perjantai 27. heinäkuuta 2007

Taitaa München trilleri jäädä katsomatta loppuun


Taidan ottaa kuvan piirrosveitikasta mallia ja mennä nukkumaan, että huomenna sit jaksaa riehua Suomenlinnassa. Niin, ja että jaksaa sit kans herätä ajoissa. Tänäänkin heräsin joskus klo 11 aikoihin, eli tulis melkoinen kiire aamutoimiin jne., jos huomennakin heräisin samaan aikaan ja haluisin ehtiä sovittuun aikaan paikalle. Minä kun olen hyvin hidas liikkeinen aamuisin. Olisin tyyliin vasta suihkussa kun olis tarkoitus lähteä. -Pakkailen tässä vielä ennen nukkumaan menoa. Nyt ei muuta kuin hyvää yötä ja MO!

Eli Lumixin jättikamera sittenkin mukaan, vai?

Keskustelusta tuolla alempana luin, että Matskun mielestä vois kuitenkin olla ihan hyvä ottaa Lumixin jättikamera, vaikka Tontsa on sitä mieltä, ettei välttämättä kannata raahata. -Tontsalla ku on kaksi kameraa ja Matskullakin yksi, niin minun on turha ottaa omaa. Mutta sitten taas Matsku esitti muutaman hyvän syyn miksi kannattaa ottaa, mm. typyjen parempi zoomailu (:D), niin eiköhän se sitten mukaan oteta. Voihan sen tunkea reppuun, jos se vyötäröllä on liian hankala tai jotain.

Huominen aika tosiaan...


Eihän me olla vielä mitään "virallista" aikaa sovittu :/, vaikka eiköhän se nyt se aika ole mistä me (säkärillä) puhuttiin :)! Mutta tosiaan me, minä (Tontsa) ja Matsku, eihän Hulkilla ole hajuakaan ajasta :x, TSII-SUS :D, joopS :p! Joo eli yksärillä vaan lähettämään sitä aikaa :), niin jos se nyt on se mistä puhuttiin :saint:, mun puolesta se on se :), joopS :p... :D!


"Coo coo" mikä lie (:D... :ashamed:) a.k.a. Käkikello -kuva!


PS.Mikäs muuten on käkikello englanniks :)...? Eipä sanakirja (ainakin mitä mä käytän) sitä tiennyt :x, puhumattakaan itsestäni :ashamed:... :'(... :p... :D! Eiks se joku "coo coo" jotain sellaista ole :)... :p... :D?!?!?


Aikojen varmista selville kiitos :), joopS :p... :D!

Hell's Kitchenissä tänään, tosiaan...


Joo menipä sitten Hulkilta unohtumaan muistuksen/selostuksen laitto :/, mutta ei ihmekkään kun ei sitä seuraakkaan :'(, mutta..., joopS :p... :D! No mutta, pääasia että ohjelma muistetaan ja katotaan :), paitsi jos Matsku sen nyt meni unohtamaan :/... :'(... :p... :D, mutta levylle sitten vaan talteen ja lainaukseen :), mutta tuskimpa unohtui, mutta ei sitä koskaan tiedä :/... :'(, joopS :p... :D! Joo mutta tämmöstä on luvassa =):


Häviäjät nyrkkipyykille, mars! Päivän tehtävä liittyy tiimityön perusasioihin - kommunikointiin, ajoitukseen ja jatkuvuuteen. Kilpailijajoukkueet valmistavat kolmen ruokalajin aterian siten että tiimin jokainen jäsen työskentelee kerralla vain viiden minuutin ajan ja referoi sitten seuraajalleen, mistä tämän pitäisi jatkaa. Yksi myöhästyy jo heti aamulla käskynjaosta, yksi tuntee koti-ikävää, yksi viheltää, yksi valehtelee. Ketä Gordon ojentaa vetelän vartalonkielen vuoksi? Kumpi joukkue joutuu tekemisiin veden kanssa pesemällä pyykkiä, kumpi pääsee Chef Ramsayn seurassa shamppanjalounaalle Marina del Reyn satamassa odottavalle jahdille?


Hell's Kitchen tosiaan -kuva!


Hyvältä kuulostaa =), TOD! Kuulostaa jopa niin hyvältä että Hulkkikin ehkä alkaa katsomaan =), FUCK YEAH B), ÖÖÖÖöööh :p, joopS :p... :D!


Kohta siis alkaa Gordonin huudot/haukkumiset =), FUCK YEAH B), joopS :p... :D!