keskiviikko 2. marraskuuta 2022

BB; ikäviä uutisia!! =(

Olisihan tän voinut otsikkoon myös laittaa, mutta pidetään pienessä jännityksessä. 😱😓😋😁 Toki, kuva sen jo paljasti; Nabaz lähti BB talosta!! Luulisi, että olisin ihan surun murtama, mutta... Meinasin jo laittaa tohon viime häätöäänestys -blogaukseen, että jos Nabaz tippuu, niin sille ei voi mitään. Olin jotenkin vähän jo valmiina siihen. Ehkä vähän jo aavistin tätä?! 😰 Ei voi tietää... 😓😀 Mutta vaikka olin valmis, tai "valmis", niin khyllä olisin mielellään kattonut ihan loppuun asti. Vaikka ihan voittoon asti! Mutta nyt kävi näin, ei voi mitään...

Siinä vielä mustavalko -kuva sinisellä raksilla. Laitan tähän linkkinä pari uutista, vaikka eipä niille ole oikein tarvetta. Toki, jos haluaa yksityiskohtia lukea, mutta...




...sinne lähti, niin sinne lähti! =( Mutta ehkä tulemme hänestä vielä kuulemaan - khyllä mun puolesta/mielestä hänestä olisi julkkis ainesta julkisuuteen! =) No, aika kertoo - mutta nyt suretaan :'(

Päivän juoma (by Tontsa)

Juomana tosiaan toimi Hartwall Limonadi Omena -niminen juoma. Toi on khyllä tosi hyvää, minkä olen saattanut jo todeta! En nyt lähde kaivelemaan vanhoja blogauksia, että onko tämä jo ollut... Tai aika varma olen, että tämä on jo ollut. Mutta missä, ja että sen linkittäisi tähän - niin siihen en rupea. Liian iso työ, eikä ketään varmaan kiinnosta... 😩


Mutta siinä se kaatuu lasiin, oikein makoisa juoma. Lapsena en vaan tästä oikein tykännyt - tai en edes kovin usein juonut, jotenkin joku "omena" limu ei kuulostanut hyvältä. Mutta nyt olen muutaman vuoden juonut tätä silloin tällöin, on khyl hyvää! =)

Päivän ruoka & jälkiruoka (by Tontsa)

Siinähän ne lepää - juoma myös, mutta siitä blogaan erikseen. Vaikka siitä ei paljoa ole sanottavaa, mutta blogataan nyt erikseen.

Pizzaa tosiaan, taas pitkästä aikaa. Tosi "pitkästä aikaa" 😁 Täytteenä oli 4 omavalintaista, otin; pekoni, katkarapu, sipuli & oliivi. Ja khyllä, khyllä kelpas - TOD!! Jälkiruokana taas toimi TVmix ja Dumle, nekin - yllätys yllätys 😂, kelpas 😊😋


Ei kai sitä muuta tarinoimaan - ihan kiva iltama oli. :) Ja se senkun jatkuu, ilman syömistä toki - maha on ihan pullea. Tai khyllä nyt muutama karkki ja suklaa maistuu :saint: :P :D

Päivän toinen leffa

Tää olis pitänyt laittaa samaan Diktaattori leffan kanssa ja pistää otsikoksi  -"päivän leffa(t)"..., mutta sain ajatuksen katsoa tämänkin vielä tänään vasta nytten joten menkööt nyt tämän kerran tälleen. 

Mutta itse leffaan - jatkan Sacha Baron Cohen leffoja Borat elokuvalla. Pitäisi saada kyllä kokoelmiin se jatko-osa jostain ja sitten myös toinen Sachan aivan huippu elokuva Ali G Indahouse.

Päivän leffa

Päivän leffana toimii tänään Sacha Baron Cohenin tähdittämä komedia  - Diktaattori - mikä tuli viimeksi nähtyä teattereissa. Ei muuta kuin leffaa pyörimään.

500. blogaus

Ja se oli siinä😎 - 500. blogaus saavutettu -F#CK YEAH 😁...!!!!11111 Ei muuta kuin kohti 600. blogausta ja eiköhän siihenkin päästä aika rivakasti tällä blogaustahdilla.

