Siinä löytyi Iltiksen sivuilta mainos kolmesta Oscar-leffasta joista kaksi ylintä ollaan nähty -Kuninkaan puhe minä ja Tontsa kahdestaan -ja 127 tuntia koko MatoApina tiimillä. -Kelattiinpa sitten että pitäiskö tuo kolmaskin leffa tuosta mennä katsomaan. -Ei suinkaan mielenkiinnosta vaan mainoksen antaman merkin johdosta. -Kerran kaksi ylintä leffaa käyty katsomassa -niin miksi ei mennä vielä toi alin -niin sitten on kaikki kolme nähty.
EDIT. No ehkä hieman liioittelin. -Kyllä on myös pientä mielenkiintoa leffaa kohtaan. -Ei suinkaan pelkästään jonkun -merkin- takia.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Päivän taidekuva(t)
Tottahan toki piti räpsäistä hienot taidekuvat upeista kulmista. -Kuvassa 1 tilaamani pizza hyvästä kulmasta. -Juustomeren keskellä pekonia ja salamisuikaleita.
Kuvassa 2 tartun juuri cokis lasiini. -Hyvästä kulmasta otettu tämäkin kuva.
Kuvassa 3 Tontsa pitelee omaa limppariaan sormukset tyylikkäästi näkyvissä. -Kyllä vois valokuvanäyttelyyn pistää nää näytille.

Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Päivän taidekuva
Pizzaa Scanburgerissa...??
Hetkonen. -Enkös sanonutkin että kävimme Scanburgerissa aterioimassa...? -Mitenkäs sitten vedän pizzaa -eihän se kuulu ravintolan listoihin. -No sille löytyy kyllä selitys. -Kipaisin näet tilaamassa pizzan Scanburgerin vieressä olevasta pizzapaikasta ja pyysin tuomaan pizzan Scanburgerin puoleiseen pöytään. -Hupaisa juttu oli että tilaukseni toi pöytään Scanburgerin työntekijä eikä suinkaan viereisen pizzapaikan työntekijä. -Mutta niille se oli ihan OK -kunhan palautin astiat sinne toiseen.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
True Grit'tiähän minä
Hjoops. -Elikkä viime viikon perjantaina ilmestynyttä -True Grit -Kova kuin kivi -lännenleffaa menin siis katsomaan ja poikkesin tosiaan Tontsan kanssa syömässä ennen leffaa kerran lähettiin samaan aikaan liikenteeseen. -Mutta hetkinen -vielä jäi epäselväksi mitä tilasin ruoaksi. -Eiköhän lähdetä selvittämään. -Erillisessä blogauksessa of course
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Syömässä ennen leffaa
Tontsan kaa poikettiin Scanburgerissa syömässä ennen leffaan menoa. -Tontsa tilasi herkullisen näköisen ruisaterian.
Ite vielä odottelin omaa tilaustani himoiten samalla Tontsan ranskiksia. -Toisessa kädessäni pitelen käymäni elokuvan lippua. -Mutta mitäs leffaa olin menossa katsomaan...? -Se selvinnee seuraavassa blogauksessa.
Ite vielä odottelin omaa tilaustani himoiten samalla Tontsan ranskiksia. -Toisessa kädessäni pitelen käymäni elokuvan lippua. -Mutta mitäs leffaa olin menossa katsomaan...? -Se selvinnee seuraavassa blogauksessa.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
perjantai 25. helmikuuta 2011
Mikäs on True Grit'in laita...?
Mitenkäs on ton True Grit'in yhdessä kattomisen laita. -Koko MatoApina tiimillä -vai vain minä (Hulk) ja Matsku kahdestaan -jos Tontsaa ei innosta -vaiko ihan ittekseni...? -Ite ainakin pystyn maksamaan oman lippuni -eli siinä ei ole ongelmaa. -Tänään tuskin enää jaksaa..., mutta mitenkäs huomisen laita...?
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 4
Puu
Voisi tässä samalla vääntää pilanimen elokuvan suomenkielisestä nimestä. -"Buu" -sanon minä. -Houkuttele niin yhtään tämä leffa. -Aika pettymysten perjantai -kyllä täytyy sanoa. -Mutta onneksi on sentäs teattereissa hyviä leffoja aikaisemmilta ensi-illoita. -Yhdestä voisikin blogaista tässä seuraavaksi.

Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 3
Summer Wars
Japanilaista Animea. Näyttää joltain Pokémon tyyliseltä lasten hömpötykseltä. -Saman näköisiä ihme otuksia jne.. -Voipi olla että väliin vois kyllä jättää. -Ei nyt ihan nappaa. -Sorry.
