sunnuntai 9. joulukuuta 2012

lauantai 8. joulukuuta 2012

Päivän makee(t) kuva(t)

 Eilen tuli noudettua Herttoniemen Matkahuollosta tilaamani paketti jonka sisältä paljastui...
 ...-Uncle Sam asu -johon kuuluu -hattu..., takki..., röyhelökaulus ja housut. -Aika makeelta näyttää -pistetäänpäs ylle.
-Kas noin. -Hyvältä näyttää yllä -jopa komealta. -Ensi vuonna on jälleen luvassa tämä GOOM-risteily jossa olin tänä -ja viime vuonnakin -joten sitä varten tuli sitten hankittua tämä hieno Uncle Sam asu. -Asuun olisi vielä kuulunut hienot puna-valkoiset kengät..., valkoinen peruukki -parta -ja tuuheat kulmakarvat -sekä hansikkaat..., mutta eipä ollut mukana paketissa. -Tuotteen pahvikannessa tuotetta mainostavalla ukolla on näet hienot kengät ja peruukit -ja parrat --joten oletin niidenkin kuuluvan settiin..., mutta jouduin sen osalta hieman pettymään tilaukseen. -Mutta vain hieman. -Valkoiset hansikkaat sain hankittua tänään eräästä naamiaisasuliikkeestä -josta kävin myös tiedustelemassa parran perään. -Yksi vaihtoehto on tietysti kasvattaa oma partaa tuuheaksi ja värjätä jotenkin valkoiseksi..., mutta mieluummin suosisin kuitenkin tekopartaa.

Typyjoulukalenterin 8. luukku (liikkuva kuva)

Aika avata typyjoulukalenterin 8. luukku. -Btw -otan takas sen mitä sanoin eilen ettei jatkossa tulisi mitään turhia tekstejä. -Tästä kasiluukun typystä on ainakin hankala olla sanomatta mitään. -Avataanpas luukku.
 Yleensä pehmeitä paketteja ei tarvitse ravistella..., mutta tämän paketin kanssa halusin tehdä poikkeuksen. -Typy voi sitten ravisteltuaan tarrata minun kovaan pakettiin ja ravistella vähän sitä.

Joulukalenterin luukku 8 avattu

Joulukalenterin luukku 8 avattu

perjantai 7. joulukuuta 2012

Perjantain ensi-illat Nro 3

The Angels' Share -Enkelten siivu

Eipä nyt oikein houkuttele tämä filmi -joten kiitos mutta -"ei kiitos". -Onneksi sentään yksi mielenkiintoinen leffa tuli tänään ensi-iltaan.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Love Is All You Need

Pierce Brosnan pääosassa..., mutta kun ei ole Hollywood romanttinen komedia -niin eipä juuri kiinnosta lainkaan -joten -"ei kiitos" -ja etiä päin.

Perjantain ensi-illat Nro 1

God Bless America

Tätähän voisi jopa harkita -ja tilaisuuskin siihen olisi tarjolla. -Huomenna nimittäin tapaan erästä kaveria ja voisi ehdottaa että menis kattomaan tätä teattereihin. -Nyt kun sarjalippujakin tuli ostettua nelisen kpl -niin tähän mielelläni pistän yhden.

5.12. tulleet -"ei kiitos"-leffat

Nää kaks leffaa tulikin jo 5. päivä ensi-iltaan -ja molemmat passelisti -"ei kiitos" -leffoja -joten yhdistin ne tollaseen yhteiseen 100% -"ei kiitos" -kuvaan. -Kaksi paskaa yhdellä iskulla.

Typyjoulukalenterin 7. luukku

 Aika avata typyjoulukalenterin 7. luukku ja katsoa mitä luukun alta paljastuu. -Vaikka olisi juuri ojentamassa lahjapakettia.
 Nyt alkaa vitsit loppumaan -joten ihailkaas vaan näkemäänne. -Huomisesta lähtien ehkä pelkkä luukku auki ilman mitään kummempia tekstejä. 

Joulukalenterin luukku 7 avattu

Joulukalenterin luukku 7 avattu

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän Music & Lyrics

Maamme
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa!
Soi, sama kultainen

Ei laaksoa, ei kukkulaa
Ei vettä rantaa rakkaampaa
Kuin kotimaa tää pohjoinen
Maa kallis isien.

Ei laaksoa, ei kukkulaa
Ei vettä rantaa rakkaampaa
Kuin kotimaa tää pohjoinen
Maa kallis isien.

Sun kukoistukses kuorestaan
Kerrankin puhkeaa

Viel lempemme saa nousemaan
Sun toivos, riemus loistossaan
Ja kerran laulus synnyinmaa
korkeimman kaiun saa.

Viel lempemme saa nousemaan
Sun toivos, riemus loistossaan
Ja kerran laulus synnyinmaa
korkeimman kaiun saa.
 ...

Itsenäisyyspäivän kuva

Itsenäisyyspäivän kuva ei nyt suoraan liity itsenäisyyspäivään..., mutta ei sitä tiedä jos joku vaikka viettäiskin itsenäisyyspäivänsä tollasissa merkeissä. -Enjoying the Finnish winter.

