sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Päivän ruoka (by Hulk)

Vanhempien luona taas perinteiset sunnuntaisaunat ja ruokana on tälläkertaa monipuolinen valikoima kaikkea. Kuvassa yllä 👆 kaksi pihviä peuranlihaa jota jaettiin kaikille tasapuolisesti. 
Tässä on ei suinkaan kalakeittoa vaan siikakastiketta. Mutta kastike mille...?
Lisää kastikkeita - nyt jotain kasvispitoista. Tämä oli vegaania isoveljeä varten. Tuli itsekin maistettua ja ihan hyvää oli.
No tätähän varten noi kastikkeet oli. Kattilallinen riisiä. Siinä on kahta eri riisiä - tummaa riisiä ja perus valkoista riisiä.
Lisää kastikkeita - tollanen kiinalaishenkinen possukastike.
Ja tietysti vihanneksia - kyllä niitäkin on ihan hyvä syödä. 

Päivän elokuva

Taas - kuten eilen, aloitan pelkällä logo kuvalla, josta on vaikea/mahdoton tietää. mikä elokuva on kyseessä.

No se arvuuttelu-leikki ei kauaa kestänyt 😓😋😁

Taxi 5 (2018)

Ihan hupaisa leffa khyl. Tunnisti heti ranskalaiseksi leffaksi, kun niillä on semmoinen omalaatuinen huumori. Ja tietenkin puhe-kielestä 😋😀 Ja siitä että olen aikasempia osia nähnyt. Khylläkin vasta joskus vuonna nakki ja kala. Ykkönen oli khyl kova leffa kun sen ekaa kertaa näki. Taidettiin olla jossain lukiossa, tai sitten vähän alempana. Oli se kovaa aikaa! 😍😇😎 Mutta eipä hirveästi moitittavaa ole tästä leffasta, kuten ei khyllä kehuttavaakaan. Ihan tyylikästä ja hupaisaa menoa, mutta ei mikään maata järisyttävä elokuva. Mutta jos hakee pelkkää hupaisaa leffaa - ja tykkää tästä ranska meiningistä, niin khyllä suosittelen. 😊

Pääosan esittäjä; Franck Gastambide muistutti yllättävän paljon Vin Dieseliä, sattumaako?! Molemmat näyttelee autokaahaus leffoissa, ja... näyttää samalta 😳 Khyllä tossa jotain haettiin...


...mutta mitä, sitä en tiedä?! :'( :D Kai jotain tuttua, jos/kun on Fast & Furious leffoja katellu, niin tässä on heti alkuunsa jotain tuttua. En tiedä, mutta... niin mä ainakin näen sen! :)

Päivän ruoka

Tommosta tällä kertaa, mitäköhän mahtaa valmistua?

No se ei ollut vaikea arvata, vaikka... No ei se ole vieläkään selvää! 😁 Aika paljon sipulia vaan laitoin 😞 Tottumuksesta ostin 400g jauhelihalle suht koht ison sipulin, enkä muistanu että puolitan sen (200g tänään, ja 200g huomenna)! No mutta onneksi se (sipuli) ei pahemmin maistunut, oli ihan hyvää! 😊

Lihapulliahan niistä/siitä (taikinasta) tuli - hemmetin hyviä khyl! 😍 Sain eräältä ohjeen, että sipulit kannattaa paistaa ja sitten vasta lisätä taikinaan. Pitää ens kerralla noudattaa tätä ohjetta. 😊


Sitten tosiaan perunaa... Ja perus cocista, mistä en nyt mainitse mitään, joten se ei saa labelia :( :'( :P :D Mutta hyvät ruuat oli, saa nähä mitä huomenna tulee 'jämä' jauhelihasta! :)

Happy Birthday following actors

Tämän päivän synttärisankarit ovat mm. monesta Adam Sandler leffasta tuttu..., mutta paremmin Fonziena tunnettu näyttelijä Henry Winkler joka täyttää 77-vuotta. Seuraavaksi on End of Days leffassa Iso-Arskan poliisiparina nähty Kevin Pollak joka täyttää tänään 65-vutta. Martin Lawrencen Hamekyttä-leffasta tuttu Nia Long täyttää puolestaan tänään 52-vuotta. Ja sitten vielä Lahjomattomat ja Deep Impact elokuvissa nähty Charles Martin Smith täyttää tänään 69-vuotta. Onneksi olkoon 🎁🎂🎈🥳 ja Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳 heille.

lauantai 29. lokakuuta 2022

Extra ruoka (by Hulk)

Aikaisempi päivän ruoka - neljä kananmunaa - ei oikein tyydyttänyt joten oli kehiteltävä jotain muuta. Keitinpä sitten mustekalan mustepastaa ja kikherneitä ja pistinpä vielä päälle thaikku chilikastiketta. Pienen maistamisen jälkeen on todettava ettei ollut pahaa..., muttei mitään herkkuakaan. Kyllä se alas menee.

