torstai 22. marraskuuta 2007

Uusi omatekoinen spontaani video, by matsku84!

Pari päivää sitten löysin hauskan ja koukuttavan, mutta vaikeahkoon pikkupelin nimeltään Rolling Madness 3D, joka on ilmainen moderni versio vuonna 1984 (loistava vuosi, by the way :D) ilmestyneestä pelihalliklassikko Marble Madnessistä, jossa pelaajan pitää vierittää marmorikuulansa erilaisten tasojen läpi. Muutaman intensiivisen peli-illan jälkeen lopulta läpäisin kaikki 6 tasoa putkeen (peliä ei voi tallentaa) ja päätin huvikseni pistää sen Youtubeeen, kun ei semmosta siellä vielä ole :P.

Yllättäen peli jatkuikin läpäisyn jälkeen alusta ja kerätyt pisteet säilyivät, joten pelasin game overiin saakka onnistuen läpäisemään sen vielä lähes 2 kertaa. Siksi jouduin nopeuttamaan videota aika paljon jotta se mahtuu 10 minuutin rajaan (enkä viitsinyt tehdä kahta osaa), mutta täyspitkä nopeuttamaton versio on ladattavissa FileFrontista.

YouTubeen saa vapaasti lähettää response -vastausvideon videooni, jos onnistuu voittamaan ennätykseni, mikä saattaa joillekin olla aika helppoa :P. Itse en ole koskaan ennen Marble Madnessia pelannut missään muodossa vaikka se julkaistiinkin kymmenille eri koneille. Samantapaisia pelejäkin olen vain muutamaa (demoa) testaillut, kuten Ballancea.

Rolling Madness 3D - Runthrough

The Sarah Connor Chronicles - trailer


Imdb: stä katselin Terminator leffan tietoja ja kohdalleni osui Terminator TV-sarjan tiedot. -Sarja kulkee nimellä -Terminator: The Sarah Connor Chornicles. Alhaalla Youtubesta poimittu traileri. -Olkaa hyvät.
...

Terminator: The Sarah Connor Chornicles -Traileri
...

Youtube, Terminator: The Sarah Connor Chornicles -traileri -kuva

Kohta vois jo ruveta esittelemään pukille toiveita =)


Kohta se on taas ovella ja kohta olis aika taas esittää puuhkalakille muutama toive. -Säästän tämän huvin kuitenkin joulukuulle -nyt vain ilmoitin, että kohta on taas aika. -Mitä pyytäisi pukilta tänä vuonna ?
...

Joulutoivelista -kuva

(Viva La Bam)


Kausi 3, jakso 5/8: Kapina laivalla. Bam lupaa hyvittää Aprilille kaikki tekosensa viemällä tämän risteilylle. Kuten arvata saattaa, risteily ei kuitenkaan suju aivan Aprilin toivomalla tavalla.
...
No nyt kuulostaa jokseenkin hauskalta, mutta silti taas..., -joops.

Häiritsevässä tekijäössä tänään


Kausi 1, jakso 9/14: Tällä kertaa vuorossa on peppusummereita, kakkivia puluja sekä äitejä sähkötuoleissa. Kaiken kruunaa suruton palkintojen räjäyttely. Amerikkalainen sarja.
...
Uskosin sen ainakin olevan 15. jakso -edellinen kun oli 14. jakso -vaikka ollaankin merkattu jaksot X:llä aikaisemmin. -Siis ehkä kerran pari. -Mitä itse ohjelmaan, no väliin jää. -Miksi, en kerro.

Lainaus viime maanantailta


"Katsoinpa tulevan torstain jakson tässä hieman etukäteen, sillä torstaina kuitenkaan pysty katsoa sitä aikasen nukkumaanmenon takia. Enpä mene spoilaamaan sitä teiltä, mikäli säästätte sen torstaille. -Mutta sen voin sanoa, että ihan hauska jakso on luvassa.
...

Tulevan torstain South Park jakso -kuva"

(South Park)



Kausi 9, jakso 9/14: Marjorine. South Parkin tytöillä on mullistava kapistus, jolla voi ennustaa tulevaisuutta. Cartman punoo juonen, jolla pojat saisivat laitteen, mutta ennen sitä on solutettava joku pojista tyttöjen joukkoon.
...
Väliin jää, mutta on toinenkin syy kuin aikanen herätys. -Siitä oma blogauksensa.

LOSTissa tänään

Kausi 3, jakso: 15/22: Hylätyt. Locke hylkää Katen, mutta tämä saa yllättävää seuraa.
...
Ikävä kyllä jää nyt katsomatta. -Taidattekin tietää jo syyn miksi. Olenhan jo kuitenkin toitottanut sitä muutaman päivän. -Sanotaanko kuitenkin vielä kerran? -No, aikanen herätys (04:30) jumalautah.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Onko aivot ihan jäässä?

Niin, siis mulla. Höpisen jotain viime sunnuntain blogausten siirtämistä Tilttiin, vaikka ne on jo blogattu sinne. -Ja käytin vielä Tiltin sivuilta otettua kuvaa. -Tsiih. Maanantaita tarkoitin, että milloinkas maanantain blogaukset siirretään ja miten. Mutta Tontsa jo kertoikin, miten hän hoitaa homman -joten siten vaan tekemään.

