sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Extra makee(t) kuva(t) + vuoden ensimmäisen video

Joltakin oli jäänyt tollanen Titan uudenvuodenraketti räjäyttämättä joten päätinpä lähteä jäälle räjäyttämään sen.
Siinä se lepää jäällä. Lähetin sen jäätä pitkin tarkoituksena räjäyttää se keskellä jäätä. Siellä oli pari luistelijaa ja yksi pilkkijä..., mutta tietenkään en suunnannut rakettia heidän suuntaan. Alla👇 olevalla vuoden ensimmäisellä videolla näkyy raketin sytytys ja singahdus lähtöön. Itse räjähdystä en saanut filmatuksi kun en kuitenkaan ole mikään Steven Spielberg tason leffantekijä. Mutta tässä video olkaa hyvät...

...

Raketin räjäyttämisen jälkeen vastaan tuli heti kiukkuinen koiranomistaja pariskunta jotka esitti muuten ihan hyviä pointteja miten rakettien räjäyttelyaika oli jo ohi jne.., mutta silti hieman vali-vali. Kyse oli kuitenkin yhdestä raketista jonka varta vasten menin räjäyttämään sellaiseen paikkaan missä ei pitäisi olla koiranulkoiluttajia eli jäälle.  Mutta hieno video tuli kuitenkin kuvattua ja mitään sen isompia ongelmia koitunut. Pariskuntakin huuteli kaukaa eikä tullut iholle asti nalkuttamaan. Enkä jäänyt kuuntelemaan säpsätystä vaan kävelin pois tilanteesta.

Ei kommentteja: