Pizzajämien kanssa otin juotavaksi tollasen Pirkka Toukkis limpparin.
Ja olihan sitä tottakai otettava tollanen hörppykuva. Ja tämä olikin vuoden viimeinen sellainen. Ainakin täällä MatoApinan blogissa. Omaan Hulkin blogiin blogaan vielä yhden päivän juoman.
sunnuntai 31. joulukuuta 2023
Vuoden viimeinen ruoka
Tontsan luona sain vetäistä loppuun Tontsan pizzan jämät ja se riittääkin hyvin päivän ruoaksi. Taustalla näkyy Family Guy ohjelma..., mutta nyt en pistä päivän TV-sarja labelia.
Vuoden viimeinen KKSA-kuva
Viimevuonnakin muokkasin vuoden viimeisen KKSA-kuvan joten oli tällekin vuodelle kehiteltävä jotain ja sainpa sitten tollasen kuvan tehtyä.
Vuoden viimeiset typyt
Viime vuonna käytin typykuvissa -"final girl" -vitsiä niin nyt en viitsi kierrättää samaa vitsiä joten tämä kuva saa nyt toimia vuoden viimeisenä typykuvana noin ylipäänsä.
Vuoden viimeinen (päivän) kuva
Vuoden viimeisenä (päivän) kuvana toimii hauska kuva Jim Carreyn Yes Man elokuvasta. -"Bye now" -viittaa hyvästeihin vuodelle 2023.
Vuoden viimeinen makee kuva
Viimevuonnakin menin Ghostbusters teemalla kun odotin sitä uutta leffaa tänä vuonna saapuvaksi..., mutta se lykättiinkin ensi vuodelle ja vieläpä syntymäpäiväkuukaudelleni eli maaliskuulle.
Mutta itse kuvaan: -vuoden viimeisenä makeena kuvana toimii ensimmäinen katsaus tuttuun Slimer hahmoon joka tekee paluun uudessa leffassa.
Vuoden 2023 viimeinen päivä
Vuoden viimeinen päivä pärähti käyntiin ja aika blogata vuoden viimeiset MatoApinan perus blogaukset.
- Vuoden viimeinen liikkuva kuva
- Vuoden viimeinen makee kuva
- Vuoden viimeinen (päivän) kuva
- Vuoden viimeiset typyt
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
R.I.P. Tom Wilkinson (1948-2023)
Suru-uutisia elokuvamaailmasta. Kaksinkertainen Oscar-ehdokas näyttelijä Tom Wilkinson on kuollut. Lähteiden mukaan tapahtui hyvin äkillisesti niin ei ole tietoa vielä kuolinsyystä. Näyttelijä muistetaan muun muassa elokuvista Full Monty! - Housut pois..., Rush Hour..., The Patriot ja Batman Begins. Kepeät mullat ja lepää rauhassa Tom Wilkinson🌺.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023,
R.I.P.,
R.I.P. 2023
Vuoden viimeinen screenshot & link
Tänään viettävät jälleen syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät ja yksi ohjaaja. Alla👇 vuoden viimeinen linkki.
lauantai 30. joulukuuta 2023
Päivän KKSA-kuva + pilanimi
Ehheheh😁 - tämmönen pilakuva tuli muokattua ja se on samalla päivän pilanimi sillä siinä tehdään pilaa elokuvasta Mamma Mia! josta vääntyy...
...
Mamma Mia!..............................................Vamma Mia!
Ruoka ostosten esittely
Piti keskeyttää leffa ja käydä ruokakaupassa koska eihän niin laadukasta leffaa voi katsoa ilman mättöä. Poikkesinpa siis Jollaksen Alepassa mistä lähti mukaan gorgonzola pastatarvikkeet eli seuraavat: Kotimaista sika-nauta jauheliha (700g) - Valio Aura pussi -ja Kotimaista laktoositon ruoka 4% tölkki. Näillä mennään.
Päivän leffa + poster
Pistetäänpä pitkästä aikaa uusintakatseluun tämä upea elokuva: -Tom Cruisen tähdittämä - The Last Samurai.
Tässä vielä elokuvan juliste. Taas hieman tylsähkö nähkääs tuo alkuvalikko kuva. Mutta eipä kait sitten muuta kuin leffaa pyörimään.
Tässä vielä elokuvan juliste. Taas hieman tylsähkö nähkääs tuo alkuvalikko kuva. Mutta eipä kait sitten muuta kuin leffaa pyörimään.
