torstai 10. heinäkuuta 2008

Lisäys matkataravalistaan

Mutsini eli perheeni kokenein matkaaja kertoi just puhelimessa kätevän tavan "kiertää" 90 millilitran nestemäärän rajoitus: Menee tyhjän muovipullon kanssa turvatarkastuksen läpi ja täyttää sen sitten lähimmässä vessassa, FUCK YEAH B)!

Matka-infoa: Lennot

Oon tässä pari päivää kerannyt erinäiköistä erittäin tärkeää matka-infoa mm. Finnairin ja USA:n matkustusviranomaisten sivuilta, sekä vähemmän tärkeää infoa nähtävyyksistä, ja tässä on lentoon liittyvistä tärkeimmät tiviistettynä. Ulko-asu nyt ei ole paras mahdollinen kiitos Wordistä kopioinnin, mutta en nyt sitä ehi korjata. Ja näköjään tää kusauttaa koko päivän ulkoasun linkkien osalta :x, mutta eipä oo hajuakaan miten sen korjais paitsi käyttämällä hitosti aikaa alla olevan ryhmittelyyn bloggerin omalla listajutulla Wordin sijaan.

· Ennen lentoa:

o Lähtöselvitys

§ Finnairin ulkomaan reittilentojen lähtöselvitys on terminaalissa 2, lähtöaulassa 2.

§ viimeistään 45 minuuttia ennen mannertenvälisen ja Lomalennon lähtöä.

§ Aikaa tulee kuitenkin varata reilusti mm. maahantulolomakkeen täyttöön, jossa kysytään englanniksi kaiken maailman kysymyksiä mm. terrorismista.

§ Kaikilla Suomen lentoasemilla myös päällystakit, pikkutakit ja jakut on laitettava turvatarkastuksessa läpivalaisuhihnalle. Kannettava tietokone on otettava ulos laukustaan ja asetettava erillään muista käsimatkatavaroista hihnalle. Matkapuhelin saa olla käsimatkatavaroissa tai takin taskussa.

§ Ainakin USA:ssa turvatarkastuksessa tulee myös riisua kengät.

§ Tulliviranomaiset kysyvät ainakin onko matkan tarkoitus ”business” vai ”pleasure” (johon tietenkin vastataan pleasure), sekä kauanko aikoo viipyä maassa. Lisäksi he saattavat kysyä hotellin nimeä (joka on siis Salisbury Hotel), sekä pyytää nähdä voimassa olevan paluulipun.

o Matkatavarat:

§ turistiluokassa kaksi laukkua, joiden kummankin mittojen summa saa olla enintään 158 cm (pituus + leveys + korkeus) ja kummankin paino enintään 32 kg, matkasuunnitelmassa lukee kuitenkin 23 kg

§ Kattava lista sallituista ja ei sallituista esineistä löytyy tästä, kätevämmin .pdf esitteenä tästä. Tiivistettynä matkalaukkuun saa pakata melkein kaikkea heittotähdistä ja nyrkkiraudoista sapeleihin ja lihaveitsiin, mutta ei mitään syttyvää, räjähtävää tai vahingoittavaa (esim. valkaisuaine), kun taas käsimatkatavaroihin saa ottaa korkeintaan nestekäyttöisen perus sytkärin, pienet sakset ja transformers -leluja, mutta jos esim. kynsisaksia ei tarvitse, kannattaa ne ajan säästämiseksi laittaa matkalaukkuun.

o Käsimatkatavarat:

§ Nesteitä sun muita vain korkeintaan 3 oz. (unssin) eli n. 90 millilitran (0,9 desilitra) kokoisissa läpinäkyvissä säiliöissä.

§ Kaikki käsimatkatavara on voitava sijoittaa hattuhyllyihin, vaatekaappeihin tai edessä olevan istuimen alle, varauloskäytävien kohdalla kuitenkin ainoastaan hattuhyllyihin.

§ Alla mainittujen määrien lisäksi matkustaja saa jokaisessa matkustusluokassa tuoda koneeseen pienen käsilaukun, pienen kameran tai kiikarin, matkalukemista, päällystakin jne.

§ Käsimatkatavaraan ei turvallisuussyistä saa pakata teräviä esineitä, kuten veitsiä, saksia, korkkiruuveja, puikkoja, pinsettejä, golfmailoja tai luistimia.

