tiistai 15. lokakuuta 2013

Jurassic World juttua

Jurassic World leffan päärooliin on kiinnitetty mm. elokuvista Insidious ja Iron Man 3 (kuva) tuttu lapsitähti Ty Simpkins. -Ainakin veti ihan hyvät roolit edellämainituissa. -Toivottavasti sama rata jatkuu tässä leffassa.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuin kaksi marjaa

Pitkästä aikaa leffa-aiheinen kuin kaksi marjaa -blogaus. Stockan Hulluilta päiviltä tuli ostettua Total Recall ja Lockout leffat blu-raynä, ja kotona ostoksia ihaillessa huomasin kuinka hämmästyttävän samanlaisilta niiden kannet/julisteet erityisesti Colin Farellin ja Guy Pearcen hahmojen osalta näyttävät :o! Ensinnäkin molempien värimaailma on täynnä samoja sinisen, harmaan ja mustan sävyjä hahmon ollessa keskellä julistetta. Lisäksi molemmat hahmot seisovat juuri samassa asennossa, ase oikeassa kädessä, synkkä katse suunnattuna alaviistoon. Jopa kampaukset pulisonkeja myöten ovat lähes identtiset. Holy fuck!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Knucklebonehead

Knucklebonehead

Makee juliste -ja Hollywood komediana olisi jopa houkutellut..., mutta kyseessä on kotimainen dokumentti niin kiinnostus lässähti heti. -Eli pointsit hienolle julisteelle ja -"ei kiitos" -itse elokuvalle.

Bettien matka

Bettien matka

Huooh -tää ei kiinnosta -ei teattereissa nähtynä -saati DVD:lle säästettynä. -Joten -"ei kiitos" -vaan tälle filmille.

Promised Land

Promised Land

Kaipa tällä draama-kokoelmaa voisi laajentaa..., mutta enpä menisi ihan upottamaan Hullut Päivät sarjalippua tähän leffaan. -Sit etiä päin sanoi mummo lumessa.

Machete Kills

Machete Kills

Aivan ekana esittelyssä se päivän selvä TOD LOiSTavuus. -Tää tuli perjantaina käytyä kattomassa ja oli kyllä upea elokuva. -Enemmän actionia ja hauskaa huumoria kuin edeltäjässään. -Ja ne jotka toivovat kolmatta osaa tulevat olemaan mielissään. -Enempää en sitten sanokkaan.

Perjantaiset ensi-illat

No niin -nyt sitten aika esitellä perjantaina tulleet elokuvat. -Ainakin yksi hemmetin hyvä. -Mikä -sen pitäisi olla aika ilmiselvää..., mutta selvitetään esittelyissä. -Alla otsikot...
...
  • Machete Kills
  • Promised Land
  • Bettien matka
  • Knucklebonehead

lauantai 12. lokakuuta 2013

ENSI-ILLAT HUOMISEKSI

Joudun taas siirtämään ensi-ilta esittelyitä päivällä. -Tälläkertaa syynä on -että näen tänään erästä kaveria kaupungilla enkä juuri nyt jaksa lähteä blogaamaan ensi-iltoja -ja "treffien" -jälkeen on jo sen verran myöhään ettei silloinkaan jaksa. -Aattelin nimittäin että vois käydä tän kaverin kaa kattomassa ton -The Conjuring -kauhupätkän -joka alkaisi vasta klo 17:50. -Eli tosiaan -myöhäseks menee ja täten siirrän ensi-ilta esittelyitä vielä huomiseksi.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Uusin South Park jakso tuli katsottua

Voi juma -nyt oli kyllä raju jakso South Parkkia. -Jaksossa tehtiin parodiaa elokuvasta World War Z ja nuoren afroamerikkalais pojan ampuneesta George Zimmermanista. -Siitä jakson nimi -World War Zimmerman. -Näistä uusista jaksoista kyllä ehdottomasti paras.

ENSI-ILLAT HUOMISEKSI

Taidan jättää ensi-ilta esittelyt huomiseksi puuhaksi -sillä olisi blogattavaa myös omassa Hulkin blogissanikin ja en millään jaksa blogata sekä ensi-iltoja että oman blogini blogattavia blogauksia.
Myöskin uusin South Park jakso on nyt katsottavissa suosimallani sivustolla -joten sen nyt jaksan vielä blogata tänne MatoApinaan.

torstai 10. lokakuuta 2013

Päivän liikkuva kuva

Uusin South Park jakso ei ollutkaan vielä katsottavissa perinteisillä sivuillani -joten en pääsekkään vielä tänään blogaamaan jaksosta. -Jaksoa mainostaakin siitä poimittu liikkuva kuva.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Pioneer

Pioneer

Tälle vois jättää aukon trillerihyllyssä -sen verran kuitenkin kiinnostaa. -Muttä tätä en lähtisi ehdottamaan tänään mentäväksi.

The Grandmaster

The Grandmaster

Tässä toinen leffa mitä voisi ehdottaa kaverille mentäväksi. -Tää ja aikaisemmin esittelemäni Runner Runner vastakkain -niin tää kyllä kiinnostaa enemmän. -Tosin näytösajat ratkaisee sitten lopullisesti kumman menemme kattomaan.


Mieletön elokuu

Mieletön elokuu

Tää on taasen sen tason leffa että se on minun (Hulk) silmissä vain mieletöntä paskaa. -Joten ei muuta kuin -"ei kiitos" -ja seuraavaan leffaan.

Runner Runner

Runner Runner

Tämä kyllä kiinnostaa -ja tänään itseasiassa näenkin erästä kaveria keskustassa ja tarkoitus olisi mennä leffaan -niin voisi tätä heittää yhtenä vaihtoehtona.

Oli aikakin

Oli aikakin

Tässä on ainakin ihan hauska idea tässä leffassa. -Mies pystyy matkustamaan ajassa taakse muuttaakseen elämänsä tapahtumia. -Mutta ei taida ihan riittää ainekset houkuttelemaan teattereihin asti -joten DVD:lle -ja silloinkin tarjousleffana isomman leffapinon seassa.

Eiliset ensi-illat

Mitäs kaikkea eilen tuli ensi-iltaan...? -Ainakin kaksi mitkä kiinnostaa nähdä. -Mitkäs ne on -se selviää sitten esittelyissä. -Alla otsikot...
...
  • Oli aikakin
  • Runner Runner
  • Mieletön elokuu
  • The Grandmaster
  • Pioneer

perjantai 4. lokakuuta 2013

ENSI-ILLAT HUOMISEKSI

Ensi-iltoja tuli tänään aika monta ja nyt meni niin myöhään liikenteessä etten kyllä millään jaksa enää tänään blogaista ensi-iltoja. -Eli huomiseksi vaan esittelyt.

Päivän kuva

LOL :D.. -Vaikka omassa Hulkin blogissani sanoinkin etten laittaisi oheista kuvaa Faceen -niin muutinpa mieleni kun sain idean että siitä voisi hieman muokata. -Täten näin perjantain kunniaksi lisäsin kuvaan tekstin -"Friday everyone. Time to go CRAZY!!" -ja johan siitä heti tuli julkaisukelpoinen myös sinne Faceen. -Ja täydellinen päivän kuva tänne MatoApinaan. -Ei muuta kuin -hyvää perjantaita kaikille.

torstai 3. lokakuuta 2013

Hyvänyön blogaus

Sitä voisi painua tästä nukkumaan. -Eipä kait sitten muuta kuin -hyvää yötä ja MO!