maanantai 27. elokuuta 2007

"Nimikkoleffa" (B)...:p...:D) Hulk tulee tänään


Tänään klo 21:15 kolmoskanavalta tulee "nimikkoleffa" (B)...:p...:D) Hulk telkkarista. Mutta taitaa jäädä väliin ihan kahdesta syystäkin. Ekaksi; omistan sen VHS leffana -ja tokaksi; aikanen herätys taas huomenna. Mutta piti nyt mainita, kun kerran nimikkoleffa. -Tai lainausmerkeissä "nimikkoleffa". -Alla vielä Telkku.comin sepitykset.
...

(Hulk)

Työlleen omistautuneen geenitieteilijä Bruce Bannerin laboratoriossa tapahtuu onnettomuus, joka altistaa hänet tappavalle määrälle gammasäteilyä. Tutkijatoverinsa Betty Rossin yllätykseksi Bruce ei kuitenkaan kuole, vaan päinvastoin vaikuttaa vahvemmalta kuin koskaan. Onnettomuudella on silti seurauksensa: suuttuessaan Bruce menettää täysin kontrollin omasta kehostaan ja muuttuu Hulkiksi, suureksi vihreäksi hirviöksi, joka kylvää tuhoa ympärilleen. Hän huomaa olevansa epätoivoisessa tilanteessa, jossa hänen täytyy yhtä aikaa opetella hallitsemaan uusia salaperäisiä voimiaan ja paeta häntä metsästäviltä viranomaisilta. Ohjaaja: Ang Lee, USA 2003 (132'). Pääosissa: Eric Bana, Jennifer Connelly, Sam Elliott, Josh Lucas, Nick Nolte.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Joops, eli se on sit hyvää yötä ja MO!

No otsikossahan se jo sanotaan, mutta sanotaan nyt uudestaan tässä lyhyessä tekstinivaskassa uudestaan, että..., -ööh. Sanotaan sana sanalta otsikon tavoin, että... ööh. Joops, eli se on sit hyvää yötä ja MO!

Huomen taas earlyt wake upit joten... (erillinen blogaus)

Onneks ei ole kukkoja kaikumassa aamuisin herätystä. Aikanen herätys kun jo muutenkin ärsyttää hieman, niin kukon toitottamana se suorastaan... -Ööh :/...:| <--(ei keksi miten lopettais lauseen). -Joop, mutta huomenna tosiaan aikainen herätys, joten..., -no erillinen blogaus.

Sunnuntain typy!

Tiltissä ei oo muuta sanottavaa kuin "Joo-o |O", mutta täällä jopa "Joooooooooooooooo-ooooooooooooooooh :P:P:P" (:D) <---Kieli vaan roikkuu polvissa asti ja kuola valuu eikä oo mitään älykästä sanottavaa :ashamed:... EHEHEHEHEEEE :D!

Tätä menoa tulee sanottua vaan esim. "Siinä typy, nauttikaa." :/... :'(... :D!

Kiinnostaisko tällänen leffa, kuin...

...Man cheng jin dai huang jin jia -Curse of the Golden Flower. Näin eilen leffassa ton trailerin ja ihan kelvolta -Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme -kaltaiselta taisteluleffalta vaikutti. -Pääosassa tietty hiipivästä tiikeristä tuttu Chow Yun-Fat.
...


Nonih, kaikella on tarkotus <3...


Sen takia Hulk sai digiboxin koska Big Brother alkaa =), FUCK YEAH B), EHHEHEEEEeeeee :D! Ja Matskunkin timeroinnin varmaan onnistuu nollauksen jälkeen joten..., "kaikella on tarkotus" =), FUCK YEAH B)/noH :x, no tohon sarjaan kun ette taida hipastakkaan :/, tai ehkä vilkasta ja siihen se jääkin :'(, TSII-SUS FUCKING CHRIST :|... :p, EHEHEHEHEEEeee :D! No mutta ehkä te vilkasette ja...

Tontsa (mä =)... B)... :p... :D) hehkuttaa BB:tä -kuva!


...jäätte koukkuun ja PAHASTI B), koko MatoApinan tiimin kattoessa finaalin yhdessä =), FUCK YEAH B)/noH :'(, tai tiedä sitten =), FUCK YE...

Everybody hates Chris -Lapsuuteni luuserina -tänään


Kaikki vihaavat lupauksia. Chris ei pysty pitämään lupauksia, jotka hän on antanut vaalikampanjan aikana, ja häntä vastaan halutaan nostaa virkasyyte. Michael-eno asettuu taloksi, eikä Julius ole yhtään mielissään.
...

Ensimmäisen kerran digiboxin kautta tarkalla kuvaalla omasta telkkarista pääsen katsomaan.

Sarjakuva OSA 3

Juuri noin olen yleensä vastannut, kun minulta on kysytty päivän puuhistani. -Kyllähän mä teen paljon muutakin, mutta kyllä suurin osa päivästä menee blogin ääressä.

Sarjakuva OSA 2

No vanhemmat joskus tuppaa kysymään tuota, että mitä on tehnyt koko päivän -ja vastaus on lähes aina -no ei ihan ehkä aina, mutta usein... -No, selviää sitten seuraavassa vikassa osassa.

Sarjakuva OSA 1

No mitäs tähän sepittelemään? -Eka ruutu siinä olis luettavana. -Tätä blogatessa tulee itselleenkin sama tunne, ettei saa aikaseks mitään. -Tekstin kannalta mitään aikaan siis.

Kolmiosainen sarjakuva tulossa pian


Googlesta löytyi uusi parempi blogailuun liittyvä sarjis, joka myöskin kuvaa osuvasti meitsin blogituspäiviä. -Elikkä kolmessa osassa tulossa pian sarjista. -Joops.

Simpsoneissa tänään!


Khyllä tänään jaksaa kattoa kun uudet jaksot on kyseessä =), mitään uusintoja eilisen tapaan :|... |O... :'(, joopS :p... :D! Joo tämmöstä on luvassa:


Tähdentekijä. Lisa ilmoittautuu kilpailuun, jossa etsitään Amerikan seuraavaa laulavaa lapsitähteä. Homer ryhtyy tyttärensä manageriksi ja osoittautuu todelliseksi musiikkibisneksen ammattilaiseksi.

Simpsonien uusinta -kuva!

Joo hyvältä kuulostaa B), innolla odotellaan =)...


Go Simpsoooooooooooooooons =)... :p... :D!