sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Päivän ruoka (by Hulk)

Vaikka sunnuntait on saunailtoja joiden ohessa saa myös ruokaa niin tuleepa kuitenkin keskustassakin otettua jotain syötävää ja nytkin tuli otettua. Poikkesinpa Ruoholahden Hesburgerissa missä otin vakkariateriani eli Mega-aterian.
Kotona olikin sitten tarjolla perus terveelliset salaattiannokset.
Alkuruokana oli hyvänmakuista kukkakaalisosekeittoa.
Ja pääruokana oli grillipihvejä ja lohkoperunoita. Siinä lajiteltuna lautaselle salaatin kanssa. Ja majoneesi on hyvää perunoiden ja pihvin kanssa - nams😋.

Päivän ruoka ja TV-sarja

Jahas, eilisiä jämiä sitten vedetään..?! 😖 Mutta, kyseessä oli sen verran kova ruoka - että mielellään vedän sen jämiä(kin) 😍 Eikä tämä ole kun päivän vanhaa, jos tämä olisi viikon ollut jääkaapissa (tai varsinkin jossain huoneen lämmössä...), niin...

Mutta pitää tarttua yhteen asiaan, joka sopivasti oli kuvassakin - eli... No miltä toi näyttää..?! 😳 IhanQ jotain vauvanruokaa joka on vaan mässätty 😱

Katsokaa (oikein lähikuva 😁) nyt!? 😈 No pääasia ei ole ulkonäkö, vaan miltä se maistuu - ja... no tämähän oli taivaallista 😎

Kai voisi ohjelmasta (taas..?! 😳😋😁) jotain mainita, labelin arvoisesti... 😇😋😂 Lisäsin edelliseen vähän tekstiä; andon ja pari naista; nikin & clairen. Nyt voisin puhua uusista hahmoista, jotka lisättiin tähän viimeiseen kauteen... Ne khyllä, noh... tuntuu aika väkisin väännetyiltä, haluttiin vaan isoja (ainakin silloin) nimiä tämän sarjan lopetukseen... Vai loppuiko tämä tähän (4.kausi), koska tämä oli niin surkea... 😕 No en ihmettele ollenkaan..?! 😖

Heti (kun 4.kausi alkoi) ruutuun pamahti Robert "Samuel Sullivan" Knepper, khyllä vähän yllätyin?! 😳 En tiedä oliko se hyvä asia, mutta... No khyllä mä fanitin sitä Prison Break (2005–2017) sarjassa, mutta... No jotenkin oli outoa nähdä se tässä, varsinkin näin loppusuoralla... 😖 Mutta knepper taisi olla tolloin aika iso nimi (ainakin TV-sarjoissa), joten kaipa ne halusi sen tuomaan laatua, mutta... No paska vähän haisee..!! 😡😖😓

Sitten ne otti tähden Californication (2007–2014) sarjasta, Madeline "Gretchen Berg" Zima -nimisen nimittäin... No eipä toi ole mikään kovin iso tähti, ainakaan mun mielestä/tietääkseni, mutta... No ehkä TV-sarjoissa tolla voi olla jotain vaikutusta, ei siis ihme että ne halusi hänetkin...

Sitten ruutuun pamahti vielä Ernie "Captain Lubbock" Hudson, khyllä yllätyin (niinQ edellisistä, knepperistä khyllä eniten...)!? Hän on tunnettu Oz (1997–2003) sarjasta. Tai itse muistan hänet parhaiten siitä, on hän tainnut olla leffoissakin. Eikö jopa Hulkin suosikissa, eli haamujengi! 😳 Hulk osaa tarkentaa asian laidan, jos häntä kiinnostaa/jaksaa... 😊


Mä olen nyt ihan puhki, en jaksa tutkia enään mitään... :|  itQ :'( joopS :P EHHEHEEEEeeeeee :D Driverin säädössä toisaan meni nin kauan, ja... no khyllä sitä haluaa jo päästä pelaamaan B) Mutta vasta pienen TV tauon jälkeen, nyt en jaksa koneella enään yhtään olla =/ Mulla ois ne rästi blogauksetkin vielä, mutta... ne taitaa siirtyä =( Ellen illalla innostu, mutta... Peli ensin! Tai peliT, nyt kun on toi labeli - niin pitää kaikkia vanhoja pelejä pelata! =) Tai ainakin kokeilla, että pääsee blogaamaan... Niin, eihän se tarkoita että läpi pitäisi pelata ennenQ blogaa - siihenhän meni ikuisuus..?! =X Ja, no olen mä ne joskus läpi pelannut, joten... Tiedän siis mistä puhun! B)

Uusi label; päivän peli


Ja heti alkaa ihmettelyllä: miksei tätä ole jo tehty..?! 😳😳 Tämähän on, noh... aika nörtti blogi - niin luulisi että "päivän peli" on itsestäänselvyys 😍😎 No, parempi myöhään kun ei koskaan 😇 Saa nähdä tuleeko Hulkilta näitä, hänellä ainakin on Game Boy (en nyt muista mikä versio, advance yms shitti... 😋😁)! Mikä sai minut innostumaan tästä?! Noh...

Kuten kuvasta näkyy, sain Driverin toimimaan pitkästä aikaa 😍😍😎😎 Se oli yksi mun lapsuuden suosikkipeleistä 😇 Tai mitä nyt jotain 2000-lukua elettiin, olinhan mä (ja koko Team MatoApina) silloin aika nuori(a) (joku 16v.)! On tää khyllä hemmetin kova peli - vieläkin, mitä nyt vähän testasin 😊 Meni eka - lähes mahdoton, ainakin/varsinkin aikoinaan - tehtävä ekalla yrittämällä putkeen 😲 Ei ne taidot ole mihinkään kadonneet... 😍😎

Vähän oli vaan ongelmia matkassa, ja niitä myös jäi... 😖😖 Kuten kuvassa näkyy, niin "no compatible 3D devices detected" -ongelma tuli vastaan... Jota myöten tämä ei toimi mun uusilla/uudemmilla kannettavilla, mutta onneksi on vielä toi kivikautinen kone (joka löytyy vielä mun toisesta blogista...)! Matskulla taas khyllä toimii, mutta hänellä onkin pöytäkone - joten ehkä vika on siinä. Ei, kun... Matsku sai tämän myös toimimaan kannettavallaan..?! 😱😱 Ehkä siinä on parempi "3D device" 😖😖

Vihdoin kun sain tän asennettua, niin... no pari pahaa juttua kusee; videot ja musat (ne ei toimi ollenkaan) 😓😓 Ne on khyllä aika tärkeitä, varsinkin musat - ne kun oli/on vieläkin tosi hyvät 😍😎 Tietenkin jos kännystä vaikka aina laittaa ne (musat), mutta... No katsoo - peli on onneksi vielä hemmetin hyvä ilman noitakin, joten...


Mutta joo, iso KIITOS Matskulle että sain tämän pelin taas (hänen kauttaan tämän tosiaan sain, mutta yhdessä saatiin tämä toimimaan...)! =) Nyt vaan kovaa käyttöä, tän en anna pölyyntyä B) Ainoa vaan tosiaan, toi että kannettava pitää kaivaa esille =/ Ja se on niin vanha (siinä on joku Windows 7), niin mihinkään nettiin en sitä khyllä laita :| =/ itQ :'( Eli sillä ei oikein tee muuta, kun pelaa tätä (Driver) peliä..?! =X Nooooh, parempi se kun ei mitään... :saint: Ja niin hemmetin kova peli kyseessä, että pelkästään sen takia jaksaa nähdä vaivaa, TOD..!! =)

Happy Birthday Randall 'Tex' Cobb and Breckin Meyer

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä kaksi herrasmiestä. Elokuvista Rizing Arizona..., Blind Fury ja Ace Ventura - Lemmikkidekkari tuttu Randall 'Tex' Cobb täyttää tänään 73-vuotta. Elokuvista Rat Race ja Garfield the Movie tuttu Breckin Meyer täyttää tänään 49-vuotta. Onneksi olkoon 🎂🎁🎈🥳 ja Happy Birthday 🎂🎁🎈🥳 molemmille päivänsankareille. 