Päivän png-kuva
Tässä vielä -ei edellisessä -vaan sitä edellisessä blogauksessa hyödyntämäni png-kuva numerosta 68.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023,
png-kuva,
png-kuva 2023
Hauska sattuma
Aika hupaisa sattuma edellistä blogausta blogatessa: -sain juuri kirjoitettua -"...viime vuoden 75. leffakäynnistä" -lauseen kun silmiini osui että minulla sattui olemaan kännykän akkua jäljellä 75%. Oliko se ennuste minkä ikäiseksi elän🤔...😲...😁...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
68 elokuvaa käyty tänä vuonna
Eilinen Aquaman and the Lost Kingdom oli minulle (Hulk) vuoden 68. leffa minkä kävin katsomassa teattereissa ja siihen lukemaan on hyvä lopettaa tältä vuodelta. Julkaisin oheisen kuvan myös Instafacessa missä visailun -"should I make it 69🤔...😜...😄..." ..., mutta se oli selkeästi läppä kuten noi lauseen perässä olevat hymiöt tahtoo kertoa. Mutta teinpä sentään parannuksen viime vuoden 75. leffakäynnistä.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
Päivän (musa)video
Facebookissa tuli vastaan kauhuvideo missä nainen tanssii kadulla seuraavaksi kuultavan biisin tahtiin. Kappale kieltämättä sopisi kauhuleffan soundtrackiksi. Alla👇 (musa)video olkaa hyvät...
...
Happy Birthday Lucy Punch &,Tracey Ullman
Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä kaksi näyttelijää. Elokuvista Stand Up Guys ja Into the Woods tuttu Lucy Punch täyttää tänään 46-vuotta. Sitten elokuvista Small Time Crooks ja Into the Woods tuttu Tracey Ullman täyttää tänään 64-vuotta. Onneksi olkoon 🎁🎂🎈🥳❤️ ja Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳❤️ molemmille synttärisankareille.
Aiheet:
Happy Birthday,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
Screenshot & Link(s)
Tänään viettävät ja viettäisi jälleen syntymäpäiviään nämä kolme näyttelijää. Alla👇 linkit.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
perjantai 29. joulukuuta 2023
Päivän leffa + poster + makee kuva + extra juoma
Tulipa käytyä katsomassa MatoApina tiimillä DC:n - Aquaman and the Lost Kingdom ja olihan se ihan kelpo toimintapläjäys vuoden viimeiseksi elokuvaksi. Näyttävää actionia tosiaan riitti. En ehkä kuitenkaan sanoisi tätä vuoden parhaaksi joten pisteetkin sen mukaiset eli ⭐️⭐️⭐️ ja puol.
Mutta tälle sentään voisi antaa jopa ⭐️⭐️⭐️⭐️. Nätti oheistuote - Aquaman popcorn astia - olihan se saatava poppariämpäri kokoelmiin.
Blogataan nyt extra juoma tähän samaan blogaukseen kerran kuitenkin ostin juoman leffaan. Perus sitruunanmakuinen Bon Aqua.
Ja olihan siitäkin sitten otettava se hörppykuva.
Mutta tälle sentään voisi antaa jopa ⭐️⭐️⭐️⭐️. Nätti oheistuote - Aquaman popcorn astia - olihan se saatava poppariämpäri kokoelmiin.
Blogataan nyt extra juoma tähän samaan blogaukseen kerran kuitenkin ostin juoman leffaan. Perus sitruunanmakuinen Bon Aqua.
Ja olihan siitäkin sitten otettava se hörppykuva.
Päivän jälkiruoka + juoma
Nyt kun oli vuoden viimeinen RAXI käynti niin piti sen kunniaksi ottaa buffan kanssa jälkiruoka mikä on se RAXIn kuuluisa pehmis ja kuuma kaakao. Sitten tietysti litkin samalla Cokista ties kuinka monennetta mukillista.
Siinä vielä PAKOllinen hörppykuva.
Siinä vielä PAKOllinen hörppykuva.
Päivän ruoka (by Hulk)
Tontsa jo blogaisikin omansa..., mutta tässä minun blogaukseni RAXI käynkilämme. Yllä👆 eka lautaselliseni.
Ja tässä toka lautasellinen. Enpä ole aikaisemmin tainnut ottaa sipulirenkaita RAXIssa - nytpä sitten tuli otettua.
Siinä kolmas lautasellisen jonka jaksoi juuri ja juuri.
Aikamoinen kasa jäi taas jälkeen.
Ja tässä toka lautasellinen. Enpä ole aikaisemmin tainnut ottaa sipulirenkaita RAXIssa - nytpä sitten tuli otettua.
Siinä kolmas lautasellisen jonka jaksoi juuri ja juuri.