(Top Gear)

"Kausi" 9, jakso 5/6: Traktorit testissä. Tällä kertaa testataan traktoreita ja arvioidaan muun muassa niiden vetotehoa sekä ominaisuuksia peltotöissä. Studiossa nähdään myös naiskauneutta, kun brittinäyttelijätär Kristin Scott Thomas vierailee sarjassa. BBC:n tuottama brittiläinen autosarja, jossa esitellään moottorialan uutuuksia sekä testataan niitä.
...
No tätä en ole edes seurannut kun sarja alkoi, joten väliin jää joka tapauksessa. -Mutta eikös tää kuitenkin kuulu keskiviikon perus TV-settiin, niin siks tää nyt tuli blogattua. -Joops.

(Heroes)

Kausi 1, jakso 6/23: Parempia puoliskoja. Nikin ei-toivottu yllätysvieras herättää hänessä ristiriitaisia tunteita. Hiro ja Ando päättävät suunnata yhdessä New Yorkiin toteuttaakseen ylevän pelastussuunnitelmansa. Claire toivoo saavansa biologisilta vanhemmiltaan vastauksia kysymyksiinsä.
...
Valitettavasti joudun jättämään väliin tämän LOiSTavuuden typerän herätyksen takia (klo 04:30), mutta nauttikaa te muut hyvästä viihteestä.

"Sunnuntai 18.11.07 blogaukset" -asiaa


Mitäs sunnuntaisten blogausten siirto Tilttiin? Sain ajatuksen, miten blogata ne silleen vaikka huomiseksi, ilman, että tuntuu uodolta. Väliblogaus otsikolla "Sunnuntai 18.11.07 tapahtumat", ja siihen blogaukseen sitten pistetään kaikki sunnuntain otsikot. Sama juttu eilisen blogauksille. -Miten on, miltäs kuulostaa? -Meitsi voi hoitaa siirtelyn.
...

"Sunnuntai 18.11.07 blogaukset" -kuva

Päivän typy

Mitähän tuossa kahden kuvan sarjassa mahtaa tapahtua :/? -No eiku bloggeriin selvittämään.

No typyhän kipaisi vaihtamassa toisen väriset rintsikat ja alkkarit, mikä oli turhaa, sillä ne ei kauaa pysy typyn yllä :p...:D.

tiistai 20. marraskuuta 2007

Tiistain typy!

Tämä typy ei esittelyjä kaipaa, jos on yhtään pitänyt telkkariaan auki Neloselta lähiaikoina ja omaa jonkunlaisen "typyntunnistussilmän" :D, sillä kyseessähän on uuden Alaston Hollywood -ohjelman juontajahottis Anne-Mari Berg B)... =)! Ikävä kyllä ://yllätys yllätys :D, ohjelmassa ei ole mitään alastonta :( (ellei juontajan suurta kaula-aukkoa lasketa :D), mutta onneksi Anne-Mari on ehtinyt poseerata puolialasti muutamissa lehdissä =), FUCK YEAH!

Edit: Pistetään uuden Tiltin kunniaksi tänne bloggeriin toinenkin kuva :saint:!

Keksinpäs!

Kattelin että porukka on uudessa Tiltissä jo ruvennut blogailemaan, vaikkei niitä "lue" ja "kirjoita" -namiskoja näy normaalilla paikallaan, joten pitihän selvittää miten tämä blogaaminen sitten onnistuu B). No kirjautumalla vanhan "saitin" kautta :o. Eli kun kirjautuu osoitteesta http://www.tilt.tv/?cm=klubi ja klikkaa blogit -linkkiä, niin tutut namiskat ilmestyvät paikalleen :). Yllä vielä kuva vanhasta "kuolleesta" Tiltistä. Pitäisköhän toi kehystää ja laittaa seinälle :D? Ja tehä sama näille vanhoille "rakkaille" hymiöille :D?

Niin nythän voikin jatkaa typyjen blogailua, eikä Hulkkiakaan näy, joten päivän typy tulee joskus 23:50-23:59 välisenä aikana :P.

Sopranos ja typy(muistutus) asiaa!


Joo Sopranosta sieltä taas pukkaa =), mutta kuten jo viime viikolla todettiin ja kuvasta näkyy ;), niin tänään se sitten loppuu :(, LOPULLISESTI :'(, TSII-SUS :|?!?!? No mutta nautitaan tästä sitten niin paljon kun pystytään =), eli h3lvetisti B), itkien sitten itsensä uniin ku loppu koitti :'(, joopS :p... :D! No mutta tämmöstä olis tänään luvassa =), viimeistä kertaa :'(...

Kausi 6, jakso 21/21: Made in America. Kaikki kynnelle kykenevät miettivät omaa ja läheistensä tulevaisuutta. SARJA PÄÄTTYY!

