perjantai 23. joulukuuta 2011

Typy arvoitus

Mitä tekemistä Joulumakeisilla on typyn kanssa...? -No noihan on nuoltavia karkkeja -joten typy varmaan nuolee tollasta. -Ei muuta kuin ottamaan selvää.

Perjantain ensi-illat Nro 4

The Girl with the Dragon Tattoo

Alkuperäinen ruotsalaisversio taisi saada tullessaan tyrmäävän vastaanoton -eli sen -"ei kiitos"..., mutta tälle Hollywood versiolle voisi kyllä antaa mahiksen ja harkita jopa ihan teattereissa asti käydä. -Mikäli jouluna saa lahjaksi sarjalippuja.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Sherlock Holmes: A Game of Shadows

No tämähän TOD kiinnostaa nähdä -ja tätähän olisikin tänään tarkoitus mennä illempana kattomaan. -Maltan tuskin odottaa. -Ainakin trailerin perusteella näytti hyvältä.-Yltäiskö jopa edeltäjäänsä paremmaksi -se jää nähtäväksi.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Täältä tulee Myyrä

Tota tuli pienempänä katottua telkkarista..., mutta onneksi ollaan päästy yli jo sen vaiheen -ja nyt tolle voi sanoa -"ei kiitos". -Ei edes linkkiä Imdb:hin.

Perjantain ensi-illat Nro 1

 Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri

Päivän puujalka

Päivän puujaloissa mennään taas Fingerporilla ja sarjis on tän päiväisestä Hesarista. -Menee näin...
...
Kaupan myyjä: -"Tästä talipallot, tintin talviherkut!"
                          /
                        "Muista jouluna pientä ystävääsi"
(Belgiassa:)
Tintti: -"Nam!"

Hehheheh :D..

Päivän makee kuva + Päivän video = Music & Lyrics

 Music and lyrics'eissä kuullaan tänään kappale Take My Hand -joka soi päivän videona toimivan Arnold Schwarzenegger -Final Tribute videon taustalla -josta poimittu kohta toimii taasen  päivän makeena kuvana.
"Take My Hand"

Hey Hey
Hey Hey

Sometimes I feel like everybody's got a problem
Sometimes I feel like nobody wants to solve them
I know that people say we're never going to make it
But I know we're going to get through this
(Close your eyes and please don't let me go)
Don't, Don't, Don't, Don't let me go now
(Close your eyes don't let me let you go)
Don't, Don't, Don't

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die
Take my hand tonight
One last time

The city sleeps and we're lost in the moment
Another kiss says we're lying on the pavement
If they could see us they would tell us that we're crazy
But I know they just don't understand
(Close your eyes and please don't let me go)
Don't, Don't, Don't, Don't let me go now
(Close your eyes don't let me let you go)
Don't, Don't, Don't

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die
Take my hand tonight
One last time

Hey Hey
Hey Hey

The raindrops
The tears keep falling
I see your face and it keeps me going
If I get lost your light's going to guide me
And I know that you can take me home
You can take me home

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die
Take my hand tonight
One last time

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die (Love will never die)
Take my hand tonight
One last time
...

Joulukalenterin luukku 23 avattu

Joulukalenterin luukku 23 avattu

torstai 22. joulukuuta 2011

Typyjoulukalenterin 22. luukku

 Varmaan aika selvä mitä ton luukun alta paljastuu -joten eiköhän vain repäistä se auki -joohan...?
Siinäpä on typyllä nuoltavan näköinen joulukarkki. -Enkä nyt puhu tosta mitä hän pitelee kädessään.

Vastaus ilmapallokirjeen vastaukseen

 Muistanette varmaan viime vuodelta ilmapallokirjeestä saamamme vastauksen Virosta...? -No nyt päätin sitten vihdoinkin kirjoittaa vastauksen heille. -Alhaalla kirjoittamani viesti.
Kipaisen tänään kotosalla vanhempien luona printtaamassa ton -ja pistän ton sitten tänään postiin menemään.

Joulukalenterin luukku 22 avattu

Joulukalenterin luukku 22 avattu

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Päivän TV-tunnari, Music & Lyrics, pelimusa ja kuin kaksi marjaa

Tänään päivän TV-tunnarina kuullaan megasuositun Pokemon-piirretyn englanninkielisen version tunnari sanoituksen kera. Sävellyksestä vastaa Hirokazu Tanaka ja laulusta Jason Page.

(Verse 1)
I want to be the very best,
Like no one ever was.
To catch them is my real test,
To train them is my cause.

I will travel across the land,
Searching far and wide.
Each Pokemon to understand
The power that's inside

[Gotta catch 'em all]

It's you and me
I know it's my destiny

Pokemon!

You're my best friend
In a world we must defend
Pokemon!

[Gotta catch 'em all]

A heart so true
Our courage will pull us through
You teach me and I'll teach you
Pokemon

[Gotta catch 'em all]

Yeah!

(Verse 2)
Every challenge along the way
With courage I will face
I will battle everyday
To claim my rightful place

Come with me the time is right
There’s no better team
Arm and arm we’ll win the fight
Its always been our dream

Pokemon!

(Chorus)
[Gotta catch 'em all]

It’s you and me
I know it’s my destiny

Pokemon!

Oh, your my best friend
In a world we must defend

Pokemon!

A heart so true
Our courage will pull us through
You teach me and I’ll teach you

Pokemon!

[Gotta catch 'em all] x4

Yeah!