§ nesteitä voi viedä matkustamoon käsimatkatavarana, edellyttäen että ne on pakattu enintään 100 ml kokoisiin pakkauksiin jotka mahtuvat enintään yhden litran kokoiseen uudelleen suljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin. Jokaisella matkustajalla saa olla vain yksi muovipussillinen nesteitä.

§ Turistiluokassa 1 laukku, jonka ulkomitta on enintään 56 x 45 x 25 cm, paino saa olla 8 kg.

· Lennolla:

o Tarjoilu ja ostokset:

§ Voi ostaa Tax Free tuotteita

§ Finnair Plus Platinum-, Gold- ja Silver-jäsenet saa 10 % alennuksen lennolla ostetuista tuotteista (myös tarjoustuotteista) sekä 5 Plus-pistettä/1 euro kun ostosten loppusumma ylittää 15 euroa.

§ Maksaa voi käteisellä (myös dollareilla, kolikkoina ainoastaan eurot), pankkikortilla, luottokortilla, matkasekillä

§ Saatavana myös kofeiinitonta kahvia. Sekä alkoholi- että virvoitusjuomien valikoima on kattava. Turistiluokassa konjakki, viski, votka, likööri ja gin-tonic ovat maksullisia, samoin välipalat mannertenvälisillä reiteillä,

Nyc emailia :saint:... :x... :p... :D!


Joo sellaista vaan että lähetin Matskulle Nyc matkaan liittyvää säkäriä :saint:, eipä kait sitten...

Nyc email :saint:... :p.... :D -kuva!


...muuta :/... :'(... :p... :D, paitsi että matkaa odotetaan tod TOD TOOOoooD (:p... :D) innolla *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

Pari lisäystä matkatavaralistaan

Siinähän ne kuvassa taas näkyvät, mutta pitäähän ne käydä läpi tähän alle:
  1. Jakaja – No jotta yhdellä matkasovittimella saa monta laitetta yhtä aikaa latautumaan.
  2. Silmälaput – Varsinkin paluulennolla voi olla tarvetta nukkua valoisassa, joten joltain aiemmalta lennolta säästetyt laput tulevat mukaan.
  3. Kiikarit – Näistä on hyötyä ainakin esim. Empire State Building 86:nen kerroksen näköalatasanteella sekä sataman venekiertoajelulla.
  4. Nenäliinoja – Itse ainakin olen allerginen aamuille (:D… :P… :/), kun tuo nenä tuppaa vuotamaan varsinkin silloin.
  5. Fodor’s Exploring New York City -opaskirja – Vaikka onkin pianettu 14 vuotta sitten, sisältänee jotain hyödyllistä tietoa.
  6. Muuta matkalukemista – Kun opasteksti alkaa maistumaan puulta, on hyvä olla pari tavallistakin lukemista, sillä lento kestää 8 tuntia.
  7. Muovikassi – Ainakin yksi isohko likaisia alusvaatteita ja haisevia sukkia varten :P.
  8. ”Kertakäyttöinen” sadetakki – Vie vähemmän tilaa kuin sateenvarjo ja vapauttaa toisen käden esim. kameran kanssa heilumiseen :P.

Torstain typy!


Noniin :p, nyt on ihan kivaa (:p... :D) kyytiä selvästi tiedossa *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D! Paitsi pari juttua voi kärsiä matkan varrella (:p... :D) :x, nimittäin perhoset ainakin jotka varmaan liiskaantuu kun typyn palleroihin käy himokkaana (:p... :D) liian kovakouraisesti käsiksi *SYDÄN*... :'(... :p... :D, mutta ei panijakaan (:p... :D) välttämättä selviä ehjin nahoin :/... :'(... :x, koska typy saattaa kostaa perhosten raa'an (:p... :D) kuoleman raapimalla, repimällä, huitomalla yms shittiä (:p... :D) :'(... :p... :D! Unohtamatta tietenkään tota teräksisen terävää hametta (vai mitä lietä :p...), mutta, no kivut kestetään helposti kun on luvassa vähän vaaka mamboa (:p... :D) ton hottiksen kanssa *SYDÄN*, jossa kyydissä luulis perhosten lähtevän aika hemmetin äkkiä liitämään h3lvettiin (:p... :D) :saint:, teräshameen seurattessa niitä (perhosia :p...) sinne (h3lvettiin :p...) =), FUCK YEAH B), joopS :p... :D!