Hemmetin hyvältä khyllä kuulostaa (niin "tietäen" sarjan B), ei khyllä muuten :|... :'(, joopS :p... :D), paitsi toi GODDANMN loppu :'( (selostuksen, kuten sarjankin :p... :D), TSII-SUS CHRIST :|?!?!? No mutta eiköhän ole hemmetin nautittava loppu edessäpäin =), ainakin niin TOD toivotaan =)...


Sopranos ja typy asiaa -kuva!



Joo ja typy asiaa oli myöskin :saint:... :p... :D! No eiköhän se asia ole selvä B), mitäs me nyt typyille tehdään kun ei ole Tiltin blogia :/... :'(?!?!? Mun puolesta ne vois khyllä mennä tauolle siihen asti kunnes "pää" blogi pamahtaa taas käyntiin =)... :'(, vaikka khyllähän noitten typyjen "paneminen" (:p... :D) pelkästään tännekkin käy :), mutta mielummin khyllä molempiin :saint:, varsinkin "pää" blogiin B) (joka on khyllä typyn kohdalla tämä :saint:, niin "pää" blogi ;), kiitos sensuroimattomiensa kuvien B)...)! Eli mitein on :saint:, typyt tauolle (:'(...) vai ei (B)...)? No mutta jos ei mene =)... :saint:... B)... :p... :D, niin Matskun vuorohan se sitten varmaan tänään on "pan..." laittaa (:'(... :p... :D) typy kun eipä Hulkkia näy :'(, mutta khyllähän tässä voisi vielä vähän aikaa odottaa jos Hulk sieltä kiimaisena (:p... :D) pamahtaakin paikalla =)... :saint:... B), joopS :p... :D! No mutta nyt ei jaksa tommosta miettiä :|... |O... :x...


...no Sopranoksen GRANDE FINALEA kattomaan =), FUCK YEAH B)/noH :x, u know why ;), mutta sanotaan silti :saint:... :p... :D, se LOPPUUUuuu tänään LOPULLISESTI :'( :'( :'(, TSII-SUS :|, joopS :p... :D... :|... :'(?!?!?

Uudessa Tiltissä ollaan B), mutta...

Joo nyt ollaan VIHDOIN ja VIIMEIN sitten uudessa "sisällä" =), FUCK YEAH B)! Mutta, no kuten eilenkin tästä sanoin, edelleenkään ei pysty vielä blogata :'(, TSII-SUS CHRIST :|?!?!? No mutta chattaamaan voi mennä jos haluaa :), mitä mä haluan =) (omilla accoillani khyllä B)... :'(... :p... :D), joten..., joopS :p... :D! No mutta...


Tilt 2.0 chat *SYDÄN SYDÄN* (:p... :D) -kuva!

Edit. TSII-SUS FUCKING CHRIST :| :| :|... :o, no en pääse omalla (Sir Tontsalla) sisään |O, mutta Tontsa84:llä khyllä :x, vaikka kaikilla kolmella koneella oon yrittäny |O, TSII-SUS :|?!?!? No nyt pitää khyllä MatoApinalla valittaa tosta B), kuten varata BB ketjukin sillä :saint:, ettei kukaan vaan vie sitä :|... :'(, joopS :p... :D!


...blogin päälle käynnistymistä vaan odottamaan =), chatatessa :saint:, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

maanantai 19. marraskuuta 2007

(South Park)


Kausi 9, jakso 10/14: Seuraa kananmunaa. Lapset saavat koulussa kananmunat hoivattavakseen vauvojen tapaan, mutta kun Coloradon kuvernööri uhkaa laillistaa H0m0 ja -adoption, rouva Garrison päättää sabotoida omaa koettaan.
...

Nähty puoliksi eilen. -Huomenna katson kokonaan. -Hauskalta vaikutti.

Uuteen Tilttiin siirtyminen on valmis!


Kuvastahan tuo uusi Tilt, Tilt 2.0 näkyy. Eipä näin ensisilmäyksellä näytä muu muuttuneen kuin ulkonäkö :/. No mutta mars mars tutkimaan, testailemaan ja ihmettelemään =)! Niin ja siirretäänkö tän päivän blogauksia uuteen Tilttiin?

Niin meinas unohtua koko uusi salasana shitti. Eipä näy mitään postia jossa kerrottais uus tilapäis salasana :x, TSII-SUS Christ :|?!?

Täydellisissä naisissa tänään :)!


Joo taas tulee tänään tätä LOiSTavuutta tuutin täydeltä =), FUCK YEAH B), joopS :p... :D! Mutta kuhan vaan ei uus Tiltti pamahda kun tää alkaa :'(... :x, koska sitten jää khyllä tämä kattomatta :'(, TSII-SUS :|, chat huor4tessa =)... :ashamed:... :'(, FUCK YEAH B), joopS :p... :D! No mutta tämmöstä olis tänään luvassa :)...

Kausi 3, jakso 10/23: Joulun taika. Wisteria Lanella on joulurauha kaukana. Naapuruston äidit ovat pedofiilijahdissa ja Monique Polierin murha kuohuttaa mieliä.

Joo hyvältä kuulostaa =), mutta...

Desperate Housewives series 3 -kuva!



...kuhan ei uusi Tilt vaan pamahda kun tää alkaa :|... :'(, joopS :p... :D!