Päivän jälkiruoka

Jälkiruoaksi on varattu sieltä meksikolaisesta ruokakaupasta aikaisemminkin ostamiani herkkuja - nyt sitten ostin koko paketillisen niitä
Lisäksi ostin sieltä kiinalaisesta ruokakaupasta tollaset kylmät kahvijuomat - toinen on musta ja toinen kermainen. Melkein pitää kyllä säästää ne aamujuomaksi huomiselle ettei mene yöunet kun juo ne illalla.

Päivän juoma

Tämä on yksi vakkarijuomistani joka kerta kun asioin siellä Hakaniemen kiinalaisessa ruokakaupassa. Toinen vakkari on sellainen riisimaitojuoma..., mutta sitä ei nyt ollut saatavissa sielä.

Päivän ruoka

Tulipa käytyä Hakaniemen kiinalaisessa ruokakaupassa ja sieltä lähti pääruoaksi pakasteesta tollanen 6 kpl ankankoipia pakkaus. Lisukkeeksi otin paketin Jumbo Vegetable Spring Rollseja ja paketin baby corneja. Juotavat näkyykin siinä myös..., mutta niistä sitten lisää omissa esittelyblogauksissaan. 
Kevätkääryleet valmistuivat ekana ja odottavat siinä syömistään.
Ankankoivilla on vielä hetken uuniaikaa - kuten kuvasta voi nähdä eivät ole vielä lähelläkään kypsiä. Tämä on kyllä yksi suosikki kotiruoasta mitä tykkään valmistaa.

Päivän KKSA-kuva

Taas uutta teemaa Facebookin KKSA-ryhmässä - tälläkertaa tehdään pilakuvia Seppo Rädystä. Muokkasinpa sitten omani joka kulkee nimellä -"Räty Kivinen"...😁...🤪...

Blogin mainostus ja extra Happy Birthday blogaus

No on nyt vähän mainostettava kun tuntuu olevan niin kehnosti lukijoita - jos yhtään - omalla Jurassic Mania blogillani. 

Mutta tosiaan - tänään on Jurassic Park elokuvasta tutun -"six feet turkey" -pojan syntymäpäivät kuten blogasinkin jo siellä Jurassic Mania blogissani. Jees - eli Happy Birthday tätäkin kautta.

Happy Birthday David Schwimmer

Tänään on Frendien Ross Gellerin eli näyttelijä David Schwimmerin syntymäpäivät. Hän täyttää tänään 56-vuotta. Onneksi olkoon ja Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳 David Schwimmer.

Askel lähemmäksi 500. blogausta

Kuten oheisesta kuvasta näkee aletaan pikkuhiljaa lähestymään 500 blogausta ja tämä turhakeblohaus nro 493 vie askeleen vielä lähemmäksi. Nyt voi rauhassa blogata päivän ruoka..., juoma että jälkiruoka blogauksia kunhan jättää 499. blogaukseen jotta sitten saa blogaistua sen 500. blogauksen.
 

tiistai 1. marraskuuta 2022

Happy Birthday Toni Collette & Alex Wolff

Tänään on Hereditary tähtien Toni Collette ja Alex Wolffin syntymäpäivät. Toni täyttää tänään tasavuosia eli 50-vuotta ja Alex puolestaan täyttää tänään 25-vuotta. Onneksi olkoon ja Happy Birthday molemmille🎁🎂🎈🥳.

Päivän leffa(t)

Nyt kun Halloween on ohi niin voi siirtyä katsomaan muunlaisia elokuvia kuin kauhuleffoja. Tänään voisikin katsoa nämä kaksi leffaa - tupla Adam Sandlerit - Big Daddy - jota en ole tainnut edes nähdä - kokonaan ainakaan - jotain pätkiä -ja sitten - Anger Management -minkä olen nähnyt teattereissa ja omistanut VHS version.

Music & Lyrics

Dreamer

Gazing through the window at the world outsideWondering will mother earth surviveHoping that mankind will stop abusing herSometime
After all, there's only just the two of usAnd here we are, still fighting for our livesWatching all of history repeat itselfTime after time
I'm just a dreamerI dream my life awayI'm just a dreamerWho dreams of better days
I watch the sun go down like everyone of usI'm hoping that the dawn will bring a signA better place for those who will come after usThis time
I'm just a dreamerI dream my life awayOh yeahI'm just a dreamerWho dreams of better days
Your higher power may be God or Jesus ChristIt doesn't really matter much to meWithout each other's help, there ain't no hope for usI'm living in a dream, a fantasyOh yeah yeah yeah
If only we could all just find serenityIt would be nice if we could live as oneWhen will all this anger, hate and bigotry be gone?
I'm just a dreamerI dream my life awayToday
I'm just a dreamerWho dreams of better daysOh yeah
I'm just a dreamerWho's searching for the wayToday
I'm just a dreamerDreaming my life awayOh yeah yeah yeah
...