lauantai 6. toukokuuta 2023

"Eiliset blogaukset ylihuomenna"

Mulle kävi sama kun Hulkille, eli... no joudun seuraavana päivänä blogaamaan rästi blogaukset 😕 Ainoa, että... no en ehdi/tai siis... jaksa 😓😋😁 - blogata niitä tänään... Toivottavasti huomenna ehdin/jaksan 😊 Hirveätä intoa ei vaan tietenkään ole 😖 Sekin, että blogaa päivän vanhoja - on vähän väsyttävää - niin että kaksi päivää jäljessä blogaa, niin... Noh, onneksi niitä voi mainostaa, nin ehkä edes joku huomaa ne 😇


Vaikka ei taida olla meidän piskusella blogilla paljoa lukijoita (minkä olen jo joskus todennut...)?! =X Mutta, no omaksi iloksi tämä ainakin on (minkä olen myös todennut...)! Mähän hoen samoja juttuja kokoajan, ei ihme ettei ole lukijoita =/ itQ :'( joopS :P EHHEHEEEEEeeeee :D

Päivän jälkiruoka (by Tontsa)

Siinäpä lepää jälkiruoka 😊😋 Eli Malaco Lätkäliiga ja Fazer Pätkis Bites. Nyt en voi laittaa TV-sarja labelia, koska... no sen olen jo tehnyt tälle sarjalle. Toki, mikään ei estä uudelleen laittamista - mutta...


...no eipä ole mitään tähdellistä lisättävää, joten... Olkoot tämä pelkkä jälkiruoka, varsin herkullinen sellainen =) :P

Päivän ruoka (by Tontsa)

Siinäpä se - valmis ruoka, lepää 😇😋 Enemmänhän tämän kuvan tarkoitus on toi limun kaato, mutta... no limusta ei oikein ole sanottavaa, joten... 😖😕😓😋😁 Ei khyllä ruuastakaan ole paljoa sanottavaa, paitsi että...


...no se oli - kuten aina - tosi suussa sulavan hyvää =) On toi khyllä hyvä ruoka, ehdottomasti suosittelen sen tekoa! B) Tietenkään jos ei ole aikaa, niin sitten tätä on turha lähteä tekemään... Tai noh, kunhan on kotona ja välillä tätä vahtii, niin helpostihan tämä sujuu. Mutta jos on jotain tärkeää tekemistä eikä pysty irtautumaan siitä, niin parempi jättää välistä =/ Ei ole kiva, jos tämä kuivuu - eipä tämä sen jälkeen ole oikein syötävää =( Tai en tiedä, mulle ei ole koskaan niin käynyt - ja tuskin käykään. Sen verran jo tämä maksaa, että ei huvita 'pilata' sitä. Ja senkin takia, että tämä on niin hyvää - ei se ole kiva korvata tätä jollain lähikaupan jauhelihalla - joo ei..!! :| Mutta ehdoton suositus siis tälle, paitsi jos ei ole aikaa (ja hintakin on aika suolainen, vaikka... no khyllä joku ravintola maksaa paljon enemmän...)!

Ruoka ostosten esittely

Jahas, se olis taas Karjalanpaistin vuoro 😊😋 En nyt muista, koska viimeksi tätä tein (níinQ en yleensä muistakkaan), mutta... no eipä sillä ole väliä! 😇 Olisihan se kiva, että olisi esim. joku hyvä hakukone jolla löytäisi edelliset - mutta... no onhan tässä semmoinen (hakukone), mutta se jotenkin tökkii 😖😕😓😋😁 Khyllä sillä välillä jotain löytää, mutta... no nyt en ala kokeilemaan, jääkööt vime kerta salaisuudeksi 😳😓😋😂

Eiköhän mennä ainesten kimppuun, jotka löytyy myös toisesta blogista. Eli; HK Karjalanpaisti, Kotimaista Uunijuurekset ja pesty kiinteä peruna 5 kpl.


