perjantai 23. joulukuuta 2011

Typyjoulukalenterin 23. luukku

 No kuten arvelinkin -typyhän nuolee sellaista -ja vieläpä paksua sellaista. -Mutta otetaanpa tuo luukku pois typyn edestä eka ennen kuin jatketaan.
Typy vihjaa joulumakeisella mitä palveluita voi antaa -ja samalla näyttää mihin voin pistää oman -"joulumakeiseni" -sen jälkeen.

Typy arvoitus

Mitä tekemistä Joulumakeisilla on typyn kanssa...? -No noihan on nuoltavia karkkeja -joten typy varmaan nuolee tollasta. -Ei muuta kuin ottamaan selvää.

Perjantain ensi-illat Nro 4

The Girl with the Dragon Tattoo

Alkuperäinen ruotsalaisversio taisi saada tullessaan tyrmäävän vastaanoton -eli sen -"ei kiitos"..., mutta tälle Hollywood versiolle voisi kyllä antaa mahiksen ja harkita jopa ihan teattereissa asti käydä. -Mikäli jouluna saa lahjaksi sarjalippuja.

Perjantain ensi-illat Nro 3

Sherlock Holmes: A Game of Shadows

No tämähän TOD kiinnostaa nähdä -ja tätähän olisikin tänään tarkoitus mennä illempana kattomaan. -Maltan tuskin odottaa. -Ainakin trailerin perusteella näytti hyvältä.-Yltäiskö jopa edeltäjäänsä paremmaksi -se jää nähtäväksi.

Perjantain ensi-illat Nro 2

Täältä tulee Myyrä

Tota tuli pienempänä katottua telkkarista..., mutta onneksi ollaan päästy yli jo sen vaiheen -ja nyt tolle voi sanoa -"ei kiitos". -Ei edes linkkiä Imdb:hin.

Perjantain ensi-illat Nro 1

 Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri

Päivän puujalka

Päivän puujaloissa mennään taas Fingerporilla ja sarjis on tän päiväisestä Hesarista. -Menee näin...
...
Kaupan myyjä: -"Tästä talipallot, tintin talviherkut!"
                          /
                        "Muista jouluna pientä ystävääsi"
(Belgiassa:)
Tintti: -"Nam!"

Hehheheh :D..

Päivän makee kuva + Päivän video = Music & Lyrics

 Music and lyrics'eissä kuullaan tänään kappale Take My Hand -joka soi päivän videona toimivan Arnold Schwarzenegger -Final Tribute videon taustalla -josta poimittu kohta toimii taasen  päivän makeena kuvana.
"Take My Hand"

Hey Hey
Hey Hey

Sometimes I feel like everybody's got a problem
Sometimes I feel like nobody wants to solve them
I know that people say we're never going to make it
But I know we're going to get through this
(Close your eyes and please don't let me go)
Don't, Don't, Don't, Don't let me go now
(Close your eyes don't let me let you go)
Don't, Don't, Don't

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die
Take my hand tonight
One last time

The city sleeps and we're lost in the moment
Another kiss says we're lying on the pavement
If they could see us they would tell us that we're crazy
But I know they just don't understand
(Close your eyes and please don't let me go)
Don't, Don't, Don't, Don't let me go now
(Close your eyes don't let me let you go)
Don't, Don't, Don't

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die
Take my hand tonight
One last time

Hey Hey
Hey Hey

The raindrops
The tears keep falling
I see your face and it keeps me going
If I get lost your light's going to guide me
And I know that you can take me home
You can take me home

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die
Take my hand tonight
One last time

[Chorus]
Take my hand tonight
Let's not think about tomorrow
Take my hand tonight
We could find some place to go
Cause our hearts are locked forever
And our love will never die (Love will never die)
Take my hand tonight
One last time
...

Joulukalenterin luukku 23 avattu

Joulukalenterin luukku 23 avattu