Tänään oli duunikeikka ja söin -"toimistolla" -tollasen aamupala voileivän.
Duunikeikan jälkeen menin sitten syömään kunnon lounasaterian. Kävin Yummy Buffet nimisessä ravintolassa Kaisaniemessä. Aika perus kiinabuffa. Kuvassa näkyy myös pari pizzaslaissia jotka mainitsen -"pizza" -labelin takia.
Toisella lautasellisella oli sitten sushin vuoro.
perjantai 22. maaliskuuta 2024
Päivän makee(t) kuva(t)
Poikkesinpa Tennispalatsissa tarkoituksena mennä sittenkin katsomaan se Kung Fu Panda 4..., mutta originaali versio olisi mennyt vasta klo 20 aikoihin joten se siitä. Mutta turha käynti se ei sentään ollut sillä sain otettua kuvan upeasta Ghostbusters: Frozen Empire pahvijulisteesta.
Pyysin sivullista ottamaan kuvan itsestäni julisteen edessä. Hyvä otos tuli.
Sitten nappasin myös kuvan hieman isommasta julisteesta.
Ja senkin edessä oli sitten poseerattava. Tälläkertaa pyysin Tennarin henkilökunnan edustajaa ottamaan kuvan.
Pyysin sivullista ottamaan kuvan itsestäni julisteen edessä. Hyvä otos tuli.
Sitten nappasin myös kuvan hieman isommasta julisteesta.
Ja senkin edessä oli sitten poseerattava. Tälläkertaa pyysin Tennarin henkilökunnan edustajaa ottamaan kuvan.
Perjantain ensi-illat, Nro 5
Sodan ja rauhan lapset
Eipä hirveämmin kiinnosta tämä leffa vaikka nyt käsitteleekin sotaa. En niin välitä sotadokumenteistä. Lisää Tuntematon sotilas kaltaisia elokuvia mieluummin. Mutta säästetään tämäkin siltä -"ei kiitos" -labelilta.
Perjantain ensi-illat, Nro 4
Kuuraketti
Jos tämä olisi 007, Kuuraketti niin voisi jopa harkita..., mutta kun ei ole niin ei myöskään kiinnosta. Mutta säästetään silti -"ei kiitos" -lablilta.
Perjantain ensi-illat, Nro 3
One Life
Tämäkin pikkasen kiinnostaa nähdä: -laadukkaan oloinen historiallinen draamaelokuva hyvillä näyttelijöillä kelpaa aina. Tai lähes aina - on niitä jäänyt välistäkin. Mutta tämä kiinnostaa.
Perjantain ensi-illat, Nro 2
Drive-Away Dolls
Tämäkin kiinnostaa hieman nähdä. Ainakin trailerin perusteella näytti ihan hyvältä leffalta.
Perjantain ensi-illat, Nro 1
Kung Fu Panda 4
No tämä TODellakin kiinnostaa nähdä - edelliset kolmekin kävin katsomassa teattereissa. Voisikin katsoa ne joskus tuoreeseen muistiin tässä lähiaikoina.
Perjantain ensi-illat
Nyt näkyisi olevan peräti kolme elokuvaa mitkä kiinnostaa nähdä. Mikä - se selviää sitten itse esittelyissä.
- Perjantain ensi-illat, Nro 1
- Perjantain ensi-illat, Nro 2
- Perjantain ensi-illat, Nro 3
- Perjantain ensi-illat, Nro 4
- Perjantain ensi-illat, Nro 5
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024
Screenshot & Link
Tänään viettävät jälleen syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Alla👇 linkki.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024
torstai 21. maaliskuuta 2024
Päivän toinen leffa
Sitten ei muuta kuin jatko-osaa - 22 Jump Street -kehiin. Eipä kait sitten muuta kuin leffaa pyörimään.
Päivän leffa
Pistinpä uusintakatseluun tämän elokuvan (21 Jump Street) ja ei ole varmaan sitten vaikea veikata mikä on se illan toinen leffa mistä vihjailin nostalginen löytö siivotessa blogauksessa. Jees - mutta ei sit muuta kuin takas leffan pariin.
Oikein -ja lähes oikein
Molemmat tiesivät näyttelijän oikein..., mutta anonyymi tiesi jopa leffan. Olisin toki voinut olla julkaisematta vielä anonyymin kommenttia ja jatkaa visailua jotta Tontsakin olisi saanut mahiksen veikata leffan oikein..., mutta nyt ei vaan jaksanut kerran saatiin jo se oikea vastauskin. Lisäksi haluisin jo keskittyä ite leffaan. Mutta 21 Jump Street leffaa tosiaan haettiin ja siitä piste anonyymille -ja lisäpiste Johnny Deppistä.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024
Nostalgiset löydöt siivotessa
Olin aivan unohtanut että minulla oli säilössä pyykkikorillinen muovipusseja ja kun pengoin koria niin sieltä löytyi vanha Anttila kassi - itse asiassa useampikin.
Löytyi myös pari Anttila kuittia missä toisessa näkyisi olevan päivämäärä 16.10.2014 -ja toisessa 22.12.2014. Ekassa kuitissa näkyy että ostin Austin Powers 2 elokuvan ja toisessa puolestaan näkyy useampi leffa: -22 Jump Street - Lomapainajainen - Tammy ja Prince DVD elokuvat. Yksi yllämainituista voisikin toimia illan leffana. Tai pikemminkin toisena.
Löytyi myös pari Anttila kuittia missä toisessa näkyisi olevan päivämäärä 16.10.2014 -ja toisessa 22.12.2014. Ekassa kuitissa näkyy että ostin Austin Powers 2 elokuvan ja toisessa puolestaan näkyy useampi leffa: -22 Jump Street - Lomapainajainen - Tammy ja Prince DVD elokuvat. Yksi yllämainituista voisikin toimia illan leffana. Tai pikemminkin toisena.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024
Ruoka ostosten esittely
Tarviiko edes kuvaa/sanoa
Että
Mitä teen(..?)!
Aina tätä samaa?!
=○
Mutta tämä vaan on niin hyvää
=) :-P
Sentään cocis vaihtu...
Noh, ei nyt niin
Terveelliseen!
:-(
:P ;-dd
Eilisen ruoanjämät into the bin
Eilisestä lasagnetosta tuli liian tuhtia joten piti heittää loput jäteastiaan. Vieläkin nimittäin hieman täysi olo eilisestä annoksesta. Aina ei onnistu kokkaukset.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024
R.I.P. M. Emmet Walsh (1935-2024)
Suru-uutisia elokuva maailmasta. Elokuvista Blade Runner..., Skipataan joulu ja Knives Out tuttu näyttelijä M. Emmet Walsh on kuollut. Kepeät mullat ja lepää rauhassa🌺.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024,
R.I.P.,
R.I.P. 2024
Screenshot & Link
Tänään viettävät jälleen syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Alla👇 linkki.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2024
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