BB; Heidin ilmeet, voittaja-ainesta

Onpas Heidillä ihmeelliset ilmeet?! 😱😳😋😁 Toinen (keskimmäinen) oli kun Heidi valehäädettiin, ja noi kaksi muuta (vasen & oikea) oli, kun... Noh, nyt en khyllä muista?! 😨😞😋😃 En nyt ole ollenkaan varma, mutta se (Heidin ilmeet) taisi tulla silloin kun selvisi, että Saara Aalto tulee taloon.


En nyt ole varma, mutta... Onko sillä väliä?! No jatkossa ehkä kirjoittaa ylös, kun tästä on jo pari päivää, niin ei kunnolla muista :ashamed: :'( :P :D Mutta kuten otsikossa sanoin; niin voittaja-ainesta khyllä on! =) Ei näitten ilmeitten takia - ei tietenkään =D, mutta ihan hupaisa tyyppi :)

Päivän "mikä?" elokuva

Vieläkään (otsikko & kuva) en ole paljastanut elokuvaa?! 😱 No on se aika selvä kuvan perusteella - ainakin jos on vähänkin perillä leffoista. Mutta, khyllä mä sen paljastan, en jätä salaisuudeksi... 😇😓😋😁

Alien: Covenant (2017)

No siinähän se jätti paljastus tulikin... 😲😂 Sitten itse leffaan; ei vittu mitä paskaa!! 😡 Jo leffateatterissa petyin tähän pahasti, mutta ei ihme?! No vastassa, tai "vastassa", oli Prometheus (2012). Siitä on vaikea lähteä parantamaan. Ei että se olisi mestariteos, mutta... Khyllä se ekalla kerralla leffateatterissa oli aikamoinen kokemus! 😊 Mutta nyt sen on jo nähnyt niin monta kertaa, että se alkaa olemaan vähän huono. Eli se ei ole kestänyt niin sanotusti aikaa, kuten jotku leffat. 😞 Mutta covenantin paska, ei tsiiiish mitä sontaa! No oli tässä hetkensä, ihan hienot maisemat ja tyylikkäät tehosteet. Mutta siihen se vähän sitten jääkin... Juoni on ihan surkea ja typeryyksiä riittää (mutta niitä en jaksa alkaa listaamaan)! Näyttely nyt on ihan ok, mutta ei mitään huippua. Ja hahmoihin ei ehdi tutustumaan, niihin ei paljoa keskitytä. Sitten ne uudet (mitkä lie kehittyneet?) alienit, ihan vammasia. Onneksi tässä on niitä isojakin mitkä on tuttuja ekasta leffasta, mutta ne pikku-äpärät, ihan vitun ärsyttäviä.


Enkä nyt tarkoita niitä mitkä tulee rinnasta ulos (niitä, tai sekin, oli ekassa leffassa), vaan niitä pieniä chihuahua paskiaisia, jotka vaan pomppii edestakas kun mitkäkin ADHD puput! En tykännyt niistä yhtään, EN TOD!! Mutta sellainen leffa, ihan suosiolla voi jättää välistä. Vaikka olisi kuinka Alien fani, mielummin kattoo niitä vanhoja (ja toi Prometheus on tosiaan myös ihan hyvä), kun tätä sontaa!! :mad:

Päivän "keskihinta" juoma

Innostuin ostamaan sitten vähän kallimpaa juomaa, kun vaahtosin (😁) näistä energiajuomista! Tämä on tosiaan aika "keskihintaista" (kuten otsikossa sanoin), Red Bull taitaa olla se kallein! Mega Force on n. euron, tämä eli Mad-Croc on n. 2 euroa ja redbull on n. 3 euroa. Ja maku? No mun mielestä kaikki on yhtä ja samaa paskaa! 😡 Tai siis ihan hyviä nämä on, jos/kun juo silloin tällöin viikon parin välein. Mutta jos joka päivä näitä joisi, niin tulisi khyllä yli (ainakin mulla)! Siksi en ymmärrä tota hintaeroa?! No onhan kaikissa halvat ja kalliit (sekä keskihintaiset), mutta niissä on eroa (esim. printterit nyt tulee ekana mieleen, khyllä kannatti sijoittaa siihen eikä yrittää pärjätä halpiksella...)!


