keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 21.

Toiveissa:

Jee, sukset!

Ja pari muuta

siunattua lahjaa

näihin päiviin.

Re: Päivän ruoka

Unohtui mainita päivän ruoka blogauksessa että pistin purilaisten väliin vähän ketsuppia lisämauksi. Tai niin ainakin luulin tekeväni.
Huomasin liian myöhään että olinkin pistänyt ketsupin siasta tollasta Fire! chilikastiketta. Mutta eipä sekään huono ollut - toi pientä potkua.

Päivän ruoka

Ja siinä ne koreilee lautasella mikrolämmitettyinä valmiina syötäväksi. Ja ihan syötäviltä näyttävätkin.

Ruoka ostosten esittely

Abbelen Cheese Burger lähti hintaan 3.09€ ja oikein kaksi burgeria yhdessä paketissa. Säästetään jotain itse päivän ruoka blogaukseen.

Helyjä ja pullonpalautusta

Oli tänään kuitenkin saatava jotain syötävää joten piti sitten tehdä pullonpalautuskeikka. Paljoa ei näkyis pulloja tosin olevan.
Ja pulloista tulikin vain vaivaiset 1,30€ millä ei nyt vielä juhlita. Mutta sitten päästään niihin otsikon helyihin. Eli säästöpossusta sain vielä kasaan 0,80 senttiä. Se tekeekin jo yhteensä 2,10€. Ja sitten vielä tilillä huikeat 1,33€ eli kaiken kaikkiaan 3,43€. Seuraavassa blogauksessa selviää mitä huikeeta sain tuolla summalla hankittua.

Paskaahan siinä tuli puhuttua

Niin - viittaan tohon kommentiini. Kylläpä sittenkin on tulossa myös päivän ruoka blogausta minulta (Hulk). Loput selvinnee seuraavien blogausten myötä.

Päivän juoma

Sittenkin päivän juoma blogausta minulta (Hulk) vaikka päivän liikkuva kuva blogauksen kommenteissa väitin ettei tulisi. No joo..., mutta itse juomaan. Yks päivä kaupungilla jaettiin ilmaisia teepusseja joten päätinpä pistää kokeiluun tämän Clipper merkkisen teen. Mutta mikäs lappunen sielä takana pilkottaa🤔...? Kurkataanpa.
No jaa - eipä mitään kauhean erikoista - joku kuponki vaan. Jätänpä hyödyntämättä. Mutta ilmaisia teepusseja hyödynnän kyllä jatkossakin.
Siinä vielä teen kaatokuvaa. Nyt sitten leffan pariin.
 

Päivän leffa(t)

Kerran tänään on Kiefer Sutherlandin syntymäpäivät niin katsonpa sen kunniaksi nämä kaksi leffaa. Ekana katson Joel Schumacherin ohjaaman jännärin - Phone Booth -missä hänet kuullaan tosin vain mystisen puhelinsoittajan äänenä. Sitten katson 24 sarjaan pohjautuvan elokuvan 24: Redemption. Kumpaakaan leffaa en ole nähnyt pitkään aikaan joten ihan hyvä nyt sitten pistää uusintakatseluun. 

Typyjoulukalenterin 21. luukku

Aika avata typyjoulukalenterin 21. luukku.
Onpa typyllä iso lahjakassi siinä. Itellänikin on aika isot kassit mitkä varmaan sitten tyhjennetään myöhemmin makkarin puolella😜.

Happy Birthday following actors

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä seuraavat näyttelijät. Muun muassa Monster In-Law ja The Book Club elokuvista tuttu Jane Fonda täyttää tänään 85-vuotta. Sitten elokuvista Before Sunset ja Before Sunrise tuttu Julie Delpy täyttää tänään 53-vuotta. TV-sarjasta Kaikki rakastavat Raymondia ja Ice Age elokuvista tuttu Ray Romano täyttää tänään 65-vutta. Sitten The Walking Dead sarjasta tuttu Steven Yeung täyttää tänään 39-vuotta. Sarjasta 24 ja Young Guns elokuvista tuttu Kiefer Sutherland täyttää tänään 56-vuotta. Ja viimeisenä vielä Pulp Fiction..., Jurassic Park ja useassa Marvel-leffassa Nick Furyna nähty Samuel L. Jackson täyttää tänään 74-vuotta. Onneksi olkoon 🎁🎂🎈🥳 ja Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳 kaikille päivänsankareille. 

