaamani päivän makee(t) kuva(t) -sarjan Ghostbusters 3 julisteita...? -Nyt olisi luvassa jatkoa. -Löytyipä näet tollanen tekele tälläkertaa. -Odotan kyllä innolla kun pääsen blogaamaan sen oikean Ghostbusters 3 julisteen. -Siihen laitan sitten otsikoksi -Päivän TOD makee kuva. -Mutta on nää fanien tekemätkin ihan makeita.

JIM: South Park

Mitäs illan South Parkissa tänään olisi luvassa...?
...
WTF. Pojat innostuvat ammattipainista ja perustavat oman painiliiton nimeltä WTF. Näytöksistä tulee menestys, mutta koulun aitoa painia vaaliva painiopettaja hautoo kostoa. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi. 
...
Hauska jakso taas kerran luvassa.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

JIM: South Park

Voe prrkele ku pääsi tämä aivan unohtumaan. -No -mainostetaanpa silti. -Että tällasta olisi illan South Parkissa ollut.
...
Buttersin ykköslutka. Butters maksaa eräälle tytölle viisi dollaria ensimmäisestä suukostaan, ja saa hienon liikeidean. Pian hän pyörittää menestyvää suukkoyhtiötä, jolla on palkkalistallaan monta tyttöä. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi. 
...
Voe vitalis. -Ja kukaan ei ollut ottamassa tallentavalle. -Mutta onneksi olennähnyt jakson jo All SP:stä -eli ei silleen mikään suuri menetys.

Päivän makee(t) kuva(t)

Metron mainostaulusta luin aivan ekana aiheesta -ja sitten päätin googlata hakusanalla -"pyramidi punavuoreen"  -ja sieltäkös löytyi heti tämä LOiSTava kuvasarja. -Aika hemmetin makeelta kyllä näyttää.

Tuolta rakennus näyttäisi kadulta katsottuna. -Nousee mukavan korkealle muista rakennuksista. -Kyllä tuo kiva näky olisi.

Tuolta näyttäisi mereltä päin katsottuna. -Ihan kivat näkymät siis myös rakennuksesta. Kunnon merimaisemat.

Tolta se sitten tulee näyttämään. -Toivon suuresti että hanke ei jää vain havainnekuvaksi -että se kans toteutetaan. -Kuten edellisen blogauksen infolaatikossa jo mainittiin -tulee rakennuksessa olemaan toimistotiloja, kauppoja ja asuinpaikkoja. -Kyllä kelpaisi tollasessa asua.

Päivän makeisiin kuviin liittyvää infoa

Ennen kuin blogaisen seuraavaksi päivän makee(t) kuva(t) -tässä teille eka hieman infoa siitä mitä luvassa. -Siis yllä olevassa laatikossa -ei niinkään tässä teksti tyngässä. -Hjoops..., mutta niihin makeisiin kuviin.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Uusi Vares leffa: -F*CK NO!

Teattereissa tuli nähtyä viimeksi näkemäni leffan edessä tämän kyseisen leffan traileri ja en kyllä innostunut niin yhtään. -Kuiskasin jopa kaverilleni että -"tota en halua nähdä". -Niin karsealta vaikutti että pitää oikein ennakko -"ei kiitos" -päästä sanomaan. -Tosin vähän tylymmässä muodossa: -F*CK NO! -Siis Hjoops. -Jo se toinen Vares leffa oli jo niin huono että ihmetyttää miten jaksoin vielä sen kolmannenkin mennä katsomaan. -Joka osoittautui tuplasti vielä huonommaksi. -Kyllä se niin on että tämän uusimman jätän sitten kokonaan näkemättä. -Ei edes vitsillä saa ehdottaa ton menemistä teattereihin. -Vastaus on päin naamaa tuo -F*CK NO!

JIM: South Park

Hitsiläinen. -Unohtui eilen kokonaan blogata sen päiväinen South Park jakso. -No mutta -mitäs hauskaa tämän iltaisessa South Parkissa olisi luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Kuudes haisti. Ike näkee kaikkialla kuolleita julkkiksia, ja Kyle ystävineen yrittävää ratkaista tilanteen. Kaikki ei kuitenkaan mene putkeen, ja Ike joutuu erään edesmenneen julkkiksen riivaamaksi. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi
...
Hauska jakso luvassa ;).. -Odotan suurella innolla =)...:)...