Meneekö sitten vaan logojen ja mainosten takia kaupaksi?! Tai sitten jengi maistaa eron? En tiedä... Mutta sen tiedän, että mä pysyn megiksessä :saint: B) "Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa..." TOD!!

Päivän ruoka ja mikä leffa?

Joo, siellähän se pizza lepää... 😇😋😁 Edellisessä blogauksessa sen esittelin. Mutta kai tähän pitäisi jotain tekstiä saada tosta?! 😱😂 No se on Grandiosa Pepperoni -niminen pakastepizza. Ja, noh, on se yksi parhaita! 😍 Vaikka hinta ei ole mikään kovin suuri, niin on tää silti tosi hyvä! 😊 Tätä varmaan syön eniten. En tietenkään peräkkäin, väliin syön jotain muuta pizzaa. Mutta niitä "väli" pizzoja vaihtelen useammin kun tätä. Sitten tosiaan (kuten otsikossa), niin mikä leffa? No se selviää päivän juoman jälkeen, ellei joku jo tosta kuvasta tunnista?! 😱😲😋😀


No TV:stä Subilta se on lähiaikoina tullut, sen tosta tietää (paitsi että se on juuri tullut, täähän on voinut tulla jo vuosia sitten :P :D)! Ei muuta kun arvuuttelemaan :saint: :P :D

Päivän ruuan & juoman esittely

Tommoset setit tosiaan 😇 Mutta niistä enemmän omissa blogauksissaan, tämä...


...oli vain esittely! Jolle tosiaan melkein oma labeli tehdä, mutta... Antaa olla! :'( :P :D

Päivän juoma

Vaihteeksi jotain ihan muuta kuin limpparia tai siideriä nimittäin kuppi kuumaa teetä ja nautittuna upeasta New York mukistani❤️🗽. Sitten takas leffan ääreen.

Päivän ruoka

Tämmöstä tänään - hieman köyhästelyruokaa..., mutta on tämäkin parempi kuin ei mitään. Siinä on minulla neljä keitettyä kananmunaa🥚🥚🥚🥚 majoneesidipissä. Piti päästä molemmista aineksista eroon jääkaapista joten se hoitui näppärästi näinikään. 

Päivän leffa(t)

Nyt on jenkkiversiot kaikki katsottua ja aika siirtyä katsomaan alkuperäisiä japanilaisia versioita aloittaen katselun The Ring elokuvista joita on myöskin kolme kuten jenkkiversioitakin. Mitäs tässä muuta - ei muuta kuin ekaa leffaa pyörimään.

Music & Lyrics

Great Balls of Fire 

You shake my nerves and you rattle my brain 
Too much love drives a man insane 
You broke my will, but what a thrill 
Goodness, gracious, great balls of fire 

I laughed at love 'cause I thought it was funny 
You came along and moved me honey 
I've changed my mind, your love is fine 
Goodness, gracious, great balls of fire 

Kiss me baby, woo feels good 
Hold me baby, wellllll 
I want to love you like a lover should Your fine, so kind 
I want to tell the world that your mine mine mine mine 

I chew my nails and I twiddle my thumbs 
I'm real nervous, but it sure is fun 
Come on baby, drive my crazy 
Goodness, gracious, great balls of fire!!
...


R.I.P. Jerry Lee Lewis

Amerikkalainen muusikko Jerry Lee Lewis on kuollut. Hänen tunnetuin kappale on The Great Balls of Fire jonka blogaan heti seuraavaksi Music & Lyrics blogauksessa. Kepeät mullat ja lepää rauhassa Jerry Lee Lewis 🌺.

