perjantai 5. marraskuuta 2010

Perjantain ensi-illat Nro 1

Due Date

Ihan hauskan oloinen komedia mitä trailerin perusteella sai ymmärtää. -Voisi melkein jopa harkita..., mutta tosiaan melkein. -Selvitän syyn sitten kun olen saanut ensi-ilta esittelyt blogaistua pois alta. -Mutta tätä voisi kyllä tosissaan harkita mikäli...

torstai 4. marraskuuta 2010

Kuin kaksi marjaa

Hehän ovat kuin kaksi marjaa -edesmennyt Hollywood legenda David Carradine ja näyttelijä Scott Glenn. -Ainakin sen pikku seikan jälkeen kun satuin sekoittamaan näyttelijät katsoessani Sucker Punch elokuvan traileria. -Tuli vain David jotenkin ekana mieleen kun kyseinen hahmo omasi aasialaisen taistelulajin kuten herra David kaikissa leffoissaan. -Ja älkää väittäkö etteikö olisi pientä yhdennäköisyyttä ulkonäössä. -Silleen nopeesti katsottuna.  

Päivän puujalka

Päivän puujaloissa taas Fingerporia. -Tämän päiväisen Hesarin Fingerpori oli taas vaihteeksi sen verran hauska että oli otettava talteen. -Menee näin...
...

Heimo Vesan ääni: -"Haloo, onko Asko Vilenius?"
Asko: -"Puhelimessa"
Heimo: -"Soitinpa vain, kun tulit juuri mieleen"
Asko: -"Mistä tiesit?"

Haha :D.. -Aluksi kesti hieman tajuta vitsi..., mutta sitten huomasin että pölynimurin merkki on -"miele". -"Tulit juuri mieleen"... -haha. -Just hyvä :D...

Miehen puolikkaat

Mitäs hauskaa illan Miehen puolikkaissa tänään olisi luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Salainen mielitietty. Alanin salamyhkäinen deittailu askarruttaa Charlieta ja Jakea. Mikseivät he saa tavata Alanin mielitiettyä? Amerikkalainen komediasarja.
...
Hauskalta kuulostaapi :)... -Odotan suurella innolla =)...:)...

Päivän makee kuva

 Kuten jo Facebookissa kerkesin jo mainostaa -tulipa ostettua tollanen makee pääkallopullo Itäkeskuksen -"Soul" nimisestä liikkeestä. -Nyt sitten sain aikaseksi blogaista asiasta tänne MatoApinaankin. -Miksi vasta nytten -en jaksa lähteä selostamaan. -Ei niin tärkeää tietoa.

Mutta siinä on upea pääkallopulloni täytettynä vadelmamehutiivisteellä. -On kyllä aika hemmetin makee. Tolla sitten seuraaviin halloweenbileisiin hieman väkevämmän juoman kera.

Halloween typy jo kerran blogattu by Tontsa

Oh my. -Selasin vuoden 2008 blogihistoriaa ja silmiini osui varsin tutun näköinen päivän typy. -Sehän on sama teräsmiespaitainen typy mitä minä (Hulk) käytin halloween päivän typynä. -Heh :D..., 2008 oli Tontsan vuoro -ja tänä vuonna minun. -Onko sitten 2012 Matskun vuoro hoitaa typy omalla tavallaan :D...:p...?

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Miehen puolikkaat / The Simpsons / C.S.I.

 Mitäs hauskaa illan Miehen puolikkaissa tänään olisi luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Seksuaalista ahdistelua. Jaken epäillään syyllistyneen seksuaaliseen ahdisteluun luokkakaveriaan kohtaan. Järkyttynyt Alan lähtee koululle selvittämään asiaa ja jättää praktiikkansa ajanvarauksen Charlien vastuulle. Molemmat osoittautuvat kuitenkin erittäin huonoiksi ideoiksi. Amerikkalainen komediasarja.
...
 Hauskalta kuulostaapi :)... -Entäpä sitten illan Simpsonit -mitäs kivaa niissä olisi tänään luvassa =)...:saint:...:)...?
 Kauhujen talo, osa 5. Amerikkalainen piirrossarja. Hullu-Homer on tainnut nähdä Jack Nicholsonin elokuvassa Hohto.
... 
Hauskalta kuulostaapi :)..., mutta miksi on sellainen muistikuva että olisin kertaalleen blogaissut jo tämän jakson :/...? -Enpä tosin löytänyt blogausta MatoApinan blogihausta..., mutta kuva on kyllä muistaakseni esiintynyt blogissamme aikaisemmin. -Simpsonit kansiossani on pelkkiä kuvia joita olen käyttänyt blogissa -ja tämä oli valmiiksi sielä -joka tarkoittaa että kyllä on aikaisemmin käytetty. -Pitänee selvittää missä. -Mutta mitäs jännää illan CSI:ssä tänään olisi luvassa =)...:saint:...:)...?


Vauhdin huumaa. Lukiolaispoika tuupertuu kuolleena koulun käytävälle. Pojan aivot ovat turvonneet, mutta muuta merkkiä kuolinsyystä ei löydy. Pian selviää, että hänen tyttöystävänsä on kadonnut ja kaikki liittyy jotenkin katuajoihin. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Kymmenes tuotantokausi.
...
Jännältä kuulostaapi :)..., boksia innolla odotellen. -Odotan illan muita ohjelmia suurella innolla =)...:)...

Miehen puolikkaat linkitys Hulkin blogiin

Nähtävästi Miehen puolikkaisiin ilmestyi taas selostukset Telkku.comiin kolmannen kauden jaksojen pärähtäessä käyntiin -joten tein siten että -sen sijaan että tallennan jokaisen kuvan valmiiksi pistin omaan Hulkin blogiini linkin Miehen puolikkaat sivulle josta saan poimittua kuvat aina tarvittaessa. Näen samalla poiminko oikeaa kuvaa jakson englanninkielisestä nimestä jonka tarkistan eka Mtv3 oppaasta. -Eli Miehen puolikkaiden blogailu jatkukoot vanhaan tyyliin.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Miehen puolikkaat / 24

 Mitä ihmettä. -Telkku.comissa oli selostukset Miehen puolikkaissa...?? -No kait on sitten esitettävä perinteinen kysymys: -Mitäs kivaa illan Miehen puolikkaissa olisi tänään luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Alan palasina. Alan onnistuu telomaan itsensä melko avuttomaan kuntoon, joten Charlie lupautuu huolehtimaan sekä veljestään että veljenpojastaan koko viikonlopun ajan. Varsinkin Jakessa on kuitenkin paljon enemmän hoivattavaa kuin Charlie on osannut odottaa... Amerikkalainen komediasarja.
...
Hauskalta kuulostaapi =)...:)... -Entäpä sitten illan 24 jaksossa -mitäs jännää siinä olisi tänään luvassa =)...:saint:...:)...?
...
07.00 - 08.00. Epätietoisuus presidentti Hassanin kohtalosta kalvaa hänen perhettään ja presidentti Tayloria. Jackin epäilyistä huolestuneet Chloe ja Renee ryhtyvät heti selvittämään, kuka CTU:n sisällä on myyrä. Raa'an petoksen uhriksi joutunut Ethan taistelee hengestään. Amerikkalainen toimintasarja. - Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille.
...
Jännältä kuulostaapi =)...:)... -Odotan illan ohjelmia TOD suurella innolla =)...:saint:...:)...

Eilinen 24 jäi TAAS kerran blogaamatta

Minä se jaksan unohdella näitä 24 jaksoja aina maanantaisin. -Kuvasta näkee eilisen jakson tapahtumat -ja eipä kait muuta sitten kuin blogaisemaan tämän iltainen jakso seuraavaksi.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Miehen puolikkaat / Illan leffa: Little Miss Sunshine

 Illan Miehen puolikkaat jakson nimi on -Vieraita -ja taitaa muuten olla viimeisiä jaksoja tätä kautta. -Voisi seuraavat Miehen puolikkaat jättää vain kokonaan blogaamatta -kerran Telkku.comista ei löydy kuvia saati selostuksia. -Ja Mtv3 opas antaa kuitenkin taas samaa selostusta. -Eli huomiseenko jaksoon loppuu näiden esittely siis...? -Ehkä sitten niin. -Mutta mikäs on illan leffa -sehän on omista DVD-kokoelmista löytyvä...