Ihan hyvä setti pitäisi tulla :) niinQ aina tulee! =) Mutta, no kuten olen todennut - tämä on niistä yksi parhaista ruuista B) Ja sen kertoo se valmistumisaika, jota en nyt kymmenettä kertaa kerro/sano... =X :'( :P :D Googlessta löytää, jos kiinnostaa :)

Päivän leffa + makee kuva + poster

Ghostbusters maratonin viimeistä leffaa kehiin eli vuoden 2016 remakea. Löytyipä aika makee kuva tähän oheen. Eipä kait sitten muuta kuin leffaa pyörimään. 

Päivän jälkiruoka + juoma

Jälkiruoka tuli nautittua Redin Cafe Cakehouse kahvilassa missä otin Caramel Latten ja Suklaa Cucio nimisen leivoksen. Se oli kyllä herkullinen koska sen sisällä oli makea suklaayllätys.

Päivän ruoka

Tulipa käytyä syömässä Sompasaaressa sijaitsevassa Ravintola Almasissa.
Otin siellä Al Capone nimisen pizzan ja oli kyllä herkullinen. 

Happy Birthday following actors

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Elokuvasta The Mummy Returns tuttu Freddie Boath täyttää tänään 32-vuotta. Elokuvista Precious ja Tower Heist tuttu Gabourey Sidibe täyttää tänään tasavuosia eli 40-vuotta. Elokuvista Payback ja Guardians of the Galaxy tuttu Gregg Henry täyttää tänään 71-vuotta. Elokuvista J. Edgar..., Doctor Sleep ja tulevassa Ghostbusters jatko-osassa nähtävä Emily Alyn Lind täyttää tänään 21-vuotta. Sitten vielä sarjasta ER - Teho-osasto ja elokuvista Rauhantekija ja Ocean's Eleven tuttu George Clooney täyttää tänään 62-vuotta. Onneksi olkoon 🎂🎁🎈🥳 ja Happy Birthday 🎂🎁🎈🥳 kaikille päivänsankareille. 

"Eilisiä" blogauksia

Tässä vielä eilisiä blogauksia mitkä jouduin blogaamaan ajastettuna.

perjantai 5. toukokuuta 2023

Blogaukset "huomiselle"

Nyt meni päivän leffan kanssa niin myöhään etten kerkiä tänään enää blogata päivän ruoka/-juoma/-jälkiruoka/-leffa blogauksia joten joudun blogaamaan ne huomenna ajastetusti. Mikäs siinä  - kertyypähän blogauksia. 

Päivän leffa + poster + trailer (by Tontsa)

Joo, tämä tuli sitten käytyä katsomassa - kuten Hulk blogasi... Olihan tämä ihan hupaisa, tai noh... hyvä! 😊 Niin ja hupaisa samalla, läppää khyllä riitti 😇

Guardians of the Galaxy Volume 3 (2023)

🌟🌟🌟½

Mutta yksi paha typeryys tässä oli, eli se - että, pahis tapettiin/päihitettiin aivan liian helposti!? 😡😡 Eikä edes mitenkään erikoisesti, ihan perus tappelulla vaan... 😨😨 Khyllä petyin, ja pahasti! 😰😰 Senhän (pahiksen) piti olla joku puolijumala, mutta sitten se voitettiin nyrkkipappelulla :huoh: No joo, siinä tappelussa oli mukana lähes/ellei kaikki hyvikset - mutta, siltikin... Eihän pelikään ole kiva, jos loppuvastus on joku ihan surkea/helppo päihittää - khyllä siinä pitää haastetta olla. Noooh, ei toi nyt niin paha 'moka' ollut - mutta, ihmettelen vaan... Eikö käsikirjoittajilla riittänyt älliä, keksiä joku 'hiAno' tapa millä pahis voitaisiin tappaa..?! En tiedä, ei kai sitten... Nyt meni vähän into trailerista, mutta... no pistetään se silti pyörimään...