Happy Birthday following actors

Taas oli vaikka kuinka paljon syntymäpäiväsankareita Imdb:n -"born today" -sivulla..., mutta sama kuin eilen että valitsin ne tunnetuimmat. Aloitetaan onnittelut taas ylhäältä ja sielä näkyisi ylävasemmalla olevan mm. Tim Burtonin Beetlejuice ja Saksikäsi Edward elokuvista tuttu Winona Ryder joka täyttää tänään 51-vuotta. Seuraavana on elokuvassa Legend of Zorro pahiksena nähty Rufus Sewell joka täyttää tänää 55-vuotta. Sitten on mm. Spielbergin Jaws ja Kolmannen asteen yhteys elokuvissa nähty Richard Dreyfuss joka täyttää tänää 75-vuotta. Seuraavana on näyttelijä Ben Foster joka on tuttu mm. Warcraft pelileffasta. Hän täyttää tänään 42-vuotta. Ja viimeisenä on Bad Boys 2 elokuvassa nähty Gabrielle Union joka täyttää tänään tasavuosia eli 50-vuotta. Ei muuta kuin onneksi olkoon 🎁🎂🎈🥳 ja sama englanniksi Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳.

perjantai 28. lokakuuta 2022

BB; Saara Aalto taloon

No tämän olisi voinut blogata samaan syssyyn päivän toisen BB blogauksen kanssa, mutta... Blogataan nyt erikseen, niin ei tule mammutti otsikkoa. No mammutti tekstiä tästä ei ainakaan tule, koska eipä mulla ole paljoa sanottavaa. Instagramista olen jotain pieniä pätkiä nähnyt, mutta aika pihalla olen mitä toi talossa tekee. Tai jossain sanottiin, että toi auttaa jonku laulun teossa, en sitten tiedä...


Se selviää koosteista. Ei varmaan tänään, koska koosteet on päivän jäljessä. Huomenna tai sunnuntaina sitten, ellei Instagramissa törmää joihinkin pätkiin. Mutta ihan kiva lisä taloon, ei suinkaan asukkaana, mutta vieraana. Petra Olli kävi myös talossa, mutta silloin en blogannut BB:stä niin ahkerasti, jos edes ollenkaan... Mutta nyt on intoa blogata BB:n tapahtumista, kuhan sai vaan sen blogaukset alkuun ja esiteltyä kilpailijat, niin intoa on =) Kohta tämä khyllä loppuu =( Tai kai me vasta jossain puol välissä ollaan, ellei vähän ylikin... Sen voisi tarkistaa jostain, mutta... En jaksa! =D

Päivän jälkiruoka

No nyt tuli khyllä sorruttua ostamaan ylikallista, noh, PASKAA!! No tämä on houkutellut siitä asti, kun tämä kauppojen hyllyille tuli. Mutta hinnan takia olen jättänyt pölyyntymään. Ja se on ollut khyllä oikea ratkaisu, ei tämä khyllä kummoista ollut... Khyllä nyt vähän laatu maistuu, mutta että samaan hintaan saisi n. 2 kpl Fazerin levyä, niin... Suklaa on tosiaan Tony's Chocolonely Milk Chocolate ja, no en tule varmaan enään ikinä tätä (tai muuta makua) ostamaan! Sen verran on khyllä törkeä hinta...



Mitä se on?! Sitä en sano... No jos kuvapalvelin joskus kaatuu (ja blogi ei), niin ei jää todistusta tän hinnasta! No vähän khyllä vihjasin tolla "2 kpl fazua", mutta... Sen tarkemmin en kerro, liian törkeä hinta!! :very MAD:

Päivän ruoka & juoma

En nyt muista olenko tästä ruokapaikasta vielä blogannut 😔 Hakukaan ei tuottanut tulosta. Noh, Dragon Spring on paikan nimi, ehkä se nyt jää mieleen (ja hakukoneeseen)! Voipi olla, että unohdan tän aika äkkiä 😨 Mutta ei se niin paha ole, vaikka toistamiseen blogaisikin. Pääasia on, että on intoa blogata - oli sitten eka tai kymmenes kerta. Ja ruoka ei varmaan sama ole, paitsi jos ton kymmenen kertaa on blogannut 😁 Mutta ihan hyvä ruoka oli - ellei jopa tosi hyvä 😊😋 Tuli vähän vaihdeltua ruokia - paitsi, mistä?! No seuralaisen ruoka ei ollut tässä vaiheessa vielä saapunut. Mutta kun se saapui, niin tein pientä vaihtaria. Mulla oli friteerattu... joku, en nyt muista - oliko se possu vai kana, en tiedä! Seuralainen otti kolme pientä annosta - kivasti oli vaihtelua ruuassa. Tai näihin friteerattuihin ruokiin vähän kyllästy, kun yksi osa tosta kolme pientä ateriaa oli samaa kun mulla. Mutta hyvin maistui, siinä ei ollut ongelmia. Mutta olisi melkein voinut itsekin ottaa ton kolme pientä ateriaa.