No mutta ehkä pienet haavat tuo vaan hyvää vaihtelua tylsään normaaliin haavattomaan (:p... :D) peittojen alla hikoiluun :saint:, kait :/, no kohta ehkä selviää *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

Huominen makee kuva on varattu B)... :p... :D!


Joo varaampa sitten huomisen makeen kuvan :), joka tällä kertaa liittyy Nyciin :saint:, mikä ois/on syytäkin :confused:, koska kohtahan me jo lähdetään sinne B), kaikkien blogauksienhan melkein pitäis tästä lähtien liittyä jotenkin Nyciin *SYDÄN*, melkein :/... :'(, joopS :p... :D! Joo eli :p...

"Makee perhonen" :saint:... :p... :D -kuva!


...huominen makee kuva, Nyc aiheinen sellainen :saint:... :p... :D, on siis varattu B), mutta liittyykö se tohon perhoseen miteinkään :x, jaa-a :saint:, joopS :p... :D!

Päivän makee kuva

No onhan toi nyt aika cool, eikös vain? -Leffasta en tiedä onko niin cool, mutta juliste ainakin on aika über cool. -Ainakin minun mielestäni.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

4 päivää matkaan

4 päivää, 4 tuntia, 4 minuuttia, 4 sekuntia. -Siinä varsinaiset Fantastic 4ourit. -Tosiaan, enää 4 päivää matkaan. -Jännitys kasvaa, mitä lähempänä reissua ollaan.

Päivän makee kuva

On ollut jo New York Rangers kuva, on ollut New York Yankees kuva -nyt sitten New York Giants ja aika hemmetin makee kuva löytyikin. -No ainakin minusta ihan hemmetin makee, tiedä sit muista.

Päivän typy

Nalle tuliainen voisi tosiaankin ilahduttaa. -Ainakin tämä neiti on tosi hyvillään saamastaan nallesta ja osoittaa kiitollisuuttaan hyvin mielekkäällä tavalla.

Mitäs tuliaisia sitten matkalta?

Exälle lupasin vielä seurustellessamme tuoda jotain tuliaisia matkalta ja lupaus on lupaus, joten vois jotain kivaa sitten viedä. -Varmaan ilahtuis tollasesta söpöstä nallesta. -Mutta jotain nyt ainakin, kun kerran tuli luvattua.

Päivän kuva + tekemistä seuraavaksi

Ei jaksa aina pistää kyseisen leffan julistetta minkä meinaa katsoa, jotenka pitää keksiä joku toinen ratkaisu kuvaa varten ja Alexander leffaa -jonka siis katson kohta seuraavaksi, niin tekaisimpa tollasen kuvan muokkailemalla paintissa. -Ei muuta kuin Aleks(i)anterina katsomaan "nimikkoleffaa".

Joo voisihan sitä yhen "sähkö tulpan" (:p... :D) ostaa :)!



Joo voisihan sitä yhen tommosen "sähkö tulpan" (:p... :D) ostaa :saint:, mutta, no tarttis khyllä tarkat/tarkemmat ohjeet mitä ostaa :confused:, tai mitä sanoo myyjälle ostavansa :p... Tai voisinhan mä maksaa sulle takas jos sä ostat tommosen mullekkin :), ehkä jopa Hulkillekkin (jota en nyt sentään maksa :D...), vaikka khyllähän me varmaan noilla sun pärjättäis :), mutta khyllä nyt omankin vois ostaa :saint:, eipähän sun laitteilla olis enään mitään prioriteettejä :|... :'(, joopS :p... :D! Joo eli :p...

Yksi "sähkö tulppa" (:p... :D) kommentti :saint:... :p... :D -kuva!


...no mulle on aika sama mitä tehdään :saint:, paitsi säästyispä rahaa jos tommosta ei ostais =)... :p... :D, mitä ei khyllä varmaan tuu tarvitsemaan uudestaan enään pitkään aikaan :/.. :'(, mutta..., joopS :p... :D!