Little Miss Sunshine


Seitsemänvuotiaan Olive Hooverin haaveena on voittaa kauneuskilpailun pääpalkinto, joten koko perhe lähtee matkaan keltaisella hippi-Volkswagenillaan. Autoon ahtautuvat huonosti menestyvä elämäntapakonsultti-isä Richard, rahahuolista ahdistunut äiti Sheryl, tämän itsemurhaa hautova, Yhdysvaltain Proust-tutkijoiden kärkikastiin kuuluva veli Frank, vaitiololupauksen tehnyt ja hävittäjälentäjäksi pyrkivä Dwayne-veli sekä heroiinikoukussa oleva veteraanivaari Edwin. Oliven unelmaa tavoitellessaan oikukkaat perheenjäsenet matkaavat kommelluksesta toiseen ja oppivat samalla paljon uutta itsestään ja toisistaan. Ohjaaja: Jonathan Dayton ja Valerie Faris, Yhdysvallat 2006 (98'). Pääosissa: Abigail Breslin, Greg Kinnear, Toni Collette, Paul Dano, Alan Arkin ja Steve Carell.
...
Tosiaan -tämä leffa löytyy DVD-kokoelmista -ja voisi kyllä tosiaan harkita katsoa sen -sillä se on vielä kokonaan näkemätön. -Enpä ole vielä oikein saanut intoa katsoa sitä.

November

Aika taas kääntää sivua vuoden 2010 New York kalenterissa. -Marraskuun sivulla on kaunis kuva Empire State Buildingista jonka katolla on itekkin tullut käytyä ihailemassa näkyjä.

2010 typykalenterin marraskuu avattu!

Marraskuussa on aika lunastaa elokuussa hankittu vastapalvelus =), sillä typyllä on yllään silloin antamani revitty hihaton paita :p. Vihjettä siitä minkälainen vastapalvelus on kyseessä löytyy typyn suusta ;).... typy kuivaharjoittelee kirsikalla itse palvelusta varten B)... :D!

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kuin kaksi marjaa

Kirjoitin face in hole kuvahakuun -"Scarface" -ja löytyikös sieltä tuo tismalleen sama -siis nyt aivan täysin sama -tavarat samassa järjestyksessä jne. -Käyttämällä Tontsan New York Scarface kuvaa tuli... -no -kuin kaksi marjaa kuva -New York kuva -ja Face in Hole versio. -Kokeilin myös Jurassic Park hakusanalla ja ei suinkaan löytynyt samaa pohjaa mitä minulla.

Tontsan New York Scarface kuva Face in Hole sivuilla

 Tontsan kaa tehtiin vuoden 2008 New Yorkin reissulla, NBC studiossa tollaset vastaavanlaiset face in hole kuvat ja maksoimme kuvista -mitäs se nyt oli -jotain hieman yli 40 dollaria ($).
Selailin eilen face in hole sivun leffa-aiheisia pohjia ja solmiini osui juuri tuo samainen Scarface kuva. -Pienenä erona kuvissa on pöydän tavarat hieman eri järjestyksessä..., mutta muuten kuva on tismalleen sama. -Nyt siis voisi ilmaiseksi tehdä saman kuvan mistä New Yorkissa maksettiin hieman yli 40 dollaria. -En ihmettele yhtään jos kyseiseltä sivulta löytyy myös minun Jurassic Park aiheinen pohja -tismalleen se sama.

Uusi, virheetön Team MatoApina Ghostbusters kuva

Eilen tuli tehtyä uudestaan viime kerralla pahasti värien osalta kusahtant MatoApina Ghostbusters kuva -ja nyt Tontsan avustukseela niin tuli täydelliset värit. -Näyttää melkein aidolta kuvalta. -Mutta tosiaan melkein. -Kyllä kuvasta näkee -ainakin minun (Hulk) naamasta selvästi nuo rajat -että naama on lisätty. -Mutta saa kelvata -ja sielä kuva koreilee Mato Apinan Facebook seinällä taas kerran kaikki tägattuna.

BB talosta häädettiin...

...-asukas Vilhelmiina. -Edellisessä blogauksessa näkyi vielä asukas Eetun olevan lähdössä..., mutta tilanne taisikin sitten kääntyä viimehetkessä. -Tässä kaikki BB höpinät tältä erää -ens sunnuntaina sit taas. -Hulk kiittää.

Big Brother Talk Show

Vaikka kello lähestyykin jo tippujan selviämistä pitääpä nyt kuitenkin blogaista perinteiseen tapaan eka BB Talk Show blogaus jossa vielä jännitetään kuka -tai ketkä on tippumassa. Oheisesta kuvasta näkee ketkä on häätöäänestyksessä -ja kuka on tällä hetkellä lähdössä. -Ja nyt kun tämä venähti näin myöhäiseksi -voimmekin saman tien selvittää kuka lähti.

