perjantai 18. huhtikuuta 2008

Six Flags Great Adventure vuoristorataesittely: Osa 11

Supersankariteemalla jatketaan, sillä nyt on vuorossa vuonna 1993 avattu vuoristorata nimeltään Batman: The Ride, joka muistuttaa kovasti Särkänniemen Tornadoa. Koon ja muodon lisäksi suurin ero lienee se, että siinä missä Tornadossa istuimia on jokaisessa vaunussa kaksi paria peräkkäin, Batmanissä vierekkäin kiitää neljä matkustajaa per vaunu. Batman kapuaa seitsemän metriä Tornadoa korkeammalle 32 metrin korkeuteen ja kiihtyy 80 km/h huippunopeuteen, joka on vain viisi kilometriä Tornadoa enemmän. Pituutta ja kestoa Batmanillä on noin 120 metriä ja 25 sekuntia enemmän, mutta molemmissa käydään pää alaspäin viisi kertaa. Batmanin tapauksessa kahden silmukan ja korkkiruuvin läpi, sekä yhden kierteen, joita Tornadossa on kaksin kappalein. Mutta koska Amerikassa kaikki on edelleen suurempaa – myös vuoristoratojen rakennusbudjetti – on Batman the Riden ympäristö ja jonotusalue täynnä Batmanin maailmasta tuttuja maisemia ja lavasteita mm. Batman -elokuvasta. Lisäksi taustalla voi kuulla elokuvasta tuttua musiikkia. Eli tylsää ei tule olemaan jonottaessakaan. Jonotusalue tosin voi tulla liiankin tutuksi, sillä Batmanin ajelusta saattaa muodostua lempparini, koska se muistuttaa eniten Tornadoa. Toisaalta monin verroin isommat ajelut kuten kuvassa taustalla näkyvä Nitro vienevät suurimman osan huomiosta sillä vastaavia ei Suomesta löydy.

Ei kommentteja: