Muokkasimpa joskus vuonna kivi ja paperi..., tai siinähän sen kuvassa näkeekin tarkalleen vuonna 2007 - 18. maaliskuuta - tuli muokattua pilanimi Renny Harlinin elokuvasta Cliffhanger ja kuvasta näkeekin minkä väännöksen sille tuolloin annoin.
No tänäänpä tuli muokattua hieman taidokkaampi versio ja nimiväännöskin tuli muunnettua hieman fiksummaksi. Uusi pulanimi täten on...
Muokkasimpa yks päivä Facebookin KKSA-ryhmään tollasen pilakuvan mikä sai aivan mahtavaa palautetta eräältä nimettömältä käyttäjältä.
Kyseisen käyttäjän mielestä muokkaamani kuva oli niin hieno että kehoitti tekemään siitä taulun.
Ja niin kävin sitten kans tekemässä. Kipaisin REDI ostoskeskuksen Kuvatehdasliikkeeseen ja pyysin A4 kokoista printtausta valokuvapaperille. Samalla ostin oikean mittaiset kehykset kuvalle ja siinä se nyt sitten koreilee. Itse kuva sopii hyvin päivän kuvaksi ja kuvakaappaus kommenttikeskustelusta ja kuva taulusta ovat puolestaan päivän makeet kuvat.
Blogaisinkin jo omaan Jurassic Mania blogiini tämän videon..., mutta se sopii hyvin päivän videoksi myös tänne MatoApinaan sillä videolla esiintyy MatoApinassa aiemminkin paljon huomiota saanut Smosh kaksikko. Hieman on poikien videot muuttuneet niiden varhaisilta ajoilta. Mutta edelleen hauskaa settiä. Alla👇 video olkaa hyvät...
Tulipa muokattua Facebookin KKSA-ryhmään Flipper elokuva teemainen pilakuva joka palautti mieleeni vuonna 2007 tekemäni päivän pilanimi blogauksen. Nimittäin sellainen pikku seikka miten olin muokannut Paul Hoganin suun hymyilevästä ynseäksi samalla tekniikalla kääntämällä suun ylösalaisin.
Tämä uusi muokkaus voi toimia samalla myös päivän pilanimenä. Muokkasin delfiinin pään tilalle Felip Massan näämän ja siitä sitten tuli...
They say oh my god I see the way you shine Take your hand, my dear, and place them both in mine You know you stopped me dead while I was passing by And now I beg to see you dance just one more time
Ooh I see you, see you, see you every time And oh my I, I, I like your style You, you make me, make me, make me wanna cry And now I beg to see you dance just one more time
So they say Dance for me, dance for me, dance for me, oh, oh, oh I've never seen anybody do the things you do before They say move for me, move for me, move for me, ay, ay, ay And when you're done I'll make you do it all again
I said oh my god I see you walking by Take my hands, my dear, and look me in my eyes Just like a monkey I've been dancing my whole life But you just beg to see me dance just one more time
Ooh I see you, see you, see you every time And oh my I, I like your style You, you make me, make me, make me wanna cry And now I beg to see you dance just one more time
So they say Dance for me, dance for me, dance for me, oh, oh, oh I've never seen anybody do the things you do before They say move for me, move for me, move for me, ay, ay, ay And when you're done I'll make you do it all again
They say Dance for me, dance for me, dance for me, oh, oh, oh, oh, oh, oh, oh I've never seen anybody do the things you do before They say move for me, move for me, move for me, ay, ay, ay And when you're done I'll make you do it all again
Ooh Woah-oh, woah-oh, oh Ooh Ah ah, ah
They say Dance for me, dance for me, dance for me, oh, oh, oh I've never seen anybody do the things you do before They say move for me, move for me, move for me, ay, ay, ay And when you're done I'll make you do it all again
They say Dance for me, dance for me, dance for me, oh, oh, oh, oh, oh, oh, oh I've never seen anybody do the things you do before They say move for me, move for me, move for me, ay, ay, ay And when you're done I'll make you do it all again All again
Tulipa kirjoitettua tollanen vitsi erääseen Facebook vitsiryhmään. Jos ei heti aukea niin vihjeenä sanottakoon kyseessä on sananmuunnos😉🤭😁. Antaa kuvan hoitaa lopun kertomisen.