Mission: Impossible 3 juuri meneillään

Nyt vasta pääsen blogaisemaan päivän TV-ohjelmat kun ne on jo melkein loppumaisillaan. -Illan leffana pyörii parhaillaan kolmas -Vaarallinen tehtävä elokuva -joka ykkösen -ja kakkosen tavoin löytyy myöskin DVD-kokoelmista. -Alhaalla vielä leffan selostukset.
...
Vaarallinen tehtävä 3


Viikonlopun leffaputken tähti Tom Cruise tekee komean paluun Ethan Huntin rooliin toimintaseikkailusarjan kolmannessa osassa, jonka on ohjannut Lost-sarjan luoja J.J.Abrams. Nyt Hunt joutuu kohtaamaan kaikkien aikojen pahimman vastustajansa, häikäilemättömän asekauppiaan Owen Davianin (Philip Seymour Hoffman). Huima seikkailu kuljettaa pelottoman sankarin tiimeineen Yhdysvalloista Vatikaaniin, Berliiniin ja Shanghaihin. Pääosissa: Tom Cruise, Philip Seymour Hoffman, Ving Rhames, Billy Crudup, Michelle Monaghan, Jonathan Rhys Meyers, Keri Russell. Ohjaus: J.J.Abrams. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (120')
... 
Kyllä tänki vois joku kerta uudestaan katsoa.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Päivän "Halloween" typy

Halloween typynä poseeraa tollanen kuuma teräsmies -tai siis teräsnainen. -Tämä supertypy takaa ainakin vauhdikasta kyytiä niin painikehässä -kuin makkarinkin puolella.

Halloween typymuistutus (itselleni)

Seksikäs typynoita vihjaa minua (Hulk) -"panemaan" päivän halloween typyä seuraavaksi. -Typy tarkoittaa "panemisella" -blogaamista -että blogaan typyn seuraavaaksi..., mutta minullahan on aivan omat käsitykseni -"panemisesta" :D...:p...:)...

Päivän "Halloween" liikkuva kuva

Halloween liikkuvana kuvana saa toimia tollanen heiluva kummitus -"happy halloween" -tekstin välissä. -Joko se esittää leijumis liikettä tai sitten kummitus vihjaa mitä haluaisi tehdä oiakoin tulevalle päivän halloween typylle :D...:p...:)...

Päivän "Halloween" kuva

Halloween päivän kuvana saa toimia tollanen söötti vauva hauskassa apinapuvussa. -Tollanenhan olis mulle (Hulk) hyvä puku. -Olenhan sentään MatoApinan apina :D...:p...

Päivän "Halloween" makee kuva

Halloween makeena kuvana saa toimia tollanen Halloween henkinen hääkakku. -Hääparina kakun päällä koreilee -Corpse Pride elokuvan hahmot. -Voishan sitä Halloweenin aikoihin kait sitten mennä naimisiin ja tilata tollanen kakku.

Happy Halloween!!

Vaikka kalenterin mukaan Halloween on merkattu päivälle 31.., eli huomenna -niin blogaisen jo tänään siihen liittyvät blogaukset -sillä huomenna saattaa mennä tiukoille kerkiänkö edes blogata. -Eli alas vaan otsikot millä mennään...
...
  • Päivän "Halloween" makee kuva
  • Päivän "Halloween" kuva
  • Päivän "Halloween" liikkuva kuva
  • Halloween typymuistutus
  • Päivän "Halloween" typy

Team MatoApina goes Halloween

Tänään on kaverilla Halloween-aiheiset leffaillat johon koko MatoApina tiimillä oltaisiin menossa. -Hauskasti juuri kuvan vasemassa alakulmassa -"osallistujat" -kohdassa on itse bileiden emänän jälkeen kaikki MatoApinan jäsenet -tosin väärässä järjestyksessä. -Alhaalta ylös se menisi juuri oikein. -Tonne leffailtoihin voisi harkita viedä sen mun Halloween uusintafilmatisoinnin -vaikka leffoja taitaa riitää kyllä ihan talonkin puolesta.

