lauantai 22. elokuuta 2009

Hulkin selitys, siihen liittyvä päivän kuva -ja toinen päivän kuva -ja siihen liittyvä tarina

Ylemmässä kuvassa selitys miksi en päässyt Tontsan kaa Avatar 15 minuuttiseen. -Olin pienoisessa tuiterissa. -Siitä miksi olin pienessä huppelissa selitys erikseen omassa Hulkin blogissani lyhkäsen tarinan muodossa sitten joskus. -Mutta nyt tarkempi selvitys Avatar... -tsydeemistä... -Elikkä...
Tontsan kaa piti mennä katsomaan se mainostamani 15 minuuttinen James Cameronin uudesta scifileffasta -Avatar, mutta minulta jäi se näkemättä kun minut käännytettiin pois kännitilani takia. Ja se ilmeni vauhdikkaasta sisääntulostani Tennariin -riuhtaisin ovet auki melko voimakkaasti. -Lisäksi kädessäni oli muovipussi jonka sisällä Upcider pullo. -Tosin kännillä ei ollut mitään tekemistä sisääntulollani, sillä olin juossut kuin eläin, että ehtisin näytökseen, joka olisi alkanut juuri niillä minuuteilla.., eli kiireen piikkiin yritin pistää, kun sepitin vartioille näyttävää sisääntuloani. -Mutta vartiat tekivät selväksi ettei humalaisia ihmisiä saa päästää saliin -ei, vaikka vakuuttaisivat osaavansa käyttäytyä kuten ite yritin vakuutella. -Mutta lopulta sitten lähdin suosiolla ulos. -Ja mitä ylempään päivän kuvaan -se on näytöksen jälkeen matkalla pizzalle -innostuin hieman tanssahtelemaan katusoittajan tahdissa..., joka tosin itsekkin ryhtyi kuvaamaan tanssiani.

Pizza paikassa sitten tuli tilattua oikein mega huge perhepizza, jonka taustalle kuuluu myöskin hauska tarina..., joka menee näin.
-En jaksanut paikanpäällä syödä pizzaa loppuun, joten loput mukaan ja sitten kanniskelin pizzalaatikkoa ympäri kaupunkia. -Ja tokihan sen piti herättää huomiota ainakin kolme ihmistä heitti jonkun kommentin pizzalaatikostani. -Eikä siinä kaikki. Sitten liikennevaloissa yksi ulkomainen henkilö tuli jotain halailemaan ja otti pizzalaatikkoni sekä samalla aurinkolasini annettuaan eka pizzalaatikon takaisin..., mutta aurinkolasit vei sitten mukanaan. Onneksi sain sitten nekin takaisin erään kaverin avustamana -pienen saarnan kera (???).. -Asiasta lisää mikäli siitä herää kysymyksiä.., mutta takas pizzalaatikkoon. -No sitten kiertelin se kädessä keräten satunnaisia katseita kunnes lopulta tuli joku -taas ulkomainen henkilö -myymässä ruusuja, ja se sitten halusi pizzalaatikon, joten en voinut muuta kuin antaa. -Sinne meni sitten se pizzan jämät. -Mutta eipä paljoa haitannut, sillä se oli jo pahasti kylmettynyt muutenkin.

Avatarin makea silmä kommentteineen B)!


Joo siinäpä on päivän makeata kuvaa ja pohjustusta Hulkille mitä sitten kävikään kun hän yritti tulla mun kanssa kattomaan Avatarin ennakkoa B)... :saint:... :p... :D! Joo ihan vakuuttava leffahan se oli :), mutta kuten kommentista ja kuvasta näkee :/, niin ei tarpeeksi vakuuttava leffateatteihin asti :'(, joopS :p... :D! Ja...


...Hulkki ottanee sitten blogin haltuunsa ja jatkanee tästä eteenpäin :), mä valmistaudun pers'repsaukseen *SYDÄN*, FUCK YEAH B), joopS :p, AHAHAHAAaaaaaaa :D:D:D:D:D!!!111