Pitäähän täällä MatoApinasdakin hehkuttaa vaikka hehkutin jo Facebookissa ja Instagramissa pari päivää sitten. Elikkä viime vuonna aloittamani projekti on nyt valmis ja kuvassa yllä👆 on pitkän työn tulos. Ihka ensimmäinen sarjakuva-albumini. Laatikossa on peräti 50 kappaletta sarjakuvia - tai pikemminkin 48 kpl sillä kaksi kappaletta oli paketin ulkopuolella.
Siinä poseeraan ylpeänä painoksen kanssa. Tämän kyseisen painoksen pistän kehyksiin jahka löydän oikean mittaiset kehykset sille. Oheinen kuva on sekä Facebook että Instagram profiilikuvani.
Tässä pari kuvaa lehden sisällöstä - otin kuvan omasta mielestäni parhaista aukeamista.
Teetinpä Facebookissa oman avatarin mitä voin hyödyntää kommenteissa tarrana. Otin yhdestä tarrasta kuvankaappauksen jotta saisin käytettyä sitä toivottaakseni hyvää yötä Facebookissa. Hyödynnämpä sitä myös täällä MatoApinassa. Eipä sitten muuta kuin hyvää yötä ja MO!
Eilen tuli katsottua pitkästä aikaa toimintaseikkailu Snakes on a Plane ja sitä katsellessa sain idean jatko-osaan ja muokkasimpa sille oman julisteen kännykän PicsArt sovelluksella. Ei muuta kuin ideaa eteenpäin Hollywood tuottajille🤩😎😇😁. No ei sentäs. Omaksi huvikseni ton muokkasin vaikka ajatus leffasta olisi kyllä kiehtova.
Jeps-jeps..., tänään olis sitten meitin (Hulk) synttärit🤩😎🥳😇 ja tuli saatua aivan mielettömän upeat synttärilahjat. Ensinnäkin vanhemmilta sain oheisessa kuvassa ylä vasemmalla olevan herkkukorin ja alla olevan kakun. Vanhempien lahjaan sisältyi vielä maalauspihjasetti ja väriliituja mitkä ei nyt mahtunut kuvaan. Sitten kaverilta puolestaan sain ton kuvassa ylä oikealla olevan ISON makkarapaketin ja pullon japanilaista Asahi olutta. Kerrassaan fantastiset lahjat😊😍😇. Kuva toimikoot synttäri makeena kuvana.
Tätä tää eristyksissä eläminen neljänseinän sisällä teettää🤪😐😷... Hjoops..., eipä kait tässä muuta. Sitä voisi mennä nukkumaan😴. Sitä ennen piitkästä pitkästä aikaan hyvänyön blogausta seuraavaksi. Tämä on päivän kuva blogaus - ei tässä kuulu vielä toivotella hyviä öitä.
Piitkästä pitkästä aikaa päivän taidekuvaa MatoApinadssa. Piirsinpä tuossa yksi päivä kuvan edesmenneestä Ghostbusters tähdestä Harold Ramis erästä projektiani varten ja yllä👆 nähtävissä alkuperäinen piirrustus.
Tässä puolestaan on kuvan väritetty versio. Käytin kännykän PicsArt sovellusta ja kyllä tuli upeaa jälkeä vaikka ite sanon.
Vuonna 2007 muokkasin päivän pilanimiin Martin Scorcesen elokuvasta The Departed kuvan missä oli South Parkista tuttu Timmy hahmo ja pilanimeksi väännetty "The Retarded".
Tänään vuonna 2020 muokkasin Facebookin KKSA eli KuvanKäsittelyn SuperAmmatilaiset sivulle uuden version tälläkertaa käyttäen Lauri Tähkän kasvoja muokkauksessa. Tämä ei ole minun henk.koht. hyökkäys Tähkää kohtaan vaan kyseisellä sivulla on ihan teemana yhdistää Tähkän kasvot "retarded" sanan kanssa. Pahoitteluni kuitenkin omalta osaltani näin etukäteen jos tämä kuva loukkaa. Anyway päivän pilanimi on jo entuudestaan tuttu...