Aikamoinen kasa jäi taas jälkeen.
Päivän KKSA-kuva
Facebookin KKSA-ryhmässä oli tälläkertaa meneillään - Tarzanin poika - teemaiset pulakuvat joten tässäpä sitten oma tuotokseni.
Vuoden viimeinen perjantain ensi-iltaleffa
Tuomion saari
Tämä voisi tosiaan kiinnostaa nähdä..., muta vuoden viimeinen teatterileffa on jo valittu joten olkoot tämä sitten ensi vuoden ensimmäinen elokuva.
Vuoden viimeiset ensi-illat, Nro 4
Hmm🤔 - vuoden viimeinen ensi-iltaleffa näyttää ihan houkuttelevalta..., mutta... -Lisää sitten itse esittelyissä.
- Vuoden viimeinen perjantain ensi-iltaleffa
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
Screenshot & Link
Tänään viettävät jälleen syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät ja yksi ohjaaja. Alla👇 linkki.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
torstai 28. joulukuuta 2023
Päivän kolmas leffa + poster
Sitten vielä bonus-leffana tämä Jackass 3.5 elokuva mikä olisi periaatteessa pitänyt katsoa ennen tuota Jackass Forever leffaa..., mutta kun tämä ei ole teatterilevitys elokuva niin siksi säästän sen viimeiseksi. Katsoin ekana teattereissa näkemäni Jackass leffat.
Tässä vielä elokuvan juliste kun tuo alkuvalikko kuva sattui olemaan hieman tylsähkö. Mutta eipä kait sitten muuta kuin leffaa pyörimään.
Tässä vielä elokuvan juliste kun tuo alkuvalikko kuva sattui olemaan hieman tylsähkö. Mutta eipä kait sitten muuta kuin leffaa pyörimään.
Uusi labeli idea
text taas myöhemmin =(
Tai tottakai sen verran, että Hulkin ei tarvitse "veikkailla" - "julkkikset" label B)
Hulk voi "toteuttaa" tämän :)
Päivän toinen leffa
Kotosalla jatkan Jackass elokuvilla ja vuorossa viimeksi teattereissa nähty Jackass Forever. Tämä onkin sarjan ainut mitä en ole vielä nähnyt useampaan kertaan. Ei muuta kuin leffaa pyörimään.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023,
Päivän elokuva
Tontsa, Karri Miettinen & eräs
Sain kunnian blogata tästä vaikka ite en ollut edes paikalla..., mutta mikäs siinä. Mutta itse asiaan. Tontsa meni erään yhteisen tuttumme kanssa musabingoon ja pääsi siellä sitten poseeraamaan muusikko Karri Miettisen kanssa. Tontsalta varmaan tulee lisää illastaan omassa blogauksessaan. Jos vaikka söi siellä jotain jne..
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023,
Julkkikset,
Julkkikset 2023
Päivän ruoka + juoma
Kävinpä sitten leffan jälkeen syömässä ja tuli käytyä Sokos ostarin Hesburgerissa missä otin yllä👆 olevasta sormiruokalistasta kombon jokaista: kananuggetteja 4 kpl - VEKE - soijatikkuja 4 kpl - sipulirengas 5 kpl -ja Mozzarellatikkuja 4 kpl. Dippeinä toimi nuo ✅️ merkityt parikadippi - Currymajoneesi ja talon kevyt salaattikastike.
Lisäksi otin vielä vakkari Hesburger-ateriani eli Mega-aterian. Juomaksi aterian otin Pepsin.
Ja siinä vielä kaikki yllä👆 mainitut tarjottimella tarjottuna valmiina syötäväksi.
Lisäksi otin vielä vakkari Hesburger-ateriani eli Mega-aterian. Juomaksi aterian otin Pepsin.
Ja siinä vielä kaikki yllä👆 mainitut tarjottimella tarjottuna valmiina syötäväksi.
Päivän leffa + poster
Tuli käytyä katsomassa romanttinen komedia - Anyone But You -ja oli kyllä ihan hupaisa ja viihdyttävä. Stoorikin ihan hauska että kaksi toisiaan inhoavaa ihmistä joutuu esittämään onnellista paria hämätäkseen lähipiiriään. Ja lopulta tietty oikeasti ihastuvat toisiinsa. Annan tälle tasan ⭐️⭐️⭐️⭐️. Ja kokoelmiin kyllä sitten myös tervetullut.
Screenshot & Link
Tänään viettävät jälleen syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Alla👇 linkki.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2023
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















