Päivänä jälkiruoka

Kampin R-kioskilta tuli haettua erikoiskahvi joka TODellakin on erikoinen sillä siinä on sekoitettuna kaakaota ja capuccinoa. Hienointa tässä sekoituksessa on että capuccino jonka lisään kaakaon jälkeen maistuu eka pelkkänään ja alkaa maistua kaakaolta sitten loppupäässä kun on saanut juoman melkein juotua. Kuin ostaisi kaksi eri juomaa..., mutta yhdestä mukista. Tämä on ollut vakiojuomani jo useamman vuoden.
Lisäksi ärrtältä lähti mukaan pussillinen Ice Cream Polly suklaanameja. Nämä säästän sitten kotiin leffaherkuiksi.
 

Päivän juoma

Vaikka join Cokiksen päivän ruoan ohessa niin päivän juomana toimii kuitenkin Kampin Candytownista ostamani Monster Ultra Black energiajuoma. Voisi korkata sen vasta kotona leffan ääressä.

Päivän "Googlekuva" ruoka

Nyt kävi niin hassusti että unohdin kokonaan ottaa kuvan ruoastani ennen syömistä joten on tyydyttävä nyt sitten Googletettuihin kuviin. Kävin nimittäin Hesburgerissa ja otin sieltä mukaan ison Mega-aterian Cokiksella. Mega-hamppari on vakkarihampurilaiseni Hesessä.
Lisäksi otin 15kpl kananugetteja kolmella dipillä mitkä olivat paprikadippi..., currydippi ja kurkkudippi. Vaihteeksi näin..., mutta kyllä jatkossa pitää olla tarkempi. Kyllä itse ottama valokuva on kuitenkin parempi kuin Googletettu.

maanantai 31. lokakuuta 2022

Päivän leffa (by Tontsa)

Mitäköhän tällä kertaa luvassa? Warner Bros. Pictures -logo on ainakin kuvassa, mutta sen tarkempaa tietoa ei ole...

Kunnes nyt tuli paljastava vihje 😇😁

Justice League (2017)

Noooh, mitähän tästä sanoisi... Kai aloittaa siitä, että khyllä Marvel (eritoten Avengers: Infinity War (2018) & Endgame (2019) -leffat) on paljon parempi(a). Ei etteikö tämä olisi huono, mutta... Vähän halvalta kopiolta tuntuu. Mitäpä sitä muuta sanomaan, ihan näyttävää toimintaa! 😎


Mutta kun jää kakkoseksi jollekin toiselle, niin sitten vaan jää... Ei etteikö tälle olisi 'tarvetta', ihan katottava leffa oli! :) Ja ties mitä tulevaisuudessa tulee olemaan =)

Päivän jälkiruoka (by Tontsa)

Tämmöinen jälkiruoka tällä kertaa! 😋 Ei karkkia?! 😱😳😋😁 Tai ehkä söin salaa niitäkin (karkkeja) 😎😅 Mutta tosiaan Poppies Profiteroles - tuulihatut tutummin, oli tällä kertaa. Ja, khyllä kelpas - on nää hyviä! 😊


Sitten vaan kohti illan leffaa - mikäköhän mahtaa olla, se selviää seuraavassa blogauksessa... :saint:

Päivän juoma

Ei limua, tai energiajuomaa?! 😱😳😋😁 No ei tosiaan, mehua tällä kertaa luvassa. Pitäähän sitä vaihdella juomia, ja yrittää juoda terveellistä vaihtoehtoa! Onhan tässäkin khyllä sokeria, mutta... Tämän alemmas (😂) en vajoa 😡😞😓😋😀 Juoma tosiaan Marli Juissi Seka, ihan kelpo juoma! Kesällä tätä(kin) tuli juotua paljon, kuten myös muita mehuja. Mutta säät kun kylmeni, niin ei enään mehu oikein maistunut. Tai ei ollut jano, siis... Mutta khyllä näitä välillä huvittaa juoda, talvellakin.


