lauantai 8. lokakuuta 2022

Päivän leffa(t)

Korkataanpa nyt myös tämä toinen Tontsan keksimä uusi labeli eli -Päivän leffa -tai tässä tapauksessa -Päivän leffa(t). Eilen tuli ostettua pari Bruce Willis leffaa ja ajattelinpa sitten katsoa ne molemmat tänään. Ekana tuli katsottua Vendetta niminen leffa missä Bruce esitti pahista. Ihan kelpo kostotarina. Isä lähtee kostoreissulle rikollisjengilläisten ammuttua tämän tyttären kylmäverisesti. Hän tappaa tyttärensä ampuneen pahakseni ja saa peräänsä tämän veljen joka puolestaan haluaa kostaa pikkuveljensä murhan. Ja Bruce näyttelee tämän pahishahmon isää. Bruce heittää ihan kelpo pahisroolin..., mutta hahmon kuolema jää hieman tylsäksi. Päähenkilö yllättää hänet omassa toimistossaan ja ampuu hänet tylsän rupattelutuokion päätteeksi tuoliinsa. Isossa tulitaistelussa kuolema olisi ollut hienompi tapa lähteä. Mutta muuten leffa oli yllättävän hyvä.

Toisena leffana piti katsoa toinen eilen ostamistani Bruce Willis leffoista..., mutta se jäi kesken kun leffa alkoi temppuilemaan kuten vanhassa soittimessa. Uskomatonta - molemmat ovat nyt uusia - soitin että leffa..., mutta silti rupee temppuilemaan. Varmaan pitää ostaa uusi kappale tätä leffaa. 

Päivän jälkiruoka (by Hulk)

Korkataanpa nyt sitten Tontsan ideoima uusi labeli -Päivän jälkiruoka -omalla blogauksella. Ostin tollasen Pandan vadelmamuru makeislevyn - ihan hyvää oli😋...👍... Lisäksi jälkiruokana oli viimeinen paketti Hullut Päivät haamumunkkeja..., mutta siitä en nyt ottanut kuvaa.

BB; tippuneet

Otataanpa BB:tä vähän kinni. Niin tapahtumissa, blogaan ne ketkä ovat jo tippuneet, niin sitten olen kaikki tapahtumat blogannut. Tai siis tiputukset, linkitän jo blogatut tähän... Eli, mennään itse asiaan! Ekana häädettiin Marko. Oli se ihan rento tyyppi, mutta ei oikein voittaja-ainesta. Sitten lähti Daiyana. No hän oli aika äänekäs, ja riidanhaluinen. En oikein tykännyt hänestä 😩 Sitten tippui Pirkka. No hän oli khyllä hupaisa, mutta... Tuli uutena, niin voittoon ei oikein ollut saumaa. Sitten Jerry. Hän oli myös uusi - taisi tulla Pirkan kanssasamaan aikaan, jos nyt oikein muistan... Ruzbeh, hänen tiputukseen petyin. Mun mielestä hän oli hyvä tyyppi. yksi syy miksi tykkäsin hänestä, oli että hän muistutti Freddie Mercuryria 😍 En sitten tiedä oliko se vaan mun mielipide, mutta... No ainakin mun mielestä! Melkein kuin kaksi marjaa -kuva vääntää! Ehkä jos löytyy netistä, itse en taida jaksa vääntää (ellei jätä huomiselle, tänään olen jo blogannut niin paljon)! Hänet khyllä mun mielestä pelattiin ulos muiden asukkaiden toimesta, mikä ei ole yllätys... Voittoon oli nimittäin hyvän mahdollisuudet. Sitten tippui Kirsi, hänestä myös pidin. Ja hän oli alkuperäinen asukas, se on aina plussaa. Sitten tippui Mathias, josta jo blogasin. Ja Karvan lähti omatoimisesti.


Nyt ollaan ajantasalla :saint: Tuntuupa hyvältä, ei ole mitään rästissä. Paitsi, paitsi tietenkin huominen tiputus, mutta... Se on vasta huomenna, nyt lepoa B)

Päivän ruoka

Nämä herkut olen jo useamman kerran esitellyt Instafacessa..., mutta täällä MatoApinassa nyt ensimmäistä kertaa. Elikkä ribsejä..., Coleslawta ja valkopapuja tomaattikastikkeessa. Makkarat olivat pieni extralisuke - ne sattuivat olemaan väärässä hyllykössä kaupassa joten otinpa ne siitä sitten mukaan. Ruokajuomana on eilen ostamaani Jurassic World: Dominion teemaista Dr Pepperiä mitä mainostin omassa Jurassic Mania blogissani. 

R.I.P. - Patrick Swayze (1952 - 2009)

Edellisessä blogauksessa blogasin tämän herran leffan, ja samalla huomasin että hänhän on kuollut 😓

Montaa leffaa en ole tältä nähnyt, jos en yhtäkään 😱 Niin ennen tätä (Point Break)! Mutta tulin khyllä samantien faniksi, hemmetin kova  surffari dude -rooli! 😍😎
Tästähän tuli kun joku päivän typy blogaus 😁 No joskus meillä oli läpällä päivän mies 😳😁 Tämä olisi mennyt läpi!