Itsenäisyyspäivän makee kuva

Itsenäisyyspäivän makeena kuvana toimii Matskun tekemä über makee kansikuva Facebookin Matsku84 sivullensa. -Samalla pientä mainostusta: -siitä vaan nimen kohdalla olevan linkin kautta tykkäämään sivusta.

Itsenäisyyspäivän liikkuva kuva

Itsenäisyyspäivän liikkuvana kuvana toimii -mikäs muukaan kuin -liehuva Suomen lippu. -Hyvää itsenäisyyspäivää...!!

Itsenäisyyspäivän otsikoita

MatoApina toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja luvassa olisi taas teemaan liittyviä blogauksia seuraavin otsikoin...
...
  • Itsenäisyyspäivän liikkuva kuva
  • Itsenäisyyspäivän makee kuva
  • Itsenäisyyspäivän kuva
  • Itsenäisyyspäivän Music and Lyrics

Typyjoulukalenterin 6. luukku

 Tän kertainen luukku on itsenäisyyspäivän kunniaksi Suomenlipun näköinen. -Ei muuta kuin avaamaan.
Typy näyttää olevan kyllästynyt poseerailuun ulkona pakkasessa ja haluaa varmaan sisään takan ääreen lämmittelemään. -Lisälämpöä tuo takan eteen levitetty karhuntalja ja tietysti minun kehoni antama lämpö kun pelehdin typyn kanssa siinä taljalla.

Joulukalenterin luukku 6 avattu

Joulukalenterin luukku 6 avattu

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Typyjoulukalenterin 5. luukku

 Aika avata typyjoulukalenterin 5. luukku -joka onkin tollanen sydämen muotoinen. -Tota katsellessa alkaa kyllä nähdäkin sydämiä. -Mutta avataankos luukku...?
No kyllä indeed -sydämiähän oikein lentelee ympäriinsä. -Mmm -ja onpa muuten syötävän näköinen piparkakku typyllä. -Mutta ei läheskään yhtä syötävän näköinen kuin typy ite.

Joulukalenterin luukku 5 avattu

Joulukalenterin luukku 5 avattu

tiistai 4. joulukuuta 2012

Päivän makee(t) kuva(t)

 Whoohoo =)...:saint:...8)...:)...!!!!!!!!!!!!!!!!!!111111111111111 -Nyt sitten löytyy kokoelmista molemmat The Expendables elokuvat kun tänään tuli käytyä Anttilasta poimimassa kotiin EX 2 -F*CK YEAH 8)...=)...:)...!!!!!11111 -Siinä yllä ne nyt koreilevat vierekkäin.
 Photoshopilla tuli muokattua Facebookiin aikajanani kansikuvaa varten tollanen värikäs tausta leffoille.
Samaten tuli vaihdettua profiilikuva Expendables aiheiseksi ja tuli otettua tollanen posetuskuva -jota sitten myös vähän käsittelin photoshopissa.

Typyjoulukalenterin 4. luukku

 Ohoh, ohoh -siinäpä vasta erikoinen luukku -ja myös aika makee. -No tässä piileekin pieni vihje taustalla..., mutta siihen palataan myöhemmin tänään. -Ei muuta kuin avamaan luukku. -Vaikka tohtiiko noin makeeta luukkua edes avata...?
Tämän kertainen typy toimii tosiaan vihjeenä tulevasta -joten mitään härskiä ei tälläkertaa ole luvassa. -Vaikka tosin -kyllähän tota kaunotarta kelpaisi -if you know what I mean ;)...:p...

Joulukalenterin luukku 4 avattu

Joulukalenterin luukku 4 avattu

maanantai 3. joulukuuta 2012

BB 2012 voittaja

Jee jee -vuoden 2012 Big Brother voittaja on asukas Teija. -Onnittelut hänelle. -Ensi vuonna sitten taas -ellei tää nyt sitten ollut viimeinen BB..., sillä ohjelman suosio on tainnut vähän laskea.

Typyjoulukalenterin 3. luukku

 Jaahas jaahas -vai että tollanen luukku --tai siis tollaset luukut. -No mutta -ei muuta kuin avaamaan ne sitten.
Lahjakääröjen repiminen on aina hauskaa..., mutta nyt se on suorastaan mällien räjäyttävän hauskaa kun noi saa kiskaista auki.

Joulukalenterin luukku 3 avattu

Joulukalenterin luukku 3 avattu

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Typyjoulukalenterin 2. luukku

 Aika avata toinen luukku typyjoulukalenterista. -Mitäs tässä turhia jorisemaan. -Luukkua auki vaan.
Sitä ollaan laskettelemassa. -No typyhän voisi sitten alas päästyään odottaa sielä tossa samassa asennossa -pylly ojossa -osoitettuna sinne mäen suuntaan...,  josta minä sitten tulen kanki ojossa yrittäen sihdata.................. -Hjoops -nyt menee liian härskiks :D...:p...