No mutta näin tällä kertaa... Juomana toimi perus Coca-Cola =) Siitä oli khyllä jo puolet melkein juotu?! No ruuassa kesti jonku aikaa, oli vähän ruuhkaa... Khyllä siinä reilu puol tuntia ainakin meni, joka khyllä harmitti. Mutta ainakin ruokahalu kasvoi, aika äkkiä meni ruoka sisuksiin :saint:

BB; Miikka, Heidi & Laura turvaan

Hyvä, niin nimittäin että Miikka pääsi turvaan - hän kun on yksi suosikeistani 😇 Mutta en usko, että hän olisi tippunut. Mutta parempi näin, eipä tarvi jännittää... Sitten turvaan pääsi Heidi & Laura. No se ei paljoa kiinnostanut... Vaikka, no jotenkin tuntuu että noilla molemmilla on mahdollisuus voittoon. Ei vaan tän takia, että ne sai eniten ääniä, mutta... Jotenkin on vaan siltä tuntunut! Varsinkin Heidin kohdalla, häntä ehkä jopa vähän fanitan. Mutta Laura ei oikein kiinnosta, häntä en toivo voittoon. Mutta pienet mahdollisuudet hänellä on, ainakin jos/kun minulta kysytään...


Sitten Reeokin oli turvassa (voitettuaan päällikkö kisan), ihan hyvältä näyttää. Ainoa että Nabbe on vielä äänestyksessä, hänelle tosiaan soisin eniten voiton =) B) Ei muuta kun sunnuntaita ja tiputusta - ellei jopa tiputuksia, jotenkin tuntuu että pari/kolme kilpailijaa tipahtaa (en tiedä/muista sanottiinko jossain niin)?! =O - jännittämään :)

Päivän ällöttävä(t) kuva(t)

Kuten omassa Jurassic Mania blogissani mainostelin oli tarkoitus kaivertaa kuoriutuva Indominus Rex Halloween kurpitsa..., mutta kuten kuvasta yllä👆 voi nähdä se epäonnistui totaalisesti😩...🙄...
Jotenka päätinpä sitten kaivertaa ihan perinteisen Halloween kurputsan eikä siitäkään nyt mikään mestariteos tullut😐...😑...
Sentään näyttää pimeässä ja valo kurpitsan sisällä ihan hienolta. Mutta taisi nyt olla viimeinen kurputsa ikinä minkä kaiverran. Aika rasittavaa puuhaa yrittää saada jotain mestariteosta tehtyä.

Päivän makee kuva

T-Rex🦖 havaittu Helsingin keskustassa😲. Iteltäkin löytyy tämä kyseinen asu ja voisikin ottaa Happy Halloween toivotus kuvan se yllä. Tuskin kuitenkaan läksin keskustaan se yllä kuten tämä kaveri😁.

Päivän leffa

Tämmöstä menossa katsomaan teattereihin - Dario Argenton ohjaama kauhupätkä -Dark Glasses. Tästä mainitsinkin jo viime perjantaina perjantain ensi-illoissa että kiinnostaisi nähdä ja nyt sitten nähdään onko mistään kotoisin.

Perjantain ensi-illat, Nro 2

Tämä puolestaan ei voisi kiinnostaa p#skanvertaa joten -"ei kiitos" -vaan tälle.

Perjantain ensi-illat, Nro 1 (uusi tyyli)

Voisin ottaa uuden tyylin esitellä perjantain ensi-illat. Julisteiden sijaan otan screenshotin Finnkinon ohjelmistosivulta kyseisen ensi-iltaleffan kohdalta ja rajaan tietty kaiken ylimääräisen pois kuvasta. Tuonmallisia👆 kuvia sitten jatkossa luvassa.