Noh, khyllä toi (traileri) toi vähän 'hyvää makua' takaisin - tai vei 'paskan maun suusta', tjs shittiä :P :D Siis, olihan tämä laadukas leffa - mutta... no juuri sen takia ihmetyttää, ettei loppuun panostettu enempää... Tuliko kiire, vai..?! No mutta, ihan suositeltava leffa - voipi olla että ostan trilogia boxin B) Niin kuhan näitä ei tule enempää, veikkaan että taso alkaa laskemaan - ja kun ostaa jonku osan, niin yleensä haluaa sitten kaikki omistaa (vaikka ne olisi kuinka huonoja...)! =/ No kaikista en ole ostanut kaikkea, ekat riitää vallan mainiosti. Kuten Terminator -elokuvat, ne voisi muuten katsoa ja arvostella joku päivä - ne on ollut jostain syystä mielessä. Varmaan, kun ne on niin kovia B)

Päivän leffa + poster + extra jälkiruoka × extra EXTRA juoma

Tuli käytyä katsomassa Guardians of the Galaxy, Volume 3 team MatoApinan kanssa ja oli kyllä vauhdikas leffa. Mäiskettä kyllä riitti.
Leffamätöt oli perus Suffeli Puffi ja Pätkis pussit ja juomatkin oli vakkari Bon Aqua sitruunanmakuinen kivennäisvesi ja Dr. Pepper. 

Päivän jälkiruoka & TV-sarja

Tämän Hulk tosiaan ehti jo blogata... Mutta, no tämä on mun "herkku"donitsi 😇😋😁 Ihan hyvä tämä khyllä oli, vaikka ehkä vähän överi 😖 Halvemmalla olisi päässyt, kun olisi ostanut donitsin Arnold'sista (tai vaikka ihan kaupasta...), ja sitten suklaapatukan ties mistä..?! 😵 Nooooh, onhan se hyvä tukea tommosia pieniä yrityksiä/kojuja - mutta ensi kerralla taidan hakea "herkku"donitsini jostain ihan muualta... Kahvi kyytipojaksi, niin khyllä kelpaa/kelpas 😊😋

Ohjelmana pyöri The Simpsons (1989 - ), joka on... Noh, ihan hupaisa - mutta ei mikään paras... Varsinkaan nämä uudemmat jaksot, vanhat jaksot on khyllä aika kovia - ja mihin ne on tarkoitettu eli hupaisia 😇 Noh, ei mulla sen enempää ole sanottavaa - vaikka labelin (TV-sarja) khyllä laitoin 😕


Noh, voinhan mä sen aina pois ottaa - mutta... no kerran sen laitoin, niin antaa olla :saint: =/ itQ :'( joopS :P EHEHEHEEeeeeee :D Kai sitä voisi hahmoista jotain sanoa..?! :) No kaikkihan tietää Homerin, on se khyllä hupaisa =) :D Ja sitten on Bart B) Ei pidä tietenkään naisia unohtaa, vaikka ei niistä paljoa sanottavaa khyllä ole =/ Eli löytyy Marge ja Lisa. Sitten on noi eläimet... Ja tietenkin koko sarjan suola, eli 'vierailevat' tähdet B) Mutta, no niihin en pureudu sen enempää - ainakaan nyt, ehkä joku toinen kerta. Tai ehkä muutama; eli Barney, Mr. Burns, Comic Book Guy, Krusty the Clown, Sideshow Bob, Otto, Ned Flanders yms... On khyl hupaisa sarja =) - tai... oli...

Päivän ruoka (by Tontsa)

Tämänkin Hulk ehti jo blogata, mutta... No tämä on mun ateria! 😇 Ja mä olen kuvassa 😍 ou yeah..!! 😎 joopS 😋 EHEHHEEEEeeeeee 😁 Aterian nimi oli Rendang with beef, oli khyllä hyvää 😋 Tiedot (tai taas lähinnä vaan hinta) löytyvät mun toisesta blogista...


Ihan hyvä ruoka tosiaan, khyllä voi/voisi harkita että uudelleen menee :) Vielä/kerran tämä on niin lähellä (mun asuntoa...)! Hinta oli vaan vähän suolainen, mutta... no ei ihan mahdoton. Ihan hyvä paikka oli (ja kotiin syötäväksi voisi toki viedä ruuat...)! =)

Jälkiruokien ostoa

Hulk tämän jo blogasikin 😇 Eli Kampissa tavattiin ensiksi, ja päätettiin - kun huomattiin tämä paikka - että ostetaan jälkiruoka donitsit 😋 Tai sanoisiko "herkku"donitsit, aikamoisia möhkäleitä tuolla oli khyllä myynnissä 😍😎 Ja näille löytyi tietenkin sitä hintaakin, mutta... no pitää sitä välillä sijoittaa... 😊 Mun toisesta blogista löytyy tiedot (tai hinta lähinnä...)! Mitä mieltä olin?