Haluukos Tontsa kunnian avata typyjoulukalenterin 21. luukun? (Liikkuva kuva)

Kuten May Parker kysyy päivän liikkuvassa kuvassa -"Will you do the honors?" -niin haluaakos Tontsa do the honors ja blogata tän päivän typyjoulukalenterin? 

tiistai 20. joulukuuta 2022

Päivän leffa(t)

Tämän illan leffoina toimivat nämä kaksi kauhuleffaa: -viimeisin hankintani -Orphan: First Kill -mikä on ilmestymisjärjestyksessä kyllä toka elokuva..., mutta ajallisesti sijoittuu ennen ekan leffan tapahtumia. Katson siis ensin tuon First Kill osan ja sitten vasta tuon -Orphan - ottolapsi - elokuvan. Orphan leffan kävin katsomassa teattereissa..., mutta tämä toinen osa taisi tulla suoraan DVD:lle täällä Suomessa. Ainakin toi eka leffa taisi olla jopa ihan hyvä. Toivottavasti tämä toinen osa olisi myös yhtä hyvä.

Päivän KKSA-kuva + pilanimi

PAkKO toistaa..., mutta tänä vuonna on kyllä ilmestynyt ennätysmäärä näitä päivän pilanimi blogauksia näiden päivän KKSA-kuva blogausten myötä. Nytkin tuli muokattua tollanen teos. Siinä fantasiaelokuvasta -Kull -tulee...

...

Kull........................................................................Kulli

Joulukalenteri luukku 20.

Jos et ehdi

kaikkea nyt,

lähimmäisen-

rakkaus on

ajankohtainen

vielä

tammikuussakin.

(Mun) kalenteri meni päin... *PIIP*

Joo, eipä sitten ihan putkeen mennyt toi kalenteri blogaus - koska kuten Hulk totesi, niin väärän päivän laitoin 😫 Tai tein 'väärin', kun en muokannut sitä 😲😵 No kopioin aina edelliseltä päivältä ton otsikon, mutta unohdin vaihtaa päivän siihen. Noh, nyt asia on korjattu - joten ei hätiä mitiä 😇😋😁


Eipä tässä kait sitten muuta, kohti järkevämpiä blogauksia vaan... :) =/ :'( :P :D Tai itseasiassa, seuraavaksi taidan blogata tämän päivän kalenterin B) Toivottavasti se ei mene päin... *PIIP* =D

Päivän makee(t) kuva(t) - & (oma) video

Joo, tulipa törmättyä tämmöiseen näkyyn rautatientorilla 😇 On khyllä hemmetin makee 😍😎

Siinä vielä sivusta 😊 Selvästi on ollut kahisevaa leffan tuottajilla/mainostajilla - harvoin näin hiAnoa näkymää saa 😍😎
Ja tämä ei edes loppunut tuohon, vaan mainoksia on myös rullaportaissa, ohoh!? 😲
Siinäpä niitä koreilee 😊 Oli vähän vaikea ottaa kuvia liikkeellä/liikkuvissa portaissa, mutta...
...khyllä noista ihan selvää saa - varsin makeeta khyllä 😍😎
Jopa niin makeeta, että piti oikein video ottaa 😇 Tästäkö lähtee into tehdä videoita...?! 😊



Hmmm, miksei... Ne (videot) voisi tuoda enemmän katsojia/lukijoita, kuhan vaan keksii mitä kuvais :thinking: No onhan meillä vanhoja - jo kuvattuja, videoita! =) Noh, kattoo nyt jos innostuis...

Happy Birthday Jonah Hill & Todd Phillips

Tänään viettävät syntymäpäiviään nämä kaksi herrasmiestä. War Dogs elokuvasta tuttu Jonah Hill joka täyttää tänään 39-vuotta ja kyseisen leffan ohjaaja Todd Phillips joka puolestaan täyttää tänään 52-vuotta. Onneksi olkoon 🎁🎂🎈🥳 ja Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳 molemmille päivänsankareille.

Typyjoulukalenterin 20. luukku

Aika avata typyjoulukalenterin 20. luukku.
Ohhoh😲 -nyt selkeesti taas vaihteeksi vähän rajumpaa K-18 materiaalia. 

Aika vanhan ja arvokkaan näköinen penkki - mahtaakohan kestää... - jätän mielikuvituksen varaan minkä😉...😜...

maanantai 19. joulukuuta 2022

Joulukalenteri luukku 19.

Talli ja paimenet -

siunaus ei ole kiinni

puitteista

tai titteleistä.

Mites se joulukalenterin 19. luukku?

Tää jää varmaan aika turhaksi blogaukseksi koska eiköhän se sieltä ajallaan tupsahda se Tontsan 19. luukku. Mutta ihan tämmönen friendly reminder kuitenkin kaiken varalta.