Mutta mennäänpäs itse ensi-iltaleffaan. Ikinä kuullutkaan saati nähnyt traileria..., mutta juliste näyttäisi olevan ihan tyylikäs. Pistetään harkintaan.

Päivän KKSA-kuva + puujalka

Muokkasimpa sitten oman version Jarlan Fingerpori stripistä. Lyhensin omani kahteen ruutuun siinä missä alkuperäisessä on kolme ja vaihdoin hieman Heimo Vesan ilmettä ruudussa 2. Ja vitsiä tässä omassa muokkauksessani pahoittelen jo etukäteen jos aiheuttaa jotain pahennusta. Mutta en vain malttanut olla muokkaamatta kuvaa kun oivalsin tämän vitsin. Vitsi on nähtävissä/-pääteltävissä kuvassani joten tarviiko sitä nyt mennä avaamaan tähän. Alhaalla👇 vielä Jarlan alkuperäinen joka menee näin...
Heimo Vesa: -"Ehkäisen masennusta kirkasvalolampulla!"

Ja annetaankin sitten kuvan hoitaa loput kertomisen.

Happy Birthday following actors

No nyt oli taas niin monen julkimon syntymäpäivät -yhteensä 30 eri - joten valitsin ne tunnetuimmat ja omat suosikit. Ekana kuvassa koreilee Pretty Woman tähti Julia Roberts joka täyttää tänään 55-vuotta. Sitten on itselleni Twister-leffasta parhaiten tuttu Jami Gertz joka täyttää tänää 57-vuotta. Seuraavaksi on Jim Carreyn exä ja Carreyn kanssa Nuija ja tosinuija leffassa nähty Lauren Holly joka täyttää tänään 59-vuotta. Seuraava näyttelijä on tuttu mm. 101 dalmaatialaista live action elokuvasta ja Steve Martin komediasta Brining Down the House - brittinäyttelijä Joan Plowright joka täyttää tänään 93-vuotta. Ja sitten seuraavana on NYPD-Blue sarjasta tuttu näyttelijä Dennis Franz joka taisi myös olla Renny Harlinin Die Hard 2 leffassa. Hän täyttää tänään 78-vuotta. Seuraavaksi on sitten itse Jokeri ja Gladiator pahis Commodus eli Joaquim Phoenix joka täyttää tänään 48-vuotta. Tämä seuraava synttärisankari on ehkä parhaiten tunnettu Ghostbusters elokuvien sihteeri Janine Melnizinä. Hän on Annie Potts ja hän täyttää tänää 70-vuotta. Ja sitten viimeisenä kuvassa on mm. Terminator Genisys elokuvassa nähty Matt Smith joka täyttää tänää 40-vuotta. Ei muuta kuin hyvää syntymäpäivää 🎁🎂🎈🥳 ja sama englanniksi Happy Birthday 🎁🎂🎈🥳...!!!!!

torstai 27. lokakuuta 2022

Päivän "väsynyt" elokuva (by Tontsa)

No huh-huh ku oli väsynyt elokuva?! En edes muista mikä päivän tän katoin, tai sitten en vaan halua muistaa...

Speed Kills (2018)

Mulla on tosiaan Elisa Viihde, jonne tallennan ohjelmia - ja tietenkin niitä elokuvia 😋😁 Pitikin tämä mennä katsomaan, tai tallentamaan... Yleensä nää tippuu listalta ja hukkuu massaan, mutta... Jotenkin oli mielenkiintoa! Se oli virhe - iso VIRHE!! 😡 No joo, ei tää nyt ihan tuskaa ollut - mutta kaukana mistään nautinnosta! Eikä tää edes ollut niin huono, että olisi saanut nauraa, tjs... Tämä oli vaan ihan v@tun väsynyt elokuva.

P.S. Niin piti tosta kuvastakin mainita - hyvä ettei tähti nukahda pystyyn?! Missä on John "Face/Off" Travolta 😎😱😋😆😓


En jaksa tästä sanoa enempää... Juonen jo unohdin, eikä ihme. Välttäkää tätä leffaa, edes ilmaiseksi. Tai ei oma aika khyllä ikinä ilmaista ole, mutta... Joo!