No se selviää erillisessä blogauksessa :saint: =/ itQ :'( joopS :P EHEHEHEEEeeeee :D

Päivän jälkiruoka + makee kuva + extra juoma

Ennen Ravintola Baliin menoa treffattiin Tontsan kanssa Kampin Narinkkatorilla missä oli pystyssä kansainvälisiä ruokakojuja mm. Amerikkalaisen donitsikoju. Koju on kyllä upee näky ja täten toimiikin päivän makeena kuvana.
Donitsitkin on kyllä aika makeita - sekä maultaan että ulkonäöltään.
Siinä on minun (Hulk) ottamani donitsi - siinä on päällä pienempi donitsi ja suklaapatukka. Oli kyllä herkullinen😋.
Donitsit tuli nautittua jälkiruoaksi ravintolakäynnin jälkeen Tontsan kämpillä missä tuli juotua myös kahvia.

Päivän juoma + taidekuva

Ruoan jälkeen tuli otettua kuppi teetä ja nappasin siitä tollasen taidekuvan - kuvakulma on melko taiteellinen. Hienot noi kolme kuplaa - nekin lisää taiteellisuutta. 

Päivän ruoka

Tuli käytyä Tontsan kanssa testaamassa Ravintola Bali mikä on ihan kävelymatkan päässä Tontsan kämpältä. Ite tuli otettua paistettua ankkaa. En nyt muista annoksen nimeä - piti kyllä ottaa kuva ruokalistasta mutta tarjoilija kerkesi korjata sen pois ennen kuvan ottamista. Joka tapauksessa - hyvää kuitenkin oli. 

Päivän KKSA-kuva + pilanimi

Tämmönen tuli muokattua tuosta ensi-iltaleffasta Nro 3. Siitä tuli sitten...

...

Anna joen virrata....................................Anna Joen virtsata

Perjantain ensi-illat, Nro 6

Muistan sinut, Pariisi 

Annetaanpa nyt tällekin se -"ei kiitos" -leima kun ei tämäkään vaan kiinnosta.
 

Perjantain ensi-illat, Nro 5

Kotiinpaluu

Aasialaiset leffat yleensä kyllä kiinnostaa..., mutta tämä vaikuttaa liian puuduttavalta. Eipä nyt kiinnosta senkään vertaa että säästäisin DVD:lle tai Blu-Raylle joten -"ei kiitos" -vaan tälle.
 

Perjantain ensi-illat, Nro 4

Enys Men

Kauhuleffat kyllä yleensä aina kiinnostaa..., mutta tämä vaikutti trailerin perusteella niin oudolta että taidan nyt ainakin jättää teattereissa näkemättä. Blu-Raytä voin harkita..., mutta vasta tarjousleffana.
 

Perjantain ensi-illat, Nro 3

Anna joen virrata

No tämä nyt ei kiinnosta tippaakaan joten ei muuta kuin -"ei kiitos" -vaan tälle. Tästä meinasin muuten muokata päivän KKSA-kuvan mikä olisi toiminut myös päivän pilanimi blogauksena..., mutta koin sen sitten aika typeräksi joten jätin sitten tallentamatta valmiin muokkauksen. Ehkä nyt voisi sittenkin muokata tämän pilakuvan. Hoidetaan eka nämä ensi-illat pois alta.
 

Perjantain ensi-illat, Nro 2

Love Again

Tätä en nyt yksin menisi katsomaan..., mutta tätä voin ehdottaa kyllä hyvälle ystävälleni🥰 jonka kanssa on aikaisemminkin tullut käytyä katsomassa romanttisia komedioita. 
 

Perjantain ensi-illat, Nro 1

Guardians of the Galaxy, Volume 3

Tätä on sitten tarkoitus mennä tänään MatoApina tiimillä katsomaan. Säästän jotain myös päivän leffa blogaukseen.
 