Illan leffat TV:stä: Batman Begins -ja Halloween

Tänään taas luvassa mainioita leffoja telkusta..., mm. Batman Begins -ja Halloween uusintafilmatisointi vuodelta 2007. -Aloitetaan Batmanista -eli selostukset kiitos.
...
Batman Begins


Kuinka Bruce Waynesta tuli Batman? Tummanpuhuva draamaelokuva sukeltaa mystisen supersankarin menneisyyden syövereihin. Vanhempiensa väkivaltaisen kuoleman traumatisoima Bruce (Christian Bale) matkaa Aasian perukoille oppimaan taistelutaitoja voidakseen kostaa vanhempiensa murhaajalle. Hänen palatessaan Gotham City on vaipunut rappioon. Rikollisuus ja korruptio ovat levittäneet lonkeronsa kaikkialle. Lapsuudenystävänsä Rachelin (Katie Holmes) syvällisten sanojen ansiosta Bruce nousee silmittömän kostonhimonsa yläpuolelle ja päättää sen sijaan siivota pahuuden syövyttämän kotikaupunkinsa. Ohjaus: Christopher Nolan, USA 2005 (135'). Pääosissa: Christian Bale, Michael Caine, Liam Neeson, Katie Holmes, Gary Oldman ja Morgan Freeman.
...
DVD-kokoelmistahan toi löytyy muiden Batman elokuvien rinnalla. -Voisi kyllä joskus pitää kunnon Batman-iltamat ja katsoa kaikki putkeen. -Sitten toinen illan leffa -joka saattaisi paremmin sopia illan leffaksi -syy selviää omassa blogauksessaan. -Mutta nimi jo kertoo kaiken...
...
Halloween


Muusikko-elokuvantekijä Rob Zombien uusi versio Halloween-kauhutrilleriklassikosta käynnistyy, kun pikkupoikana veritöistä tuomittu Michael Myers vapautuu mielisairaalasta 16 vuoden jälkeen. Pahaa aavistamattomat Haddonfieldin pikkukaupungin asukkaat saavat pian pelätä henkensä edestä. Pääosissa: Malcolm McDowell, Tyler Mane, Sheri Moon Zombie, Brad Dourif, William Forsythe, Scout Taylor-Compton. Ohjaus: Rob Zombie. Ohjelma sisältää voimakkaita ja järkyttäviä kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille ja nuorille. (105')
...
Nimensä puolesta tämä leffa sopii paremmin illan leffaksi..., mutta siitä tosiaan sitten erillisessä blogauksessa. -Mitä itse leffaan -sekin löytyy DVD-kokoelmista. -Voisi harkita viedä sitä illan tapahtumaan -joka on se seuraavassa blogauksessa selviävä juttu.

Päivän puujalka

Kauhuleffassa -Cabin Fever on aika hauska läppä joka sopii hyvin päivän puujalaksi. -Leffan alussa elokuvan keskushahmot tulevat liikkeeseen ostamaan tarvikkeita ja yksi nuorista kysyy myyjältä mihin tarkoitukseen hänellä on kivääri esillä kaupassa -johon myyjä vastaa -"That's for the negros" -ja annetaan ymmärtää että myyjä on rasisti joka uhkailee neekereitä kiväärillä. -Elokuvan lopussa sitten kauppaan tulee joukko neekereitä ja myyjä ojentaa heille kiväärin tervehtien samalla: -"Hi, my nigga, how are you?". -Haha :D...

perjantai 29. lokakuuta 2010

Frutti di mare pizza a'la Hulk

Taas aijotaan Tontsan kaa tehdä omatekoiset pizzat ja nytpä minä (Hulk). -Ajattelin tehdä oman frutti di mare pizzan. -Aika lailla samaa täytettä kuin kuvan pizzassa; -mustekalaa, simpukoita -ja tuota punaista mitä lie merenelävää -"ravun makuisia kalapaloja liemessä" -luki purkin kannessa -kait sitten jotain kalaa. -Ja vielä paljon muuta. -Varmaan taas luvassa kuva sarja valmistusvaiheesta ja valmiista pizzasta sekä tänne MatoApinan blogiin -että Facebookiin.

Miehen puolikkaat / The Simpsons

 Illan Miehen puolikkaat jakson nimi on -Kyyhky -ja ainakin hauskalta jaksolta vaikuttaa noin kuvan perusteella. -Ja sitten illan Simpsoneihin -mitäs niisä olisi tänään luvassa...?

