maanantai 2. syyskuuta 2013
Päivän makee kuva
Kuten omassa Hulkin blogissani jo mainostin -tänään tuli tosiaan poimittua Anttilasta pitkään himoitsemani lapsuuden yksi suosikkileffa -Teenage Mutant Ninja Turtles. -Kuva sopii tänne MatoApinan LOiSTavaan blogiin päivän makeeksi kuvaksi peräti kahdesta syystä. -No ekaksi koska leffa löytyy vihdoin kokoelmistani -ja tokaksi --makeen näköinen levy elokuvalla. -Tollanen siisti pizza-kuva. -Ei muuta kuin pyörimään tämä lapsuudenajan laatu klassikko.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013,
Makeet kuvat
The Expendables 3 juttua
Kolmannen The Expendables leffan näyttelijöihin on lisätty mm. Arskan Raaka keikka -leffasta tuttu Robert Davi. -Herra on toki ollut monessa muussakin tunnetussa leffassa..., mutta Raaka keikka mainittakoon koska siinä on nyt kaksi tässä leffassa nähtävää tähteä. -Hieman tuon kuvan kaltaista kohtausta odotan näkevinäni tässä EX kolmosessa.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013,
The Expendables
perjantai 30. elokuuta 2013
Varjojen kaupungit: Luukaupunki
Varjojen kaupungit: Luukaupunki
Kyllähän tämäkin hitusen kiinnostaa. -Trailerin perusteella ainakin ihan kivan näköisiä tehosteita näytti piisaavan. -Ja minähän (Hulk) juuri tykkään niistä tehosteleffoista -joten juuri sopiva pätkä minun mieleeni tämä leffa.

Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
Red 2
Red 2
No niin -nyt päästiin asiaan. -Tämähän TOD kiinnostaa nähdä ja tätä olisikin sitten maanantaina tarkoitus mennä kattomaan. -Tulikin tuossa eilen katottua ykkönen tuoreeseen muistiin.

This Is Us
This Is Us
No tää ei TODellakaan ole se toinen kiinnostava tänään tulleista leffoista. -Tämä taasen on TOD -"ei kiitos" -leffa. -Voisi kiinnostaa pa5kan vertaa joku musiikkidokumentti jostain poikabändistä.

Blue Jasmine
Blue Jasmine
Tää ei suinkaan ole yksi niistä kahdesta kiinnostavasta tänään ensi-iltaan tulleesta leffasta. -Mutta ei tämä totaalinen -"ei kiitos" -leffakaan ole. -Ehkä kelpaa tarjousleffana ison leffapinon välissä yhtenä ostettavista.

Perjantain ensi-illat
Mitäs ensi-iltoja tänään on luvassa...? -Ainakin näkyis olevan kaksi kiinnostavan oloista leffaa. -Mitkä -se selviää sitten esittelyiden aikana. -Alla otsikot...
...
...
- Blue Jasmine
- This Is Us
- Red 2
- Varjojen kaupungit: Luukaupunki
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
torstai 29. elokuuta 2013
Rapujuhlat tiedossa
Joo -perjantain ensi-illat tosiaan pistin pongahtamaan sillä huomenna lähden heti koulusta päästyäni kaverin mökille rapujuhlia viettämään. -Jeps -että semmottis.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
Perjantain ensi-illat ajoitettu
Huomenna en kerkiä blogata perjantain ensi-iltoja -joten blogasin ne etukäteen pongahtamaan sitten huomenna. -Syy miksi en kerkiä selviää erillisessä blogauksessa.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Päivän kuva + video
Pieruhuumori on kyllä parasta huumoria -ja alla olevassa videossa sitä on hauskimmillaan. -Videolla nimittäin brittiläinen pierutaiteilija Mr. Methane piereksii Shaft'in tunnarin tahtiin. -Se on kyllä hauskaa kuunneltavaa. -Tässä video -olkaa hyvät...
...
...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013,
Päivän kuvat,
Päivän videot
lauantai 24. elokuuta 2013
White House Down
White House Down
Tää tuli eilen käytyä kattomassa ja oli kyllä upea leffa. -Se oli kuin Olympus has Fallen -vain huumorilla höystettynä. -Pitääkin sitten DVD:lle hankkia molemmat yhtä aikaa -jotta sitten voi katsoa molemmat putkeen ja sitten vertailla kumpi oli parempi.
Tää tuli eilen käytyä kattomassa ja oli kyllä upea leffa. -Se oli kuin Olympus has Fallen -vain huumorilla höystettynä. -Pitääkin sitten DVD:lle hankkia molemmat yhtä aikaa -jotta sitten voi katsoa molemmat putkeen ja sitten vertailla kumpi oli parempi.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
Paranoia
Paranoia
Ainahan Harrison Fordin elokuvat kiinnostavat -mieshän on yksiä suosikki näyttelijöistäni. -Ja on kyllä Gary Oldmankin huippu näyttelijä..., mutta on se kyllä Ford joka vetää enemmän puoleensa.