Mutta ei mitään, kepeät mullat vaan... =( Mielelläni olisin nähnyt lisää tältä herralta, mutta... No kuten mainitsin tossa aikasemmassa, onneksi on historia; sieltä vaan kaivamaan leffoja! =)

Uusi label; päivän leffa

Eilen tätä(kin) labelia vähän mainostin, ja Hulk sinetöi sen omalla blogauksellaan 😇 Eli tarkoitus olisi laittaa katsomansa elokuvat tänne. Mutta ehkä välttää spämmäämistä 😖 Eli jos katsoo jonkun trilogian (tai pidemmän sarjan), niin blogaa mielellään kaikki samaan blogaukseen. Ja jos katsoo päivän aikana monta leffaa, niin blogaa nekin samaan syssyyn. Vaikka ne ei liittyisi toisiinsa. Blogauksia tosiaan kertyisi, mutta mielellään samaan blogaukseen kaikki sen päivän. Mutta tyyli on vapaa, tämä on vaan ehdotus 😊 Sitten jos kertoisi jotain leffasta minkä on katsonut. Ei tietenkään mitään järkäle arvostelua tarvitse tehdä, mutta jos jotain tekstiä saisi aikaiseksi 😎 Ihan ku oltaisiin jossain koulun penkillä 😂😂

Itse aloitan leffalla nimeltään Point Break - Myrskyn ratsastajat (1991). Oli khyllä hemmetin kova leffa! 😎 Khyllä mä oon ysäri fani! 😍 Ja 80-luku menee myös. 2000-luvulla alko jo taso vähän laskemaan 😩 No alku (2000-luku) oli vielä hyvää, mutta 2010-2020 alko jo kunnon alamäki 😡😡 Tietenkin jotain timantteja on tullut, mutta... Aika surkeaksi on mennyt! Sielu puuttuu kokonaan...

Mutta takaisin päivän leffaan. I got one (two) name(s); Patrick Swayze! 😍😍 Hemmetin kovan roolin veti surffari dudena 😎😎 Jäi Keanu Reeves ihan jalkoihin nuolemaan näppejään 😓😁 Khyllä Keanukin oli ihan kova, mutta Swayze vei potin. Tulin ihan faniksi, niinku joku pikkutyttö 😱😍 eheheheheeeee 😃 Enpä ole itse herralta oikein nähnyt paljoa mitään muuta roolia 😨 Luulisi tämän jälkeen olleen haluttua lihaa 😎 Tai sitten en vaan osu hänen genreensä, ties mikä se on - vähän outoa leffoja oli kun katoin IMDb:stä listaa... Pitää varmaan tutkia tarkemmin ja hankkia hänen leffojaan - Hulkilla ehkä on jotain...? 😊 Mutta itse leffaan...


...oli khyl hemmetin kova - ei nykyään tämmöisiä enään tehdä! Kunnon juoni, ja sielua löyty vaikka muille jakaa :) Huomasinpa muuten että herra Swayze on kuollut vuonna 2009 =( Eli uusia leffoja en häneltä enään näe, mutta onneksi on vanhoja. Pitääkin blogata R.I.P. blogaus, vaikka tästä onkin jo aikaa. Mutta ei se sitä kato - vaikka mielellään samana päivänä niin lukijat näkee mikä päivä kyseessä. Tietenkin pieni maininta siitä, että koska on poistunut jos ei sinä päivänä.

Päivän (jäl... - ihan vaan jälkiruoka

Nyt tuli mitta (pun intended; leipominen - mitta 😁) täyteen, sen verran ollut jälkiruokia, että on se jälkiruoka labeli tehtävä (joskus siitä puhuin, en jaksa kaivaa blogausta esille 😓😂) Eilen jo tästä vähän mainostinkin. Mitäköhän näistä aineksista saa aikaiseksi?! Jaa-a, se selviää kohta... 😋 Mutta sitä ennen listaan mun vanhoja päivän jälkiruokia. Tosiaan vaan mun, Hulk voi erikseen blogata listan aikasemmistaan jos niikseen haluaa. Olisi nimittäin liian suuri työ listata myös Hulkin, omien lisäksi :ashamed: 😀 Mutta labelia en noihin laita, aloitetaan niinku puhtaalta pöydältä 😇

03.09.2022 Omenapiirakka

06.09.2022 Ben & Jerry's Strawberry Cheesecake

19.09.2022 Mustikkapiirakka

No vohveleitahan minä sieltä taikomalla tein 😎 Vaikka itse sanonkin, niin oli khyl hemmetin hyviä 😋 Vähän mansikkahilloa & kermaa, niin AVOT!! 😇


Sitten oli joku toinen labeli idea :saint: No ei kait muuta kun sitä kohti :) Sitä ennen vielä kehua uudestaan mun vohveleita; oli khyl hemmetin hyviä! =)

Päivän makee(t) kuva(t)

No niin - nyt on saatu uusi DVD soitin - kiitos siitä vielä kerran Tontsalle🤗...😇...🙂... Pistin testaukseen leffan joka eilen ei suostunut pelittämään ollenkaan vanhalla soittimella.
Ja hyvinhän se lähti rullaamaan😎...😊... Se onkin sitten illan eka päivän leffa😉...😄... Tai siis päivän eka illan leffa.

Hieman toisenlainen R.I.P. blogaus

Tähän en laita R.I.P. labelia sillä se on tarkoitettu vain edesmenneille ihmisille.

Mutta asiaan; -eilen päivän ällöttävissä kuvissa kerroin että DVD soittimeni hajosi sitten lopullisesti. Siellä se nyt sitten lepää jätelavalla muiden romujen seassa. Neljä vuotta jaksoi kuitenkin palvella ja soi minulle viimeisen leffaelämyksen ennen hajoamistaan. R.I.P. DVD soitin 🌺

Tänään saan onneksi uuden ja siitä ilmestyy sitten oma blogauksensa myöhemmin.