Maailman märimmät tarinat. Erikoisjakso, joss Simpsonit ja muut Springfieldin asukkaat seikkailevat historiallisissa maisemissa, veden ympärille kehkeytyvissä tarinoissa.
...
Kivalta kuulostaapi. -Odotan molempia illan ohjelmia suurella innolla.

Illan leffat TV:stä: -M:I 2 -ja Tosinuija ja vielä nuijempi

Telkusta luvassa taas hyviä elokuvia..., mm. Vaarallinen tehtävä 2 -ja Nuija ja tosinuija 2 -Tosinuija ja vielä nuijempi. -Aloittakaamme tällä edellä mainitulla -eli...
...
Vaarallinen tehtävä 2


Huippuagentti Ethan Huntin (Tom Cruise) tarina jatkuu vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. Nyt taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Huntin täytyy estää. Cruise palkittiin roolistaan MTV Movie Awardilla. Maailmanlaajuisesti yli 545 miljoonaa dollaria elokuvateattereissa tuottanut Vaarallinen tehtävä 2 on myös palkitun ohjaajansa John Woon menestynein elokuva. Pääosissa: Tom Cruise, Dougray Scott, Thandie Newton, Ving Rhames, Richard Roxburgh, Brendan Gleeson, Anthony Hopkins. Ohjaus: John Woo. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (118')
...
Tämä edeltäjäänsä vauhdikkaampi jatko-osa löytyy DVD-kokoelmista edeltäjänsä kanssa samassa pahvikotelossa upeana boksina. -Eli jos uudestaan tarvetta katsoa -niin DVD vaan pyörimään. -Sitten illan toinen leffa -joka on...
...
Tosinuija ja vielä nuijempi

Hulvaton kreisikomedia on menestyselokuvan Nuija ja tosinuija itsenäinen jatko-osa. Tarina kertoo Harryn (Derek Richardson) ja Lloydin (Eric Christian Olsen) uskomattomista yhteisistä ensiaskeleista koulun käytävillä. Nuijat joutuvat vastaamaan elämänsä haasteeseen saadessaan selville, että koulun rehtori (Eugene "American Pie" Levy) yrittää kääräistä taskuihinsa 100 000 taalaa opinahjon varoja. Nähtäväksi jää myös se, kykeneekö Harry valloittamaan hemaisevan teinitoimittajan sydämen. Pääosissa: Eric Christian Olsen, Derek Richardson, Rachel Nichols, Mimi Rogers, Luis Guzman, Eugene Levy. Ohjaus: Troy Miller. (81')
...
Tämä Nuija ja tosinuija jatko-osa löytyy kyllä VHS-kokoelmista..., mutta ei vielä DVD-kokoelmiin ole eksynyt -joten telkkarista uudelleen katsominen ei ole huono vaihtoehto.

Perjantain ensi-illat Nro 4

You Will Meet a Tall Dark Stranger

Hyviä näyttelijöitä ainakin piisaa tässä leffassa..., mm. Antonio Banderas, Anthony Hopkins, Josh Brolin -ja Naomi Watts. -Mutta siltikään houkuttele aivan teattereihin asti. -Romanttisessa komediassa pitää olla jotain hieman erikoista jotta saisi minut raahautumaan teattereihin. -Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Farellyn veljesten -Sekaisin Marista -jota en tosin ole nähnyt teattereissa..., mutta sen kaltainen romanttinen komedia TOD kyllä houkuttelisi teattereihin. -Tää nyt on vain sellainen hauska..., mutta ei hillittömän hauska -joten ei houkuttele.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Det enda rationella -Ruotsalainen avioliitto

Mjooh. -Tällanen leffa. -Tartteeko tähän muuta pistää kuin sen perinteisen -"ei kiitos"...? -No laitetaan ehkä vielä -kerran on kyseessä ruotsalainen elokuva -niin ruotsiksi vielä sama -"neij tack".

Perjantain ensi-illat Nro 2

Saw 3D

Hmm. -Harjunpää vai *)Saw 3D. -Kumpikohan mahtaa houkutella enemmän teattereihin...? -Kyllä se taitaa Saw 3D olla. -Traileri nosti hieman enemmän intoa -ja no -muutenkin kotimainen vs Hollywood-leffa. -Hollywood WINS...!!!111 -Nyt pitäis eka tosin katsoa puuttuvat Saw leffat tuoreeseen muistiin. -Olen nyt neloseen asti nähnyt kaikki. -Vielä puuttuu vitonen -ja kutonen näkemättä. -Ja nehän tuli tässä juuri sopivasti hankittua DVD:lle.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Harjunpää ja pahan pappi