VÄLIVIIVA

Aika taas heittää tällanen väliviiva blogaus. -Erottamaan synttäri blogaukset ei synttäri aiheisista -ja jotta blogauksia kertyisi. -Hjoops. -Mutta seuraavaksi niihin ei synttäri aiheisiin blogauksiin -joita tosin tulee nyt vain yksi.

Synttäri Music & Lyrics

Hyvää syntymäpäivää

Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan
herätän sinut unestasi ja onnea toivotan
lailla perhosen leijailen korvaasi kuiskaamaan
sanat kaikkein kauneimmat jotka suinkin vain osaan
Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en,
suukko poskellesi olkoon sellainen

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
hyvää syntymäpäivää toivotan
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
ja paljon onnea vaan

Lailla hiekanjyvän pienoisen tahdon kenkääsi kutittamaan
tahdon kuulla kuinka saan sinut nauramaan
Yhden asian, soittorasian lailla, toistan yhä uudelleen
onnittelen sinua, ja teen sen suudellen
Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en
suukko poskellesi olkoon sellainen

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
hyvää syntymäpäivää toivotan
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
ja paljon onnea vaan

Lailla kesäisen tuulenhenkäyksen tahdon silittää hiuksias
tulla liki, niin liki ja halia sua, rakas
voisin miljoona ruusua syliisi kantaa
tai kultaa ja timantteja lahjaksi antaa
Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en
suukko poskellesi olkoon sellainen

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
hyvää syntymäpäivää toivotan
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
ja paljon onnea vaan
...
 

Päivän "synttäri" video

Synttäri videona toimii tollanen hassusti puhuva jänöjussi joka heittää hassun synttärilaulun. -Paremman synttärilaulun saamme kuulla synttäri music and lyrics muodossa. -Tässä kuitenkin synttäri video -olkaa hyvät...
...

Päivän "synttäri" typy(t)

Kolme hottia Hooters typyä tarjoilee synttärikakun. -Kakusta saa kaikki osansa..., mutta typyt on varattu sankarin omaan käyttöön. -Vielä kerran: -Onneksi olkoon  B)...=)...:)...!!

Synttäri typymuistutus (itselleni)

Prrkele. -Tässähän olisi ollut ainesta päivän "synttäri" makeeksi kuvaksi..., mutta kun poimin sen vasta äsken talteen etsiessäni kuvaa synttäri typymuistutukseen -saa se nyt sitten kans jäädä typymuistutukseksi. -Tosiaan -itselleni. -Seuraavaksi siis vuorossa synttäri blogausten paras blogaus -eli päivän "synttäri" typy.

Päivän "synttäri" kuva

Synttäri päivän kuvana toimii tollanen söötti hamsteri joka laulaa pieneen mikrofoniin -"Happy Birthday to you!!!" -Sama toistamiseen paksunnetuilla kirjaimilla ja samalla värillä kuten kuvassa: -Happy Birthday to you!!!

Päivän "synttäri" makee kuva

Synttäri makeena kuvana toimii tollanen värikäs -"Happy Birthday 27" -kuva. -Makeeta 27 vuotispäivää.

Päivän "synttäri" liikkuva kuva

Synttäri liikkuvana kuvana toimii tollanen rullaluisteleva Hessu Hopo tuomassa synttärikakkua. -Toistamiseen: -Onneksi olkoon B)...=)...:)...!!

Onneksi olkoon, Tontsa 27-v B)...=)...:)...!!

Onneksi olkoon, Tontsa 27-v B)...=)...:)...!!! -Siinä sankarimme nostaa maljaa synttärinsä kunniaksi. -Alla hieman synttäriotsikostoa.
...