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Tiistain typy(t)!

On se harmi kun Englanti ei päässyt mukaan Jalkapallon EM-kisoihin ja sitä kautta EM 2008 typyäänestykseen :/, sillä näillä seuraavilla kuvilla olisi hyvinkin voinut irrota voitto Ruotsista. No onneksi kuvat voi näyttää yhtä hyvin näin jälkikäteenkin =)! Nyt vuorossa on näytösottelu jossa Englanti tai tarkemmin sanoen alastomalli Keeley Hazel pelaa itseään vastaan :o... :P... :D!

Ottelu alkaa tietenkin kansallislaulujen kuuntelulla :saint:… :D!

Ja sitten on hyvä tarkistaa että varusteet on kunnossa :saint:… :D!

Aluksi peli on ystävällismielistä kamppailua :saint:…

…mutta kun tulosta ei meinaa millään syntyä :/, alkavat tunteet kuumentua :x… :D!

Lopulta maali syntyy jatko-ajalla =), joten on tuuletusten aika B)… :D!

Maali oli ns. kultainen maali eli kerrasta poikki :(, joten maalivahti lysähti maahan pettyneenä :'(... :D!

Voittomaalin tekijä käy lopuksi röyhkeästi hakemassa voittopallon maalista B)… :D! Sen pituinen se :saint:.. :D!

Miteis "sähkö tulpat" :o... :p... :D!


Joo miteis ne "sähkö tulpat" :x, vai mitkä lie :p, EHEHEHEEeeeee :D, eikös Nyciin pitäny hankkia jotku omat sähköjakaja juttunsa :saint:... :x... :p... :D, kun ei siellä muka ole normaaleita pistokkeita :o... :'(, TSII-SUS :|, huoh |O, joopS :p... :D! Joo eli :p...

"Sähkö tulppa" :saint:... :p... :D -kuva!


...mitein on "sähkö tulppien" (:p... :D) suhteen :saint:... :/... :'(... :p... :D?

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Päivän makee kuva

Tollanen makee kuva löytyi. -Mutta vaikka kuinka makee olisikin, niin tollaseen ei kyllä mielellään haluis törmätä jos olis olemassa tollanen. -Hetkinen, mikä ihmeen "tollanen"?? -Sehän on Godzilla, vaikka ei tosin paljoa näytä siltä Hollywood Godzillalta, saati alkuperäiseltä Japsi Godzillalta. -Pää muistuttaa enemmän Jurassic Parkin T-Rexiä. Sillä Hollywood Godzillalla oli terävämpi leuka.

Maanantain typy!


Joo pitää tosiaan muistaa että ei ota aseita, lähinnä kuula-ase sellaisia :ashamed:... :'(... :p... :D, koneeseen kun mennään Nyciin *SYDÄN*, mutta se siitä turhanpäiväisestä höpinästä :|... :x, no hotti typy kutsuu *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D! No hotti typy tosiaan kutsuu =), eihän tässä pysy housuissaan *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D! Joo ihan cooli ase tolla khyllä on :), mutta, no sehän on pieni kun, noh, prinssin nakki :p... :D, ainakin mun mini-guniin (:p... :D) verrattuna B), joten typyllä pitäis olla onnen päivät kun se pääsee mun jätti aseella leikkimään *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p, EHEHHEEEEeeee :D!


Noniin, ase on ladattu :saint:, maalitauluun laukaisua odotellessa *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p, EHEHHEEeeeeee :D!

Joo tosiaan :p, aseita ei kannata ottaa Nyciin :D!




Joo pakkailimpa tässä jo vähän tavaroita reissua varten :saint:, meinaten tunkea pari asetta, kuula-ase sellaista :ashamed:... :'(... :p... :D, laukkuun :o, joten, no eipä sitä tosiaan kannata tehdä :(, joopS :p, EHHEHEEEeeeee :D! No mutta :p...


...mä lähen tästä pakkailemaan :saint:, ensiksi kuitenkin vilkaisten uusimmat blogaukset *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p, EHEHHEEEEEeeeee :D!

Päivän videot =)... :p... :D!

Joo kuten eilen varailin :p, niin tässäpä on päivän video :), tai siis videot :saint:, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

America's Got Talent - Mr. Big Beal Saxophone video :saint:... :p... :D -linkki!