My Life with Liberace
My Life with Liberace
Tai alkuperäiseltä nimeltään -Behind the Candelabra -kiinnostaa näyttelijöiden takia. -Leffassa nähdään pääosatähtien Michael Douglas ja Matt Damon lisäksi mm. Dan Aykroyd, Rob Lowe, Paul Reiser -ja jo '40-luvulla uransa aloittanut Debbie Reynolds. -Mutta tän voi kyllä hyvin säästää vasta DVD:llekin.
Tai alkuperäiseltä nimeltään -Behind the Candelabra -kiinnostaa näyttelijöiden takia. -Leffassa nähdään pääosatähtien Michael Douglas ja Matt Damon lisäksi mm. Dan Aykroyd, Rob Lowe, Paul Reiser -ja jo '40-luvulla uransa aloittanut Debbie Reynolds. -Mutta tän voi kyllä hyvin säästää vasta DVD:llekin.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
The Conjuring -Kirottu
The Conjuring -Kirottu
Tämä kyllä kiinnostaisi nähdä -ja onkin ollut erään ystävän kanssa puhetta että tätä voisi porukalla mennä kattomaan. -Ikävä vain että on puutetta sarjalipuista ja lipun hintaa ei haluisi lähteä tuosta maksamaan. -Ja tää on varmaan ehtiny jo poistumaan leffateattereista ennen seuraavia Hulluja Päiviä.
Tämä kyllä kiinnostaisi nähdä -ja onkin ollut erään ystävän kanssa puhetta että tätä voisi porukalla mennä kattomaan. -Ikävä vain että on puutetta sarjalipuista ja lipun hintaa ei haluisi lähteä tuosta maksamaan. -Ja tää on varmaan ehtiny jo poistumaan leffateattereista ennen seuraavia Hulluja Päiviä.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
Eiliset ensi-illat
Eilen tuli ainakin pelkkiä hyviä leffoja ensi-iltaan. -Katsotaanpa mitkä nämä huippuleffat ovat. -Alhaalla otsikot...
...
...
- The Conjuring -Kirottu
- My Life With Liberace
- Paranoia
- White House Down
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
perjantai 23. elokuuta 2013
Päivän video
Pompeii
Harvoin saan raahattua vanhemmat katsomaan toimintaleffaa..., mutta tässä on toimintaspektaakkeli mikä pitäisi ainakin isän houkutellä teattereihin. -Nimittäin ohjaaja Paul W.S. Andersonin ensi vuonna ilmestyvä Pompeii filmatisointi. -Ja mä niin arvasin kun sain tietää että tällainen leffa on tulossa -että sitä mainostettaisiin rock-musiikin tahdittamana. -Katsokaa vaikka itse päivän videona toimivasta trailerista. -Tässä video -olkaa hyvät...

ENSI-ILLAT HUOMISEKSI
Tänään meni niin myöhään yhden tänään ensi-iltansa saaneen leffan katsomisessa että taidan siirtää ensi-ilta esittelyt huomiselle. -Tulisi aika kiirus blogata ne tämän päivän puolella.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013
torstai 22. elokuuta 2013
Lisää The Expendables 3 juttua -nyt huonoa :|...:/...:x...:'(...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013,
The Expendables
Music & Lyrics
Que Sera, Sera
When I was just a little girl
I asked my mother, what will I be
Will I be pretty, will I be rich
Here's what she said to me.
Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be.
When I was young, I fell in love
I asked my sweetheart what lies ahead
Will we have rainbows, day after day
Here's what my sweetheart said.
Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be.
Now I have children of my own
They ask their mother, what will I be
Will I be handsome, will I be rich
I tell them tenderly.
Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be.
...
When I was just a little girl
I asked my mother, what will I be
Will I be pretty, will I be rich
Here's what she said to me.
Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be.
When I was young, I fell in love
I asked my sweetheart what lies ahead
Will we have rainbows, day after day
Here's what my sweetheart said.
Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be.
Now I have children of my own
They ask their mother, what will I be
Will I be handsome, will I be rich
I tell them tenderly.
Que Sera, Sera,
Whatever will be, will be
The future's not ours, to see
Que Sera, Sera
What will be, will be.
...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2013,
Music and Lyrics
The Expendables 3 juttua (Päivän typy)
Alkuperäisistä The Expendables tähdistä on nyt saatu myös Randy Couture takaisin riveihin..., mutta nyt oli ilmestynyt pari uutta nimeä listoille.
Yksi lisäys on nuori -samalla päivän typynä toimiva Judo-mestari -Ronda Rousey -joka varmaan sitten pääsee esittelemään taitojaan elokuvan näyttävissä taistelukohtauksissa. -Toivottavasti hän pääsee näyttelemään myös noita kauniita muotojaan leffassa.
Toinen lisäys on nyrkkeilijänä paremmin tunnettu Victor Ortiz. -Hänkin varmaan sitten pääsee heiluttelemaan nyrkkejään elokuvassa. -Ja esittelemään lihaksikasta kroppaansa. -Tosin Stallonen ja Arskan rinnalla toi näyttää aika ruipelolta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)