Että sellaista, khyl kelpaa - vaik limu kelpais enemmän .saint: :'( :P :D

Päivän ruoka(-ainekset) (by Tontsa)

Siinäpä lepää ruoka-ainekset, ja näkyy siellä myös juoma & jälkiruoka, mutta niistä sitten erikseen...

Tämä on vaan ruoka blogaus. Siinähän se on valmiina; riisi 'la bolognese 😇 Khyl kelpaa/kelpas! 😋 Eilen uhkailin (😁) että mitäköhän tänään tulee 'jämä' jauhelihasta, ja...


...tässähän se näkyy, herkullinen ateria tuli! =) Jälkkärikin näkyy (molemmissa) kuvassa, mutta siitä tosiaan erikseen :)

Halloween extra makee kuva

Olipa nyt lisättävä Halloween extra makee kuva tonne Halloween otsikoihin kun satuin Facebookissa törmäämään tollaseen TODellakin aika makeeseen Jurassic World teemaiseen Halloween kuvaan. No mutta - kertyypähän ainakin blogauksia mikä on hyvä mikäli tavoittelee 1000 blogausta vielä tämän vuoden aikana. 

Päivän "Halloween" leffa

Halloween leffana menen tänään katsomaan David Cronbergin uutuusfilmin - Crimes of the Future.
Se kuuluukin Finnkinon Halloween kauhuelokuviin ja kuten oheisesta kuvasta voi nähdä olen merkannut ✔️ merkillä ne leffat mitkä olen jo nähnyt. 

Päivän jälkiruoka

Jälkiruokana oli sitten tarjolla omenapiirakkaa. Hyvää oli tämäkin.

Päivän ruoka

Vanhempien luona tuli taas poikettua kun kävin hakemassa erään asian mikä eilen ei ollut vielä saatavissa. Siitä sitten lisää omassa Hulkin blogissani. Mutta päivän ruokaan. Sain sitten samalla reissulla pikku lounaan ja se oli lautasellinen eilisiä vihanneksia ja riisiä. Uutuutena oli noi nakit. Kyllä tää kelpaa päivän ruoasta.

Happy Birthday & R.I.P. John Candy

Tänään olisi legendaarisen kanadalaiskoomikko John Candyn syntymäpäivät - hän täyttäisi tänään 72-vuotta. Mutta suureksi suruksemme menetimme hänet 4. maaliskuuta 1994. Hyvää syntymäpäivää sinne jonnekin ja kepeät mullat ja lepää rauhassa 🌺.

Päivän "Halloween" typy

Halloween typynä poseeraa tollanen kuuma pakkaus joka on suojannut identiteettinsä kurpitsanaamarilla. Samapa tuo sillä katseet on muutenkin kohdistuneet jonnekin ihan muualle😉...😄...

Päivän "Halloween" kuva

Koirat ovat aina hauskoja ja mikäs sen hauskempi kuin kummitukseksi pukeutunut hauveli jolla on kurpitsaämpäri suussaan😁...🤗... Siksi tämä kuva toimiikin päivän "Halloween" kuvana.

Päivän "Halloween" makee kuva

Halloween makeena kuvana toimii PicsArt sovelluksessa muokkaamani kuva erään Facebookkäyttäjän kurpitsasta. Tämä käyttäjä oli kysynyt ideoita kurpitsan suhteen eräässä Halloween teemaisessa ryhmässä joten käytinpä sitten  kuvankäsittelytaitojani siihen ja sain tollasen kuvan aikaiseksi. Tuli jopa aika makee - vaikka itse sanon -ja siksi otinkin sen tänne Halloween makeeksi kuvaksi.

Päivän "Halloween" liikkuva kuva

Halloween liikkuvana kuvana toimii tollanen Michael Jacksonin Thrilleriä tanssivat kurpitsapäinen ukko ja kaksi kissaa. Aika hupaisa  kuva😁.

HAPPY HALLOWEEN

Pitkästä aikaa juhlapyhäblogauksia täällä MatoApinassa. Tänään on official Halloween päivä joten vietetäänpä juhlapyhää seuraavin otsikoin.

...

  • Päivän "Halloween" liikkuva kuva 
  • Päivän "Halloween" makee kuva 
  • Päivän "Halloween" kuva
  • Päivän "Halloween" typy
  • Päivän "Halloween" leffa
  • Halloween extra makee kuva 

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

BB; Kahtia jako

Enpä tästä sen tarkemmin osaa sanoa. Meni vähän ohi mitä juontaja sanoi, kun rupesin puuhaamaan jotain muuta. Mutta kahteen ryhmään ilmeisesti jaetaan. Tuskin on niin paha, kun sillon joskus oli joku helvetti & taivas. En siitä tarkemmin muista, mutta tässä on linkki siihen liittyvään uutiseen.