Matskulta loppui into -Tontsa remains

Matskulta loppui into typyjoulukalentereihin..., mutta Tontsa ilmoitti olevansa vielä halukas blogaamaan joinain päivinä. -Tietoa vaan sitten -niin tiedän milloin jätän blogaamatta. -Nyt ainakin blogaan ite luukun 2 -kun sitä ei ole varattu.

^Turhanpäiväistä infoa ja varmaan tylsää luettavaa..., mutta kertyypähän blogauksia.

Joulukalenterin luukku 2 avattu

 
Joulukalenterin luukku 2 avattu

lauantai 1. joulukuuta 2012

Typyjoulukalenterin 1. luukku

 Aika avata ensimmäinen typyjoulukalenterin luukku. -Eipä kait muuta kuin avaamaan -mitä tässä turhia lätistä.
Joo -kyllä tekis mieli viettää joulu lämpimissä oloissa -ja kosteissa merkeissä. -Ja nyt en puhu uimisesta.

Joulukalenterin luukku 1 avattu

Joulukalenterin luukku 1 avattu

perjantai 30. marraskuuta 2012

Perjantain ensi-illat Nro 4

Viisi legendaa

No kyllähän tää kiinnostaa..., mutta säästän tän mieluummin kuitenkin DVD:lle. -Animaatiohyllyyn kyllä mahtuu vielä tulokkaita ja sinne tää on hyvinkin tervetullut.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Un amor

Juuh -yööks :|...:/.... -Ei kiinnosta tippaakaan -joten ei tässä voi oikein muuta sanoa kuin sen -"ei kiitos" -ja mennä etiä päin esittelyissä.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Koskemattomat

Tästä tuli trailerin nähtyä eka pikkasen jopa innostuttua..., mutta nyt ajatukset on alkanut enemmän kallistua sinne -"ei kiitos" -suuntaan tämän leffan suhteen. -En ota riskiä -jos vaikka karvaasti pettyisinkin leffaan.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Killing Them Softly

Tästähän blogasin trailerin päivän videona ja taisin olla hyvinkin innoissani leffasta. -Kovia näyttelijöitä jne.. -Eli kyllähän tätä TODella voisi jopa harkitakin.

Tyttö_joulu_kalenteri_kysymys

Huomenna vaihtuu kuukausi joulukuuksi ja kysymys kuuluukin; -mitenkäs typyjoulukalenterin kanssa...? -Ite (Hulk) jatkan innolla perinnettä niin kauan kuin intoa ja jaksamista riittää..., mutta mikäs on muiden tiimiläisten laita...?

torstai 29. marraskuuta 2012

Päivän "Terminator" pilanimet

Terminator 3 on jo kahteenkin otteeseen joutunut pilanimien kohteeksi täällä MatoApinassa..., mutta nyt hyökkäänkin kaikkien Terminator elokuvien kimppuun kierättäen vielä kolmannen kerran sitä kolmannesta leffasta keksimääni pilanimeä. -Alhaalla -olman mitään johdattelevia vitsejä muut pilanimet...
...

Terminator -Tuhoaja.................Turbomoottori -Hohhooiaa
T2 -Tuomion päivä....................Tee kaks, huomion kipiä
Terminator -Koneiden kapina...........Turbomoottori -Koneiden kalina
Terminator -Pelastus...................Turbomoottori -Pihahdus

tiistai 27. marraskuuta 2012

Päivän leffamusa + Music & Lyrics

Päivän leffamusiikeissa kuullaan tosiaan nyt toistamiseen MatoApinassa kappale -Too Close to Paradise -elokuvasta Paradise Alley. -Nyt nimittäin löytyi kappaleelle sanatkin vihdoin. -Kappaleen on säveltänyt blogissamme aikaisemminkin esiintynyt säveltäjä -Bill Conti. -Laulusta vastaa itse Sylvester Stallone. -Tässä kappaleen sanat -olkaa hyvät...
 Too Close to Paradise

Too close to paradise and too close to hell
And sometimes the difference is too hard to tell

With empty pockets and old worn out seams
They say that you build them by writing your dreams
And I’m one step closer now with one more fight
In paradise, they tell me, that the sun shines all night
And maybe I’m crazy believing that stuff
But if this isn’t it, then it’s not enough

I’m too close to paradise and too close to hell
And sometimes the difference is too hard to tell
Now you can come with me, or I’ll go alone
But I’m too close, I’m too close to ever go home again

I’m one step closer now, my heart’s growing cold
But I’ll fall back in love again or so I’ve been told
Trouble is with me or out the door
But I’m too close, I’m too close to ever go home

I’m too close to paradise and too close to hell
And sometimes the difference is too hard to tell
Now you can come with me, or I’ll go alone
But I’m too close to paradise, too close to let it go
I’m too close to ever go
I’m too close to paradise
...

Kerran jo blogattu, mutta...

Tää on jo kerran blogattu MatoApinassa..., mutta päivän videona koska tuolloin ei ollut vielä kappaleen sanoja löydettävissä. -Nyt sitten löytyi sanat kappaleelle -ja seuraavaksi blogaisenkin päivän leffamusana -ja music and lyrics blogauksena uudestaan tämän mainion kappaleen elokuvasta Paradise Alley.