Pokemon!

(Repeat chorus)




Bonuksena vielä Youtube-ilmiö Smoshin maineeseen nousun startannut versio samasta tunnarista. Ei tosin heidän omalla Youtube-kanavallaan, koska video poistettiin tekijänoikeusrikkomuksen nojalla, mutta siitä lisää heti videon jälkeen.



Kostoksi 24 miljoonaa katsojaa saaneen videon poistosta, Smosh teki viime vuonna tämän uusioversion kuuluisasta videostaan:



Ja nyt päästää siihen miksi blogauksen otsikossa lukee "pelimusa" ja "kuin kaksi marjaa". Päivän pelimusana toimii nimittäin Garrymon -nimisen videosarjan alkuvideo, joka on Garry's Mod -pelillä tehty versio Pokemon TV-sarjan alkuvideosta.



Lopuksi vielä vertailun vuoksi Pokemon TV-sarjan alkuvideo. Kuin kaksi marjaa eikö vain?

Päivän kuva (pikkasen myös makee) + video

The Scorpion King 3: Battle for Redemtion

Jaa-a...,  jaa-a. -Mistäs sitä aloittaisikaan...? -No vaikkapa siitä että päivän videona nähdään tänään kolmannen Skorpioonikunigas leffan traileri. -Mutta sitä ennen esitellään leffan juliste joka toimii päivän kuvana -ja pikkasen myös makeena kuvana. -Päivän kuvana; -no esim. että se on kolmas jatko-osa. -Can't be good. -Ja päivän makeena kuvana; -onhan toi kieltämättä aika makee juliste..., mutta se ei nyt vielä lupaa hyvää leffaa. -Ja sen voi jo todeta alla nähtävästä trailerista. -Tässä video -olkaa hyvät...
...

Typyjoulukalenterin 21. luukku

Eivätköhän kaikki arvaa mitä tämän jouluisen luukun takaa paljstuu :p, joten repäistäänpä se pitemmittä pöpinöittä auki!
No, eipä sieltä paljastunutkaan niin paljon kuin olisin halunnut :/... kenties typy paljastaa enemmän pienellä suostuttelulla =)?
No nyt näyttää paremmalta =), mutta vielä olisi varaa paljastaa lisää :/. Toisaalta on ihan hyvä että jää itse jouluaatolle jotain avattavaa :D!

Joulukalenterin luukku 21 avattu

Joulukalenterin luukku 21 avattu

tiistai 20. joulukuuta 2011

Typyjoulukalenterin 20. luukku

 Jopas on tuima ilme typyllä. -Varmaan odottaa kärsimättömänä että ottaisin tuon 20 luukun pois hänen edestään. -No eiköhän sitten oteta.
Edelleen tuima ilme..., mutta nyt sen takia kun ehdotin että voisin saksilla leikellä ton verkkopaidan hänen yltään. -Taitaa tykätä paidastaan.

Päivän ällöttävä kuva + typymuistutus

Holy cow :o...:x...:$... -PAkKO saatava toi pois mielestä. -Toivottavasti typyjoulukalenterin 20. luukun alta paljastuu jotain joka saa pyyhkäistyä ton mielestä. -Tosin toi tuo mieleen joulukinkun joka on herkkua. -Sentään jotain hyvää tossakin. -Mutta muuten -I want that erased from my head.

Päivän video

The Dark Knight Rises

Tämä kyllä TOD kiinnostaa nähdä. -Kolmas osa Christopher Nolanin Batman elokuvista. -Näyttää aivan hemmetin hyvältä trailerin perusteella -jonka kohta näette. -Tai sitten voitte jättää tämän teksti osuuden lukematta ja skipata suoraan alla olevaan traileriin. -Ihan sama. -Mutta aivan järjettömän upealta kyllä vaikuttaa. -Menisin vaikka ennakkoon -ja ensi-iltaan kattomaan ton. -Tässä video -olkaa hyvät...
...

Music & Lyrics

Kuten eilisessä päivän video blogauksessa lupailin -blogaan tänään music and lyrics kappaleena eilisessä päivän videossa -eli Wrath of the Titans trailerissa soineen kappaleen Sweet Dreams (Are Made of This) -molemmat versiot. -Sekä alkuperäisen Eurythmics'in kappaleen -että Marilyn Mansonin tulkitseman version -joka soi siinä eilisessä trailerissa. -Eka kuitenkin kappaleen sanat.
Sweet Dreams (Are Made of This)

Sweet dreams are made of this
Who am I to disagree?
Travel the world and the seven seas
Everybody's looking for something
Some of them want to use you
Some of them want to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused

Sweet dreams are made of this
Who am I to disagree?
Travel the world and the seven seas
Everybody's looking for something
Some of them want to use you
Some of them want to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused

I wanna use you and abuse you
I wanna know what's inside you
(Whispering) Hold your head up, movin' on
Keep your head up, movin' on
Hold your head up, movin' on
Keep your head up, movin' on
Hold your head up, movin' on
Keep your head up, movin' on
Movin' on!

Sweet dreams are made of this
Who am I to disagree?
Travel the world and the seven seas
Everybody's looking for something
Some of them want to use you
Some of them want to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused

I'm gonna use you and abuse you
I'm gonna know what's inside
Gonna use you and abuse you
I'm gonna know what's inside you
...
Eurythmics (Orig.)

Marilyn Manson

Joulukalenterin luukku 20 avattu

Joulukalenterin luukku 20 avattu