  • Päivän "synttäri" liikkuva kuva
  • Päivän "synttäri" makee kuva
  • Päivän "synttäri" kuva
  • Synttäri typymuistutus (itselleni)
  • Päivän "synttäri" typy(t)
  • Päivän "synttäri" video
  • Synttäri Music and Lyrics

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Päivän kuva

Haha :D. -Poimin Facebookista suosikki YouTube koomikon Ray William Johnsonin seinältä talteen tämän hauskan kuvan. -Huomatkaa auton rekisterikilpi: -BJ MOM. -Herra RWJ:n sanoja lainaten -"I love this mom"..

perjantai 18. helmikuuta 2011

Perjantain ensi-illat Nro 5

True Grit

No tämähän TOD kiinnostaa nähdä -ja varmaan MatoApina poppoolla tota mennään kattomaan. -Tai se on ainakin varma että minä (Hulk) ja Matsku mennään kattomaan tota..., mutta Tontsasta ei tiiä tuleeko vai ei.

Perjantain ensi-illat Nro 4

Rabbit Hole

Hyvät näyttelijät pääosissa -Nicole Kidman ja Aaron Eckhart -ja vieläpä Oscar-leffa paras naispääosa...., mutta silti ei houkuttele ihan teattereihin asti. -Ja voipi olla riittääkö kiinnostus edes DVD:lle. -Vaikuttaa liian totiselta minun (Hulk) makuuni.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Eetu ja Konna

Kotimainen animaatioleffa jossa pikkupoika kaveraa jonku sammakon kanssa: -"ei kiitos" -sanon minä. -Pari kertaa nähny leffan trailerin ja aivan hemmetin sonnalta kyllä näytti. -No lasten leffahan se on..., mutta silti. -Mieluummin menen kattomaan viime perjantaina ilmestyneen Disneyn -Tagled leffan.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Guliver's Travels

Kyllä teattereihin voisi harkita. -Jack Black on kuitenkin ihan hauska näyttelijä ja itse leffakin vaikutti trailerin perusteella ihan hauskalta. -Ja jos ei teattereihin asti kerkiä -niin ainakin DVD kokoelmiin ilomielin otan vastaan.

Perjantain ensi-illat Nro 1

The Eagle

Tämähän TODellakin kiinnostaa nähdä ihan teattereissa asti -ja itseasiassa huomenna olisikin tarkoitus mennä tota kattomaan erään kaverin kanssa.

Päivän -Hulk, the Last Airbender -(makee) kuva

Muokkasimpa huvikseni tollasen Last Airbender pilakuvan käyttäen tätä kuvaa hyödykseni. -Kuva toimii samalla päivän makeena kuvana -että päivän kuvana. -Makeen siitä tekee se että se onnistui melko hyvin -vaikka itse sanon --ja hauskan että -no -onhan tuo nyt aika hauska -eiköstä...?

torstai 17. helmikuuta 2011

Pihvi mahtailua/-pelleilyä kotosalla :D

Ennen ku pistettiin piffit paistumaan piti hieman mahtailla pihvin koolla. -Yllä olevassa kuvassa näyttää siltä kuin söisin pihviä raakana.

Mahtailu senku jatkuu. -Aikamoinen möhkäle kieltämättä.

Meitti ei saa mahtailusta tarpeekseen. -Pistää nyt oikein lähemmäksi kameraa näytille. -Check this steak out bitches.

Mahtailun huipentuminen; -vertailu oman möhkäleen ja Tontsan kahden pikkuruisen pihvin kanssa. -Minun yksi tuli ykköseksi -ja Tontsan kaksi jäi kakkoseksi.

Illan leffa: The Last Airbender

Illan leffana on tänään ostamani -ja omassa Hulkin blogissa esittelemäni leffa -The Last Airbender. -Yllä olevaa kuvaa käytin myös omassa blogissani ostosten esikatselu blogauksessa. -Samainen kuva meni myös uudeksi galleriakuvaksi.

Tontsakin innostui esittelemään leffaa. -Kotelo auki että näkyy minkälainen levy sielä on sisällä. -Tylsän näköinen -pelkkä leffan nimi eikä mitään makeita kuvia leffasta.

Jälkiruokaa ostamassa

Poikettiin vielä S-Marketissa hakemassa jälkiruokaa illaksi -ja siinähän Tontsa niitä esittelee. -Kolme jättipönikkää puddingia -kaksi suklaata ja yksi vanilla.