Japanilaista Animea. Näyttää joltain Pokémon tyyliseltä lasten hömpötykseltä. -Saman näköisiä ihme otuksia jne.. -Voipi olla että väliin vois kyllä jättää. -Ei nyt ihan nappaa. -Sorry.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 2
Just Go with It
Tässä on se jokseenkin kiinnostava elokuva josta vinkkasin tuossa -Disappointed by perjantain ensi-illat -blogauksessa. -Tosiaan -kiinnostaa kyllä nähdä..., mutta ei aivan teattereissa asti. -DVD kokoelmiin voisi kyllä harkita muiden Sandler leffojen jatkeeksi.
Tässä on se jokseenkin kiinnostava elokuva josta vinkkasin tuossa -Disappointed by perjantain ensi-illat -blogauksessa. -Tosiaan -kiinnostaa kyllä nähdä..., mutta ei aivan teattereissa asti. -DVD kokoelmiin voisi kyllä harkita muiden Sandler leffojen jatkeeksi.
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Perjantain ensi-illat Nro 1
Another Year
A bri'ich comedy and drama movie. -Not quite on my taste. -So I'll say -"no thanks". -Sama suomeksi: -Brittiläinen komedia ja draama elokuva. -Ei aivan minun makuuni. -Joten sanon -"ei kiitos".
A bri'ich comedy and drama movie. -Not quite on my taste. -So I'll say -"no thanks". -Sama suomeksi: -Brittiläinen komedia ja draama elokuva. -Ei aivan minun makuuni. -Joten sanon -"ei kiitos".
Aiheet:
Ensi-illat,
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Disappointed by perjantain ensi-illat
Aika surkeat ensi-iltaleffat kyllä tänä perjantaina. -Vain yksi jokseenkin kiinnostava elokuva..., mutta sekään kyllä niin suuresti houkuttele että teattereihin raahautuisin. -Kait on kuitenkin esiteltävä nämä pienoiset pettymykset.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
torstai 24. helmikuuta 2011
Päivän makee kuva
Muistanette varmaan vuonna 2009 blogaamani päivän makee(t) kuva(t) -sarjan Ghostbusters 3 julisteita...? -Nyt olisi luvassa jatkoa. -Löytyipä näet tollanen tekele tälläkertaa. -Odotan kyllä innolla kun pääsen blogaamaan sen oikean Ghostbusters 3 julisteen. -Siihen laitan sitten otsikoksi -Päivän TOD makee kuva. -Mutta on nää fanien tekemätkin ihan makeita.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Makeet kuvat
JIM: South Park
Mitäs illan South Parkissa tänään olisi luvassa...?
...
WTF. Pojat innostuvat ammattipainista ja perustavat oman painiliiton nimeltä WTF. Näytöksistä tulee menestys, mutta koulun aitoa painia vaaliva painiopettaja hautoo kostoa. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi.
...
Hauska jakso taas kerran luvassa.
...
WTF. Pojat innostuvat ammattipainista ja perustavat oman painiliiton nimeltä WTF. Näytöksistä tulee menestys, mutta koulun aitoa painia vaaliva painiopettaja hautoo kostoa. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi.
...
Hauska jakso taas kerran luvassa.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
TV-ohjelmat
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
JIM: South Park
Voe prrkele ku pääsi tämä aivan unohtumaan. -No -mainostetaanpa silti. -Että tällasta olisi illan South Parkissa ollut.
...
Buttersin ykköslutka. Butters maksaa eräälle tytölle viisi dollaria ensimmäisestä suukostaan, ja saa hienon liikeidean. Pian hän pyörittää menestyvää suukkoyhtiötä, jolla on palkkalistallaan monta tyttöä. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi.
...
Voe vitalis. -Ja kukaan ei ollut ottamassa tallentavalle. -Mutta onneksi olennähnyt jakson jo All SP:stä -eli ei silleen mikään suuri menetys.
...
Buttersin ykköslutka. Butters maksaa eräälle tytölle viisi dollaria ensimmäisestä suukostaan, ja saa hienon liikeidean. Pian hän pyörittää menestyvää suukkoyhtiötä, jolla on palkkalistallaan monta tyttöä. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi.
...
Voe vitalis. -Ja kukaan ei ollut ottamassa tallentavalle. -Mutta onneksi olennähnyt jakson jo All SP:stä -eli ei silleen mikään suuri menetys.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
TV-ohjelmat
Päivän makee(t) kuva(t)
Metron mainostaulusta luin aivan ekana aiheesta -ja sitten päätin googlata hakusanalla -"pyramidi punavuoreen" -ja sieltäkös löytyi heti tämä LOiSTava kuvasarja. -Aika hemmetin makeelta kyllä näyttää.