Päivän ruoka, juoma & jälkiruoka

Kolme kärpästä yhdellä iskulla 😇😁 Ruokana tosiaan Finduksen grillipihvit, ja... Noh, ihan syötävää oli, mutta ei lähellekkään niin hyvää kun eka maistamani Pasta Tortellini 😔 Pahoin pelkään, että kun maistan tota (pasta tortellini) uudestaan, niin se(kään) ei ole niin hyvää. Se oli vaan uutuuden viehätys, tjs... 😟 Sitten on vielä edellisessä blogauksessa mainostamani Pasta Alfredo. Saa nähä mistä se(kin) on kotoisin?! Mutta tosiaan, grillipihvit oli vähän pettymys 😕 Khyllä ton nyt söi, mutta ostanko uudestaan, niin... Se on eri tarina!

Sitten juomana on/oli Mega Force. No se nyt on tosi hyvä, khylläkin vaan yhden jutun takia - nimittäin hinnan. Alle eurolla lähtee 0,5L tölkki, niin khyllä kelpaa - vaikka maistuisi kusivedeltä 😱😓😄 Tai nyt hinta taisi nousta yli euroon, oliko se jotain 1,09e 😨 Mutta jos vertaa kilpailijoihin, niin onhan tää nyt paljon parempi - niin siltä hinnaltaan. Ja ei makukaan nyt niin paha ole, ainakaan mun mielestä. Enpä maista kovin suurta eroa esim. Red Bulliin. Ja se maksaa melkein/ellei ylikin kolme kertaa tän verran. Joten en ymmärrä että megaforcea sanotaan teinien suosimaksi halvaksi juomaksi. Enemmänkin hintatietoisten juoma, ja jotka ei juo juomaansa imagon, yms shitin takia... Sitten on myös ES. Mutta se(kin) on vähän kallimpaa... Mutta pieniä tölkkejä khyllä ostan (es:ltä), koska aina ei huvita juoda puolen litran hirmu tölkkiä 😅 Ja megaforcella ei ole valikoimassa noita pieniä tölkkejä, en tiedä miksi?! Mutta ihan hyviä nämä kaikki on - paitsi jotku hinnaltaan, mutta voisi toki yrittää vähentää 😱 No ei nämä kovin terveellisiä khyllä ole 😩 En nyt ala googlettaa haittoja, mutta... Tiedossa on että ei ihan joka viikko kannattaisi, puhumattakaan joka päivä. Mutta kun en juo tätä, niin juon yleensä limua. Kannattaisi varmaan maitoon/mehuun vaihtaa, mutta... Nää on niin hyviä! 😱😲😵😋😁 Mutta se niistä, mä juon mitä haluan...

Sitten on vielä jälkiruoka! No kuvassahan se näkyy...


...rasiallinen irtokarkkeja - khyl kelpaa! =) Niittenkin (karkkien) syömistä voisi vähentää, mutta... En ole pikkulapsi, syön sitä mitä huvittaa. Onneksi en ihan övereitä vedä - ihan hallinnassa on! :)

Päivän ruoka... tai sen esittely

Joo, eipä tämä oikein ole ruoka. Koska, eihän sitä oikein edes näy... Tai paketti näkyy, mutta mikä ruoka se semmonen on/olis 😲😁 Tuli tosiaan ostettua kunnon satsi noita, on ne sen verran hyviä 😋 Tai ainakin eka oli mistä aloitin, eli Pasta Tortellini. Sitten mainostin, tai ihan vaan ostin, tän päivän ruuan - eli grillipihvit. Saa nähdä mitä tykkäsin. Tai mähän jo tiedän, mutta paljastan vasta seuraavassa blogauksessa... 😱😂 Sitten on vielä Pasta Alfredo, enköhän sen(kin) syö lähipäivinä 😇


Mutta eiköhän sitten mennä itse päivän ruokaan, niin tosiaan seuraavassa blogauksessa... :)

Päivän leffa(t)

Kauna-leffoilla jatketaan sarjan hieman heikoimmilla osilla - ainakin tämä kuvassa oikealla puolella oleva taisi olla pienoinen pettymys. Kauna 3 sen sijaan oli yllättävän hyvä..., mutta ei kuitenkaan edeltäjiensä veroinen. Taisi tulla suoraan DVD levitykseen.