America's Got Talent - Kashif Mamon Dancing video :saint:... :p... :D -linkki!



America's Got Talent - Butterscotch Beatbox video :saint:... :p... :D -linkki!



Joo mitäpä noihin lisäämään :saint:... :/... :'(... :p... :D, paitsi että...

America's Got Talent videoita :saint:... :p... :D -kuva!


...noi on just LOiSTavia *SYDÄN*, tai no ehkä ei nyt LOiSTavia :/, mutta =)... :p... :D..., joita on luvassa vielä miljoonittain (:p... :D) =), FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

6 päivää matkaan

Sanoinko, että olisi ollut kuva varattuna tälle päivälle edellispäivänä? No olis ollu yks, mutta sitä sitten muokkaamaan, että siinä lukee oikein olisi tehnyt kuvasta vain ruman. -Eli mielessäni oli elokuvan 6. päivä juliste, mutta se olisi pitänyt korjata "6 päivää", tai englanniksi "6 days" ja olisi näyttänyt vain rumalta. -Nyt sitten tekaisin tollasen kuvan -siinä löytyi hakusanalla "sixth" toi kutonen -poistin vain sen "th":n siitä perästä ja lisäsin vapaudenpatsaan viereen. -Kelpaa toikin.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Huominen video on varattu :saint:... :p... :D!


Joo saatan ehkä ehtimään tekemään sen jo tän päivän puolella :saint:, mutta..., no blogata tuskin jaksan :/... :'(... :p... :D, mutta huomenna sitten :), FUCK YEAH B), joopS :p... :D! Joo eli siis :p...

Video kasetti :saint:, tylsähkö sellainen :/... :'(... :p... :D -kuva!


...ÖÖÖööö :p, joo en jaksa toistaa :|... :'(, lukekaa vaikka uudestaan tosta ylhäältä :saint:, joopS :p... :D!

Security money belt

No nyt on sitten hankittuna tollanen rahavyö ja pistinpä heti valmiiksi passin, käteiset, Master Cardin ja IYTC-kortin sinne talteen. -Vyö lähti Anttilasta hintaan 9,99 jos muiden tarvitsee myös hankkia, niin tiedoksi.

Viikon 26 typyäänestys on päättynyt!

New Yorkin matka on taas viikon lähempänä :), joten on aika setviä tuloksia:

1. sija: 31 äänellä sunnuntain typy by Matsku.

2. sija: 24 äänellä tiistain typy by Tontsa.

3. sija: 13 äänellä keskiviikon typy by Matsku.

4. sija: 10 äänellä perjantain typy by Tontsa.

5. sija: 5 äänellä maanantain typy by Hulk.

6. sija: 1 äänellä torstain typy by Hulk.

Eli kaksi typyä keräsivät reilusti yli puolet äänistä, mutta mulle (Matskulle) irtosi tukeva voitto jalkapallon EM-2008 typyfinalistien turvin B).

Blogaajien kesken äänten (84) jakauman mukaiset sijoitukset ovat:
1. Matsku kahden typyn 44 äänellä (52,4%)
2. Tontsa kahden typyn 34 äänellä (40,5%)
3. Hulk kahden typyn 6 äänellä (7,1%)

Eli mulle tuplavoitto, ou jeah B)... :P. Sitten vaan seuraavan kierroksen kimppuun, joka loppuukin New Yorkin matkan takia poikkeuksellisesti ensi sunnuntaina jo klo 0:10.

Typykeskustelu jatkukoot :saint:... :p... :D!


Joo olisihan sitä voinut jonku syyn sanoa miksen halua tulevaisuuteen blogata :saint:, mutta, no eipä jaksanu :(, joopS :p... :D! Joo eli :p, no kuvassahan se vastaus näkyy :saint:, eli ite ainakin haluan että blogaus ilmestyy heti kun se on valmis =), eikä joskus vuonna nakki ja kala (:p... :D) :|, koska, no enpä vaan halua :p... Jo sen takia että yleensä näissä blogauksissa on virheitä jotka pitää korjata (jotka on paljon helpompi kattoa valmiista blogauksesta :)...), mutta myös sen takia että mitään jaksa odotella sen ilmestymistä :| (paitsi tietenkin jos olisin poissa :D...), heti se saa ilmestyä blogiin kun saan sen valmiiksi :saint:, eli..., joopS :p... :D! Mutta eipä mun edes tohon tarttis turvautua kun oon kotona paikalla :saint:, joten..., joopS :p... :D! Mutta Hulk taas :/, se ei välttämättä ole paikalla :(, joten khyllä mun puolesta vois vaihtaa typyjärjestystä jos sunnuntain typy osuu Hulkin kohdalle :)! Eikä se nyt pahemmin edes mitään vaihtamista olis :saint:... :x, koska kaks vaan vaihtais paikkojaan kolmannen huomaamatta mitään (:p... :D) :saint:, jonka jälkeen homma jatkuis normaalisti :)! Eli jos Hulkin vuoro ois sunnuntaina ja Matskun lauantaina, niin Hulk jyystäis (:p... :D) lauantaina ja Matsku sunnuntaina mun jyystäessä maanantaina jonka jälkeen homma jatkuis normaalisti :)! Ainoa että, no mehän ollaan maanantaina jo matkalla (matkalla Nyciin tai perillä siellä :p...), joten jo sen takia järjestyksen vaihdossa ei pitäis olla mitään ongelmia :saint:, FUCK YEAH B), joopS :p... :D! No mutta aika sama mulle on mitein tehdään :saint:, mutta ite en ainakaan ennakkoon blogaa :|... :'(... :p... :D,mikä on khyllä aika turha Hulkinkaan kun voi vaan vaihtaa järjestystä meidän, tai ainakin mun :p, kanssa jotka on paikalla :saint:, joopS :p... :D! No mutta :p, kattoo sitten lähempänä kenen vuoro on sunnuntaina :)...

"Heti typykommentti" :saint:... :p... :D -kuva!

PS. Niin ja tänään sitten pitää laittaa se äänestys loppumaan ens sunnuntaina 00.00 :saint:, tai vähän yli ku typylle pitää jättää tilaa *SYDÄN*... :p.. :D, eli oisko sitten 00.10 hyvä :)...


Näistä blogitypyistähän on melkein enemmän haittaa kun oikeista typyistä :o, joopS :p, EHHEHEEEeeeee :D!

Päivän kuva!

Kaikkiin mahdollisiiin paikkoihin ne kissat jäävätkin jumiin, kuten kuvasta näkyy :D! Mutta tämä kissa onkin ottanut tilanteesta täyden hyödyn, sillä kuvatekstihän sanoo että "I has a Force Field" eli "Minulla on suojakenttä" :D!

Päivän typy

Useimmiten ei jaksa seurata kun lentoemäntä esittää turvaohjeet, mutta tässä tapauksessa seuraaminen ei ole yhtään mahdotonta. -Tai siis turvaohjeiden seuraaminen on -sillä ajatukset leijuvat jossain ihan muualla.

Safety plan

Nämä on jo monella lennolla tullut nähtyä, mutta aina on kuitenkin hyvä katsoa uudestaan ja seurata lentoemännän näyttämiä ohjeita. -Ja sitten voi toki vilkaista vielä tollasta turvallisuusohjetta, joka löytyy istuimesi edessä olevan selkänojan taskusta.

Päivän makee kuva

Onhan toi makee, mutta extra makeen tästä tekee se, että olen poseerannut kyseisen teoksen vieressä. -Harmi, että kuva on isällä diakuvana jossain piilossa tuhansien muiden kuvien kera, mutta nythän meille tulee tilaisuus ottaa uusi poseerauskuva joten ei hätää.

Matkatavaroista tärkeimmän ostoon

Tollanen kyllä olis kotona vanhempien luona, mutta aika kulunut sellainen -kyllä uusi pitää mennä ostamaan. -Ja tämä on kyllä äärimmäisen tärkeä olla mukana reissulla. -Sielä kaikki käteiset, passit ja Master Cardit on tallessa ja turvassa. -Tosin pitää sitten pitää tuo pussikin hyvässä tallessa ja turvassa. -Hotellissa ne voikin pistää lukolliseen lokeroon suojaan, ulosmentäessä paras paikka on vaatetuksen alla piilossa.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Lauantain typy!

