perjantai 24. joulukuuta 2010
Joulupöytä
Kirkon jälkeen -myöskään aivan heti..., mutta seuraavaksi kuitenkin on sitten vuorossa joulupöytä. -Aloitamme aina kalaruoalla ja tänä vuonna onkin tiedossa minun ostamiani kaloja Hakaniemen Kiinakaupasta. -Joulupöydän jälkeen on sitten tiedossa lepoa ja sulattelua kunnes isin on aika lähteä etsimään pukkia.
Joulukirkko
Joulupuuron jälkeen -ei aivan heti tosin..., mutta seuraavaksi on sitten ollut ohjelmassa joulukirkkoon meno -johon siis nykyään vaan vanhemmat ovat menneet. -Sisarusten kanssa otan kirkon keston mittaisen kaupunkikävelyn -eli noin tunnin mittaisen kävelyn siinä kerkiää tehdä.
Joulupuuro
Kopioin tähän liitteeksi vuoden 2007 kirjoitukseni samaisesta blogauksesta kun se niin sopivasti kelpaa tähänkin: -"Joulurauhan julistuksen jälkeen syömme yhdessä joulupuuron ja aina heti saatuamme puuron eteemme, setvimme eka puuroa lusikalla tunnustellen onko mantelia. -Ja monta joulua peräkkäin minä olen saanut mantelin
." -Ja kenellekkähän mahtaa tänä vuonna rysähtää...?

Joulurauhan julistus
Heti Lumiukon jälkeen perinteisesti on katsottu seuraavaksi joulurauhan julistus -ja sen jälkeen... -No -säästetään se omaan blogaukseensa.
Lumiukko
Nyt sitten on vuorossa Lumiukko jonka katsomme jok'ikisellä kerralla. -Hassu tunnustus; -ekaa kertaa kun katsoin Lumiukon ja kuulin sen tunnuslaulun -olin aivan ihmeissäni kun luulin kappaleen olevan alunperin Nightwishin biisi. -Mahtaa johtua siitä että ensimmäistä kertaa kun kuulin kappaleen se oli Nightwishin tulkitsemana.
Joulusauna
Tämä pääsi vuoden 2007 vastaavista blogauksista puuttumaan kokonaan. -Joulusauna. Ennen mitään Lumiukko ohjelmia ja joulurauhan julistuksia menemme aina ekana joulusaunaan.
Hulkin joulumenot
Vuonna 2007 blogasin ensimmäistä kertaa jouluohjelmani -ja vuosina 2008 -ja 2009 jätin blogaamatta..., mutta nyt voisi taas blogaista. -Pistetäänpä blogausten otsikot vaan tohon alas...
...
...
- Joulusauna
- Lumiukko
- Joulurauhan julistus
- Joulupuuro. -Kuka saa mantelin =)...?
- Joulukirkko
- Joulupöytä
Typyjoulukalenterin 24. luukku












Tilaa:
Blogitekstit (Atom)