Perjantain ensi-illat

Tänään tuli ensi-iltaan leffa mikä myös tänään mennään koko MatoApina tiimin voimin katsomaan. Mikä - se selviää sitten itse esittelyissä. 

  • Perjantain ensi-illat, Nro 1
  • Perjantain ensi-illat, Nro 2
  • Perjantain ensi-illat, Nro 3
  • Perjantain ensi-illat, Nro 4
  • Perjantain ensi-illat, Nro 5
  • Perjantain ensi-illat, Nro 6

Happy Birthday following actors and one musician

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Elokuvista A Fish Called Wanda ja Fierce Creatures tuttu Michael Palin täyttää tänään tasavuosia eli 80-vuotta. Skyfall elokuvan tunnarista vastaava muusikko Adele täyttää tänään 35-vuotta. Elokuvista Hot Tub Time Machine ja A Thousand Words tuttu Clark Duke täyttää tänään 38-vuotta. Elokuvista The Iron Lady ja The Hitman's Bodyguard tuttu Richard E. Grant täyttää tänään 66-vuotta. Indiana Jones ja Taru sormusten herrasta elokuvista tuttu John Rhys-Davies täyttää tänään 79-vuotta. Elokuvista The Terminator ja Aliens tuttu Lance Henriksen täyttää tänään 83-vuotta. Sitten vielä elokuvista Man of Steel ja Justice League tuttu Henry Cavill täyttää tänään tasavuosia eli 40-vuotta. Onneksi olkoon 🎂🎁🎈🥳 ja Happy Birthday 🎂🎁🎈🥳 kaikille päivänsankareille. 

torstai 4. toukokuuta 2023

Päivän ruoka (by Tontsa) & TV-sarja

Eilen tosiaan tein pizzaa, ja kuten totesin (jälkiruoka blogauksessa) niin; "josta jäi mulle vielä huomiseks" - ja niinhän siinä kävi 😊🍕😋 Ei mikään maailman isoin pala, mutta... no khyllä tolla kylläiseksi tuli, varsinkin kun herkkuja(kin) söi 😇

Sitten TV-sarja, joka on... no kuten täällä olen jo moneen kertaan todennut - niin Heroes -sarja on kyseessä. Aikoihin en ole sitä (heroes) enään maininnut, mutta... no sen takia vielä(kin) mainitsin sen, koska on toi uusi labeli. Kai voisi sarjasta jotain mainitakkin..?! On se khyllä hyvä sarja, vaikka... no on taso laskenut aikalailla kun lehmän häntä - mitä pidemmälle ollaan menty 😕 Mutta, no niin se on vähän kaikissa (jonka olen jo muutamaan kertaan todennut)!? 😖


Kuvan hahmo on mun yhtiä lemppareita, eli; Zachary "Sylar" Quinto - on se kova jätkä! 😎 Yleensä tykkään aina pahoisa tyypeistä, olenko 'pahojen poikien' perään..?! 😳 No en kai, itQ 😓 joopS 😋 EHEHHEHEEEeeeee 😁 Sitten Milo "Peter Petrelli" Ventimiglia on myös 'hyvä tyyppi' 😊 Eikä hänen veljensä Adrian "Nathan Petrelli" Pasdar ole myöskään huonosta päästä... Ja mun ekoja suosikkeja eli Masi "Hiro Nakamura" Oka on myös hupaisa tyyppi - mutta mitä pidemmälle ollaan menty, niin se on ollut vähän tylsä... 😕 Syytän siitä huonoja käsikirjoittajia, khyllä tosta olisi ollut ainesta vaikka mihin 😍 Sitten on hiron hupaisa 'apuri', eli James "Ando Masahashi" Kyson - hän on myös hyvä hahmo. En nyt maininnut ketään naista..?! 😖 No, niitä ei oikein ole - ainakaan mun makuun... 😕 No pari voisi mainita, eli; Ali "Niki Sanders, Tracy Strauss, Jessica Sanders, Carol, Gina" (olipas litanja nimiä?!) Larter ja Hayden "Claire Bennet" Panettiere.