Samalla reissulla Tontsa oli ostanut pussillisen punaisia Pollyja ja tarjosi heti minulle kourallisen.

Om-nom-nom.. -Sinne uppoaa Pollyt. -Ja on taas niin v|tun terävä ilme naamalla.

Illan ruoka: -Megapihvi ja minipihvit

Tontsan kaa ajateltiin vetäistä pihvit illan ruokana. -Mahtaa olla helppo arvata kumpi paketeista on minun...?

Siinä kunnon virne naamalla vertailen biffien kokoa. -Tontsan pikku pihvit olisivat pieni alkupala minulle. -No ei sentäs. -Minun yhdessä jättipihvissä on yhtä paljon syömistä kuin Tontsan kahdessa pienessä -eli voisin tulla aika kylläiseksi -"alkupaloistani".

JIM: South Park

Mitäs kivaa illan South Parkissa tänään olisi luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Pinewood Derby. Stanin isä sattuu keksimään poimuajon, ja ulkoavaruuden olennot saapuvat Maahan tutkimaan asiaa. Tapaus herättää runsaasti huomiota maailmalla, ja myös Suomi tekee jaksossa erikoisvierailun. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi. 
...
Niin -mitäs kivaa illan jaksossa olisi luvassa...? -No sehän on alleviivattuna tuossa selostuksessakin. -"Suomi tekee jaksossa erikoisvierailun".. -Eli TOD odotan innolla illan jaksoa =)...:saint:...:)...

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Päivän ällöttävä kuva

Tontsakin kihisi aiheesta jo Facebookissa -ite päätin sitten ottaa kantaa asiaan täällä MatoApinassa ällöttävän kuvan muodossa.-Siis ei toi valokuva missä minä ja Tontsa vaan toi Facebookin uusi kuvan katselu tsydeemi. -Kieltämättä aika v|tun ruma ja hirveä ratkaisu.

JIM: South Park

Mitäs tämän iltaisessa South Parkissa olisi luvassa...?
...
Kalapuikot. Jimmyn kirjoittama kalapuikkovitsi nousee valtavaan suosioon, mutta Cartman haluaa osansa kunniasta. Vitsi ei kuitenkaan miellytä kaikkia, ja niinpä Kanye West alkaa vainota poikia. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi. 
...
Näitä 13. tuotantokauden jaksoja olen tosin katsonut All SP sivuilla..., mutta sen verran hauskoja kuitenkin ovat että kelpaa katsoa uudestaankin. -Odotankin tämän iltaista jaksoa suurella innolla.

South Park esittelyt MatoApinassa

Lisää poikkeuksia TV-sarja esittelyjen suhteen. -Nyt olen jo sanonut esitteleväni vain erikoisimmat elokuvat mitä tulee telkusta ja sellaiset TV ohjelmat mitkä ansaitsevat jostain syystä mainostusta. -Simpsonit sun muut mitä raiskasin viime vuonna päivittäin jäävät edelleen pois esittelyistä tänä vuonna..., mutta JIMiltä tulevaa South Parkkia voisi ruveta mainostamaan. -South Park on sen verran hyvä ohjelma että se ansaitsee mainostuksen. -Ja sitä jaksaa katsoa -toisin kuin Simpsoneita, Miehen puolikkaita ynnä muita -niitä ei ole pitkään aikaan tullut katsottua -niin mikä pointti mainostaa. -Mutta seuraavaksi luvassa siis tämän iltaisen South Park jakson esittelyt.

Päivän video

Source Code

Tässä leffa joka ainakin minua (Hulk) kiinnostaa mennä ihan teattereihin asti katsomaan. -Mikäli ymmärsin trailerin perusteella leffan stoorin -Jake Gyllenhaalin esittämä hahmo on jossain Source Code ohjelmassa jolla se asettuu jonkun toisen ihmisen kehoon kokien tämän kokemat asiat. -Enempää en tohdi analysoida tarinaa etten mene täysin sekaisin. -Mutta jotain tollasta sain irti leffan trailerista -joka toimii päivän videona. -Tässä traileri -olkaa hyvät...
...