... The Departed................................The Retarded
Pitkästä aikaa päivän pilanimeä MatoAponassa. Nyt täytyy tietää taustat vitsiin jotta se aukeaa. Vitsin kohteena on Tolkienin Hobitti leffa ja Hobitti - tai pikemminkin englanninkielinen nimi Hobbit rimmaa hyvin muuan naikkosen sukunimen kanssa. Sehän on...
...
The Hobbit.......................................................Bobbitt
Synttäri typy tuo kakun suoraan sänkyyn ja sillävälin kun sankarimme puhaltaa kakun kynttilät niin typyllä puolestaan on omat -"blow the candle" mielessä if you know what I mean😉😄😋.
Synttäri makeena kuvana toimii tollanen aika pähee Star Wars teemainen synttärikakku. Korjasin kuvan tekstin - "one year old" lisäämällä siihen "-er" perään että lukee "one year older today" mikä pitää synttärisankarin kohdalla paremmin paikkansa😄.
Tänään on MatoApinan Tontsa84:n syntymäpäivät ja sen kunniaksi palautan blogiimme viime vuosina kadonneet synttäriblogaukset. Kyllä ne kuitenkin kuuluu MatoApinan vakkari blogauksiin siinä missä Oscarit ja MM-jääkiekko. Ei muuta kuin onneksi olkoon Tontsa84🎂🎁🎈😎. Ja alla👇 tosiaan synttäriotsikot.
...
Parhaan miespääosan Oscarin nappasi itselleen Joaquin Phoenix elokuvasta Joker. Tämä on hänen ensimmäinen voittonsa. Onneksi olkoon 🙂🤩😎👍.
Parhaan miessivuosan vei Brad Pitt elokuvasta Once Upon a Time ...in Hollywood tehden hänestä kaksinkertaisen Oscarvouttajan. Suuronnittelut hänelle🙂😎🤩👍.
Parhaan naispääosan voitti Renée Zellweger elokuvasta Judy ja tämä oli myöskin hänen toinen voittonsa. Onnittelut siitä🤩😎🙂❤👍.
Paras naissivuosa Oscari meni ihanalle Jurassic Park tähdelle Laura Dern elokuvasta Marriage Story. Valtavat onnittelut hänelle❤🙂😎🤩👍.
Ja vielä lopuksi paras ohjaaja Oscari joka meni korealaisohjaaja Bong Joon Ho'lle elokuvasta Parasite. Onnittelut myös hänelle🙂😎🤩👍.
Oikeisiin osoitteisiin meni varsinkin miespääosa ja naissivuosa. Tässä oli Oscarit tältä vuodelta - Hulk kiittää😎🙂😄🤗😊.
Tänään vietetään kiinalaista uuttavuotta 2020 ja tämä vuosi on rotan vuosi🐀. Minun kiinalainen horoskooppi on rotta koska olen '84 syntynyt😎🙂😇. Hyvää rotan vuotta siis😊🤗🤩.
Tulipa tehtyä pitkästä aikaan YouTube video missä esitän kohtauksen Arska-leffasta. Tämänkertainen kohtaus on Arskan klassikkoleffasta Last Action Hero. Alla👇 video olkaa hyvät...
...
2020 Oscarehdokkaat on julkistettu ja tässä tärkeimmät eli parhaat mies/naispääosa/sivuosa ehdokkaat ja parhaat ohjaajaehdokkaat. Alla👇 heti ekana parhaat miespääosa ehdokkaat.
Sitten heti seuraavaksi parhaat miessivuosa ehdokkaat.
Ja seuraavaksi vuorossa naispääosa ehdokkaat.
Sitten naissivuosa ehdokkaat. Iso huom. Scarlett Johansson joka on ehdolla sekä parhaasta pääosasta että parhaasta sivuosasta. Peukut👍👍 Scarletille että voittaa molemmat.
Ja sitten vielä ne ohjaajaehdokkaat tässä viimeisenä tärkeimmistä.
On kyllä kovia ehdokkaita tänä vuonna varsinkin näyttelijöissä.
Lisää Ghostbusters teemaista blogausta päivän videon muodossa - löytyi nimittäin aika kivan kuuloinen versio Ghostbusters tunnarista. Pitemmittä lätinöittä tässä video olkaa hyvät...
...