Siinäpä oli hahmot mitkä tuli näin ekana mieleen, khyllä siellä vielä pari olisi - mutta ne on aika keskinkertaisia, ainakin mun makuun... Kenestäkään ei sitten tainnut tulla mitään isoa tähteä, mä en ainakaan ole näitä nähnyt melkein missään... Jotain talk-showta on ehkä näkynyt, mutta... ei sen kummempaa, ainakaan mun silmiin... No 'hiro' vilahti Bullet Train (2022) -elokuvassa, se oli ihan kiva lisä 😇

Edit. Ainiin, julisteet lähti lattialta..!? Mutta, no ei seinään - mitä tässä olen vähän suunnitellut, vaan kellarin lattialle?! 😖 No en oikein saanut intoa laittaa niitä seinään, enkö olekkaan nörtti..?! 😳😖😓😋😂 Noh, ei ne miksikään sielllä mene - enköhän joku päivä innostu ne seinään laittamaan 😊 Eipä ne tossa lattialla paljoa häirinnyt, vaikka vähän rumia oli kun vaan loju siinä 😕 Niin ja kun meni tohon hyllyyn (minkä edessä ne oli), niin ei niiden päälle ollut mukava astua!? Sen takia ettei tule jälkiä/mene ryppyyn, mutta ne oli myös aika liukkaita... Noh, nyt sain vähän mielenrauhaa kun ne on poissa silmistä - ja mielestä 😋😆 Olisi ne tosiaan khyllä kiva laittaa seinälle, noh... ehkä joku päivä!


Mutta joo, eikös tämä ollut ruoka blogaus..?! Ei, kun... tässähän on TV-sarja myös - eli, oikeilla jäljillä olin (kun paasasin tosta sarjasta) :saint: joopS :P EHEHEHEEEEeeee :D Mutta loppu lähenee, niin tässä sarjassa - Hirolta odottaisin jotain tajunnan räjäyttävää vielä =) Tai en sen tajua tarvi räjäyttää :P :D mutta, jotain kovaa settiä sille olisi syytä olla vielä luvassa B) Petrellit pelastaa varmaan päivän vikassa jaksossa, Sylar siellä varmaan riehuu vielä... Sille (Sylarille) khyllä ikävästi, kun... no en ala spoilaamaan, vaikka... No tuskin kovin moni katsoo enään näin vanhaa sarjaa, sen pitää olla (nykyajan katsojille) "ihan uutta tuoretta just eilen tullutta", tjs shittiä =X =/ itQ :'( joopS :P EHEHHEHEEEeeeee :D

Päivän jälkiruoka

Jälkiruoan aika ja siinä lepää Karl Fazer Lontoo Rae suklaalevy sopivina paloina. On kyllä hyvä - tätä voisi ostaa useamminkin.

Päivän juoma

Siinä kaatuu mukiin vakkarijuomani Schweppes. Eipä kait sitten muuta. 

Extra ruoka

Siinä pellillinen nugetteja ja ranskiksia valmiina menossa uuniin. Juustokastikkeen länttäsin siihen keskelle.
Ja siinä valmiina syötäväksi ja taustalla näkyy juoma josta sitten lisää omassa blogauksessaan. 
 

Ruoka ostosten esittely

Meninpä sittenkin kaupasta hakemassa ruokaa kun ei toi puuro nyt tahtonut viedä nälkää. Poikkesimpa siis Jollaksen Alepassa mistä lähti mukaan Rainbow kananugetit 2 kpl..., Oolannin ranskanperunat ja dipiksi niille lähti tuo Rainbow Cheese Sauce. Ruokajuomaksi lähti nuo Schweppes tölkit 2 kpl joihin jouduin tyytymään kun ei ollut puolenlitran pulloa saatavilla. Mutta eiköhän ne riitä. Sitten vielä jälkiruoaksi lähti tuo Karl Fazer Lontoo Rae suklaalevy. 

Päivän ruoka

Puurolinjalla jatketaan..., mutta nyt siinä on puolestaan Viikuna-salmiakki hilloa.
Sitten pistin siihen valmistusvaiheessa tollasta Carobjauhetta minkä pitäisi tuoda sellaisen suklaisen makeuden ruokaan. Käyttänyt sitä myös joskus pastakastikkeessa.