perjantai 7. maaliskuuta 2008

Perjantain typy!

No ei kai typy vaan meinaa laittaa bikinien yläosaa takaisin päälleen :'(?
No ei vaan hän heitti ne taikauskoisesti vasemman olkansa yli (:D) ja päätti lähteä uinnille ilman yläosaa =), joten on aika kaivaa uskollinen haipuku esille B), FUCK YEAH :D!

Six Flags Great Adventure vuoristorataesittely: Osa 6

Esitelläkseni kaikki Six Flags Great Adventure -puiston vuoristoradat, täytyy tästä lähtien joka toinen kerta keskittyä selvästi lössömpiin ajeluihin :P, mutta vaihteluhan virkistää, enkä halua jättää niitä viimeisiksi, sillä sen kunnian saa huhtikuun lopulla avattava upouusi vuoristorata. Siksipä nyt vuorossa on puiston ihka ensimmäinen aukeamisvuonna 1974 avattu vuoristorata nimeltään Runaway Mine Train eli karannut kaivosjuna. Sen 18 metrin korkeus ei ehkä päätä huimaa ja jyrkin pudotus on vain 20 astetta, mutta vauhti kasvaa sentään 61 kilometriin tunnissa. Luvassa on vähän Linnanmäen Pikajunan (City Express) tyyppinen ajelu, mutta tietysti kun Amerikasta on kyse, niin nopeampi ja pidempi sellainen. 812 metrin matka taitetaan kahdessa minuutissa mm. hyvin lähellä pienen järven vedenpintaa. Eikä sovi unohtaa että tällaisissa ei niin suosituissa laitteissahan on yleensä se hyvä puoli, että jonon ollessa vähäinen voi ajelun tehdä monta kertaa peräkkäin junasta poistumatta =)! Kuvassa taustalla näkyvät seuraavana vuorossa oleva El Toro (rakenteilla kuvanottohetkellä), sekä Rolling Thunder (valkoinen) ja Kingda Ka.

Päivän kuva!

Vaikken koskaan katso itsenäisyyspäivän linnan juhlia muutamaa kymmentä sekunttia enempää kun ohitan olohuoneen telkkarin, olen erittäin kiitollinen sille henkilölle joka on tallettanut oheisen kuvan ja keksinyt tuon loistavan vertauskuvan :saint:.

Ainiin, meinasi aivan unohtua se tärkein: EHEHEHEHEHEHEHEHHEEEEEE :D :D :D!!!

Niin, kiitos tosiaan =)...:).

Jäi tosiaan kiittämättä Rundownista :ashamed:...:/...:|.. <---(vaikenee häpeästä), eli kiitos kiitos =).

Perjantain ensi-illat Nro 2

Porco Rosso

Yhen tälläsen Japanilaisen piirrosleffan oon nähny (Henkien kätkemä -ihan OK) -onhan ne ihan jänniä ja hyvin animoitu, mutta ei niitä kauhean montaa jaksa kattoa. -Kaikki aika samanlaisia. -Mutta en väitä, että ne olis huonoja -tääki voi olla ihan jees, mutta ei nyt jaksa.

Perjantain ensi-illat Nro 1

Jumper

No tätä vois TOD kyllä harkita. Sellasta actionia näytti trailerin perusteella olevan, että... -Öööh, joops. Ja kelpo näyttelijätkin, mm. LOiSTava Samuel L. Jackson. Eli kyllä pitää nähdä.

Illan "no thanks" leffat


Game Over

Toiminnallisen jännitysdraaman keskushenkilö on vakavaraisen perheen poika Kimi (Reino Nordin), joka haluaa näyttää pystyvänsä pärjäämään vielä menestynyttä isäänsäkin paremmin. Nuorukainen keksii oikotien rikkauksiin ja houkuttelee ystävänsä mukaan juonensa toteuttamiseen. Yllättävän käänteen myötä leikki muuttuu pian todeksi, eikä paluuta entiseen enää ole. Pääosissa: Reino Nordin, Julius Lavonen, Jarkko Niemi, Juuso Pekkinen, Lilli Aro, Karoliina Blackburn, Maria Järvenhelmi. Ohjaaja: Pekka Lehto. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (79')
...
*Huoh* |O -Pa5kaaaaaaaaaaa. -Next...
...

Viettelijätär verkossa

Eroottinen trilleri määrätietoisesta ja näyttävästä bisnesnaisesta Laurenista (mm. Anakonda-elokuvasta tuttu Kari Wuhrer), joka turhautuu uransa polkiessa paikallaan ja päättää muuttaa tilanteen pysyvästi keinoja kaihtamatta. Hän päätyy sänkyyn upporikkaan työnantajansa pojan Clayn (Stephen Baldwin) kanssa ja laatii hänen kanssaan suunnitelman 40 miljoonan dollarin huijaamiseksi isän varoista. Vahvasta fyysisestä suhteestaan huolimatta Lauren ja Clay eivät kohta enää tiedä, kuka vedättää ketä. Pääosissa: Stephen Baldwin, Kari Wuhrer, Benjamin King, Scott Williamson, Michael Gregory, George Lazenby.Ohjaaja: Paul Levine. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. (84')
...
Lisää *huoh* |O pa5kaaaaaaaaaaaaa!!! Ei jaksa edes linkittää.

Vauhtileffa vuodelta 1984 <--(A Damn Good Year)

(Romancing the Stone)

Vauhdikkaassa ja viihdyttävässä viidakkoseikkailussa menestyvä kirjailijatar lähtee aarrekartta eväänään Kolumbiaan etsimään siepattua sisartaan. Ohjaaja: Richard Zemekis, USA 1984, 101'. Pääosissa: Michael Douglas, Kathleen Turner, Danny De Vito, Zack Norman, Alfonso Arau, Manuel Ojeda.