Voisi melkein jopa harkitakkin tätä leffaa ihan teattereihin asti mennä katsomaan. -Traileri sai innostumaan jonkin verran -ja se pikku seikka että leffassa seikkaillaan Helsingin metrotunneleissa herätti varsinkin kiinnostusta. -Mutta tosiaan melkein. -Ensi-iltaan tulee kiinnostava Hollywood leffa*) samaan aikaan -kumpikohan vie voiton...?

torstai 28. lokakuuta 2010

Uusin South Park jakso: -Coon 2: Hindsight

Taas tuli katsottua uusin South Park jakso All SP:stä. -Oli kyllä jälleen kerran aivan hillittömän hauska jakso. -Suosittelen kyllä katsottavaksi. -South Park rulez.

Miehen puolikkaat / The Simpsons

 Tämän iltaisen Miehen puolikkaat jakson nimi on -Vanha luuska -ja-ja... -No eiköhän siirrytä suoraan vain illan Simpsoneihin...? -Elikkä mitäs illan Simpsoneissa tänään olisi luvassa...?

Intia-ilmiö. Johtaja Burns perustaa uuden voimalaitoksen Intiaan ja lähettää Homerin johtamaan uutta projektia.
...
Hauskalta kuulostaapi. -Odotan illan ohjelmia suurella innolla.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Miehen puolikkaat / The Simpsons / C.S.I.

 Tämän päiväisen Miehen puolikkaat jakson nimi on -Hautajaiset -ja nyt ei ainakkan kuvan kanssa tarvitse ihmetellä mikä mahtaisi olla oikea kuva jaksoon liittyen. Se siitä. -Entäpä sitten illan Simpsoneissa..., mitäs niissä olisi tänään luvassa...?

 Joulutarinoita. Homer pääsee saarnaamaan joulun ilosanomaa, kun sekä pastori Lovejoy että Ned Flanders ovat tilapäisesti kykenemättömiä joulumessun pitämiseen.
...
Hauskalta kuulostaapi. -Entäpä sitten illan CSI..., mitäs jännää siinä oolisi tänään luvassa =)...:saint:...:)...?
...
Valkoisen pallon taika. Entinen golf-ammattilainen löytyy kuolleena kesken huipputurnauksen. Uhrin poika pelaa ammattilaisena ja rikkoi juuri isänsä kenttäennätyksen, josta seurasi riitaa. Pian rikostutkijamme alkavat epäillä, että ennätys ei syntynyt rehellisin keinoin. Amerikkalainen rikosdraama, jossa seurataan rikospaikkatutkijoiden työtä Las Vegasissa. Kymmenes tuotantokausi.
...
Jännältä kuulostaapi :).. -Boksia innolla odotellessa =)... -Muita illan ohjelmia odotan suurella innolla :)...

Ghostbusters kuva WTF?

Tontsa huomautti kuvasta että minun (Hulk) ja hänen omat kasvonsa olisivat muka yli värikkäitä. -Että mun kasvot olisivat punaiset kuin Hellboylla ikään -ja Tontsan kasvot vihreät kuin Hulk. -Ja nyt tulee se WTF. -Sillä omissa silmissäni ne ei näyttäneet yhtään liian kirkkailta vaan juuri sopivilta. -Siksi en tajunnut pyytää edes apua värien säätelyssä kun minusta ne vain näytti täydellisiltä. -Matskun naaman onnistuin sitten kuulemma saamaan juuri sopivaksi. -Sinne poistui ainakin Facebookista mokoma virheellinen teos. -Olisi pitänyt vaan eka pyytää Tontsaa tekemään esi tarkastuksen ennen mitään Facebookiin julkaisua. -Tai pikemminkin ennen mitään tallenteluja ylipäänsä valmiiksi kuvaksi.

Team MatoApina the new Ghostbusters?

Taas innostuin leikkimään Face in hole ohjelmalla ja nytpä teetin taas koko team MatoApinasta kuvan -tälläkertaa Ghostbusters hahmoina. -Kestipä muuten aivan hemmetin pitkään löytää toi kyseinen pohja. Aloin jo menettää toivoani..., mutta sitten se vain pamahti silmiini. -Julkaisinpa jo kuvan Mato Apinan Facebook seinälle -ja taas kerran tägasin kaikki jäsenet + itse Mato Apinan.