Kun kerran jenkkilään ollaan pian menossa, niin olishan niiden eilinen itsenäisyyspäivä pitänyt huomioida esim. typyblogauksessa, mutta eipä Tontsalla ollut se tarpeeksi hyvin mielessä :/… :P… Jonkin verran kuintenkin :), koska typyt pelasivat amerikkalaista jalkapalloa :D!

No mutta kuten kuvista näkyy B), tämänpäiväisessä typyssä tuo merkkipäivä huomioidaan kaikilla mahdollisilla tavoilla: Edestä, takaa sivusta, pystyssä, makuulla, yläosattomissa, alaosattomissa jne. B)… =)… :D! Mäkin teen paraikaa kunniaa yhdellä ”jäsenistäni”, mutta en kyllä lipulle vaan typylle :D!

Päivän TOD makee kuva B)... :p... :D!


Joo kuten blogasin :p, niin, no kuvahan kaiken kertoo *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!


Joo eipä tässä kait sit muuta ole :/... :'(... :p... :D, paitsi...

Mä, Tontsa :p, blogaan makeen kuvan omassa blogissani :saint:... :p... :D -kuva!

Päivän TOD makee kuva *SYDÄN*... :saint:... B)... :p... :D -kuva!


...että tommosia tosiaan otetaan tod TOD TOOOoooD tuhansittain (:p... :D) lisää Nycissä *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!

8 päivää matkaan

Ennen leffaputkea pitänee vielä tosin huomauttaa, että se on enää 8 päivää matkaan. -Seuraavan kerran tämä blogaus tulee ylihuomenna jolloin on enää kuusi päivää matkaan. -Siihen onkin varattu jo kuva, sopiva sellainen. -Mutta nyt leffaa.

Uhrataanpa koko päivä Rambolle


Mikä kuva tuli muokattua blogausta varten :D...:p.. -Ehheheeeeeeee!! -Joops, mutta tosiaan voisi uhrata tämän päivän kokonaan Rambolle aloittaen nyt saman tien ykkös Rambosta. -Sen jälkeen välissä ruoanlaitto ja kakkos Ramboa kehiin. -Sitten on jo varmaan taas kello niin paljon, että kolmos ja nelos Rambojen kanssa istutaan vielä vuorokauden vaihteen puolella. -Mutta mikäs siinä kun lomapäiviä vietellään.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Perjantain typy(t)!


Noniin :p, kunnon kyytiä on selvästi luvassa *SYDÄN*... Vai onkohan sittenkään :/, pallo ainakin vihjaa yhestä huonohkosta jutusta :'(... :x, mutta..., no selvittämään ihmettelemisen sijaan B), TSII-SUS :|, joopS :p... :D!


No pitihän se arvata :'(, pallon avulla tietenkin selvitetään voittaja jota pääsee jyystämään :)... :/... :'(... :o, no tosiaan voittaja eikä voittajat :|... :'(... :p... :D! No mutta aika samahan se on kenet noista saa *SYDÄN*, joten..., mennään selvittämään kuka voitti :saint:...


Noniin :p, sitä/tätä minäkin =), mitään voittajan kanssa vaan jyystellä :|, two somea vaan kehiin finalistien kanssa *SYDÄN*, FUCK YEAH B)... :/... :x, no alunperinhän oli luvassa four somea *SYDÄN*, mutta eihän siitä ois tullu ku vaan jotain söhellystä :'(... :p... :D, kaksin, tai kolmisin :p, on khyllä parempi =), ehkä :/... No noi saa nyt kelvata :|... :'(... *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p... :D!


On se ihme kun ei muka taivas (:p... :D) enään kelpaa kun taivas 2.0:aan (:p... :D) on päässyt :x, TSII-SUS :|, joopS :p, EHHEHEEEeeeeee :D!

Huomenna jatkuu typykommentit :saint:... :/... :'(... :p... :D!


Joo ei tohon eiliseen kommenttiin khyllä nyt paljoa ole lisättävää :/, mutta..., no huomiselle saa jäädä ne vähäiset lisättävät :saint:, joopS :p... :D! Joo eli :p...

Huomenna typykommentti :saint:... :p... :D -kuva!


...huomenna sitten taas jatkellaan :saint:, joopS :p... :D!