Tuolta rakennus näyttäisi kadulta katsottuna. -Nousee mukavan korkealle muista rakennuksista. -Kyllä tuo kiva näky olisi.
Tuolta näyttäisi mereltä päin katsottuna. -Ihan kivat näkymät siis myös rakennuksesta. Kunnon merimaisemat.
Tolta se sitten tulee näyttämään. -Toivon suuresti että hanke ei jää vain havainnekuvaksi -että se kans toteutetaan. -Kuten edellisen blogauksen infolaatikossa jo mainittiin -tulee rakennuksessa olemaan toimistotiloja, kauppoja ja asuinpaikkoja. -Kyllä kelpaisi tollasessa asua.

Päivän makeisiin kuviin liittyvää infoa
Ennen kuin blogaisen seuraavaksi päivän makee(t) kuva(t) -tässä teille eka hieman infoa siitä mitä luvassa. -Siis yllä olevassa laatikossa -ei niinkään tässä teksti tyngässä. -Hjoops..., mutta niihin makeisiin kuviin.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
tiistai 22. helmikuuta 2011
Uusi Vares leffa: -F*CK NO!
Teattereissa tuli nähtyä viimeksi näkemäni leffan edessä tämän kyseisen leffan traileri ja en kyllä innostunut niin yhtään. -Kuiskasin jopa kaverilleni että -"tota en halua nähdä". -Niin karsealta vaikutti että pitää oikein ennakko -"ei kiitos" -päästä sanomaan. -Tosin vähän tylymmässä muodossa: -F*CK NO! -Siis Hjoops. -Jo se toinen Vares leffa oli jo niin huono että ihmetyttää miten jaksoin vielä sen kolmannenkin mennä katsomaan. -Joka osoittautui tuplasti vielä huonommaksi. -Kyllä se niin on että tämän uusimman jätän sitten kokonaan näkemättä. -Ei edes vitsillä saa ehdottaa ton menemistä teattereihin. -Vastaus on päin naamaa tuo -F*CK NO!
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
JIM: South Park
Hitsiläinen. -Unohtui eilen kokonaan blogata sen päiväinen South Park jakso. -No mutta -mitäs hauskaa tämän iltaisessa South Parkissa olisi luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Kuudes haisti. Ike näkee kaikkialla kuolleita julkkiksia, ja Kyle ystävineen yrittävää ratkaista tilanteen. Kaikki ei kuitenkaan mene putkeen, ja Ike joutuu erään edesmenneen julkkiksen riivaamaksi. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi.
...
Hauska jakso luvassa ;).. -Odotan suurella innolla =)...:)...
...
Kuudes haisti. Ike näkee kaikkialla kuolleita julkkiksia, ja Kyle ystävineen yrittävää ratkaista tilanteen. Kaikki ei kuitenkaan mene putkeen, ja Ike joutuu erään edesmenneen julkkiksen riivaamaksi. Amerikkalainen sarja. 13. tuotantokausi.
...
Hauska jakso luvassa ;).. -Odotan suurella innolla =)...:)...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
TV-ohjelmat
VÄLIVIIVA
Aika taas heittää tällanen väliviiva blogaus. -Erottamaan synttäri blogaukset ei synttäri aiheisista -ja jotta blogauksia kertyisi. -Hjoops. -Mutta seuraavaksi niihin ei synttäri aiheisiin blogauksiin -joita tosin tulee nyt vain yksi.
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011
Synttäri Music & Lyrics
Hyvää syntymäpäivää
Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan herätän sinut unestasi ja onnea toivotan lailla perhosen leijailen korvaasi kuiskaamaan sanat kaikkein kauneimmat jotka suinkin vain osaan Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en, suukko poskellesi olkoon sellainen Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan Lailla hiekanjyvän pienoisen tahdon kenkääsi kutittamaan tahdon kuulla kuinka saan sinut nauramaan Yhden asian, soittorasian lailla, toistan yhä uudelleen onnittelen sinua, ja teen sen suudellen Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en suukko poskellesi olkoon sellainen Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan Lailla kesäisen tuulenhenkäyksen tahdon silittää hiuksias tulla liki, niin liki ja halia sua, rakas voisin miljoona ruusua syliisi kantaa tai kultaa ja timantteja lahjaksi antaa Sillä sinulla on syntymäpäivä, mutta lahjaa ostanut en suukko poskellesi olkoon sellainen Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain hyvää syntymäpäivää toivotan Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain ja paljon onnea vaan
...
Aiheet:
Hulk blogging,
Hulk blogging 2011,
Music and Lyrics
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)