Happy Birthday John Cleese

Brittikoomikko John Cleese täyttää tänään 38-vuotta. Blogaan tämän erillisenä sillä Ivan Reitman on ehdottomasti ansainnut oman syntymäpäivä/-muistoblogauksensa. Mutta on John Cleesekin kyllä legendaarinen näyttelijä ja ansaitsee kyllä myöskin ihan oman synttärionnittelut blogauksensa. Ei muuta kuin onneksi olkoon John Cleese 🎁🎂🎈🥳 ja sama englanniksi Happy Birthday John Cleese🎁🎂🎈🥳

Päivän jälkiruoka

Blogaan nää nyt päivän jälkiruokana vaikka söin nämä ennen kuin menin pizzalle. Mutta joo - tuli ostettua eräästä Mexico-kaupasta Helsingin Hämeentien varressa tollaset perinteiset mexicolaiset makeiset. Oli kuulemma jotain mantelista valmistettua supermakeeta - erittäin helposti murenevaa tahnaa. Ihan hyvää oli vaikka tosi hankala syödä kun meinasi hajota käsiin. Toisen sain sentään syötyä ehjänä kun söin sen suoraan muovikääröstä enkä yrittänyt nostaa sitä. 

Päivän ruoka

Tulipa käytyä syömässä Kaisaniemessä sijaitsevassa ravintolassa nimeltä Sori Taproom. Otin sielä pizzan joten tietysti sielä oli myös alkusalaattipöytä. 
Ja pizzaan ei kertakaikkiaan vaan kyllästy. Otin tollasen Diavola pizzan. Ruokajuoman esittelinkin jo omassa Hulkin blogissani. 

Happy Birthday & R.I.P. Ivan Reitman (1946-2022)

Tänään olisi Ghostbusters ohjaaja Ivan Reitmanin syntymäpäivä - hän täyttäisi 76-vuotta. Valitettavasti menetimme legendaarisen ohjaajan alkuvuodesta 12. helmikuuta. Hyvää syntymäpäivää sinne jonnekin ja kepeät mullat ja lepää rauhassa 🌺.

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Päivän jälkiruoka

Tämmöiset jälkiruuat tällä kertaa... Löytyy niin Hyvää makumaasta kun toffeesuklaarae 😊


Ihan hyvät eväät... =) Ruokakin löytyy kuvasta, mutta siitä en jatkossa enään mainitse, ellei ole... Noh, jotain mainittavaa =D

Päivän juoma

Tämmöistä oli tällä kertaa juomana, veriappelsiini. Ja, kerrankin halpaa. Yleensä mulla on ollut aina jotain kallista, melkein kaksi kertaa tän hintaista, ellei ylikin... Mutta ihan hyvää tämäkin khyllä on, ja... Kuten olen todennut; vaihtelu virkistää. Jos juo aina parasta, niin... Eihän se enään maistu miltään.


Mutta välillä kun juo halpaa, niin johan maistuu kallis kullalle :saint: =) Ja onhan se kiva, ettei aina joudu 'täyttä hintaa' maksamaan, selviää alle puolella kun halpaa ostaa :)

Päivän ruoka

Taas unohtu ottaa kuva ruoka-aineksista?! 😔 Ehkä jos sen labelin tekis, niin... No en tiedä, ei se niin tärkeä ole, eiköhän tämä valmis kuva ruuasta ole se tärkein. Tosiaan perunamuussia & kalaa, khyl kelpas 😋


Alkoholi tölkit ei sitten ole mun... Kuhan oon löytäny ne! :saint: Khyllä mä ainakin kerään kaiken (mistä saa rahaa :P) minkä näen. En nyt roskiksista ala kaivamaan, paitsi jos ne on ihan hollilla ja ettei kättä tarvi työntää sinne - ties mitä huumeneuloja voi olla. Enkä sillonkaan ota jos on muita ihmisiä, on se vähän noloa... Mutta khyllä mulle ilmanen raha kelpaa, TOD!! B) Pitäisi joskus laskea paljon vuodessa saan - voipi olla että se summa kiinnostaisi muita(kin, keräämään) =)

Päivän leffa(t)

Tänään tuli aloitettua kauhuleffojen katselu kolmannella The Ring leffalla - Rings - joka päättyi hetki sitten ja nyt on aika siirtyä seuraaviin leffoihin.
Nimittäin Kauna elokuviin. Kuten The Ring elokuvista myös näistä Kauna elokuvista katson jenkkifilmatisoinnit eka vaikka omistan myös alkuperäiset japanilaiset versiot. Ne voisi katsoa sitten näiden jälkeen.