Meno oli aika kovaa silloin, aika kauhulla katoin tota meininkiä 😩

Loukattiinkohan tolloin jotain ihmisoikeuksia, tjs...


Aika raakaa oli meno. Nykyäänhän tää on ihan pumpulilinnaa, verrattuna entis-aikoihin. Mutta ehkä hyvä niin, oli toi vähän tuskaista katottavaa?! =X Toki vähän enemmän vois olla kovuutta, sillein sopivasti...

Päivän "myöhäisillan" leffa(t)

Kait sitten Halloweenin kunniaksi valvon tänään hieman myöhempään ja katson molemmat japanilaiset Kauna-elokuvat.
Otin Facebookia varten tämmösen hieman erikoisemman kuvan kun ei aina jaksa jakaa katsomaansa elokuvaa Imdb sivuilta. Vaihteeksi tämmönen mainostus elokuvalle. Kaivertamaan Halloween kurpitsa tuo pientä tunnelmaa.

BB; Tuula tippui

Tätä vähän uumoilinkin aikasemmin, sen verran omaisuutta Tuulalla oli/on, että ihmiset halusi hänet ulos (ja toki joidenkin muiden syiden takia, kuten että hän oli vähän teennäinen...)! Khyllä mä olisin voinut loppuun asti kattoa tän menoa. Niin finaaliin asti, jos siellä on yli 5 ihmistä. Siellä se olis sitten voinut ekojen joukossa tippua pois. Tosiaan jotku 5 ihmistä on/oli tän edellä, muutaman mainitakseni, niin; Nabbe, Reeo, Miikka, Sofia, Heidi, yms... Tai siinä taisi tulla kaikki mielenkiintoisemmat hahmot.


Mutta nyt oli Tuulan aika lähteä. Eipä nyt hirveästi haittaa, vaikka mielummin Milena tai Mia olisi saanut lähteä, puhumattakaan seinäruususta Sallasta. Jotku kommentoi, että Tuula oli seinäruusu?! No Sallaan verrattuna ei... Hän (Salla) voisi lähteä ens viikolla! Sitten oli vielä uutinen ens viikon tapahtumasta, blogaan siitä erikseen...

Päivän KKSA-kuva

Vähän huono tälläkertaa..., mutta menkööt. Facen KKSA-ryhmässä on paljon tehty pilaa jostain random tyypistä joka jossain TV-haastattelussa sanoi -"äh" -ja siitä on sitten tullut meemin aihe. No muokkasinpa sitten tollasen pilakuvan. Saas nähä saako tykäysvyöryä.

BB; Sofia & Salla turvaan (WAHT?!)

Ei kai muuta, kun suoraan tohon ihmetykseen (mitä jo otsikossa mainitsin...)?! Salla pääsi turvaan - WAHT?! En khyllä nyt ymmärrä ollenkaan 😩 Äänestykseen jäi Nabaz, Tuula, Mia & Milena. Yllätys, yllätys - Nabben olisi ehdottomasti pitänyt päästä turvaan! 😍😇😎 Sitten Tuulakin on ihan hupaisa. Mutta hän on kehunut omaisuuksillaan - ja sitä tuntuu olevan, niin sen takia voisi/saattaa tänään tipahtaa 😐 Sitten Mia & Milena, mun puolesta molemmat voi lähteä. Eli jos lähtee kaksi, niin sitten noi jälkimmäiset (Mia & Milena)! Jos kolme lähtee, niin Tuula. Mutta jos neljä lähtee 😳😳 No se on täysi mahdottomuus - ei se että Nabbe lähtisi, vaan että sitten kaikki äänestyksessä lähtisi - mikä järki äänestyksesä täten olisi ollut?! Paitsi tietenkin rahastaa...


Niin Sofiakin pääsi tosiaan turvaan. Häntäkin olen alusta asti kannustanut. Noh, kohtahan tämä loppuu (en jaksa vieläkään varmistaa koska :ashamed: :'( :P :D), ja voittaja selviää. Kuka se on, niin... Aika kertoo! :saint: